32-vuotiaan Heidi Niemen painajainen alkoi esikoisen synnytyksestä. Hän kokee, että hänet painostettiin suostumaan synnytyksen käynnistämiseen, vaikka hän ei olisi sitä halunnut.
Käynnistämistä perusteltiin sillä, että Niemi sairastaa ykköstyypin diabetesta. Silloin vaarana on, että vauva on laskettuun aikaan mennessä liian suurikokoinen ja aiheuttaa synnytyksessä ongelmia.
– Sikiö voi hyvin, minä voin hyvin. Mielestäni käynnistämiselle ei ollut tarvetta. Olisin halunnut mahdollisimman luonnonmukaisen synnytyksen eikä käynnistämisen riskeistä puhuttu. Synnytys oli vaikea ja pitkä. Jouduin käyttämään koko lääkearsenaalin, ja vauvalle tuli komplikaatioita, Niemi kertoo.
Tuore äiti ahdistui kokemuksesta pahoin, mikä vaikeutti kiintymyyssuhteen muodostumista vauvaan ja arjessa selviytymistä. Ahdistus kuormitti Niemen mukaan myös läheisiä, mistä seurasi muun muassa parisuhdeongelmia. Kun Niemi tuli toisen kerran raskaaksi, hän päätti ettei suostu käynnistämiseen, jos raskaus sujuu hyvin.
Minulle tuli olo, että minut pakotetaan toimenpiteeseen.
Lapsivesipunktiossa raskausviikolla 36 varmistui, ettei vauvalla ollut hätää. Lääkäri halusi kuitenkin teettää nopeasti ultraäänitutkimuksen, jonka kiireellisyydestä syntyi kiista.
– Aavistin, ettei minua ehkä kohdata julkisella puolella siten kuin toivoisin. Siksi kävin ultraäänitutkimuksessa myös yksityisellä klinikalla.
Välikohtaus
Tulokset poikkesivat toisistaan. Sairaalassa tehdyn painoarvion mukaan vauva oli iso, mutta yksityisklinikalla tehdyssä arviossa mitat olivat paljon pienemmät.
– Sairaalalääkäri suuttui ja uhkasi, että minun on tultava käynnistykseen tai minulle tehdään sektio. Minulle tuli olo, että minut pakotetaan toimenpiteeseen, josta olin edellisellä kerralla saanut traumoja. Olin vielä puhunut hänen kanssaan pelostani monta kertaa.
Lääkärin tunteenpurkausta ei ole kirjattu ylös. Papereista löytyy kuitenkin maininta siitä, ettei Niemi ole halunnut enää välikohtauksen vuoksi olla tekemisissä kyseisen lääkärin kanssa ja toivonut, että joku toinen lääkäri hoitaisi häntä.
– Olisin halunnut neuvotella asioista. Sen sijaan minulle saneltiin, mitä tehdään. Koin, ettei tunteitani ja aiempaa kokemustani otettu ollenkaan huomioon.
Kokemus jätti arpia, joita Niemi työstää edelleen. Siksi hän lähti mukaan #minämyössynnyttäjänä-kampanjaan, joka tuo esiin synnyttäjien kokemuksia huonosta kohtelusta.
– Se on osa paranemisprosessiani. Mitä enemmän saan puhua asiasta, sitä kevyempi olo minulle tulee.
Synnytysväkivaltaa vaikea tunnistaa
#Minämyössynnyttäjänä-kampanja sai alkunsa #metoosta. Kampanjan toinen vetäjä Katri Immonen kertoo, että huomasi #metoossa paljon samoja piirteitä kuin kokemuksissa synnytysväkivallasta. Synnytyksessä tapahtunutta kaltoinkohtelua hävetään, siitä vaietaan ja sitä voi jopa olla vaikea tunnistaa.
Immosen mukaan käyttäytymismalli on niin syvällä, ettei kukaan osapuoli välttämättä osaa kyseenalaistaa sitä.
– Sekä hoitohenkilökunta että synnyttäjät ovat omaksuneet asenteen, että tällaista se vain on, tähän pitää alistua. Moni äiti on nyt vasta kampanjan myötä tiedostanut, että häntä on kohdeltu väärin, Immonen kertoo.
Kampanjan ydinporukassa on mukana kymmenkunta äitiä. Kampanja käynnistyi sosiaalisessa mediassa viime torstaina, ja sen suosio on yllättänyt vetäjät. Lisäksi Immonen ja Annamaria Mitchell ovat saaneet noin 130 tarinaa äideiltä, jotka kokevat tulleensa kohdelluiksi väärin.
– Miedoimmillaan se on ollut tylyä kohtelua, jota synnyttäjä ei ole osannut kyseenalaistaa. Sitten on kokemuksia, ettei ole selitetty tai kysytty suostumusta eri toimenpiteisiin. Eräälle äidille oli tehty episiotomia eli välilihan leikkaus ja toiselta oli puhkaistu kalvot kertomatta siitä synnyttäjälle.
