Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.

Kun tytär päätti muuttaa omilleen, pakkasi äiti matkaan upouuden verkkariasun. Aikuisuuden kynnyksellä ollut nuori nainen puki asun päälleen vähän vastentahtoisesti. Kesken ensimmäisen kävelylenkin hänen piti palata kiireellä kotiin päästäkseen vaihtamaan vaatteet.

"Kukaan ei saa nähdä mua tämä päällä, mä en ole mikään terveysintoileva liikkuja", hän ajatteli. Urheilullinen elämä tuntui kapinallisesta, punkista pitävästä ja gootti-klubeilla viihtyvästä naisesta hyvin vieraalta ja epämieluisalta. Leimautuminen urheilijaksi olisi likipitäen kamalinta, mitä kuvitella saattaa.

Parikymmentä vuotta myöhemmin suomalaisen juoksun nettikeskustelupalstoilla kohistaan uudesta ihmenaisesta, Kati Ahokkaasta, joka on noussut täydestä tuntemattomuudesta tähdittämään suomalaista ultrajuoksua. Äärimmäisyyksien lajia, jossa matkat mitataan mieluummin sadoissa kuin kymmenissä kilometreissä.

Ultrajuoksutaivaalle tähdenlennon lailla noussut Ahokas on tuo sama nainen, joka ei nuorena kokenut liikuntaa omakseen ja kapinoi äidin verkkaripukua vastaan. Nyt 42-vuotiaana hän elää juoksulle ja tekee verkkareissaan tuloksia, joita tavallinen kaduntallaaja voi vain hämmästellä.

Kesäkuun helteessä Kati Ahokas osallistui Nuuksio Backyard Ultra -kilpailuun, jossa mukana oli Suomen ultrajuoksun kermaa. Samalle lähtöviivalle asettui muun muassa Juha Jumisko, joka vain kolme viikkoa aiemmin oli tehnyt maailmanennätyksen kiipeämällä Mustavuoren laskettelurinteessä 24 tunnin aikana 16 054 nousumetriä.

Jumisko oli Nuuksion kilpailun ennakkokaavailuissa ykkössuosikki, mutta Kati Ahokkaan nimeä ei juuri kukaan ennakolta tiennyt. Reilut 30 tuntia myöhemmin yleisö haukkoi henkeään, kun 60 juoksijasta jäljellä oli enää kaksi – täysin tuntematon Ahokas ja televisiostakin tuttu lajin kestomenestyjä Jumisko.

Kierrokset kuluivat ja kilometrit karttuivat. Ahokas ahdisti kaksintaistelussa juoksutähden koville, mutta 33. kierroksella vatsavaivat hidastivat menoa. Tunnin aikaraja täyttyi niukasti, ja Jumisko pääsi juhlimaan voittoa 33 kierroksen tuloksellaan.

214 kilometriä taivaltaneen Ahokkaan tulokseksi laskettiin keskeytys 32. kierroksen jälkeen, mutta tappiosta huolimatta jotakin merkittävää tapahtui. Nyt sekä yleisö, lajin harrastajat, kilpakumppanit että Kati Ahokas itse tiesivät, että hän pärjää kotimaan kärkijuoksijoiden seassa.


AIHEESTA ENEMMÄN


Ultrajuoksu on laji, jossa koetellaan niin fyysistä kuin henkistäkin jaksamista. Se, että Kati Ahokas on vajaassa neljässä vuodessa noussut ensimmäisestä maratonista taistelemaan ultrakisojen voitoista, kertoo kestävyydestä molemmilla saroilla.

– Olen saanut juosta oikeastaan koko tämän juoksu-urani ajan ilman suurempia vaivoja. Jotain pikkujuttuja on ollut, mutta niistä on selvitty lyhyellä levolla, Ahokas kuvailee kevyen juoksulenkin yhteydessä kotikulmillaan Helsingin Myllypurossa.

