Koronavuosi on laittanut muuttovetovoimaisimpien kuntien listan uusiksi. Moni iso maakuntakeskus on vahvistanut asemiaan, samoin isoimpien kaupunkien kehyskunnat. Tänä vuonna muuttajia ei ole houkuttanut Helsinki tai Espoo, vaan Tampere, Oulu, Kaarina ja Nokia. Tietoja on analysoinut aluetutkija, konsulttitoimisto MDI:ssä työskentelevä Timo Aro.
Mökkimaakuntana tunnetun Etelä-Savon kuntia listalta ei löydy, vaikka keväällä moni pakeni koronapandemiaa vapaa-ajan asunnolleen. Pitkään alamäkeä luisunut Savonlinna tosin on onnistunut taittamaan väkikatonsa: nettomuutto on lokakuun loppuun mennessä vain 40 henkeä miinuksella, kun luku on viime vuosina ollut noin 300 henkilöä.
Saimaan läheisyydellä itseään brändäävä Mikkeli sen sijaan on menettänyt väkeä enemmän kuin vuosiin. Muuttotappio oli tammi-lokakuussa puolet enemmän kuin tavallisesti, yli 300 henkeä.
Suuren lähtijöiden joukon rinnalla on aina niitäkin, jotka kulkevat toiseen suuntaan. He saapuvat – tai palaavat. Mikkeliin ja Savonlinnaankin on viime vuosina muuttanut pieni joukko luovilla aloilla työskenteleviä nuoria aikuisia, jotka ovat muuttaneet pois pääkaupunkiseudulta etsiäkseen luonnon läheisyyttä ja väljempää asumista.
Mikä merkitys näillä ihmisillä tai heidän muodostamillaan taiteellisilla työryhmillä on siihen, miten elinvoimaiselta maakunnan tulevaisuus näyttää?
Teatterikollektiivi tuottaa vaihtoehtoisia esityksiä Mikkeliin
Esittävän taiteen kollektiivi Kaukasus harjoittelee 10-vuotisjuhlaesitystään kulttuuritalo Tempossa Mikkelissä. Kovaäänisistä kaikuu monologi teatterin syntyvaiheista ja yksisarvisista, säveltäjä näppäilee säveliä keytarista. Marraskuun pimentämään ikkunaan projisoidaan videota, jossa ryhmän jäsenet kulkevat entisessä Helprintin painotalossa.
Kaukasus vuokrasi painotalosta tilat esitystään varten, mutta paikka ei ollut siinä kunnossa, että siellä olisi voinut esiintyä. Esityksessä muun muassa demonstroidaan puhelu, jonka ryhmän jäsen Joonas Veijanen kävi lakimiehen kanssa pyytääkseen apua vuokrasopimuksen purkamiseen.
Moni Kaukasuksen esityksiä vuosien saatossa nähnyt on ihmetellyt sitä, miten Mikkelissä – kaukana pääkaupunkiseudulta tai muista Suomen tärkeistä teatterikaupungeista – on mahdollista nähdä vaihtoehtoista teatteria.
– Moni yllättyy tasosta, kun tulee katsomaan meidän esityksiä. Ehkä odotus on se, että täällä mennään enemmän perinteisissä sfääreissä, sanoo Kaukasuksen tuottaja ja esiintyjä Minttu Tamski.
Ryhmään kuuluu yhdeksän vuosina 1989–1992 syntynyttä teatterialan ammattilaista, joista seitsemän on kotoisin Mikkelistä. Heistä kaksi on muuttanut takaisin vanhaan kotikaupunkiinsa, muut asuvat edelleen pääkaupunkiseudulla. Silti kaukasuslaisille on aina ollut selvää, että esitykset tehdään nimenomaan Mikkeliin. Oma osaaminen halutaan antaa kotiseudun käyttöön.
– Se koulutus, jota me on käyty hakemassa muualta, on antanut meille hyviä lähtökohtia tuoda uutta toimintaa Mikkelin kulttuurikenttään ja kehittää kaupunkia sitä kautta. Näin tänne saattaisi paluumuuttaa muitakin ihmisiä, ryhmän jäsen Esko Korpelainen sanoo.
Korpelainen laskee paluumuuttaneensa Mikkeliin ainakin viisi kertaa. Suhde omaan kotiseutuun on vahva. Tällä hetkellä hän työskentelee Suomen Nuoriso-opiston teatterilinjan vastuuopettajana ja Mikkelin Tyttöteatterin vastuuopettajana. Sekä Mikkelin Tyttöteatteri että Poikateatteri siirtyivät tänä vuonna Kaukasuksen alaisuuteen.
