Nelinpelissä on voimaa
Padelin harrastajamäärän uskotaan Suomessa nousevan sataan tuhanteen muutaman vuoden sisällä.
Kainulaisten perheelle viikoittainen padelpeli on perheen yhteen tuova hetki.
Ei se ole ihan läpsyttelyä, mutta kaukana kilpapelaamisesta.
Patrik Kainulainen, Helsinki
Kuten perhepeleissä usein, tunteet saattavat välillä nousta pintaan.
Mutta siitä lisää myöhemmin.
Suomen Padelliitto: Harrastajamäärä kymmenkertaistuu lähivuosina
Padel on luonteeltaan selkeästi sosiaalisempi kuin muut mailapelit. Se selittänee lajin suosiota.
Padelia pelataan nelinpelinä, ja myös hyvin eritasoiset pelaajat pärjäävät siinä.
Jon Eklund on vasta neljännen kerran kokeilemassa lajia Espoon Kerassa.
Ajoin tänne Porvoosta asti, koska oli pakko päästä pelaamaan.
Jon Eklund
Kaverit ovat jo hurahtaneet lajiin ja pelaavat pari kertaa viikossa.
Kotona katson vinkkejä Youtubesta, miten kehittää peliäni.
Rikard Lindroos
Lajin menestystä avittaa myös se, että padel sopii kaiken ikäisille.
Tämä on sähäkkä ja nopea, mutta silti tempo saadaan sellaiseksi, että vähän vanhempikin pysyy mukana.
Pasi Tikanoja, 68, Helsinki
Pasi Tikanoja on syyskuusta lähtien pelannut avovaimonsa kanssa joka toinen päivä.
Padelissa syöttö annetaan alakautta, jolloin pallon vauhti on hitaampi kuin esimerkiksi tenniksessä.
Tämä edesauttaa pidempien pallorallien syntymistä.
Myös seinät pitävät pallon pidempään pelissä.
Lisäksi ne tarjoavat oivaltavia lyöntimahdollisuuksia.
Padelkenttiä on noussut huimaan tahtiin tänä vuonna.
Padelkenttiä on tällä hetkellä pääkaupunkiseudulla noin 70. Ensi kesään mennessä niiden määrä nousee parillakymmenellä.
Espoon Kerassa sijaitsee Suomen isoin Padel-keskus. Vuosi sitten pystytetyssä hallissa oli alun perin yhdeksän kenttää.
Pian niitä on jo kahdeksantoista.
Meille tehdään kuukausittain noin 12 000 käyntiä. Määrä on tuplaantunut vuoden takaisesta.
Sasu Mellanen, operatiivinen johtaja, Padel House
Sasu Mellanen arvioi, että pääkaupunkiseudulle mahtuisi vielä noin viisikymmentä kenttää, jotta tarjonta kohtaisi kysynnän.
Perhe Kainulaisen yhteishikoilu on kohta lopussa.
Patrik Kainulaisen mukaan aika kuluu yleensä leppoisissa merkeissä.
Perheen isä kuitenkin nauraen myöntää, että välillä syntyy erimielisyyksiä.
Kyllä niitä kotisaunassa puidaan, ja joskus vielä aamupalalla ja parhaimmillaan seuraavana iltana.
Pasi Kainulainen, Helsinki
Yleensä eripurat on kuitenkin sovittu jo pelikentällä – tai viimeistään parkkipaikalla.
Tekijä
Julkaistu 16.11.2020 19:05