Äitiä pitäisi informoida paremmin
Toinen äiti kertoo kampanjan Facebook-ryhmässä, kuinka hän karjui kivusta ja potki lääkäriä jalkovälistään, kun tämä tikkasi repeämiä. Puudute ei ollut tepsinyt, mutta naisen mukaan henkilökunta sivuutti täysin synnyttäjän kivun ja vastarinnan. Jotkut synnyttäjät kertovat, ettei kipulääkkeen tarvetta ole otettu vakavasti tai kerrottu, että epiduraalipuudutukselle on vaihtoehtoja.
– Haluamme, että synnyttäjät saavat äänensä kuuluviin. Väkivalta sekä loukkaukset pitää tiedostaa ja myöntää myös synnytyssairaaloissa. Mikään ei muutu ennen kuin niin tapahtuu, Immonen sanoo.
Hätätilanteessa nopea toiminta on Immosen mukaan ymmärrettävää, mutta sekin voidaan hänen mielestään hoitaa monella tapaa.
– Me koemme, että on yleensä kyseessä ei ole ollut hätätilanne. Aina on aikaa vähintään informoida synnyttäjää, ja repeämää ommellessa pitää kuunnella häntä. Kyse on paitsi itsemääräämisoikeudesta myös kunnioittavasta asenteesta.
Ylilääkäri: Surullista luettavaa
Naistentautien ja synnytysten ylilääkäri Marja-Liisa Mäntymaa Kymenlaakson keskussairaalasta kertoo lukeneensa äitien Facebook-kommentteja masentuneena.
– Lääkärit rinnastetaan siellä aika huolettomasti jopa seksuaalisen väkivallan tekijöihin. Se oli hyvin surullista luettavaa, Mäntymaa sanoo.
Synnytyslääkärin työ on vaativaa, ja hän toivoisi myös potilaiden ymmärtävän sen.
– On tutkimusnäyttöä siitä, että synnytyspelkoa aiheuttavat myös muiden synnyttäneiden ja esimerkiksi oman äidin negatiiviset kertomukset. Mahtaakohan tällainen lähestymistapa aiheuttaa enemmän haittaa kuin hyötyä, Mäntymaa pohtii.
Aina ole aikaa kuulla potilasta tai keskustella, sillä kaiken energian on kohdistuttava toimintaan
Mäntymaa muistuttaa, että hyvästä suunnittelusta ja toiveiden kuulemisesta huolimatta synnytystä ei edelleenkään voi täysin ennustaa etukäteen.
– Synnytyksiin liittyvät riskit ovat myös kasvaneet synnyttäjien keski-iän nousun myötä. Esimerkiksi synnytyksen käynnistämisestä voidaan ja tuleekin aina keskustella, mutta ratkaisujen taustalla on kuitenkin aina lääketieteellinen näyttö.
Mäntymaan mukaan Kymenlaaksossa hoitoon liittyvissä moitteissa on harvinaista, että äidin toiveita ei olisi lainkaan kuunneltu. Kritiikkiä äideiltä tulee tyypillisesti kivunlievitykseen liittyen.
Huono kokemus voi johtua myös siitä, etteivät henkilökunta ja potilas tule toimeen keskenään. Kaikissa tilanteissa kaikkea ei ehditä selittää ja syynä on yksinkertaisesti kiire.
– Päätöksiä pitää välillä tehdä hyvin nopeasti. Hätäsektion kohdalla lapsen on oltava maailmassa kymmenessä minuutissa siitä hetkestä, kun päätös leikkauksesta on tehty. Ei silloin aina ole aikaa kuulla potilasta tai keskustella, sillä kaiken energian on kohdistuttava toimintaan.
Äidin toiveita pyritään kuuntelemaan
Vaasan keskussairaalan synnyttäneiden ja naistentautien osaston koordinoiva osastonhoitaja Kaisa Muikku saa viikoittain synnyttäneiltä äideiltä palautetta, jossa he kertovat synnytyskokemuksestaan tai saamastaan hoidosta lapsivuodeosastolla.
Nykypäivänä äidit saavat paljon tietoa synnytyksen eri mahdollisuuksista ja kivunlievityksestä verkkosivujen kautta. Osa äideistä onkin ottanut paljon selvää synnytyksen eri vaiheista, osa tulee synnytyssairaalaan “kahta kättä heiluttaen”.
– Kummatkin ovat hyviä vaihtoehtoja. Ei tarvitse osata ja tietää kaikkea, kun tänne tulee. Henkilökunta on täällä sitä varten, Muikku sanoo.
Ei tarvitse osata ja tietää kaikkea, kun tänne tulee. Henkilökunta on täällä sitä varten
Synnyttävän äidin toiveita pyritään aina kuuntelemaan. Äidin taustalla voi olla kokemuksia, jotka voivat vaikuttaa synnytykseen. Tällainen voi olla esimerkiksi lapsuudessa tai nuoruudessa koettu hyväksikäyttö. Myös näistä asioista olisi hyvä keskustella hoitohenkilökunnan kanssa.
Synnytyksessä olevaa kipua pystytään lieventämään nykypäivänä tehokkaasti. Vaasan keskussairaalassa kuluneen vuoden aikana on saatu hyviä tuloksia esimerkiksi ulkoisesta pudendaali-puudutuksesta repeämien ompelun yhteydessä.