Muotoilija tutki, mitä voisi tehdä Savonlinnan hyväksi
Uuden kulttuurisukupolven nousu on koettu myös Savonlinnassa. Vuonna 2017 aloitti toimintansa valtavirrasta poikkeavia taidetapahtumia järjestävä Savonlinnan Uusi Taidemuseo. Samana vuonna perustettiin myös Kulttuurikellari-yhdistys, joka tarjoaa tiloja vaihtoehtoiselle esittävälle taiteelle.
Muotoilija Veera Kolehmainen on ollut saattamassa alulle kumpaakin, ja toimii Kulttuurikellarin toiminnanjohtajana. Tällä hetkellä hän tosin on mukana koordinoimassa Savonlinnan kulttuuripääkaupunkihanketta Saimaa-ilmiötä. Päättötyössään Aalto-yliopistoon Kolehmainen pohti, mitä muotoilija voi tehdä muuttotappioisen paikkakunnan hyväksi.
Kolehmainen oli seurannut huolestuneena Savonlinnan opettajankoulutuslaitoksen lakkauttamisesta virinnyttä keskustelua. Päätös siirtää laitos Joensuuhun tehtiin vuonna 2016 ja muutto tapahtui kaksi vuotta myöhemmin.
– Huoli itselle tärkeästä paikasta ajaa toimimaan. Jos Savonlinnassa ei olisi tullut hälytystilaa, niin olisiko niin moni taho tehnyt asioita aktiivisesti? Suomessa on paljon paikkakuntia, joiden annetaan hiipua hiljakseen, Kolehmainen sanoo.
Savonlinnasta haluttiin antaa houkuttelevampi kuva luovan alan toimijoille, joten Kolehmainen pyrki tähän perustamalla taidetapahtumia.
Tavoitteen on toteutunut ainakin osittain, sillä kaupunkiin on muuttanut myös taideväkeä, joka ei ole alueelta kotoisin. Kolehmaisen mukaan kesällä saapunut muutaman hengen porukka oli miettinyt jo pidempään muuttoa pienelle paikkakunnalle, mutta korona antoi heille viimeisen sysäyksen.
– Etenkin nuorten aikuisten kiinnostus on kasvanut. Kulttuurikellarin kohdalla on ollut ihana kuulla esiintyjienkin sanovan, että “onpa kiva tulla Savonlinnaan keikalle, kun en ole täällä ikinä keikkaillut”, Kolehmainen sanoo.
Moni lähtee ovet paukkuen, mutta kolmekymppisenä ajatukset muuttuvat
Mikkeliä ja Savonlinnaa yhdistää se, että taidealoille haluavien nuorten on lukiovuosien jälkeen etsittävä koulutusta suuremmista kaupungeista. Moni lähtee ovet paukkuen, eikä usko palaavansa kotiseudulle enää ikinä.
Kymmenen vuotta myöhemmin he ovat valmiita arvioimaan asiaa uudelleen. Luonnonläheisyys, pääkaupunkiseutuun verrattuna matala kustannustaso ja mahdollinen perheen perustaminen saattavat kallistaa vaa’an vanhan kotiseudun hyväksi.
– Joskus nuorempana tuntui, ettei täällä ole minulle mitään, mutta nyt asia on kääntynyt niin päin, että voisin muuttaakin, jos työmahdollisuuksia olisi. Jos olisi lapsi tai muutama, niin täällä olisi kiva asua, sanoo Mikkelistä kotoisin oleva näyttelijä ja Kaukasuksen jäsen Joonas Kääriäinen.
Kaukasuksen tuottaja Minttu Tamski pystyi muuttamaan Mikkeliin, koska hänen puolisonsa työllistyi paikalliseen teatteriin ja hän itse sai kulttuurituottajan ja teatteriopettajan töitä.
– Olen kokenut suurta kuuluvuuden tunnetta, olen tullut kotiin. Helsinkiin verrattuna täällä saa paljon vastuuta ja pääsee kehittymään nopeasti urallaan. Mikkeli on täydellinen yhdistelmä pientä ja suurta kaupunkia: ihmiset ovat lämpimiä ja mahdollisuuksia on kuin isommassakin kaupungissa, Tamski sanoo.
Etelä-Savon maakuntamuseossa oli viime keväänä esillä Veera Konstin näyttely Tarinoita syvästä idästä, osa 1 (linkki verkkonäyttelyyn), jossa hän kuvasi luovalla alalla työskenteleviä kolmekymppisiä savonlinnalaisia. Konsti pohti paluumuuton mahdollisuutta ja halusi kysyä ystäviltään ja tuttaviltaan, mikä sai heidät viihtymään kaupungissa. Hän löysi monta hyvää syytä.
