Nukkumatti teki ensiesiintymisensä Suomen televisiossa vuoden 1973 alussa ja heitti viimeisen kerran unihiekkaa Pikku Kakkosessa yli 30 vuotta myöhemmin.
Tänä aikana hahmo ehti syöpyä useamman sukupolven sieluun aika pysyvästi, ei ehkä niin vahvasti kuin kotimaassaan DDR:ssä eli Itä-Saksassa, mutta melkein.
Harva kuitenkin tietää, että Nukkumatin yritti sen syntyhetkellä omia idän lisäksi myös länsi.
Heidän Nukkumatti vai meidän Nukkumatti?
– Nukkumatti on harvoja kylmän sodan itäsaksalaisia voittajia, sanoo toimittaja ja kirjailija Sakari Silvola, jonka kirja Nukkumatin kylmä sota perkaa hahmon historiaa kunnioittavasti mutta perusteelllisesti.
Muita tunnettuja DDR-selviytyjiä ovat Rotkäppchen-kuohuviini sekä Ampelmann-liikennevalot.
Silvola käy lyhyesti läpi Nukkumatin synnyn.
Tarina alkaa marraskuussa 1959.
DDR:n valtion television DFF:n ohjelmajohtaja Walter Heynowski istui toimistossaan Itä-Berliinissä ja luki länsisaksalaista sanomalehteä. Se olisi tavalliselle itäsaksalaiselle sopimatonta lukemista, mutta televisiojohtajalle juuri ja juuri hyväksyttyä.
Sanomalehdessä oli liite, jossa esitellään tulevia radio- ja tv-ohjelmia. Siinä Sender Freies Berlin eli viholliskanava Länsi-Berliinissä mainostaa tulevaa ohjelmaansa:
Joulukuun ensimmäisenä päivänä alkaa uusi tv-sarja Das Sandmännchen – Nukkumatti – hyvän yön toivotus lapsille.
Heynowski raivostuu, ja hänessä herää taistelutahto – jos ei television, niin ainakin DDR:n puolesta.
Nukkumatti!
Mikseivät itäsaksalaiset ole sitä itse keksineet?
Heynowski halusi vastata Sender Freies Berlinin provokaatioon ennen kuin vihollistelevision lastenohjelma alkaa, mutta siihen oli tässä vaiheessa aikaa vain noin kuukausi.
Pohdinta päättyy luokkataistelun (Klassenkampf) julistamiseen – ja tätä sanaa Nukkumattien kilpajuoksusta DFF:ssä todella käytetään.
Heynowski antaa lastenohjelmien toimitukselle tehtävän, jonka on syytä onnistua – ja se onnistuu.
Nukkumatin ensiesiintyminen Itä-Saksassa 22.11.1959 oli lähes yhden miehen show.
Käsikirjoitus, ohjaus, lavastus ja animointi ovat Gerhard Behrendtin, joka on myös suunnitellut päähenkilöä esittävän nuken.
Itäsaksalaisten taistelu aikaa vastaan on tuotti toivotun tuloksen: kilpajuoksu päättyi Unser Sandmännchenin voittoon.
Länsi-Nukkumatin eli Das Sandmännchenin ensiesiintymistä saataisiin odottaa vielä runsas viikko.
Moni perusasia oli heti niin hyvin kohdallaan, ettei niitä ole tähän päivään mennessä muutettu.
Unihiekka lentää
– Nukkumatti-jakso on jaettu kahteen osaan, jotka ikään kuin kehystävät niiden välissä nähtävää tarinaa, analysoi Silvola.
Nukkumatti-sarjan toistuva kerronnallinen elementti on ensimmäisestä jaksosta alkaen ollut televisio, joka toimii ikään kuin siltana välissä nähtävään iltasatuun.
Ensimmäisissä jaksoissa televisio on luontevasti lasten kotona, mutta jatkossa käsikirjoittajien pitää onnistua ujuttamaan se niin sotilasajoneuvoon kuin avaruuteen ja Lapin erämaahankin.
Pysyväksi on jäänyt myös oivallus, että Nukkumatin pitää saapua nimenomaan lasten luokse.
Ensimmäisessä jaksossa talon kahdella lapsella ei näytä olevan vanhempia lainkaan.