– Kivunlievityksen mahdollisuudet lisääntyvät vuosi vuodelta, mutta kaikkea kipua ei voida poistaa. Kyllä kipu kuuluu jatkossakin jollakin tavalla synnytyksiin.
Lietsotaanko synnytyspelkoa?
Muikku pitää hyvänä, että synnyttäneet tuovat kokemuksiaan esiin. Hän uskoo, että kampanja herättää esimerkiksi hoitohenkilökuntaa miettimään asioita enemmän.
– Uskon, että tästä kampanjasta voi seurata paljon hyvää. Toisaalta myös pelkään, että lisääkö tämä pelkoa nuorten naisten ja perheiden keskuudessa ja uskalletaanko ajatella lasten saantia, Muikku pohtii.
Potilasvakuutuskeskus saa vuosittain noin sata synnytyksiä koskevaa vahinkoilmoitusta. Niistä noin joka kolmas johtaa korvauksiin.
Potilasvakuutuskeskuksen mukaan korvattavia vahinkoja ovat esimerkiksi alatiesynnytyksessä aiheutuneiden äidin repeämien puutteellinen hoito ja puutteellinen synnytyskivun hoito. Harkinta on tapauskohtaista.
– Lapsen syntymäpainoa ei voida aina arvioida luotettavasti etukäteen. Jos synnytyksen yhteydessä tulleet repeämät eivät ole olleet vältettävissä, ne ovat voineet jäädä korvausten ulkopuolelle, kertoo korvauspäällikkö Elina Muukkonen.
Tyly käytös jäi mieleen
Saaramaija Żórawski saapui sairaalaan kolme päivää lasketun ajan jälkeen, koska epäili, että lapsivettä oli alkanut tihkua. Tulevalle äidille varattiin seuraavaksi aamuksi aika käynnistysosastolle. Siellä lääkäri tutki ja ultrasi Żórawskin.Hän totesi, että äidillä ja lapsella kaikki hyvin.
– Osastolla toinen lääkäri teki sisätutkimuksen tarkoituksenaan pyöräyttää kalvoja ja edistää synnytyksen käynnistymistä. Sen sijaan lääkäri puhkaisi kalvot ja kiinnitti vauvan päähän skalp-anturin kertomatta minulle tai kysymättä siihen lupaa. Jälkikäteen hän sanoi, ettei niitä olisikaan tarvinnut puhkaista,Żórawski muistelee.
Vaikka Żórawski sai paljon lääkkeellistä avustusta, ei synnytys tahtonut käynnistyä. Vauva syntyi lopulta kiireellisellä sektiolla. Syynä kiireelliseen sektioon oli vauvan sydänäänien heikentyminen.
Żórawski toivoo, että häntä olisi kuunneltu synnytyksen aikana ja keskusteltu toimenpiteistä. Ja että hänen kanssaan olisi kommunikoitu enemmän esimerkiksi sektion jälkeen lapsivuodeosastolla.
– Leikkaushaavan takia en tahtonut edes päästä sängystä ylös. Minua ohjeistettiin radiopuhelimella, että mitä minun pitäisi tehdä. Jos henkilökunnalla olisi ollut enemmän aikaa meille, kokemus olisi ollut hyvin erilainen.
Żórawski on käsitellyt synnytystraumaansa psykoterapiassa sekä fysioterapiassa. Trauma vaikeutti kiintymyssuhdetta vauvaan.
– Koin vauvasta iloa ensimmäisen kerran hänen ollessaan kuusi kuukautta vanha. Tarvitsimme arjesta selviämiseen tukipalveluja minun huonon kuntoni vuoksi noin vuoden verran..
"Tuntuu pahalta, että kaikki laitetaan samaan muottiin"
Entä miten ratkesi lääkärinsä kanssa riitaantuneen Heidi Niemen tilanne? Hän soitti sairaalaan synnytyksiä hoitavalle ylilääkärille ja selitti tilanteen.
– Ylilääkäri oli empaattinen ja pyysi käymään, jotta tilanne voitaisiin katsoa uudestaan. Kaikki päättyi synnytyksen suhteen onnellisesti, sillä se käynnistyi itsestään heti tuon puhelun jälkeen.
Synnytys meni Niemen mukaan hyvin eikä sen kulkuun tarvinnut puuttua.
– Se oli tosi korjaava kokemus ja minua kohdeltiin tosi hyvin. Selvisi, että yksityisellä klinikalla tehty painoarvio oli paljon lähempänä totuutta kuin sairaalassa tehty arvio.
Ykköstyypin diabetesta sairastava Niemi sanoo ymmärtävänsä, miksi diabeetikkojen raskaudet ovat muita tarkemmassa seurannassa. Hän kuitenkin toivoo, että tilanteita voitaisiin pohtia yksilöllisesti.
– En vähättele sairauttani, mutta raskauksien kulussa on tosi paljon variaatiota. Tuntuu pahalta, että kaikki laitetaan samaan muottiin eikä olla valmiita yksilölliseen joustoon.
Voit keskustella aiheesta klo 22 saakka.