Neljän vuoden jälkeen

Washington puhkesi helpotuksen juhlaan, kun Joe Biden oli julistettu presidentinvaalien voittajaksi.

Kun televisiokanavat nimesivät Joe Bidenin seuraavaksi presidentiksi, kadut täyttyivät juhlivista ihmisistä.

Donald Trumpin kannattajia ei joukossa näkynyt.

Washington on demokraattien tukialueita.

Joe Biden on saanut noin 93 prosenttia kaupungin äänistä, kun niitä on laskettu 80 prosenttia.

Torvet soivat ja tuntemattomat avautuivat toisilleen tunteistaan. Sää oli yllättävän kesäinen, ja ihmiset kerääntyivät piknikille puistoihin.

Kaduilla iloittiin vähintään yhtä paljon Joe Bidenin ja tulevan varapresidentin Kamala Harrisin voitosta kuin Donald Trumpin häviöstä.

Sarah ja Allie ovat jännittäneet tulosta eivätkä ole nukkuneet kunnolla vaalipäivän jälkeen.

He eivät usko, että Biden saa maata korjatuksi neljässä vuodessa, mutta heidän mielestään nyt ollaan matkalla oikeaan suuntaan.

En voisi olla onnellisempi, että Trump lähtee. Haluan, että hänet heitetään ulos Valkoisesta talosta.

Sarah

Moni oli kirjoittanut viestinsä pahvikylttiin.

Tässä Trumpin vuoden 2020 todetaan muistuttavan muidenkin kokemusta: hän sai koronan ja jäi työttömäksi.

Juhlimassa oli paljon perheitä lasten kanssa. Lähes kaikilla näkyi kasvomaski.

Tällä perheellä oli Trumpille useampi viesti: Hei hei itkupilli! Trump, saat potkut! Jee, Biden!

Epäuskoisuus, onnellisuus ja helpotus ovat päällimmäiset tunteet. Nämä ovat olleet neljä pitkää vuotta ja olemme onnellisia, että se on nyt ohi.

Eva Harden

Monet iloitsivat vähemmistöjen oikeuksien puolesta.

Kaduilla oli paljon Black Lives Matter -liikkeen iskulauseita ja sateenkaarilippuja.

Donald Trump ei myöntänyt heti tappiotaan vaan vietti päivän golfkentällä.

Washingtonilaiset jonottivat ottaakseen kuvia liikenteenjakajien päällä Valkoisen talon edessä.

Bidenin voittoa juhlineiden kaupunkilaisten päällimmäinen tunne oli toivo.

Piinaava vaalitaistelu ja neljän päivää kestänyt tulosten odottelu olivat vihdoin ohi.

Poliisi oli paikalla, mutta juhlinta sujui pääosin rauhallisesti. Monissa kaupungeissa Donald Trumpin kannattajat ovat jatkaneet omia mielenosoituksiaan ja vaalivilppisyytöksiään.

Joitain kahakoita on syntynyt mielenosoittajien välille, mutta isommista yhteenotoista ei ole raportoitu.

Tekijä

Teksti, kuvat ja videotJenny Matikainen

Julkaistu 8.11.2020 10:03