Armottomassa lajissa on etua, jos kynnys sietää fyysistä kipua ja pahaa oloa on korkealla. Ahokas kuvailee omaa kipukynnystään normaaliksi. Hän ei ole juoksijoista se, joka pystyy täysin sulkemaan kovimmankin kivun syrjään, mutta jo nuoruudesta asti läpi paistanut terve itsepäisyys takaa sen, että helpolla hän ei luovuta.

– Se auttaa, jos tietää että joku tietty kipu ei ole sellainen, että sen kanssa juostessa saisi aikaan jotain vaikeampaa vammaa. Jos kipu on niin sanotusti "vanha tuttu kaveri", niin sitten sen kanssa on helpompi ottaa rennosti, Ahokas muotoilee.

Kesäkuun Backyardilla Ahokas selvitti päivien piinavan helteen ja viileät yöt jopa helpon näköisesti. Ahokas muistelee, että toinen polvi hieman oireili, oli vähän turvoksissa ja sen vuoksi hieman jäykempi, mutta sekään ei menoa haitannut. Kamppailu päättyi lopulta 33. kierroksen oksenteluun.

Vielä lokakuussakaan Ahokas ei silti ole ihan täysin varma, olisiko kisa ollut jatkettavissa, jos mieli ei olisi luopunut leikistä.

– Ihmismieli on jännä. Se keksii äärettömän määrän syitä keskeyttää kisa tuollaisessa vaiheessa. Siinä tuli kaikenlaisia ajatuksia mieleen jo aiemmin. Että onhan tämä kisa jo mennyt tosi hyvin, enkä voi kuitenkaan tuota Juhaa voittaa, hän kuvailee.

Joskus sitkeys ja kivun sietäminen voivat mennä myös äärimmäisyyksiin. Näin kävi Ahokkaalle ensimmäisellä satamailisella, eli Karhunkierroksen 160 kilometrin kisassa.

– Paluumatkalla toisen nilkan etuosa kipeytyi niin, etten pystynyt enää juoksemaan. Kävelykin koski ihan riittävästi. Kun toisen jalan polveenkin iski pistävä kipu, oli eteneminen lähinnä raahautumista. Soimasin siinä tilanteessa itseäni, etten pystynyt juoksemaan ja olemaan välittämättä kivusta. Jälkikäteen osaan olla itselleni armollisempi. Keskeyttäminen noissa kivuissa olisi ollut varmasti ihan fiksu ratkaisu myös.

Kesän Backyard Ultra -menestys ei jäänyt ilman palkintoa, kun Ahokas sai alkusyksystä kutsun edustamaan Suomea lajin MM-kilpailuun, joka koronaviruksen takia muutti muotoaan yksilökisasta myös joukkueiden väliseksi taistoksi.

Lajin MM-kilpailuna pidetyn Big Dog's Backyard Ultra -kilpailun isä Lazarus Lake, oikealta nimeltään Gary Cantrell, oli alun perin kutsunut kisaansa eri maiden voittajat, mutta matkustus- ja kokoontumisrajoitukset tekivät kisan järjestämisestä mahdotonta. Ultrajuoksun "hulluna professorina" tunnettu Lake oli kuitenkin jälleen kekseliäällä päällä ja viritti MM-kisastaan jopa aiempaa jännittävämmän konseptin.

Tänä vuonna Backyard Ultran maailmanmestaruuskilpailut järjestetään 25 maassa saman aikaisesti ja eri maiden järjestäjät ovat toisiinsa yhteydessä muun muassa korona-ajan etätöistä tutun Zoom-videopuhelun avulla. Suomen kilpailun hermokeskus on Espoossa Nuuksio Backyard Ultra -järjestäjä Mikael Heermanin autotallissa, jossa lauantaina 17. lokakuuta klo 15.00 kaikuu Lazarus Laken lähtökomento ensimmäisen kierroksen merkiksi. Yhdysvaltojen Tennesseessä, josta Lazarus kisaa johtaa, on kello tuolloin seitsemän aamulla.

