Virtsan lemu porttikongissa: hyh! Ruotsalainen hapansilakka: yäks! Kylpyammeen valkoisella pinnalla vipeltävä hämähäkki: no hyi että!
Inhonväreitä aiheuttavia asioita löytyy maailmasta vaikka kuinka paljon, ja niitä on myös mahdollista tutkia. Erilaisia ällöttävyyksiä ja inhottavuuksia,niiden syntyä ja käyttöä kartoittava Inho-verkosto syntyi, kun Jyväskylän yliopistossa työskentelevät taidekasvatuksen post doc -tutkija Susanne Ylönen ja väitöskirjatutkija Heidi Kosonen huomasivat, että heillä on samanlaisia tutkimusintressejä. Ylönen on tutkinut kauhua ja Kosonen tabuja.
– Meitä kiinnostaa inhoon liittyvä monitieteisyys, ja tällä hetkellä kansainvälisessä verkostossamme on mukana esimerkiksi huumorintutkijoita ja sosiologeja, Susanne Ylönen kertoo.
Se miksi inho kiinnostaa, on Ylösen mielestä ikuisuuskysymys.
– Inho vetää puoleensa, vaikka se samalla työntää pois, eli siihen suhtaudutaan usein ristiriitaisesti. Joku asia voi olla hyvinkin yäk, mutta sitä on silti pakko katsoa.
Tähän mennessä Inho-verkosto on järjestänyt lukupiirejä ja tapahtumia sekä julkaissut tutkimuksia. Maaliskuuksi suunniteltu kansainvälinen seminaari jouduttiin kuitenkin perumaan koronapandemian takia.
Limaisten asioiden pauloissa
Äskettäin Ylönen ja Kosonen sukelsivat liman liukkaisiin ja venyviin onteloihin. Saako limasta otetta? -artikkelissa käsitellään itse tehtyyn limaan liittyviä Youtube-videoita. Erilaisista limavideoista tuli pari vuotta sitten lastenkulttuurissa suosittu harrastusmuoto, joka myös kaupallistui nopeasti.
Youtuben suosituimmat limavideot ovat saaneet miljoonia katsojia, mutta viehtymystä limoihin on tutkittu varsin vähän. Vaikka limailu on mielletty lastenkulttuuriseksi ilmiöksi, on se selvästi saanut pauloihinsa myös aikuisia. Eikä ihme, limatuntemuksiin liittyy samoja piirteitä kuin ASMR-kuiskailuun.
– Limassa näkyy ihmisen kaipuu aistillisuutta kohtaan, lima tarjoaa poksuvien äänien kaltaisia aistikimmokkeita. Aikuisella ihmisellä ei nykyään juuri ole mahdollisuuksia työntää käsiään tai sormiaan materiaalisiin asioihin, mutta lima antaa tällaiseen mahdollisuuden, Heidi Kosonen pohtii.
Nykyiseen limailmiöön liittyy toinenkin puoli. Kososen mukaan limat on vuosien saatossa ikään kuin pistetty ruotuun.
– 1980-luvun Ghostbustersin kaltaisissa elokuvissa lima oli vielä vihreää ja ällöttävää. Nyt ilmiö on söpöistetty ja tarjolla on sateenkaari- ja yksisarvislimojen kaltaisia kesytetympiä versioita.
Inhottavat ruumiineritteet
Limoista on loogista jatkaa ihmisen omiin ruumiineritteisiin, joista suurin osa on globaalisti pysyviä inhon kohteita. Oksennus, uloste ja virtsa eivät ole ihasteltuja julkisia asioita, ja jo ulosteen ja virtsan haju koetaan epämiellyttäväksi ja vastenmieliseksi.
Vaikka sperma liittyy oleellisena osana ihmisen suvunjatkamiseen, se herättää arkielämässä inhonväreitä, kuten esimerkiksi Sekaisin Marista -elokuvan (1998) kuulussa kohtauksessa, jossa siemennestettä käytetään vahingossa hiusgeelinä. Monia varmaan myös ällöttää, että suomalainen mystikko Ior Bock joi säännöllisesti omaa spermaansa.
Ruumiineritteet kytkeytyvät läheisesti eläimellisyyteen, jonka yläpuolella ihminen kulttuurisena olentona pyrkii nousemaan.
– Ihmisellä on selkeät rajat, ruumiin sisä- ja ulkopuoli. Kun ruumiineritteet rikkovat tämän rajan, niistä tulee inhottavia ja likaisia. Poikkeuksiakin on: kyyneliin liitetään yleviä ja kauniita tunteita, kuten surua. Veri taas on elämän eliksiiri, johon kuuluu paljon symboliikkaa ja uskomuksia, vaikka sen valuminen on samalla hyvin traagista, Susanne Ylönen toteaa.