Jatkossa aikuisia kyllä nähdään, mutta he ovat sivuosissa – lasten itsenäisyys ja toisaalta vastuullisuus ja kuuliaisuus ovat tärkeä osa Nukkumatin maailmankuvaa.
Pysyvää on tietysti ollut myös unihiekan heittäminen jokaisen tarinan lopussa.
Stop motion -animaatiossa se on kuva kerrallaan toteutettu trikki, jossa lasin pinnalla on hiekkaa muistuttavia hiutaleita.
Kun lasia siirretään kuva kerrallaan kohti kameraa, syntyy illuusio lentävästä unihiekasta.
Nukkumatti matkustaa
– Aivan alussa Nukkumatti saapuu lasten luokse vielä jalkaisin, mutta moninaiset kulkuvälineet alkavat muodostua sarjan tavaramerkiksi, kertoo Silvola.
Monenlaiset lentolaitteet olivat Nukkumatin kulkupeleistä odotetuimpia, ja juuri niihin liittyivät valtion näkökulmasta isoimmat riskit.
Kansalaistensa matkustamista tarkasti kontrolloiva DDR ei tietenkään halunnut antaa loikkausta suunnitteleville mallia tai vihjeitä siitä, kuinka rajan pystyi ylittämään.
Silvola kertoo kirjassaan esimerkin.
Nukkumatti oli saapunut lasten luokse 1970-luvulla kahdessa erittäin onnistuneessa jaksossa kuumailmapallolla observatorioon ja leikkipuistoon, ja näitä jaksoja uusittiin usein.
Syksyllä 1979, samana iltana kun Nukkumatti lentää jälleen kuumailmapallolla, sattuu yksi tunnetuimmista itäsaksalaisista loikkauksista.
Kaksi perhettä lentää itse rakentamallaan kuumailmapallolla Thüringenistä Baijerin puolelle länteen.
Tapaus saa suuren huomion länsisaksalaisessa mediassa.
”Sandmännchen wieder aktuell” eli ”Nukkumatti jälleen ajankohtainen”, ilkamoi amerikkalaisten perustama radiokanava Rias.
Todennäköisesti Nukkumatin lentomatkalla kuumailmapallon korissa ei ollut mitään tekemistä loikkauksen kanssa, mutta DDR:n kannalta kuumailmapallojaksojen uudelleen esittämisen kieltäminen oli loogista.
Mahdollisille loikkareille ei haluttu näyttää enempää esimerkkiä, joten kuumailmapalloilu sai Nukkumatilta jäädä vuosiksi.
Nukkumatti myös valikoi matkakohteensa tarkasti ja piipahti ei-sosialististen maiden lasten luona vain poikkeustapauksissa, sanoo Silvola.
Bambuesirippu ylittyi Aasiassa pari kertaa Nukkumatin vieraillessa Japanissa ja Intiassa, ja Euroopassa pikkumies ylitti rautaesiripun oikeastaan vain vieraillessaan kahden jakson verran Suomen Lapissa vuonna 1983.
Lappi-jaksot kuvastavat Suomen ja DDR:n hyviä suhteita, jotka tekivät Nukkumatin käsikirjoittamisen Suomeen mahdolliseksi.
Agentti vai lasten paras kaveri?
Nukkumatin noin 350 DDR-kaudella tehtyä jaksoa muodostavat jaetusta maasta ja maailmasta kertovan aikalaisdokumentin, joka kattaa valtaosan kylmän sodan ajasta.
– Näkökulmasta riippuen Nukkumatin voi nähdä joko kommunistien sätkynukeksi, sosialistisen maan kansalle suoduksi kurkistusikkunaksi ulkomaailmaan tai sääntöjä uhmanneeksi uskalikoksi, toteaa Silvola.
Sakari Silvolasta juuri tämä on hahmon viehätyksen salaisuus.
Yhtään liioittelematta Nukkumattia voi pitää yhtä aikaa aidosti rakastettavana hahmona ja samalla totalitaarisen diktatuurin sanansaattajana.
Ristiriitainen on lopulta Silvolasta myös paras adjektiivi kuvaamaan Unser Sandmännchenin suhdetta isäntäänsä eli DDR:n valtioon.
Nukkumatti oli kuin koira, joka tottelee isäntäänsä mutta yrittää välillä karata.
Tai lapsi, joka kokeilee rajojaan mutta palaa silti vanhempiensa syliin.
Katso tv-juttu tästä: