Tautia kutsuttiin espanjantaudiksi. Kun se puhkesi, riehui ensimmäinen maailmansota. Useimmissa maissa sotasensuuri rajoitti uutisointia epidemiasta.
Espanja oli kuitenkin sodassa puolueeton, ja siksi juuri siellä tauti nousi ensi kertaa laajemmin tiedotusvälineisiin.
Nykyisin tiedetään, että todellisuudessa tappava influenssa lähti liikkeelle Yhdysvalloista.
Niin sanottu potilas nolla oli todennäköisesti kansasilainen viljelijä, joka sai influenssan mahdollisesti linnuista alkuvuodesta 1918. Pahaksi onneksi viljelijä toimi armeijan leirin keittiössä ja levitti tautia tehokkaasti.
Tauti levisi amerikkalaissotilaiden mukana ensimmäisen maailmansodan taisteluhautoihin ja alkoi tehdä tuhoa käsittämättömällä tahdilla.
On arvioitu, että ensimmäisen 40 päivän aikana ensimmäisestä tartunnasta espanjantautiin oli sairastunut 20 miljoonaa ihmistä ja 20 000 oli kuollut.
Tauti iskee sisällissodan jälkeiseen Suomeen
Suomeen ensimmäinen iso espanjantaudin aalto iski heti sisällissodan jälkeen kesäkuun lopulla 1918. Se surmasi myös sisällissodan punavankileireillä tuhansia. Se ei ollut leirien pahin tappajatauti, mutta influenssaepidemia levisi laajasti myös siviiliväestöön.
Irja Pohjola oli sairastanut taudin Virossa ja kiersi sen jälkeen sairaanhoitajana Harjavallassa.
”Kuljin läpi yön pieniin saloseudun mökkeihin. Melkein kaikki asukkaat makasivat vuoteissa sairaina. Lääkkeet loppuivat usein kesken eikä voinut paljon muuta kuin rohkaista eteenpäin elämän kulkijoita”, Pohjola muisteli.
Espanjantaudin erityinen karmeus oli siinä, että se surmasi valtavasti terveitä, nuoria aikuisia. Nykyisin uskotaan, että tauti laukaisi usein niin sanotun sytokiinimyrskyn, jossa kehon oma immuniteettijärjestelmä reagoi liian voimakkaasti ja alkaa vahingoittaa elimiä. Niinpä terveet ihmiset, joiden kehon immuniteettijärjestelmä oli vahva, kuolivat usein nopeasti.
Inarissa kauhean epidemian jäljiltä moni joutui orpokotiin
Taudin seurauksena maailmassa miljoonat jäivät orvoiksi. Suomessa eräs pahimmin kärsineistä paikkakunnista oli Inari, jossa väestöstä kuoli kymmenen prosenttia.
Espanjantauti levisi sinne varsin myöhään ja lähes kaikki paikkakuntalaiset sairastuivat samaan aikaan.
Inarilainen Katri Ranta menetti espanjantaudille äitinsä.
”Toisilta meni äiti ja toisilta isä. Ja oli sellaisiakin, joilta meni molemmat, että lapset jäivät sitten vaan”, Ranta muistelee vuonna 1987 tehdyssä haastattelussa.
Monet lapset joutuivat orpokotiin.
”Missäpä niitä muualla hoidettiin. Niin paljon jäi orvoksi”, Ranta kertoo.
Espanjantaudin seurauksena ymmärrettiin julkisen terveydenhuollon merkitys
Influenssaa on joskus kutsuttu demokraattiseksi taudiksi, se kun tappaa kruunupäitä siinä missä köyhälistöä. Todellisuudessa epidemia oli paljon pahempi köyhän väestön keskuudessa.
Esimerkiksi Helsingin työväenkaupunginosissa sairastavuus ja kuolleisuus oli huomattavasti suurempi kuin varakkaammissa osissa kaupunkia.
