Kuopiolainen Lassi Väänänen on harrastanut sarjakuvia koko ikänsä. Nykyään hän lukee sarjakuvansa enimmäkseen diginä ja keräilee painettuja sarjakuvia eräänlaisina luksusesineinä.
Väänänen omistaa kohtuullisen suuren kokoelman erilaisia sarjakuvia: kotimaista ja yhdysvaltalaista tuotantoa sekä mangaa.
Väänänen on aloittanut sarjakuvaharrastuksensa lapsena. Pienenä hän etsi kokonaisia sarjakuvasarjoja divareista aarteenmetsästämisen hengessä.
Tänä päivänä sarjakuvia luetaan paljolti verkossa. Eri välineiden sarjakuvien maailmat eriytyvät: verkon sarjakuvat vetoavat enemmän nuoriin yleisöihin, kun fyysiset albumit keskittyvät aikuismaisiin teemoihin.
Väänänen vaalii edelleen fyysisen sarjakuvan erityisarvoa. Printtiversio on arvokkaamman tuntuinen ja sitä on mukavampi lukea.
Hän kuluttaa sekä digitaalista että painettua sarjakuvaa. Digitalisaatio ei ole Väänäsen mukaan suora uhka printtituotannolle, koska kyseessä on kaksi eri maailmaa ja kahdet eri markkinat.
Suomen Sarjakuvaseura ry:n puheenjohtaja Reetta Laitinen on samoilla linjoilla. Laitinen ei usko printtisarjakuvan kuolemaan, koska eri välineet palvelevat eri tarkoituksia.
–Edelleenkin monet tykkäävät, että sarjakuvakirjat hankitaan fyysisenä. Monet julkaisut ovat itsessään sellaisia kokonaistaideteoksia, Laitinen kertoo.
Nuorille digitaalista fantasiaa, aikuisille printattua historiaa
Sarjakuvien lukemistapa on ikäpolvikysymys. Verkossa teknologiavälitteisesti sarjakuvia kuluttava yleisö on nuorempaa kuin fyysisten albumien ostajat.
Tämä näkyy Laitisen mukaan myös aihepiirien ja teemojen eriytymisenä: digisarjakuvat vetoavat nuoriin, printtisarjakuvat aikuisiin.
– Siinä, missä aiemmin sarjakuvat olivat enimmäkseen nuorempien juttu, nykyään on melkeinpä vaikeampaa löytää printtisarjakuvia lapsille ja nuorille kuin aikuisille, Laitinen toteaa.
Fyysiset sarjakuva-albumit ovat sisällöiltään aikuismaisempia: esimerkiksi omaelämäkerrallisia, kokeellisia tai piirtotekniikaltaan taiteellisempia.
Laitisen toimittama, vuoden 2019 Sarjakuva-Finlandia-palkinnon voittanut Sisaret 1918 edustaa aikuismaista tuotantoa, kuten monet muutkin viime vuosina palkitut sarjakuvat.
Verkossa taas esiintyy enemmän seikkailua ja fantasiaa sekä nuorisoa koskevia, esimerkiksi koulumaailmaan sijoittuvia tarinoita.
Hirviö ilmestyy selän taakse
Sarjakuvia luetaan yhä enemmän näyttöpäätteiltä. Aivan tuore ilmiö ei ole, sillä digitaalinen sarjakuva on ollut kuvioissa jo vuosituhannen alusta. Sarjakuvataiteilija Miia Vistilä kuitenkin näkee digitaalisen sarjakuvan kehittyneen uuteen suuntaan.
– Nyt 2010-luvulla voidaan puhua digitalisoitumisen toisesta aallosta, jolloin tehdään sarjakuvia englanniksi kansainvälisille alustoille. Yleisö hankitaan verkosta ja joskus saadaan elantoakin verkon kautta, Vistilä selittää.
Sarjakuvia julkaistaan muun muassa blogeissa ja erilaisissa verkkopalveluissa. Verkko on avannut vasta-alkajille ja ammattilaisillekin uudet mahdollisuudet saada teoksiaan ihmisten näkyville.
Huomionarvoista on, että monissa palveluissa, kuten eteläkorealaisessa Line Webtoonissa sarjakuvien lukeminen on ilmaista. Webtoonin ansaintamalli tuottaa rahaa mainostamalla muita yhtiön sovelluksia ja yhtiö maksaa palkat suoraan taiteilijalle.
Rami Lehkonen on viime vuodet tehnyt leipätyönään edellä mainitulle palvelulle sarjakuvataidetta. Lehkonen on tehnyt taiteilijanimellä H-P Lehkonen verkkoon sarjoja, joista pisin, Immortal Nerd kesti lähes kaksi vuotta.
Sarjakuvasarjat ovat kuin televisiosarjoja: monet ilmestyvät viikoittain ja jaksojen tarinalinjat jatkuvat aiemmista.
Tuoreemmat digitaaliset muodot uudistavat sitä, miten teoksia luetaan ja mitä sarjakuvalla voidaan tehdä. Digisarjakuva on oma ilmaisumuotonsa, jossa pätevät eri lainalaisuudet kuin printissä.
Sarjakuva ei rajoitukaan tiukasti kuvakehykselle ja sivulle, vaan muoto on vapaampi. Sarjakuvia luetaan älypuhelimen näytöltä alaspäin rullaten, toisiinsa jatkuvina kuvina.
Joissakin teoksissa hyödynnetään taustamusiikkeja, ajoitettuja ääniefektejä tai jopa puhelimen kameraa. Lehkonen kertoo itseään kammottaneen esimerkiksi kauhusarjakuvan, jossa puhelimen etukamera aktivoituu esittäen lukijan takana olevan hirviön.
Käsin piirrettynä verkkoon ja verkosta painoon
Kahtiajako verkon ja printin välillä ei kuitenkaan ole absoluuttinen. Verkon sarjakuvien helppo saatavuus on alkanut muuttaa fyysistenkin sarjakuvien ostoperusteita.
Lassi Väänänen kertoo, että harrastajien piirissä on yleistä se, että tietty sarjakuva saatetaan lukea verkossa ennen ostamista. Tällöin ostopäätös tulee harrastajan halusta tukea taiteilijaa.
Sarjakuva-albumin omistaminen voi siis olla periaatteellinen teko, kun saman tarinan voi lukea myös netistä.
Sekä Miia Vistilä että Rami Lehkonen piirtävät useimmiten sarjakuviansa paperille, minkä jälkeen he skannaavat kuvat verkkojulkaisua varten.
Molemmat ovat myös ottaneet verkossa julkaistuista teoksistaan fyysisiä versioita.
– Nykyään monet sarjakuvateokset ovat pilvipalveluissa. Jos verkkopalvelun jäsenyys loppuu tai sarjakuva päätetään vaikka poistaa, se saattaa hävitä täysin ihmisiltä, Rami Lehkonen sanoo.
Toistaiseksi digitaalinen sarjakuva elää jotakuinkin sovussa printin rinnalla.
Lue myös: