Taideyliopiston Kuvataideakatemian maisterinäyttely Kuvan Kevät näyttää tuoreiden taiteilijoiden luomuksia ja vinkkaa samalla myös alan uusista kotimaisista trendeistä. Pari vuotta sitten Kuvataideakatemiassa tehtiin paljon figuratiivista eli esittävää maalaustaidetta, tänä vuonna tarjolla on runsaasti sekä muodoltaan että sisällöltään moniulotteista keramiikkaa.
Maisa Majakan humoristisisa ja rennoissa patsaissa irrotellaan oikein olan takaa. Niistä löytyy myös runsaasti hauskoja yksityiskohtia. Majakka kokee taiteilijana olevansa nimenomaan asioiden muovailija ja omien pienten maailmojen tekijä.
– Pitkän perinteen takia keramiikasta löytyy aina uutta opittavaa. Lisäksi keramiikassa materiaalit ovat kauniita ja herkullisia: on kiehtovaa maalata lasilla ja kultaoksidilla ja nähdä, miten ne reagoivat toisiinsa kovassa lämmössä.
Majakan mukaan hänen teoksensa ovat eräänlaista autofiktiota. Kuvan Kevään teos käsittelee Kiasman edustan nurmikkoa, joka tunnettiin aikoinaan vaihtoehtonuorten kokoontumispaikkana.
– Kyseessä on sukupolvikokemus, josta ei ole kirjoitettu paljon mitään. Halusin tehdä tälle ilmiölle eräänlaisen muistomerkin. Minulla oli apunani referenssimateriaalia, kuten keikkajulisteita, valokuvia ja yksi kangasmerkkikokoelmakin.
Keramiikkataidetta arvostetaan Suomessa, mutta Maisa Majakan mukaan tämä ei välttämättä näy taideopetuksessa.
– Aalto-yliopistossa ei ole enää erillistä keramiikka- ja lasitaiteen linjaa, ja Kuvataideakatemiassa on ollut todella vähän keramiikan opetusta. Meillä ei esimerkiksi ole keramiikan työmestaria.
Luonnontieteellinen tutkimus kohtaa taiteen
Keramiikkaa löytyy myös Hanna Kannon töistä. Isokokoiset maalaukset käyvät vuoropuhelua keramiikkaobjektien kanssa. Ne näyttävät siltä kuin ne olisivat siirtyneet taulujen ulkopuolelle ja lähteneet vaeltelemaan omia reittejään.
– Trendit kulkevat ajassa, ja kun esimerkiksi keramiikkaa näkee ympärillään, sitä toki haluaa kokeilla itsekin. Minua kiinnostaa maalaustaiteessa materiaalisuus: aloitan kynäruiskulla, etenen kerros kerrokselta ja viimeistelen kaiken paksulla impastolla. Ajattelin, että tätähän voisi jatkaa vieläkin kolmiulotteisemmaksi, ja ryhdyin täydentämään maalauksia keraamisilla reliefeillä, Kanto kertoo.
Kantoa itseään kiinnostaa luonnontieteellinen tutkimus: pari vuotta sitten hän oli seuraamassa, kun biologit tekivät kenttätyötä Kilpisjärvellä. Uusissa töissä on mukana muun muassa jättimäisiksi suurennettuja kasvinosia, joita muutoin voi havaita vain mikroskoopin avulla.
– Tiedemaailma tarjoaa paljon informaatiota, jota voi hyödyntää taiteen tekemisessä. Lisäksi erilaisten mittalaitteiden ja mikroskooppien avulla on mahdollista saada käyttöönsä varsin ainutlaatuista kuvamateriaalia, Kanto painottaa.
Taiteilijan teosten taustalla väijyy huoli maapallon tilasta ja ekosysteemin kuormittumisesta.
– Ekosysteemi on iso ja monisyinen kokonaisuus. Jokainen voi toki vaikuttaa siihen omilla toimillaan, mutta vastuuta on myös poliitikoilla. Koronakevään aikana nähtiin, että poliitikot voivat päättää asioista nopeallakin aikataululla.
Korvan mysteeri
Mutta miksi typötyhjästä, vitivalkoisesta seinästä töröttää – korva? Ja onkohan se peräti oikea?
– Alkuperäisenä suunnitelmana oli, että korvalleni kuiskattaisiin jotakin. Nyt tuntuu kuitenkin siltä, että teoksen kiinnostavin piirre on se, että sitä luullaan veistokseksi. Tästä on tullut kiehtova leikki: mitä me oikeastaan näyttelytilassa katsomme, Iiri Poteri – korvan omistaja – kertoo.