Erä syy tähän oli valtava asukastiheys. Siihen aikaan työläiskodeissa saattoi asua kokonainen iso perhe yhdessä huoneessa.
Varakkaammilla oli myös mahdollisuus saada ylipäätään jotakin hoitoa, vaikka varsinaista lääkettä tautiin ei ollut.
Eräs espanjantaudin tärkeimmistä opetuksista oli se, että alettiin ymmärtää julkisen terveydenhuollon merkitys. Pandemiaa ei voinut kukistaa vain hoitamalla yksittäisiä sairaita, vaan se vaati yhteiskuntatason toimenpiteitä.
“Karttakaa elävienkuvienteattereita”
Espanjantauti tuli useassa rajussa aallossa. Kesän 1918 lopussa sen uskottiin laantuvan, mutta syksyllä se iski maailmaan entistä rajumpana. Suomeen taudin on arvioitu iskeneen neljä eri kertaa, viimeisen kerran talvella 1920.
Myös espanjantautia yritettiin hillitä sosiaalisia kontakteja vähentämällä. Käytännöt vaihtelivat suuresti maasta ja paikkakunnasta toiseen.
Maaliskuussa 1919 Helsingin terveyslautakunta kehotti lehti-ilmoituksessa yleisöä "karttamaan huvitilaisuuksia, joissa käy paljon kansaa, kuten elävienkuvienteattereita, yleisiä tanssitilaisuuksia sekä muita paikkoja, joissa on paljon kansaa koolla."
Kun Helsingissä ehdotettiin elokuvateattereiden sulkemista, kaupungin maistraatti ei siihen suostunut, koska piti sitä elinkeinon häirintänä.
Kokoontumisrajoitukset herättivät kiukkua
Kun viranomaiset huhtikuussa 1919 kielsivät Järvenpään työväenyhdistyksen iltamat espanjantaudin takia, Suomen sosialidemokraatti hermostui:
”Samana iltana saivat elävät kuvat näytellä aivan vapaasti aiotun iltamatalon lähellä. Onkohan elävissä kuvissa suurempi taudin vastuskyky kuin työväen iltamissa, tai onko nämä taudin basillitkin nykyään niin puolueellisia, että ne lentävät ainoastaan työväen iltamiin?” lehti jyrisi.
Mutta liikkumisrajoitusten noudattaminen oli tuolloin usein myös käytännön syistä lähes mahdotonta. Työt oli tehtävä, jos aikoi pysyä hengissä.
Inarilainen Tuomas Tanhua muisteli:
”Tietenkin, kun se oli se tauti liikkeessä, niin yrittivät määrätä, ettei pitäisi kylästellä. Mutta pakkohan se oli, toinen toistansa käyvä auttamassa”, Tanhua kertoi vuonna 1985.
Tuomas Tanhuan äiti kävi hoitamassa kolmen talon karjaa, kun niiden asukkaat sairastivat.
Katri Rannan, Tuomas Tanhuan ja muiden inarilaisten muistoja espanjantaudista voit kuunnella tästä: Tarinoiden Inari. (Inarin kunnan äänitearkisto).
Totuuden puhuminen on tärkeää
Eräs tärkeimmistä espanjantaudin opetuksista on tutkijoiden mukaa se, että ihmisille pitää puhua totta. Sata vuotta sitten viranomaiset eri maissa usein suorastaan valehtelivat.
Sellaisessa tilanteessa huhut leviävät ja tärkeiden ohjeiden noudattaminen kärsii.
Espanjantaudin mittakaava oli hirmuinen. Se levisi muutamassa kuukaudessa koko maailmaan ja surmasi kymmeniä miljoonia, ehkä jopa 100 miljoonaa ihmistä. Suomessa kuolleita oli arviolta runsaat 20 000, mahdollisesti yli 30 000.
Silti siitäkin kriisistä noustiin ja puskettiin eteenpäin.
Lue myös: