Artikkeli on yli 4 vuotta vanha

Berliinin elokuvajuhlat sukupuolineutraaleiksi: Parhaiden näyttelijöiden palkintoja ei jaeta enää erikseen miehille ja naisille

Sukupuolisidonnaisten palkintojen poistamista on vaatinut muun muassa muunsukupuolinen näyttelijä Asia Kate Dillon.

Paula Beer hopeinen karhu käsissään
Tänä vuonna Berliinin elokuvajuhlilla palkittiin parhaana naisnäyttelijänä saksalainen Paula Beer. Kuva: Ronald Wittek / EPA
  • Katriina Töyrylä

Berliinin elokuvajuhlat on päättänyt muuttaa parhaan näyttelijän palkintonsa sukupuolineutraaleiksi.

Kun tähän mennessä on jaettu palkinnot parhaasta pääroolista ja parhaasta sivuosasta erikseen naisille ja miehille, ensi vuonna kummassakin luokassa jaetaan vain yksi palkinto.

Elokuvajuhlien johto sanoo uskovansa, että päätös on merkki sukupuolikysymyksiin liittyvän tietoisuuden noususta elokuva-alalla.

Yhdysvalloissa MTV:n Movie Awards jaettiin sukupuolineutraaleina jo vuonna 2017. Tuolloin itsensä muunsukupuoliseksi määrittelevä näyttelijä Asia Kate Dillon luovutti MTV:n elokuvapalkinnon parhaasta näyttelijäsuorituksesta Emma Watsonille.

Dillon on vaatinut muun muassa Emmy- ja Oscar-palkintojen muuttamista sukupuolineutraaleiksi. Hän on huomauttanut, että hänelle ei muunsukupuolisena ole sijaa nais- ja mieskategorioissa. Yhä useammat etenkin nuoret ihmiset eivät luokittele itseään kahden sukupuolen ajattelutavan mukaan, The Washington Post -lehti kirjoittaa.

Asia Kate Dillon
Asia Kate Dillon Kuva: Priscilla Grant / AOP

Samaan aikaan on toisaalta käyty myös keskustelua siitä, pitäisikö naisohjaajille jakaa erikseen palkinto, koska heidät tunnutaan sivuuttavan ohjaajapalkintoja jaettaessa.

Muilla taiteenaloilla, kuten kirjallisuudessa, sukupuolineutraalit palkinnot ovat yleisiä. Myös monet pienemmät elokuva- ja teatteripalkinnot ovat muuttaneet käytäntöjään. Alan merkittävimmistä palkinnoista, kuten Oscar-, Emmy- ja Bafta-palkinnoista, päättävät eivät ole kuitenkaan ainakaan toistaiseksi olleet valmiita muutokseen, kertovat muun muassa The New York Times ja Variety-lehdet.

Berliinin elokuvajuhlat järjestetään 11.–21. helmikuuta 2021.