Stephen Kingin vuonna 1978 julkaistu Tukikohta- jättiläisromaani on noussut jälleen otsikoihin, eikä ihme. Kirjassa kavala virus pääsee karkaamaan armeijan laboratoriosta, ja maailman jokaiseen kolkkaan vyöryy tappava flunssaepidemia. Ostoskeskukset tyhjenevät ihmisistä, hengityssuojaimet ilmestyvät katukuvaan ja uskonnolliset ääriliikkeet saavat polttoainetta julistuksiinsa.
Sairaalat täyttyvät kuolevista potilaista, New York julistetaan suljetuksi alueeksi ja pian koko kaupunki hukkuu kaaoksen valtaan.
Kuulostaako ajankohtaiselta?
Tukikohta on tietenkin fiktiota eli keksittyä tarinaa, mutta Kingin romaanista löytyy niin selviä yhtymäkohtia nykyiseen koronapandemiaan, että kirjailija joutui muutama viikko sitten jopa tyynnyttelemään ihmisiä Twitterissä.
Hänen viestinsä oli, ettei korona ole lähimainkaan niin vakava asia kuin Tukikohdan virus – olkaa siis hyvät ja rauhoittukaa!
Näkymätön uhka kiehtoo
Erilaiset bakteerit, virukset, epidemiat ja pandemiat ovat ruokkineet etenkin tieteis- ja kauhukirjallisuuden juonikuvioita jo vuosisatojen ajan.
Esimerkiksi Frankensteinista tunnettu Mary Shelley kirjoitti jo vuonna 1826 Last Man -tieteisromaanin, joka sijoittuu pandemian tuhoamaan maailmanlopun jälkeiseen eli postapokalyptiseen maailmaan.
Justin Croninin, Ilkka Remeksen ja Dean Koontzin kirjoissa virus niittää ihmisiä kuin kärpäsiä tai muuttaa heidät kammottaviksi hirviöiksi.
Maailmanlopun kuvastoilla jo vuosikymmeniä estottomasti herkutellut Killing Joke -yhtye laulaa, että I Am The Virus. Netflixin Between-sarjassa mystinen pandemia tappaa maapallolta kaikki yli 21-vuotiaat.
Dystopioihin erikoistuneen kirjallisuudentutkija Maria Laakson mukaan ei ole ihme, että virukset ja taudit ovat kestoaiheita genrekirjallisuudessa ja - elokuvassa.
– Kyseessä on näkymätön, ei-fyysinen uhka, jota ei voi torjua yhtä suoraviivaisesti kuin vaikkapa villipedon hyökkäystä. Virus etenee ihmisestä toiseen, eikä sitä voi hallita, mikä tekee siitä myös mielenkiintoisen fiktioaiheen.
Laakson mukaan pandemia-aiheisesta fiktiosta löytyy usein kaava, jonka kautta peilataan esimerkiksi yhteiskuntajärjestelmien toimivuutta.
– Dystopioissa ja apokalypseissa haluaan tutkia myös sitä, kuinka nopeasti yhteiskuntamme romahtaa, kun jotakin kauheaa tapahtuu – ja kuinka pitkälle ihmisten välinen solidaarisuus tällaisessa tilanteessa venyy.
Useimmiten solidaarisuus on dystopioissa katoava luonnonvara, ja kirjoissa ja elokuvissa seurataan yksilöiden raakaa eloonjäämistaistelua.
Viruksen aiheuttamissa zombi- tai hirviöpandemioissa yhteiskuntajärjestelmät romahtavat yleensä pikaisesti ja syntyy saarekkeita, tautivapaita alueita, joissa ihmiset sinnittelevät. Tällainen juonikuvio löytyy esimerkiksi samannimiseen peliin pohjautuvasta Resident Evil -elokuvasarjasta ja It Comes at Night -kauhuleffasta (2017).
Fiktiossa pandemioiden voidaan myös ajatella olevan luonnon kosto ihmiskunnalle: Luomakunnan järjestystä ei pidä yrittää muuttaa eikä sen salaisuuksia ryhtyä sorkkimaan.
