Tiistaina lounasaikaan kävelee mies miekka kassissaan kohti koululuokkaa kuopiolaisessa kauppakeskuksessa.
Se on ollut siihen asti tavallinen lokakuinen päivä. Tässä jutussa kaksi ihmistä kertoo, miten tiistaina tapahtunut koulusurma muutti heidän päivänsä.
Anssi Saarelainen, radiotuottaja:
"HitMixin iltapäivän radiolähetys alkaa kello 13. Ennen lähetystä mietin, mitä kerron iltapäivän ohjelmista. Tarkoitus oli puhua hylättyjen polkupyörien kohtalosta Kuopiossa.
Sitten palohälytys alkoi soida ja kuulutettiin: Selvitämme asiaa, pysy rauhallisena paikallasi ja odota lisätietoa. Työkaverini lähti ulos tupakalle.
Hälytyksestä oli mennyt jokin aika, kun näin käytävällä poliisipartion. Toisella poliiseista oli luotiliivit, kypärä ja ase. Toisella oli poliisikoira mukana.
Silloin ajattelin, että tässä on ehkä jotakin muutakin kuin väärä palohälytys.
Käytävältä alkoi kuulua ääniä ja menin katsomaan. Etuvasemmalla näin, miten mustiin pukeutunut pitkä henkilö käveli poliiseja päin. Hänellä oli toinen käsi kohotettuna, kuin lyöntiasennossa.
Kuulin kaksi laukausta ja näin, että hän kaatui maahan.
Siinä oli vielä kymmenen minuuttia aikaa ennen lähetystä. Kirjoitin uutisen, että Kuopiossa kauppakeskus Hermanissa on iso poliisioperaatio. Paikalla on vahvasti varustautuneita poliiseja ja laukauksiakin on kuultu.
Sitten alkoi liikkua ensihoitajia. Yksi poliisi huusi ikkunan läpi, että onhan sulla ovi käytävälle lukossa.
Lähetys alkoi uutisilla. Varmasti äänestä kuului, ettei tämä ole mikään normitilanne. Sain seuraavan biisin jälkeisen juonnon tehtyä, kun poliisi tuli sanomaan, että rakennuksesta on lähdettävä. Se evakuoitiin."
Panu Pohjolainen, oppilaitospastori:
"Kaikista viesteistä välittyi heti, että nyt on tosi kyseessä. Kun tietoa alkoi tulla, yritin etsiä nopeasti papin pannan ja puhelimen laturin.
Ajoin tapahtumapaikalle omalla autolla. Muistan nyt, että keskityin pitämään itsepintaisesti kolmosvaihteen päällä. Jollakin tavalla tiedostin, että sitä kautta keskityn ajamiseen paremmin ja pääsen varmasti perille.
Hätä on kaoottinen tilanne. Pappina ajattelen, että minun on pyrittävä luomaan rakenteita kaaokseen ja olemaan siellä, missä apua eniten tarvitaan.
Avun merkityksellisyyttä en päätä minä, vaan ihmiset, jotka ovat siinä. Se voi olla mitä tahansa jonkin hyvin pieneltä tuntuvan käytännön asian järjestämisestä suurimman inhimillisen tuskan kuulemiseen ja jakamiseen.
Tulee mieleen lupaus: en tiedä voinko auttaa, mutta ainakin lupaan, että en lähde tästä karkuun. Olen tässä ja kestän sen, mitä kerrot."
Anssi Saarelainen, radiotuottaja:
"Aika nopeasti ulos päästyäni kuulin, mitä on tapahtunut.
Se pysäytti.
Jotenkin olin vain ajatellut, että joku on sytyttänyt jotakin palamaan, eikä tottele poliisia. Kun totuus selvisi, olin vain että oho.
Pistin heti vaimolle viestin: Jos kuulet Hermannista uutisia, niin kaikki on mulla OK.
Kriisiryhmä kokoontui. Puhelin alkoi soida. Toimittajat soittelivat minulle Suomesta ja Ruotsista. Puoli kahdesta viiteen meni puhelimessa.
Se on toisaalta ollut tapahtumien läpikäymistä itselle. Hämmennys on ollut koko ajan päällimmäinen tunne."
Panu Pohjolainen, oppilaitospastori:
"Kuopio on ollut tämän kesän hyvin kuiva paikkakunta. Asun talossa, jossa on oma kaivo ja sielläkin on vesi ollut matalalla.
