Eeron kännykässä juoksee laskuri. Se näyttää lukua 412.
Eero kertoo, että laskuri laskee päiviä siitä, kun hän on edellisen kerran saanut viettää aikaa vanhimman lapsensa kanssa. Eerolla on teini-ikäisestä esikoisestaan yhteishuoltajuus, mutta hän ei ole lapsensa elämässä mukana enää millään tavalla.
Eero sanoo, että heidän perheensä kohdalla kyse on vieraannuttamisen aiheuttamasta murhenäytelmästä.
Kiistattomia todisteita siitä, että Eero on vieraannutettu lapsestaan, ei kuitenkaan ole. Juuri siksi myös avun saaminen voi olla mahdotonta.
Vieraannuttaminen tarkoittaa lapsen tahallista etäännyttämistä omasta vanhemmastaan. Usein tätä tekee lapsen toinen vanhempi. Vieraannuttaminen voi kohdistua myös esimerkiksi lapsen isovanhempaan. Pahimmillaan se voi johtaa suhteen lopulliseen katkeamiseen. Eero kertoo, että vieraannuttaminen on ollut hänen elämässään läsnä jo monta vuotta. Hän on hakenut apua, mutta ei ole sitä saanut.
– Kukaan ei ole voinut auttaa. Ehkä tämän tarinan jakaminen voi auttaa toisia ihmisiä jaksamaan. Että meitä on muitakin, sanoo Eero.
Eero ja hänen nykyinen vaimonsa eivät esiinny tässä jutussa omilla nimillään lasten yksityisyyden suojelemiseksi. Lapsen äitiä ei ole haastateltu juttuun lainkaan Eeron perheen turvallisuuden takaamiseksi.
Yle on käyttänyt lähteinään muun muassa poliisille tehtyjä tutkintailmoituksia, potilaskertomuksia, käräjäoikeuden päätöksiä sekä oikeuden vahvistamia sopimuksia.
Stigma
Helinä Häkkänen-Nyholm on psykologi- ja lakiasiaintoimisto PsyJuridican toimitusjohtaja. Hän toimii muun muassa oikeus- ja kriminaalipsykologian erityisasiantuntijana, tutkijana sekä psykoterapeuttina. Hän tietää, mitä vieraannuttaminen on, ja siksi hän haluaa suojella perheitä siltä.
– Haluaisin sille samanlaisen sosiaalisen stigman kuin lasten seksuaalisella hyväksikäytöllä ja lasten pahoinpitelyllä on.
Ilmiön tunnistaminen on hänen mukaansa parantunut Suomessa 2010-luvulla. Silti asia on monelle vieras: se saatetaan sekoittaa eron jälkeiseen riitelyyn. Ulkopuolinen voi ihmetellä, miten aikuiset ihmiset eivät kykene tulemaan toimeen. Vieraannuttamisen kohdalla toinen vanhempi on kuitenkin täysin aseeton.
– Vaikeissa tapauksissa toinen vanhempi on usein ilmoittanut, että aikoo tuhota toisen vanhemman suhteen perheen lapsiin. Järjen puhuminen ei auta.
Ero
Eero ja lapsen äiti erosivat, kun lapsi oli taaperoikäinen. Parisuhde oli Eeron mukaan riitaisa ja ero vaikutti hänestä ainoalta oikealta ratkaisulta.
– Pelkäsin, että pian tapahtuu jotain kamalaa, ellemme eroa, hän kuvailee.
Ongelmat alkoivat pian eron jälkeen. Eero kertoo, että keskusteluyhteys katkesi heti. Lapsen tapaamisia järjesteltiin lastenvalvojan avulla. Niistä tehtiin lukujärjestys viikoksi kerrallaan, jotta epäsäännöllisiä työaikoja tekevät vanhemmat pystyisivät molemmat elämään lapsen kanssa.
Paperilla järjestely toimi hyvin. Eero koki kuitenkin, että äiti hankaloitti tarkoituksella tilanteita, jolloin isä haki lasta luokseen.
Välit huononivat entisestään, kun Eero tapasi nykyisen vaimonsa Karoliinan. Seurustelu alkoi pian eron jälkeen. Karoliina ja Eero sanovat, että lapsen äiti koetti kieltää Karoliinalta lapsen hoivaamisen kokonaan. Karoliina kertoo tilanteiden äityneen niin pahoiksi, että hän alkoi pelätä lapsen äitiä. Karoliina sanoo, ettei lopulta uskaltanut viettää öitä yksin hänen ja Eeron yhteisessä asunnossa.
