Hengitä
On aika sukeltaa jään alle
Kuortaneen Kaatialan louhoksen jäälle pystytetyn telttasaunan savupiipusta tupruttaa savua.
Jäähän on sahattu kolmion muotoisia avantoja, jotka ovat reilun parinkymmenen metrin päässä toisistaan.
Kristian Mäki-Jussilan intohimona on vapaauinti, jota hän on harrastanut jo kymmenen vuoden ajan.
Laitesukellustakin mies kokeili, mutta sukellus ilman hengityslaitteistoa vei mukanaan.
Yksin ei sukelleta. Mukana turvaamassa on tällä kertaa tyttöystävä Henrietta Kivijärvi.
Turvallisuutta takaa myös turvaköysi, joka on kiinni avantojen välillä kulkevassa köydessä.
Ensin pikaiset löylyt. Sitten sukeltaja on valmis jäiseen veteen.
Viime talvena Mäki-Jussila teki epävirallisen maailmanennätyksen. Hän sukelsi jään alla 101 metriä ilman märkäpukua. Sukellus kesti 2 minuuttia ja 20 sekuntia.
Suoritus jäi epäviralliseksi, koska paikalla ei ollut virallisia ennätyksenvalvojia.
En ollut ennen sitä sukeltanut kuin 50 metriä, joten siinä mielessä se oli aika jännittävää.
Kristian Mäki-Jussila
Mäki-Jussila laskeutuu hitaasti avantoon ja tasaa hengityksen.
Viimeinen henkäys. Pää katoaa syvyyksiin.
Kun painaa pään veden alle ja pidättää hengitystä, niin se hetki on intensiivinen. Kaikki arkiset huolet ja stressi jää taakse ja pystyy elämään sataprosenttisesti hetkessä.
Kristian Mäki-Jussila
Elimistölle, etenkin sydämelle, sukeltaminen kylmään veteen on shokki. Syke kohoaa kylmän veden ansiosta, mutta toisaalta sukellusrefleksi laskee sykettä.
Meihin kaikkiin on ohjelmoitu sukellusrefleksi, joka huolehtii meistä siellä veden alla. Ei tarvitse olla huippu-urheilija tai mitään sellaista taustaa.
Kristian Mäki-Jussila
Mäki-Jussila sukeltaa jään alla rauhalliseen tahtiin ilman kiirettä. Happea riittää.
Huolet ja stressi ovat jääneet jään pinnalle.
Jään päällä odottajan aika tuntuu pitkältä.
Onko kaikki pinnan alla hyvin?
Onnettomuudet lajin parissa ovat harvinaisia, kiitos turvasukeltajien.
Vaikka lajina vapaasukellus saattaa kuulostaa vaaralliselta, ei se Mäki-Jussilan mukaan sitä ole.
Mielestäni laji on lähempänä joogaa tai mielenhallintaa kuin mitään adrenaliininhakuista extremeurheilua. Mielenhallintaa ja rauhallista, seesteistä tekemistä.
Kristian Mäki-Jussila
Vapaasukellusta harrastaa arvioiden mukaan muutama sata suomalaista. Heistä muutama kymmen sukeltaa jään alla.
Vapaasukeltajien piirit ovat pienet. Kavereita käydään turvasukeltamassa pitkiäkin ajomatkoja.
On aika tulla pinnalle.
Lämmitetty sauna mahdollistaa, että sukeltamista voi harrastaa vaikka koko päivän.
“I´m ok”.
Kansainvälinen tapa kiittää turvaamisesta toteutuu myös pariskunnan sukeltaessa kaksin.
Viime talven ennätyssukellus oli ainutlaatuinen kokemus.
Vaikka sen virallistaminen houkuttelisi, on Mäki-Jussilalla uusia suunnitelmia.
Egyptin blue hole arch, jossa sukelletaan louhoksesta toiseen olisi hieno kokea. Mutta löytyy Suomestakin hienoja sukelluskohteita ja luolia.
Kristian Mäki-Jussila
Tekijät
Julkaistu 13.3.2021 15:02