– Mitä äijä!
Mies tulee ja läimäisee hartioihin. Sitten hän kehuu televisiosarjat. Kertoo, miten on ollut Venäjällä tai menossa sinne. Ehkä haluaa puhua kalastuksesta ja saunoista.
Ville Haapasalo on tottunut selkään taputtajiin ja ihmisiin, jotka tulevat juttelemaan kuin vanhalle tutulle.
Niin tapahtuu tänäkin iltana hänen omistamassaan ravintolassa Helsingissä.
– Villee, hei Ville. Ville, tuu tänne!
Haapasalo kiertää pöydissä kyselemässä, miltä ruoka maistuu.
– Kaikki hyvin?
Tuhansien yhteiskuvien julkkis
Niin kauan kaikki on hyvin, kun pelataan avoimin kortein. Ville Haapasalo ei voi sietää salakuvaajia, jotka luulevat, ettei hän huomaa, ja ottavat kännykällään kuvan ruokakaupassa kävelevästä julkkiksesta kysymättä lupaa.
Niin käy usein.
Yli kahdenkymmenen vuoden kokemus julkisuudesta on koulinut näkemään heidän aikeensa.
– Näen heistä jokaisen. Salaa kuvaaminen on ärsyttävää ja raukkamaista. Halveksin sitä suunnattomasti.
Kuvaajat eivät riko lakia, mutta luvatta kuvaaminen tuntuu epäkohteliaalta.
Aina ei edes vessassa saa olla rauhassa.
– Kun menen yleiseen vessaan, ihmiset koputtavat oveen. Heillä on jotain asiaa, jonka haluavat kertoa minulle.
– Tai olen pisuaarilla, niin joku tulee sanomaan, että otetaan yhteiskuva.
Venäjällä on toisin. Siellä Ville Haapasalo on suuri tähti. Suurempi kuin Suomessa ymmärretään. Venäläiset teitittelevät häntä.
– He eivät uskalla tulla häiritsemään ja lähestyvät varovasti. Jo kaukaa pyydetään anteeksi ja pahoitellaan, että jos mitenkään...
Menee kolme minuuttia ennen kuin he saavat kysyttyä, voitaisiinko ottaa yhteiskuva.
Kun pyydetään lupa, Haapasalo ei koskaan sano "ei”.
– Eikös se ole isossa kirjassakin sanottu, että niin kuin haluat ihmisten tekevän sinulle, niin tee sinä heille.
– Kun menet ihmisen luokse hymyillen, hyvää tahtoen, niin yleensä he vastaavat myös niin.
Haapasalo on eksynyt, mutta hengissä
– Ihme, että olet vielä hengissä, äiti sanoi, kun oli lukenut elämästäni kirjoitetun kirjan.
Kauko Röyhkän kirjoittamassa Ville Haapasalo, "Et kuitenkaan usko…” -kirjassa kerrotaan, kuinka 19-vuotias, venäjää taitamaton nuorukainen muutti Hollolasta Pietariin, silloiseen Leningradiin, opiskellakseen näyttelijäksi.
– Vanhemmillani oli kova luotto minuun jo pienestä ihmisestä asti. Olen saanut mennä ja tulla ja tehdä lain puitteissa mitä huvittaa.
– He eivät estelleet Venäjälle lähtemistä. Kysyivät vaan, että pärjäätkö.
Menestys räjähti elokuvaroolista venäläiskomediassa Metsästyksen kansallisia erikoisuuksia vuonna 1995.
Sen jälkeen elämässä on riittänyt vauhtia ja oikeasti vaarallisia tilanteita. Venäjällä Haapasalo on useita kertoja ryöstetty ja pahoinpidelty.
Eksyksissä hän on ollut vielä useammin.
Musta pipo on merkki ja muistutus
Aamupäivällä on muutama pakkasaste. Helsingin Vanhankaupunginkoskella vesi hohkaa kylmää ja pärskeet kastelevat vaatteet.
Ville Haapasalo tulee tapaamiseen polkupyörällä. Hänellä on jalassaan pohkeet paljaaksi jättävät shortsit.
– Voin hyvin istua kiviportailla. Ei yhtään palella. En tule kipeäksi, hän vastailee.