Lapsen tapaamiset eivät menneet kuten oli sovittu. Eero ja Karoliina kertovat olleensa tuohon aikaan jatkuvassa hälytysvalmiudessa. Lapsen tapaaminen saattoi alkaa vain tuntien varoitusajalla. Eero perustelee nyt vuosia myöhemmin, että suostui siihen, koska oli nuori ja kokematon. Hän halusi olla mukana lapsensa elämässä.
Lähestymiskielto
Eero, Karoliina ja lapsen äiti sattuivat kerran kaikki samaan ravintolaan. Äiti menetti kohtaamisessa malttinsa, ja Eero ja Karoliina kokivat tilanteen uhkaavaksi. Tuon jälkeen Eero haki lapsen äidille lähestymiskieltoa. Käräjäoikeus langettikin äidille puolen vuoden mittaisen lähestymiskiellon. Perusteluina päätöksessä oli ravintolassa sattunut välikohtaus ja äidin aiempi puhelinhäiriköinti. Oikeus katsoi, että oli perusteltua olettaa äidin kohdistavan Eeroon rikoksen tai häiritsevän häntä muuten.
Samoihin aikoihin lapsi siirrettiin käräjäoikeuden väliaikaispäätöksellä asumaan Eeron ja Karoliinan luo. Äiti tapasi tuolloin aluksi lasta valvotusti. Valvottuja tapaamisia käytetään Suomessa tilanteissa, joissa tapaamisiiin liittyy lapseen kohdistuvaa uhkaa tai erityistä huolta. Näin voidaan toimia esimerkiksi päihdeongelmaisten tai väkivaltaisesti käyttäytyneiden vanhempien kanssa.
Eero sanoo, että tuo aika, jonka lapsi asui hänen luonaan, oli onnellisinta aikaa lapsen kanssa.
Äidin ja lapsen valvotut tapaamiset sujuivat hyvin, ja valvonta purettiin pian kokonaan.
Eerolla ja lapsen äidillä on aina ollut lapsestaan yhteishuoltajuus. Valvottujen tapaamisten päättymisen jälkeen he molemmat olisivat halunneet itselleen yksinhuoltajuuden. Ennen mahdollista oikeudenkäyntiä he kuitenkin päätyivät sopimukseen ja jatkoivat yhteishuoltajuutta.
– Olin väsynyt ja masentunut. Mietin, olisiko silloin kuitenkin pitänyt katsoa**,** kuinka oikeudessa olisi käynyt, sanoo Eero nyt.
Lapsen koulun aloitus muutti asumisjärjestelyjä. Vanhemmat sopivat, että lapsi muuttaisi asumaan äidin luokse. Sopimuksen mukaan Eero tapaisi lasta viikonloppuisin ja lomilla.
Eero sanoo, ettei käräjäoikeuden vahvistamaa sopimusta kuitenkaan noudatettu.
– En ole vieläkään saanut viettää lapsen kanssa yhtään syyslomaa. Aina tuli jotain, sanoo Eero.
Hän kertoo esimerkin tilanteesta, jolloin oli saapunut hakemaan lasta äidin luota. Vastassa oli pimeä, lukittu talo. Verhot oli vedetty kiinni, eikä kukaan vastannut puhelimeen. Eero ajoi takaisin kotiin.
Eeron mukaan hänen ja lapsen tapaamiset takkuilivat koko lapsen alakoulun ajan.
– Lapselle puhuttiin, että isä pakottaa noudattamaan tätä tapaamissopimusta ja sen vuoksi sinä et pääse äidin kanssa tekemään mitään kivaa. Niille meidän viikonlopuille ilmestyi aina jotakin kilpailevaa ohjelmaa, kuten reissu huvipuistoon äidin kanssa, sanoo Eero.
Motiivi
Miksi äiti tai isä haluaa tuhota lapsen suhteen toiseen vanhempaan?
Helinä Häkkänen-Nyholmin mukaan vieraannuttajien motiiveista ei ole empiiristä tietoa. Syiden selvittäminen on vaikeaa, koska tekijät eivät myönnä syyllistyneensä mihinkään.
Hänen mukaansa näin toimiva vanhempi ei tavoita oman lapsensa tarpeita. Motiivina on usein myös eron jälkeinen kosto. Osalla vanhemmista taustalla on myös symbioottinen suhde lapseen.
Vieraannuttaminen on tuttua myös suomalaisen eroseminaarin kehittäjälle Marianna Stolbowille. Ilmiön takana piilee hänen mielestään tekijän huono itsetunto ja pelko lapsen menettämisestä.