Maria Laakso on itse viehättynyt etenkin 1950-luvulta peräisin olevasta tieteiskirjallisuuden klassikosta, Richard Mathesonin I Am Legendistä, josta on tehty myös useita filmatisointeja.
– Virus on kirjassa muuttanut ihmiset vampyyreiksi, ja ainoa jäljelle jäänyt ihminen kamppailee sairastuneita vastaan ja yrittää pärjätä. Uusin, Will Smithin tähdittämä elokuvaversio tarjoaa muun muassa hienoja kuvia autioituneesta suurkaupungista, jota luonto on ruvennut valtaamaan takaisin.
Dystopiat selittävät maailman järjestystä
Maria Laakson mukaan dystopioiden ja apokalypsien suosio perustuu näkymättömän uhan lisäksi myös siihen, että ne omalla tavallaan selittävät reaalimaailman tapahtumia, kuten vaikkapa meneillään olevaa koronapandemiaa. Siitä ei ole kenelläkään kovin selkeää tai vedenpitävää kuvaa.
– Luulen, että kaikilla ihmisillä on sisäänrakennettu tarve ymmärtää elämään vaikuttavia prosesseja. Siksi tuntuu helpottavalta lukea tai katsella dystopiakuvauksia, vaikka ne olisivatkin kauhistuttavia. Ne antavat kuitenkin edes jonkinlaisen illuusion siitä, että tapahtumat voivat olla meidän hallinnassamme.
Laakso muistuttaa, ettei kirjailijoilla ole kristallipalloja, joiden avulla he näkisivät tulevaisuuteen, saati sitten jonkinlaista mystistä tietoa, joka muilta puuttuisi.
– Kyse on kuitenkin tarinoista ja kertomuksista. On olemassa arsenaali mallikertomuksia maailmanlopusta ja siitä, kuinka oma tämänhetkinen kulttuurimme – sellaisena kuin sen tunnemme – saapuu tiensä päähän. Tällaisissa kertomuksissa elintapamme voivat muuttua täysin tai suuri osa ihmiskunnasta kuolee. Vaikka kyse on fiktiosta, tällaiset mallit vaikuttavat siihen, kuinka toimimme ja reagoimme asioihin.
Meemikulttuurikin leikittelee koronalla
Maria Laakso on huomannut tämän myös itsestään: kun hän katseli äskettäin koronaviruksen tyhjentämää kaupunkitilaa, muistin perukoille aktivoitui elokuvista ja televisiosta tuttuja kuvia.
– Olin viikko sitten käymässä Helsingissä, ja lauantai-iltapäivänä, jonka olisi pitänyt olla vilkasta aikaa, Kampin metroaseman portaikko oli aivan tyhjä. Tuntui siltä, että tämä näkymä on hyvin tuttu katastrofielokuvista, ja että olen kokenut tämän tilanteen fiktiossa – nyt se on tullut todeksi.
Sama ilmiö tapahtui vuonna 2001 WTC-iskujen kohdalla: ihmisten ensimmäiset reaktiot sortuvia kaksoistorneja näyttävistä uutiskuvista olivat, ettei tämä ole totta, vaan kyse on elokuvasta. Fiktion vuotaminen todelliseen maailmaan hätkähdytti.
Koronaepidemia näkyy voimakkaasti myös tämänhetkisessä meemikulttuurissa eli netissä leviävissä kuvamuunnoksissa. Maria Laakson mukaan koronaan on reagoitu kiinnostavalla tavalla.
Eräässä meemissä esimerkiksi on rinnakkain kaksi kuvaa. Toisessa sankarihahmo vaeltaa tuhoutuneen maailman keskellä. Kuvatekstissä lukee, että tällaiseksi kuvittelin maailmanlopun.
Toisessa kuvassa aamutakkiin pukeutunut tavallinen tallaaja ottaa rennosti kotonaan. Teksti väläyttää, että tällaiselta se maailmanloppu oikeasti näyttää.
– Tämä osoittaa meidän ymmärtävän, että fiktion tarjoamat odotukset ovat epätodellisia. Kun jotakin kauheaa tapahtuu, maailma ei muutu samanlaiseksi kuin kirjoissa tai elokuvissa, Maria Laakso summaa.