Päässä on tuttu musta pipo. Se on merkki, joka kertoo, että hän on töissä. Koska nyt tehdään haastattelua ja se on työtä, pää pysyy peitettynä.
– Klovni laittaa punaisen nenän, minä laitan päähäni pipon, kun lähden ihmisten ilmoille.
Sitä hän alkoi käyttää jo vuosia sitten, kun pipot eivät olleet yhtä suosittuja kuin nykyisin.
– Se kuuluu tähän hommaan ja helpottaa muistamaan työni. Kotonani en ole pipo päässä.
Ennen esitystä hampaiden pesu
Ville Haapasalo on esiintynyt kymmenissä elokuvissa ja televisio-ohjelmissa sekä näytellyt teatterissa.
Nyt hän on antanut äänensä muumipapalle Muumilaakso-animaatiossa. Televisiosarjan toinen tuotantokausi alkaa Ylellä maaliskuussa.
– On kunniatehtävä olla Muumeissa. Heti lähdin, kun kysyttiin, en miettinyt hetkeäkään.
Ensi viikolla hänet nähdään Lahden kaupunginteatterissa Karnevaali 2020:n kantaesityksessä. Lähes sadan hengen musiikkiteatteri-spektaakkeli yhdistää teatteria, musiikkia, tanssia ja sirkusta.
Haapasalo myöntää, että jännittää. Sitä lievittääkseen hän toistaa tietyt rutiinit aina ennen teatteriesityksiä.
– Tulen ajoissa teatteriin. Käyn tekstin läpi mielessäni miljoonaan kertaan. Pesen aina hampaat juuri ennen esitystä.
Vaikeinta oli selvitä jännityksestä ennen Maaseudun tulevaisuus -näytelmää Kansallisteatterissa kuusi vuotta sitten. Sitä edelsi pitkä teatteritauko.
–Se oli kauheaa. "Pelotti" on oikea sana.
– Näyttelemisestä oli kasvanut hirveä mörkö. En luottanut itseeni lainkaan. Ajattelin, että on pakko sanoa ohjaajalle, että rooliin pitää ottaa joku toinen, koska en pysty näyttelemään.
Lähes paniikinomainen tunne kumpusi suuresta arvostuksesta teatteria ja näyttelemistä kohtaan.
– Se on syy, miksi en käy paljon teatterissa. Jos näen näytelmän, josta en pidä, minulle tulee niin paha mieli, että menee yöunet.
Ville, oma isä ja tytär samassa näytelmässä
Karnevaali 2020 -esityksessä ovat mukana myös Haapasalon oma isä ja 16-vuotias tytär Saima.
– He eivät ole aiemmin olleet lavalla niin paljon kuin minä. Huolestuttaa, vaikka uskon, että he pärjäävät minua paremmin.
Haapasalo kuvailee, että nyt jännitys on samanlaista kuin jännittäisi oman lapsensa koulun aloitusta.
Hän yrittää olla neuvomatta, "koska ohjaaja on sitä varten”.
– Vähän olemme jauhaneet tekstiä yhdessä, mutta aika lailla jokainen on hoitanut oman leiviskänsä itse.
Näyttelijä varoitti ammatistaan
Tytär on jo kallellaan teatterin suuntaan, vaikka isä on yrittänyt sanoa, että kannattaisi miettiä jotain muuta ammattia.
– Kaikkeni olen tehnyt, ja nyt näyttää, että olen siinä pahasti epäonnistunut. Olisi pitänyt valita toinen taktiikka ja pakottaa Saima teatteriin, niin ehkä hänelle olisi tullut päinvastainen reaktio.
Haapasalo on kertonut tyttärelleen, että näytteleminen on kovaa työtä ja voi kuulostaa hienommalta kuin lopulta onkaan.
– Totta kai lapset tekevät, mitä he haluavat.
Ville Haapasalolla on myös lämmin ja läheinen suhde isäänsä.
– Tuntuu, että minulta jäi murrosikäkin väliin. Emme silloinkaan tapelleet, vaikka jääräpäitä olemme kumpikin. Ei haluta antaa periksi.