– Ihminen voi erossa pudota lapsuuden pelkoihinsa. Hän on pettynyt ja häpeissään. Ja alkaa pelätä, että mitä jos lapsi valitsee toisen vanhemman?
Stolbow on vakuuttunut, että vieraannuttamista harjoittavien ihmisten oma tunne-elämä on sekaisin, eivätkä he ymmärrä mitä tekevät lapselle.
Äitipuoli
Eeron vaimolla Karoliinalla ei heidän seurustelunsa alkaessa ollut omia lapsia. Yhteinen elämä Eeron kanssa on Karoliinan mukaan ollut välillä helvettiä. Hän sanoo, ettei olisi aloittanut suhdetta Eeron kanssa, jos olisi tiennyt, millaista elämää he joutuvat elämään. Kommentti kuvaa raa`alla tavalla sitä, mitä vieraannuttaminen voi pahimmillaan aiheuttaa ihmisille.
Eerolla ja Karoliinalla on nykyään myös yhteisiä lapsia. Karoliinan rooli uusperheessä on ollut vaikea. Hankalinta aikaa Karoliinan mielestä elettiin silloin, kun Eeron esikoinen vielä kävi heillä. Nyt arki on toisaalta helpompaa.
Eero ja Karoliina kertovat, että äiti piti tapaamisten aikana lapseen yhteyttä häiritsevän tiiviisti. Pariskunta sanoo, että äiti soitti lapselle useita kertoja päivässä ja pahimmillaan puhelinlinjaa pidettiin auki jatkuvasti.
– Tuntui kuin minua olisi valvottu omassa kodissani, kuvailee Karoliina.
Karoliina on tuntenut Eeron esikoisen taaperosta saakka. Silti hän sanoo, että heidän suhteensa jäi etäiseksi. Karoliinan mukaan syynä oli se, että äiti vakuutti lapselle, ettei Karoliinalla ollut oikeutta komentaa tai koskea lapseen.
Rikosilmoituksia
Vakavimmissa vieraannuttamistapauksissa esiintyy usein perättömiä lastensuojeluilmoituksia, lähestymiskieltohakemuksia ja runsaasti rikosilmoituksia.
Myös Eerosta ja Karoliinasta on tehty rikosilmoitus. Ilmoitus koski kunnianloukkausta. Eeron esikoisen äiti oli kokenut, että Eero ja Karoliina olivat kirjoittaneet hänen kunniaansa loukkaavia tekstejä sosiaalisessa mediassa.
Tutkinta ei johtanut syytteeseen.
Myös Eero on tehnyt poliisille tutkintapyynnön siitä, että äiti on estänyt hänen ja lapsen tapaamisia. Pian kuitenkin Eero perui ilmoituksen. Syyksi hän kertoo sen, että pelkäsi tutkinnan vaikeuttavan entisestään lapsen tapaamisia.
Eero sanoo, että vaikeinta on nähdä kotona asuvien lasten suru. Hän toteaa surullisena, että isän tulisi suojella lapsiaan tällaiselta tragedialta, mutta hän on epäonnistunut siinä.
– Lapsille ei voi valehdella, että kyllä tämä tästä. Sisko ei palaa enää takaisin, sanoo Eero.
Isän ja lapsen tapaamiset loppuivat kokonaan sen jälkeen, kun lapsi täytti 12 vuotta. Lapsen olisi isän kertoman mukaan pitänyt viettää lomaa heidän kanssaan, mutta suunnitelmat peruuntuivat äkisti. Eero kertoo, että lapsi oli tuolloin matkustanut äidin kanssa toiselle paikkakunnalle, eikä isä saanut lapseen yhteyttä viikkoihin. Sitten tuli kutsu lastenvalvojan luo. Siellä lapsi kertoi, ettei enää halua tavata isää ollenkaan, sillä tapaamiset aiheuttavat riitaa.
Lain mukaan 12-vuotiasta tai sitä vanhempia lasta ei voi pakottaa tapaamaan sitä vanhempaa, jonka luona hän ei asu. Eero kertoo pelänneensä jo etukäteen, että tähän tultaisiin myös heidän kohdallaan.
Helinä Häkkänen-Nyholmin mielestä 12-vuoden ikäraja on liian matala, ja sitä voidaan käyttää häikäilemättömästi hyväksi huoltoriidoissa.
– Psykologina sanon, että 12-vuotias on aika nuori tekemään tällaisia päätöksiä, etenkin jos häneen on vaikutettu.
Lakimuutos – mikä muuttuu?