Hieman absurdinoloiseen teokseen liittyy muitakin piirteitä: Poteri on itse piilossa seinän takana, eikä näe, keitä hänen korvansa ympärillä pyörii ja hyörii. Kuvioon kuuluu siis oleellisena osana myös jännitysmomentti.
– Referensseinä tämän teoksen kohdalla ovat performanssi ja tanssi. Itseäni kiinnostavat autenttisuus, vuorovaikutus ja haavoittuvuuden tematiikka. Olen itse ihaillut taiwanilaista taiteilijaa Tehching Hsiehiä, joka on tehnyt pitkäkestoisia performansseja. Hän vietti esimerkiksi kokonaisen vuoden ulkona, eikä mennyt koskaan sisätiloihin.
Iiri Poteri kaipaa nykytaiteeseen lisää vastaavanlaista.
– Taidetta pitäisi löytyä myös näyttelytilojen ulkopuolelta. Sitä pitäisi pystyä kohtaamaan vaikkapa kadulla tai metsässä.
Yllättäen Poterin mielestä huvipuistot ovat "maailman parhaita kokemuksellisia installaatioita".
– Jotakin Vekkulaa voisi esimerkiksi ajatella kokoelmana erilaisia installaatiohuoneita, jotka ovat kokemuksellisia teoksia. Kun korona sulki keväällä kaikki taidetilat, sitä toivoi, että meillä olisi laajempi käsitys siitä, missä kaikkialla taidetta voisi kohdata.
Irisoivan efektin pauloissa
Laura Dahlbergin monipolvisessa installaatiossa kietoudutaan öljyn ympärille. Taiteilija pohtii, millainen merkitys paljon parjatulla fossiilisella polttoaineella on loppujen lopuksi maailmalle ja koko ihmiskunnalle ollut.
– Ei öljy itsessään ole paha asia vaan se, mihin sitä käytetään ja missä määrin. Alun perinhän öljy on ollut meressä eläviä planktoneita ja leviä, joten sen syntyhistoriakin on jokseenkin erikoinen ja ihmeellinen. Lisäksi kyseessä on pelkkä sattuma, että olemme sitä yleensä ryhtyneet käyttämään. Jos meillä ei olisi ollut öljyä energianlähteenä, ihmiskunta ei olisi kehityksen tässä vaiheessa.
Dahlbergia kiehtoo visuaalisessa mielessä irisoiva efekti: kun veteen pudottaa öljypisaran, se alkaa kimaltelemaan kaikissa sateenkaaren väreissä.
– Olen kiinnostunut kolmiulotteisesta ilmaisusta ja tilallisesta kokemuksesta, joten halusin vangita teokseeni juuri tuon efektin. Toisinaan olen käyttänyt taiteessani myös tuoksuja, jotta kokonaisuus ei olisi pelkästään visuaalista.
Sampo Aatoksen Incarnation of Imagination -teoksen taustalta taas löytyy runsaasti symboliikkaa. Keskiössä on valoilla luotu kaiken näkevä silmä, joka on kolmion sisällä.
– Tämä kaikki symboloi mielikuvitusta ja luovuutta, ja siihen liittyy myös uskonnollinen ja henkinen näkökulma. Kolmannen silmän avautuminen tapahtuu kaksi kertaa, ensin tiedostamattomasti, sitten tietoisesti. Esimerkiksi Raamatun Ilmestyskirjassa kolmannen silmän avautuminen kestää 1260 päivää eli 42 kuukautta. Tämä 42 kuukautta jakautuu omalla kohdallani ajallisesti, koulu lukuvuosiksi jaettuna, teoksen valmistumiseen tähän näyttelyyn, ja Kuvataideakatemialla kuvanveiston opiskelun aloittamisen välillä melkein tasan.
Sampo Aatos hyödyntää teoksissaan usein sähköjohtoja.
– Ne viittaavat tähän hyvin sähköiseen maailmaan, jossa parhaillaan elämme. Lisäksi sähköjohdoista on helppo löytää veistoksellista volyymia.
Kuvan Kevät 2020: Taideyliopiston Kuvataideakatemian maisterinäyttely on esillä 10.10–8.11.2020 Exhibition Laboratory - ja Project Room -näyttelytiloissa Helsingin Merimiehenkatu 36:ssa ja Lönnrotinkatu 35:ssä.