Sisällä aika on pysähtynyt ja tunnelma on jopa surumielinen. Nenään tulvahtaa tuulettamattoman talon ummehtunut tunkkaisuus.
Rakennuksen entisestä loistosta muistuttavat vanhat, hyväkuntoisilta vaikuttavat kaakeliuunit, kuviotapetit ja kattokruunut. Lattioilla leijuvat vuosien pölyt ja kuihtuneiden ruukkukasvien lehdet.
Maali lohkeilee nurkista ja ikkunan pielistä.
Ikkunoista avautuva maisema luontoon on upea.
Kaupunkia patistettu korjaamaan
Helsingin kaupunki ei ole korjannut vanhaa puurakennusta, jonka kosteusvauriot huomattiin jo vuosia sitten.
– Käsittämätöntä ettei huvilaa ole korjattu. On kulttuuriskandaali, että historiallisesti arvokas rakennus odottaa ja nukkuu ruususen unta, sanoo Suvi Olavinen.
– Se on pyhäinhäväistys. Upean puiston keskellä on jalokivi, joka rapistuu, toteaa Osmo Rantakari.
Näin lataavat Aino Acktén kamarifestivaalin taiteellinen johtaja ja Laajasalo-Degerö-seuran puheenjohtaja tuohtuneina.
Heidän mielestään Aino Acktén huvila tulisi viimein saada kaupunkilaisten käyttöön. Siellä voisi järjestää pienimuotoisia konsertteja tai avata kesäkahvilan.
Molemmat kertovat olleensa asiasta vuosien varrella useita kertoja yhteydessä Helsingin kaupunkiin, mutta tuloksetta.
Kaupunginosayhdistyksen puheenjohtaja Osmo Rantakari on turhautunut. Laajasalo-Degerö-seura olisi valmis vastaamaan rakennuksen ylläpidosta.
– Tämä on ollut loputonta taistelua. Tuntuu siltä, ettei kaupungilla ole minkäänlaista intressiä rakennuksen säilymiseksi. Heitä ei ole kiinnostanut huvilan kunnostus lainkaan.
Kamarifestivaalin taiteellinen johtaja Suvi Olavinen lisää, että värikkäistä vaiheista voisi kirjoittaa kirjan.
Myös Sibelius ja Leino huvilavieraina
Vuonna 1877 rakennettu Aino Acktén huvila sijaitsee merellisessä maisemassa Helsingin Laajasalossa keskellä suurta Tullisaaren puistoa. Kaksikerroksisen uusrenesanssityyliin rakennetun puuhuvilan omistaa kaupunki.
Se oli kansainvälisen oopperatähden ja suomalaisen oopperan uranuurtaja Aino Acktén (1876-1944) kesäasunto vuosikymmeniä. Rakennuksessa on vieraillut useita suomalaistaiteilijoita kuten säveltäjä Jean Sibelius ja kirjailija Eino Leino.
Kymmenen vuotta täyttävä Aino Acktén kamarifestivaali järjesti peruskorjatussa huvilassa suosittuja yleisötilaisuuksia. Kun talossa havaittiin kosteusvaurio vuonna 2011, kaikki toiminta jouduttiin lopettamaan ja huvila suljettiin.
Omistajan velvollisuus huolehtia rakennuksista
Kulttuurihistoriallisesti merkittävä ja arvokas Acktén huvila on suojeltu asemakaavassa vuonna 1999. Siten sitä ei saa purkaa, eikä siinä saa tehdä korjaus- ja muutostöitä, jotka turmelevat julkisivujen, vesikaton tai sisätilojen rakennustaiteellista tai kultturihistoriallista arvoa tai tyyliä.
Rakennussuojeluasiantuntija Johanna Björkman Helsingin kaupunginmuseosta sanoo, ettei tunne huvilan vaiheita tarkasti, mutta sen kohtalosta hän toteaa:
– Totta ihmeessä se olisi pitänyt ratkaista ja talo kunnostaa.
– Rakennukset tulee lain mukaan pitää kunnossa oli ne sitten suojeltuja tai ei. On omistajan velvollisuus, että ne ovat terveellisiä ja turvallisia.
Kaupunki kiistää vitkuttelevansa
Helsingin kaupungin palvelutilaverkkoyksikön päällikkö Jarmo Raveala kiistää, että kyse olisi vitkuttelusta.
– Ei ole kysymys mistään ajanpeluusta, vaan huvila on jäänyt muiden hankkeiden varjoon. Olemme joutuneet priorisoimaan muita kohteita kuten kouluja ja päiväkoteja.
Kaupunki on myös yrittänyt myydä huvilaa. Ravealan mukaan "tällä hetkellä myynti ei ole aktiivista".
Kosteusvaurioiden syynä hän pitää rakennuksen virheellistä lämmittämistä.
Hän arvioi, että Acktén huvilan kunnostuskustannukset olisivat jo kaksi miljoonaa euroa.
– Meillä ei ole pohjatonta kassaa. Tämä on se haaste.
Helsingin kaupungilla on kymmeniä vanhoja huvilarakennuksia, joiden tulevaisuus on avoin. Actén huvila on vain yksi niistä.
Nyt Helsingin kaupunki odottaa, että valmisteilla oleva kiinteistöpoliittinen strategia valmistuu vuoden loppuun mennessä. Siinä muun muassa linjataan, mitä vastaavanlaisille rakennuksille tulisi tehdä.
Laajasalo-Degerö-seuran puheenjohtajan mielestä suomalaiskaupungit eivät ymmärrä vanhojen rakennustensa arvoa, vaan niitä puretaan edelleen surutta.
– Se on suomalainen näkemys, ettei niitä tarvita kuin vasta sitten, kun ne ovat tuhoutuneet. Sen jälkeen voivotellaan, että kyllä niille olisi pitänyt tehdä jotain, Osmo Rantakari sanoo.
Lue myös:
Oopperalaulaja Aino Ackté oli kiihkeä kuin Salome – Musiikin syntymäpiväkalenteri