Uudistettu laki lapsen huollosta ja tapaamisista tulee voimaan joulukuussa. Vieraannuttamisen suitsimiseen se tuo mukanaan uusia keinoja. Uudessa laissa painotetaan vanhempien vastuuta tapaamisten toteutumisesta. Vanhemmat eivät myöskään saa häiritä lapsen suhdetta toiseen vanhempaansa.
Helinä Häkkänen-Nyholm on ollut lakivaliokunnan kuultavana uudistusprosessissa. Hän pitää kokonaisuutta hyvänä. Tärkeimmäksi seikaksi hän poimii vanhempien velvollisuuden huolehtia lapsen suhteesta molempiin vanhempiinsa.
Tapaamisten varmistamiseksi lakiin on nyt kirjattu aiemmasta poikkeava uhkasakon mahdollisuus. Nykyään uhkasakkoa voi hakea vasta sitten, kun tapaamisia on jo estetty. Lain voimaantulon jälkeen tuomioistuin voi harkintansa mukaan määrätä uhkasakon samalla, kun tapaamisoikeudesta päätetään.
Vakaviin vieraannuttamistapauksiin kuuluu usein oikeudenkäyntejä, jotka liittyvät lapsen huoltoon ja tapaamisiin. Häkkänen-Nyholmin toiveissa on, että uudistus vähentää niiden määrää.
– Tiedän tapauksen, jossa yläkouluun menevästä lapsesta oli riidelty oikeudessa 19 kertaa.
Lakiuudistuksen jälkeen kaikkia tapauksia ei enää käsitellä oikeudessa, ellei tilanne perheessä ole olennaisesti muuttunut. Tämä säästää yhteiskunnan varoja ja poistaa vieraannuttajalta yhden aseen.
Viimeinen vierailu
Pahimmissa vieraannuttamistapauksissa lapsi ei halua olla lainkaan yhteydessä toiseen vanhempaansa. Eero sanoo, että hänen esikoisensa on usein kertonut vihaavansa häntä.
Kun lapsi vieraili viimeisen kerran Eeron ja Karoliinan luona, kaikki oli sujunut tavanomaisesti. Alkupäivät olivat takkuisia, mutta se kuului asiaan. Päivien kuluessa lapsi oli jälleen sulautunut osaksi perhettä ja vaikuttanut viihtyvän. Kukaan ei ollut huomannut, kun lapsi ennen lähtöään pakkasi mukaansa kaiken talossa olleen omaisuutensa.
Nykyään Eero näkee teini-ikäistä lastaan sattumalta. He asuvat edelleen samassa kaupungissa ja kohtaavat joskus sattumalta. Eero kertoo, että erikoisen näistä nopeista kohtaamisista tekee se, ettei vanhin lapsista tervehdi isäänsä tai muuta perhettä. Hän ei edes katso heihin.
Lastenpsykiatri Jari Sinkkonen kirjoittaa Duodecim-sivustolla julkaistussa artikkelissa, että jokainen lapsi toivoo olevansa hyvien vanhempien lapsi. Vieraannuttamisessa lapsi joutuu torjumaan toisen vanhempansa ja pitämään häntä kelvottomana. Samalla lapsi poistaa elämästään kaiken vanhempaan liittyvän hyvän.
Vieraannuttaminen vaikeuttaa lapsen psyykkistä kehitystä. Tutkimusten mukaan sen kokeneilla lapsilla on muun muassa lisääntynyttä ahdistuneisuutta, itseluottamuksen puutetta, turvattomuuden tunnetta, masentuneisuutta ja itsetuhoisia ajatuksia. Ongelmat voivat ilmetä esimerkiksi syömishäiriöinä ja päihdeongelmina.
Eero on huolissaan lapsestaan, mutta sanoo, ettei voi tehdä mitään. Hän kertoo tuntevansa läpikotaisin lastensuojelun ja perhetyön tarjoamat apukeinot tällaiseen tilanteeseen. Hän on hakenut apua myös poliisilta. Eero sanoo, ettei keinoja ole. Edellisessä lastensuojeluväen selvityksessä todetaan, että lapsen ja isän suhde on kriisissä. Tilanne kuvataan vaikeaksi, mutta lastensuojelun toimenpiteille ei ole tarvetta.
Onnellinen loppu?
Voiko vieraannuttamista pysäyttää?
– Ei aina. Tiedän kuitenkin tapauksia, joissa lapset teini-iässä tai vanhempina äänestävät jaloillaan, ja hakeutuvat tämän kadotetun vanhemman luo. Se on monesti ainoa toivo, sanoo Marianna Stolbow.
Helinä Häkkänen-Nyholm on yhtä lohduton.
– Kokemukset osoittavat, että ei se aina onnistu.
Häkkänen-Nyholmin mukaan vieraannuttamiseen voidaan puuttua niin, että lapsi muutetaan pois sitä harjoittavan vanhemman luota. Hän on todistanut muutamia tapauksia, joissa lapsen asuminen on onnistuneesti siirretty toisen vanhemman luo. Näissä tapauksissa lapsilla on ollut esimerkiksi psyykkisiä ongelmia.
– Minun on pakko sanoa, että toivoisin näiden asumisen siirtojen lisääntyvän. Muutoin tämän pysäyttäminen on mahdotonta.
Toiveen toteutuminen vaatisi esimerkiksi sosiaalityöntekijöiltä entistä tarkempia kirjauksia olosuhdeselvityksiin. Näin vieraannuttamisesta saataisiin todisteita.
Lapsen muuttaminen sen vanhemman luo, josta häntä on etäännytetty, edellyttää oikeanlaista perheenyhdistämisterapiaa. Siitä on Häkkänen-Nyholmin mukaan hyviä kokemuksia Yhdysvalloista, mutta Suomessa osaamista ei vielä ole. Tämän vuoksi oikeusistuimilla voi olla valittavana kaksi huonoa vaihtoehtoa: jättää lapsi asumaan vieraannuttamista harjoittavan vanhemman luo, tai siirtää hänet vanhemmalle, jota lapsi sanoo inhoavansa.
– Kun lapsi ja hänestä etäännytetty vanhempi jollain tavalla saadaan perheenyhdistämisterapiaan, se edistää nopeasti heidän hyvinvointiaan ja suhdettaan, kertoo Häkkänen-Nyholm.
Kouluttaja Marianna Stolbow peräänkuuluttaa sitä, että vieraannuttamista harjoittavia vanhempia kohdeltaisiin ihmisinä, jotka tarvitsevat kipeästi apua.
– Se ei tarkoita toiminnan hyväksymistä, vaan sitä että sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaiset puuttuisivat siihen tarjoamalla apua.
Ongelmana on usein, ettei vieraannuttamista harjoittava vanhempi ole halukas vastaanottamaan minkäänlaista hoitoa. Lastenpsykiatri Jari Sinkkonen toivoi, että lakiin pitäisi lisätä säännöksiä, joiden perusteella vanhemmat voitaisiin velvoittaa ottamaan vastaan ammattiapua. Näin ei ole tapahtunut.
Tavallinen isä
Moni lapsestaan vieraannutettu vanhempi kärsii vakavasta stressiperäisestä häiriöstä. Sen oireita ovat muun muassa masennus ja itsetuhoisuus.
Eero tietää voivansa tällä hetkellä olosuhteisiin nähden hyvin. Hän käy traumaterapiassa ja kykenee tekemään töitä sekä elämään perhearkea. Vapaalla Eero harrastaa ruuanlaittoa ja puuhastelee omakotitalon pihalla.
Omalta kohdaltaan hän vertaa tapahtunutta lapsen katoamiseen.
Helinä Häkkänen-Nyholm kommentoi vieraannuttamista vain yleisellä tasolla, mutta pitää Eeron kertomaa tunnetta tyypillisenä. Kyseessä on komplisoitunut suru. Sitä esiintyy esimerkiksi silloin, kun läheinen katoaa. Katoamistapauksissa perhe ei tiedä, mitä ihmiselle on tapahtunut, eikä suruprosessi pääse kunnolla alkamaan. Näin tapahtuu vakavimmissa vieraannuttamistapauksissa.
– Tiedän vanhempia, jotka etsivät netistä tietoa omasta lapsestaan, se on ainoa keino, kuvailee Häkkänen-Nyholm.
Eerolla on oma nahkainen muistikirja, jonne hän kirjaa omia ajatuksiaan. Muistikirjan välissä on muistoja, kuten ystävänpäiväkortti, joka palautui takaisin Eerolle. Eero sanoo kirjoittavansa muistikirjaa siksi, että hän saisi sanottua rankimmat ajatukset jonnekin. Ne, joita ei kotona halua puhua.
Eeron terapeutti on ohjeistanut Eeroa laittamaan lapselleen yhden viestin viikossa. Näin hän tekeekin.
Eero pohtii isyyttä sanomalla, että vanhempien tärkein tehtävä on saattaa lapset turvallisesti maailmalle. Tämän lapsen kohdalla tuo tapahtui liian nopeasti.
– En mä ole mikään huono iskä, ihan tavallinen.