Sinä päivänä tuntui että koko kesän vedet tulivat alas.
Se jollain tavalla tuki sitä, mitä oli tapahtunut: nähdä ihmisjoukko ja pelastajat vettä valuen, ja sittenkin tuntui, ettei sade haitannut ketään.
Näin ihmisiä erilaisissa univormuissa. Kirkon, pelastuslaitoksen, Punaisen ristin, kauppakeskusten liikkeiden.
Yllätyin siitä, millainen valtava lämmön ja ihmisyyden tunne heidän välillään vallitsi. Yhtäkkiä kaikki turha oli poissa – oli pelkästään yhteinen, selvä tavoite, että tästä lähdetään rakentamaan kohti huomista ja parempaa."
Anssi Saarelainen, radiotuottaja:
"Viiden aikoihin pääsin kotiin vaimoni ja kahden tyttäreni luokse. Ruvettiin laittamaan ruokaa. Puhelin soi. Uutisia ei katsottu.
Tytöille sanoin, että isä on nyt aika väsynyt. Ja että hän on nähnyt jotain aika järkyttävää.
Sanoin, että yksi henkilö teki pahaa.
Ja että meillä ei ole mitään hätää."
Panu Pohjolainen, oppilaitospastori:
"En muista yhtään mitä tapahtui, kun pääsin kotiin. Pää on ollut ihan tyhjä. Se oli ehkä yhdeksän aikaan illalla. Sen muistan, että ensimmäinen viesti seuraavana aamuna tuli 04:45.
Tämänkaltaiset tapahtuvat tuovat niin kouriintuntuvaksi kysymyksen siitä, että kaikki on meillä vain lainassa. Ja miksi toinen voi joutua lähtemään ja miksi toinen jää.
Lopulta vastaus ei ole niin olennainen kuin kysymys – ja sen kysymyksen voi jakaa toisen kanssa.
Lähimmäinen. Se sana minulla on tässä pyörinyt mielessä. Olen miettinyt, mitä se lähimmäisyys parhaimmillaan voi olla.
Mietin sitä Hermanin parkkipaikalla ollutta ihmisjoukkoa, joka vain yhtäkkiä tulee paikalle ja auttaa. Tai sitten kun kuulee, miten ihmiset viestivät keskenään: oletko sinä kunnossa?
Eivätkö ne lopulta ole vain viestejä siitä, että minä välitän sinusta? Ja että me todella olemme toisillemme tärkeitä."
Näin Kuopion tapahtumat etenivät minuutti minuutilta
12.00: Oppitunti alkaa Savon ammattiopiston väistötiloissa kauppakeskus Hermanin toisessa kerroksessa. Hyökkääjä tulee silminnäkijäkertomusten perusteella luokkaan noin vartin myöhässä ja käy miekalla ihmisten kimppuun.
12.29: Joku soittaa Hermanista hätäkeskukseen ja sitten äidilleen, joka soittaa hätääntyneenä myös hätäkeskukseen. Väärinkäsityksen vuoksi poliisiautot lähetetään molempiin kohteisiin.
12.35: Kauppakeskuksen automaattiset palohälyttimet alkavat soida. Moni ihmisistä luulee, että kyseessä on väärä hälytys.
12.37: Epäilty jää kiinni toisen kerroksen käytävällä. Poliisi kertoo käyttäneensä ampuma-asetta epäillyn pysäyttämiseksi. Yksi poliisi loukkaantuu tilanteessa.
12.47: Ensimmäiset pelastuslaitoksen työntekijät tulevat sisään kauppakeskukseen. Poliisit varmistavat tiloja.
13.06: Palokunta saa sammutettua viimeiset miekkamiehen sytyttämät tulipalot. Kauppakeskus tyhjennetään ihmisistä. Loukkaantuneita hoidetaan sairaalassa ja kauppakeskuksen luona ihmisille tarjotaan kriisiapua.
Juttua korjattu 4.10. 13.41: Jutun alkuperäisessä versiossa oli Anssi Saarelaisen sitaatissa yksi ylimääräinen musta-sana. Siitä sai käsityksen, että hänen näkemänsä hahmo olisi ollut musta, kun oikea muoto oli "mustiin pukeutunut".