– Ei tarvitse enää sitä suuren kaupungin vilskettä, koska se on aika stressaavaa ja kuormittavaa. Täällä voi ehkä tehdä enemmän ja vapaammin omia juttuja, ilman paineita. Helsingissä on jo valmiina kulttuuri, johon voi solahtaa sisään, mutta täällä sitä saa rakentaa itse.
Helsingissä asuva Konsti muuttaa vuodenvaihteessa Kouvolaan. Hän alkaa opiskella restaurointia, jotta työmahdollisuudet olisivat mahdollisimman monipuoliset, missä ikinä hän asuukaan. Horisontissa siintää edelleen Savonlinna.
Kaupunkitutkija pitää luovien yksilöiden panosta merkittävänä
Vuonna 2005 ilmestyi yhdysvaltalaisen ekonomistin ja kaupunkitutkijan Richard Floridan teos Luova luokan esiinmarssi. Florida laskee luovaan luokkaan taiteilijoiden ohella muun muassa tutkijat, opettajat ja toimittajat sekä liike-elämän ja rahoitusalan ammattilaiset.
Floridan mukaan luovuus on perusvoimavara alueen taloudelle, koska kyky keksiä uusia ideoita ja entistä parempia toimintatapoja nostaa tuottavuutta ja elintasoa. Siksi luovan luokan määrä kuvastaa yhteiskunnan luovuutta.
Alue- ja kaupunkitutkimuksen dosentti Topiantti Äikäksen mukaan luovalla luokalla on Suomessa yhteiskunnallista ohjausvaikutusta lähinnä pääkaupunkiseudulla. Muissa kaupungeissa, pienistä paikkakunnista puhumattakaan, on kyse vain luovista yksilöistä ja ryhmistä. Heidän vaikutuksensa alueen kehitykseen on sattumanvarainen, mutta he voivat olla siitä huolimatta paikallisesti tärkeitä vaikuttajia.
– Heiltä saattaa löytyä ajatuksia, joita kuntien päättäjät ja virkamiehet eivät tule arjessaan ajatelleeksi.
Äikäs toivoo, että poikkeavatkin näkökulmat otettaisiin paikkakuntien kehittämisessä huomioon. Hän ottaa esimerkiksi Savonlinnan, joka kärsi Opettajankoulutuslaitoksen lakkauttamisesta.
– Osin sen seurauksena tapahtui uusien nuorten taiteilijoiden esiinmarssi, joka tuo esiin Savonlinnasta uusia asioita ja hakee erilaisuuden henkeä. Savonlinna ei ymmärrettävästi ole vielä osannut käyttää sitä hyödyksi, mutta näiden nuorten taiteilijoiden toiminnassa on sellaista rohkeutta, josta olisi syytä ottaa vaarin.
Toistaiseksi on liian aikaista arvioida, millaista kaupunkikuvaa Savonlinnan tai Mikkelin nuori taideväki voi paikkakunnille tuottaa, Äikäs sanoo.
– On hyvä antaa heidän toteuttaa omaa taiteellista juttuaan ja luoda sitä kautta lisäarvoa. Jos paikkakunnan asukkaat saavat jotain muuta ajateltavaa kuin ainaisen talouden ylivallan, niin se on hyvä juttu.
Juhlavuoden esityksessään teatterikollektiivi Kaukasus pohtii, miltä ryhmän ja kulttuurin tulevaisuus Mikkelissä näyttää. Heidän visiossaan mahdollisuuksia on.
– Tämä on virkeä kaupunki, jossa tapahtuu paljon ja joka yrittää olla ajassa kiinni. Me haluttaisiin olla luomassa siitä mahdollisimman hienoa ja monipuolista. Kaupunkiin suunnitellaan kulttuurin unelmavuotta 2022, joten kulttuurin arvo on täällä nähty, Minttu Tamski sanoo.
– Siksi me varmaan olemme olleet 10 vuotta kasassa, että meitä ei ole lytätty missään vaiheessa, vaan me on tunnistettu tarve tälle meidän tavalle tehdä, ja että katsojilla on halua nähdä erilaista ja uutta. Sitä me pyritään tekemään, sanoo Esko Korpelainen.
Koronasuosituksia kiristettiin Etelä-Savossa 1.12.2020 ja Kaukasus joutui perumaan loput esityksensä. He suunnittelevat esitysten siirtämistä turvallisempaan ajankohtaan vuodelle 2021.