Jokainen osallistujamaa on voinut nimetä MM-kisaan 15 juoksijan joukkueen. Urheilijat kilpailevat yhä siitä, kuka jaksaa juosta pisimpään, mutta samaan aikaan on kannustettava myös muita oman maan juoksijoita huipputulokseen. Yksilökisan voittoon vaaditaan tietysti sitä, että vähintään yksi joukkuetovereista pysyy jalkeilla myös äärimmäisen pitkään, mutta joukkuekisassa koko porukan kilometrit lasketaan yhteen.

Ja koska korona sotkee matkustuskuviot, on Lazarus tehnyt myös joukkueiden kokoamiseen jännittäviä lisäsääntöjä. Koska ulkomailla asuva urheilija ei välttämättä voi palata edustamaan kotimaataan kisaan, voi joukkueen koota maassa asuvista ultrajuoksijoista. Esimerkiksi Suomen joukkueessa juoksee Turussa asuva yhdysvaltalainen Jeremy Palmer.


AIHEESTA ENEMMÄN


Jos Suomen joukkue on koottu maan parhaimmistosta, voi samaa sanoa myös muiden maiden joukkueista. Mukana on jopa useampi juoksija, joka on pystynyt yli 60 tunnin (yli 400 kilometriä) suoritukseen.

Lisäksi kisoista tuttujen ultrajuoksutähtien lisäksi maailmanmestaruudesta kamppailee myös joukko arvoituksellisia juoksijoita.

Meksikon MM-joukkue on rakentunut Tarahumara-heimoa edustavien juoksijoiden varaan, joita harvoin nähdään kotiseutujensa ulkopuolisilla kilparadoilla, mutta jotka käsintehdyissä sandaaleissaan hämmästyttävät päiväkausien ultramatkoillaan.

Kati Ahokkaan tavoite MM-kilpailussa on juosta niin pitkään kuin kisa jatkuu. Niin kauan kuin lähtöviivalle astelee joku joukkuetovereista, tai kunnes omat jalat eivät enää kanna.

Henkilökohtaisena tavoitteena on parantaa omaa suoritusta, mutta etenkin Backyard Ultralla joukkueen ja "yhteislenkkikokemuksen" merkitys korostuu.

– Sitä odotan eniten, että päästään tsemppaamaan toisiamme, Ahokas tiivistää.


AIHEESTA ENEMMÄN


Maailmantähtien haastaminen motivoi vielä tuntematonta suomalaista suuresti.

– Vaikka en fyysisesti tapaa näitä muiden maiden juoksijoita, niin on todella hienoa olla samassa kisassa näiden joidenkin tosi kovien juoksijoiden kanssa, hän sanoo.

Eikä nuoruuden kauhu urheilijaksi leimautumisesta enää haittaa. Nykyään Kati Ahokas tuntee itsensä jo täysveriseksi urheilijaksi. Ja jos joku kyselee, kuka on tämä tuntematon, täysin puskista ultrajuoksukärkeen ponnahtanut suomalainen, on vastaus vaatimaton.

– Mää olen tällainen Kati vaan.

Ja lauantaina tämä Kati pääsee juoksemaan kilpaa yhdessä maailman parhaiden kanssa.

Lue myös

Maailman rankimman juoksukisan ideoinut kulttihahmo keksi uuden hullutuksen, joka rantautui viikonloppuna Suomeen – tällainen on kisa, jossa juostiin kirjaimellisesti viimeiseen asti

Suomalainen Mikael Heerman on osallistunut kahdesti Netflix-hitiksi nousseeseen selviytymistaisteluun – vain 15 ihmistä on selvittänyt hurjan kisan, joka vetää 50-vuotiasta urheilijaa yhä puoleensa

Porrasjuoksua autonrenkaan kanssa, rämpimistä kylmässä vedessä ja takaraivossa tunne siitä, että joku vedättää – salaisuuksilla verhoiltu seikkailu haastaa osallistujat ylittämään itsensä