Näyttelijä toivoo, että pystyisi opettamaan lapsilleen samaa, mitä oppi omilta vanhemmiltaan.
– Suvaitsevaisuutta, toisen ihmisen kunnioitusta ja huomioon ottamista, empaattisuutta ja rehellisyyttä itseä kohtaan.
– Jos ne saan annettua, niin se on ihan jees.
Ville Haapasalo on keksitty brändi
Lähes minne tahansa maailmassa Ville Haapasalo meneekään, hän törmää suomalaisiin, venäläisiin tai ylipäätään ihmisiin, jotka tunnistavat hänet.
Heihin hän suhtautuu kuin palkkansa maksajiin.
Siksi Haapasalo poseeraa hymy kasvoillaan tuhansissa valokuvissa ja juttelee Venäjät, kalastukset ja saunat. Pääasiassa kuuntelee, koska ihmiset haluavat sitä.
Moni tietää hahmon Ville Haapasalo, mutta harva tuntee ihmisen.
Haapasalo-hahmon ja brändin hän suunnitteli itse itselleen jo parikymmentä vuotta sitten.
– Moskovassa oli tunkua sliipattujen ja kalliilla autolla ajavien näyttelijöiden kaartiin, mutta juntiksi ei niinkään. Se on mietitty ja suunniteltu kansanmies, yksi roolihahmo muiden joukossa, jota näyttelen elämässäni.
– Hyvä jätkä, se olen ehdottomasti.
Näyttelijä vakavoituu ja sanoo, ettei voi olla ihmisten keskellä oma itsensä, vaan hänellä on suojakuori.
– Oikeasti olen ujo ja hiljainen. En ole mikään hauska seuramies muulloin kuin töissä. Silloin voin puhua vaikka kuusi tuntia putkeen, mutta yksityiselämässä olen mieluummin yksin ja hiljaisuudessa.
Jos on huono päivä eikä hän kestä ihmisiä, hän pysyy kotonaan.
Koska julkisuus on ruokkiva käsi, kotiin ei voi kuitenkaan jäädä loputtoman pitkäksi aikaa.
– Julkisuus on iso osa ammattiani. Ilman sitä minulla ei varmasti olisi töitä.
Pää ei pysy kasassa
Television matkailuohjelmia tehdessään Haapasalo on kolunnut Venäjää miljoonakaupungeista kaukaisimpiin syrjäkyläpahasiin. Edelleen on monta kolkkaa, joista olisi halu kertoa.
– Teenkin varmasti vielä lisää tv-ohjelmia Venäjältä. Haluaisin näyttää Ukrainaa ja Karjalaa.
– Karjala on hankala teema. Sanoo siitä mitä vaan, niin aina on väärässä ja joku pahoittaa mielensä.
Tiedossa on myös elokuvarooli Venäjällä. Elokuvien suhteen hän on valikoiva eikä enää tartu jokaiseen tarjottuun tilaisuuteen.
– Minusta on tullut nirso leffojen kanssa, koska olen tehnyt niitä niin paljon. En viitsi enää lähteä mukaan vain siksi, että pääsen tekemään leffaa. Sen täytyy olla sellainen, että itseäkin vähän kutittelee.
Mahdollisesti Ville Haapasaloa nähdään jatkossa useammin näyttelijänä teatterissa. Vakituisesta teatterikiinnityksestä hän ei kuitenkaan haaveile eikä usko, että viihtyisi näyttämöllä kuutena päivänä viikossa.
Hän on perustanut parin vuoden aikana kahdeksan yritystä, joista ravintola on yksi.
– Miten pää pysyy kaiken keskellä kasassa?
– Ei se aina pysykään. Yritän käydä joka aamu uimahallissa uimassa 1–2 kilometriä. Siinä on tunnista puoleentoista omaa aikaa. Saan olla vedessä ja miettiä asioita, Haapasalo vastaa.
Vesi liittyy muihinkin tärkeisiin asioihin. Sellaisia ovat kalastus, veneily ja sukellus sekä mökki Puumalassa Saimaan rannalla.
– On ollut vähän kiirettä pari vuotta. Mökki on ollut paikka, missä mieli lepää.
Siellä hän ottaa pipon pois päästä.