Saastaiset eläimet ja likaiset ruoat
Inhottavat asiat määritellään usein myös uskontojen kautta. Esimerkiksi islamissa koira, kuten sikakin, ovat likaisia eläimiä. Sikaa ei saa syödä, ja eläinten syötävä liha tulee myös teurastaa tietyllä tavalla, jotta sitä olisi luvallista nauttia.
Myös Raamatun Mooseksen kolmannessa kirjassa luodaan kriteerejä inhottaville asioille, eli puhtaille ja saastaisille eläimille. Niin ikään sikaa ei pidä syödä, koska sillä on “halkinaiset sorkat”, mutta se ei märehdi. Myös kameli ja jänis ovat syömäkelvottomia, saastaisia eläimiä.
– Liha itsessään ei ole likainen asia, vaan likaisuuden määrittää uskonto tai kulttuuri. Esimerkiksi länsimaissa meillä on lemmikkieläimiä ja tuotantoeläimiä, mutta lemmikkien syöminen tuntuu ällöttävältä ajatukselta, Susanne Ylönen sanoo.
Toisin on Kiinassa, Vietnamissa, Kambodzassa ja tietyillä Indonesian alueilla, joissa koiranliha on paikallista herkkua.
Inho voi olla ihmiselle myös hyödyllinen asia, ja evoluutiopsykologian mukaan se voi toimia suojelumekanismina – pilaantuneet ruoat ällöttävät, koska niissä lymyävät myrkylliset eliöt voivat sairastuttaa. Toisaalta biologinen inho onnistutaan myös häivyttämään – kulttuurin keinoin.
– Pilaantuneesta ruoasta voidaan tehdä gourmetia, eli inho on onnistuttu kesyttämään herkuksi, Heidi Kosonen sanoo.
Esimerkiksi Islannissa mädätetty hai kuuluu arvostettuihin perinneherkkuihin.
Inho kiinnostaa alakulttuureja
Yleisesti inhottaviksi koettuja asioita hyödynnetään usein myös ala- ja vastakulttuureissa, kuten black metallissa ja punkissa.
– Monillle alakulttuureille inhottavista asioista kiinnostuminen on tarjonnut keinon vastustaa valtakulttuuria. Punkin estetiikka esimerkiksi on ollut väylä erottautua valtavirrasta ja osoittaa mieltä normikoodistoa kohtaan, Heidi Kosonen toteaa.
Splatter- ja gorekauhussa taas lentelevät ihmisen sisäelimet ja veri virtaa. Miksi tällaista hurmeista viihdettä sitten katsotaan ja fanitetaan, vaikka samalla inhonväreet kiipeävät pitkin selkäpiitä?
– Voisi samalla kysyä, miksi ihmiset ovat käyneet katsomassa julkisia teloituksia, miksi astutaan hurjiin huvipuistolaitteisiin tai miksi syödään mädätettyä ruokaa. Ihminen saattaa nauttia äärimmäisestä tunteesta, tai kyse voi myös olla klassisesta tunteiden purkamisesta ja puhdistamisesta, joka juontaa Aristoteleen katharsiksen käsitteeseen, Susanne Ylönen sanoo.
Mutta millaiset asiat sitten ällöttävät Inho-verkoston perustajajäseniä?
– Koen oikeastaan aika harvasta fyysisen maailman asiasta inhoa. Toisaalta tunnen moraalista inhoa, jos joku lähipiirin ihminen on julma toista kohtaan. Meillä oli myös yhdessä ällötysseminaarissa syötävänä paistettuja sirkkoja. Vein ne kotiin ja laitoin niitä pastaan. Ne olivat tässä vaiheessa kuitenkin jo alkaneet pilaantua. Kun sirkkojen jalat irtoilivat muusta ruumiista, tunsin inhoa – pasta jäi syömättä**.** Ehkä tässä biologinen inho yhdistyi moraaliseen, koska myös ruoan eettisyys pohdituttaa minua, Heidi Kosonen toteaa.
Susanne Ylösen inhontunne taas liittyy korona-aikaan.
– Nyt kun tehdään etätöitä, ei tule pestyä tarpeeksi usein hiuksia. Ja kun katsoo peiliin, tuntee itseinhoa. Kyse on moraalisesta ällötyksestä: etköhän voisi jo vähän ryhdistäytyä.
Millaiset asiat inhottavat ja ällöttävät? Keskustelu on auki torstaihin klo 23 saakka.