Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.
SANNI, 21:
"Äidin kanssa emme löytäneet oikein yhteistä säveltä. Sen seurauksena aloin oireilla 10-vuotiaana. En jaksanut käydä koulussa. Oli väsymistä ja turhautumista – sain hyviä numeroita, vaikka kävin vain kokeissa.
Kun en käynyt koulussa, minusta tehtiin lastensuojeluilmoitus. Sitä kautta tuli avohuollon perhetyöntekijä. Se oli enemmän semmoinen mummeli, johon en saanut oikein yhteyttä.
12–13-vuotiaana rupesin karkailemaan, kun asuminen vanhempien luona kävi mahdottomaksi, enkä päässyt muuallekaan. Sen takia minut sijoitettiin kiireellisesti parikin kertaa.
Sijoituksissa meni hyvin ja siksi aina kuukauden päästä todettiin, että voin palata kotiin. Mutta mulla meni hyvin, koska olin sijoitettuna, kuten olin pyytänytkin.
Olin myös kaksi viikkoa psykiatrisella osastolla, koska voin niin huonosti. Sanoin viimeisessä hoitokokouksessa, että haluan vielä jäädä, sillä tiesin, ettei kotona mene niin hyvin kuin osastolla. Siinäkään tilanteessa minuun ei luotettu. Minut kotiutettiin, olin kaksi päivää kotona ja karkasin taas. Lopulta ymmärrettiin, että ehkä on parempi sijoittaa minut kodin ulkopuolelle."
Tuoreimman tilaston mukaan Suomessa tehtiin vuonna 2019 lastensuojeluilmoitus yhteensä 85 746 lapsesta. Lastensuojelun avohuollon asiakkaana oli 52 858 lasta. Kodin ulkopuolelle oli sijoitettuna 18 928 lasta, mikä on noin kaksi prosenttia enemmän kuin edellisenä vuonna.
Juttua varten on haastateltu kahdeksaa huostaanotettua. Osalla kokemukset ovat joidenkin vuosien takaa, joku on paraikaa huostaanotettuna. He esiintyvät jutussa anonyymisti aiheen arkaluontoisuuden vuoksi.
Yle sai yhteydenottoja nuorilta Facebookin vertaistukiryhmän ja Pesäpuu ry:n kautta sekä kysymällä laitoksista nuoria haastatteluun. Nuoret kertovat nyt kokemuksistaan itse.
Ylisukupolvista pahoinvointia
Lastensuojeluun joudutaan usein pitkällisten ongelmavyyhtien takia. Lapsiasiavaltuutettu Elina Pekkarisen mukaan pahoinvointi on usein ylisukupolvista eli se periytyy vanhemmilta lapsille.
Ylisukupolviselle pahoinvoinnille on tyypillistä, että vanhemmat eivät välttämättä edes tiedosta kasvatustapojensa vahingollisuutta. Yhteisiä tekijöitä ovat vanhempien mielenterveys- ja päihdeongelmat sekä köyhyys ja matala koulutus. Lapsen pahoinvointi tai oireilu ei välttämättä herätä vanhemmassa huolta.
Toiset vanhemmat kokevat lapsen kasvattamisen vaikeaksi ja uuvuttavaksi. Näissä perheissä apua saatetaan hakea aktiivisestikin.
Suomalaisessa yhteiskunnassa tunnistetaan Pekkarisen mukaan avun tarve aika hyvin. Lapsille myös annetaan neuropsykiatrisia diagnooseja melko herkästi, mutta köyhille perheille tai mielenterveys- ja päihdeongelmista kärsiville vanhemmille ei saada apua.
Esimerkiksi vanhempien matala koulutus, köyhyys, ero tai kuolema ja vanhempien mielenterveysdiagnoosi ovat kasautuneet kodin ulkopuolelle sijoitetuilla nuorilla. Ne kuormittavat.
Kaikki huostaanotetut eivät kuitenkaan ole köyhistä perheistä.
"Sanoin, että isä varmaan hakkaa minut"
Vilja Eerikan kuolema äitienpäivänä 2012 järkytti Suomea ja käynnisti perinpohjaisen keskustelun lastensuojelun tilanteesta. 8-vuotias tyttö kuoli isänsä ja äitipuolensa murhaamana, vaikka hän oli lastensuojelun asiakas, josta tehtiin jatkuvasti lastensuojeluilmoituksia.
Vilja Eerikan kuoleman jälkeen on tehty useita lakimuutoksia, joiden tarkoitus on suojella lapsia paremmin. Yksi muutoksista on, että lapsen asioista vastaavan sosiaalityöntekijän tai muun työntekijän tulee tavata häntä riittävän usein henkilökohtaisesti.
Ongelmana on, että lastensuojelussa on jatkuva pula työntekijöistä. Vaihtuvuus on suurta ja sairauslomia on paljon.
Sosiaalityöntekijöiden asiakasmäärät ovat monilla paikkakunnilla kohtuuttoman suuret. Ammattijärjestö Talentian puheenjohtaja Jenni Karsion mukaan yhdellä sosiaalityöntekijällä voi olla vastuullaan jopa lähes sadan lapsen asiat.
Hallitus on tuomassa ensi syksynä eduskuntaan esityksen, joka rajaa asiakasmäärän 35 lapseen. Alun perin hallitusohjelmaan oli kirjattu, että vuodesta 2024 alkaen lapsia olisi yhdellä sosiaalityöntekijällä 30. Tämä kirjaus puuttuu ainakin nyt lausuntokierroksella olevasta lakiesityksestä.
Tällä hetkellä rekisteröityjä sosiaalityöntekijöitä on lähes 8 000, mikä on paljon yli nykyisen tarpeen. Iso osa heistä on kuitenkin päätynyt tekemään muuta kuin sosiaalityötä.
Jenni Karsio uskoo, että muun muassa asiakasmäärän rajoituksella ja palkkoja nostamalla voidaan parantaa lastensuojelun vetovoimaa sosiaalityöntekijöiden keskuudessa.
Päihteettömänä päihdenuorten joukossa
LAURI, 15:
"Jouduin laitokseen itsetuhoisuuden, koulunkäyntiongelmien ja kotiolojen takia.
Osasto olisi ollut huostaanoton aikaan parempi. Tähän laitokseen tulee huumepuolelta päihdenuoria. Itse en edes käytä päihteitä. Olen koskenut vain nikotiiniin.
Sain ADHD-diagnoosin aika myöhään ennen kuin kasiluokka loppui. Koulu meni paskasti, kun ei ollut lääkkeitä. Nyt on lääkitys ja koulu sujuu.
Minulle sanottiin, että olen huostassa, kunnes koulu menee paremmin. Nyt menee. En ole silti päässyt kotiin. Olemme tapelleet äidin kanssa, että pääsisin pois laitoksesta. Huostaanoton piti kestää 1–2 kuukautta. Kotiin pääsen vain viikonloppuisin.
Elämä laitoksessa on hukkaan heitettyä elämää. Pääkoppa räjähtää. On aika tylsää. Haluaisin kotiin, koska siellä on perhe. Täällä on omituista, koska nämä ovat niin tuntemattomia ihmisiä.
Olen aika lailla yksikseni. On ollut parempi olo, mutta yksinäisyys tulee aina. Apua olisin tarvinnut aikaisemmin. Nyt haluan päästä vain kotiin perheeni luokse, läpäistä opinnot ja päästä töihin."
Jos lapsen kasvu ja kehitys vaarantuu kotona, viimeinen keino turvata ne on huostaanotto. Kun lapsi huostaanotetaan, vastuu hänen hoidostaan ja kasvatuksestaan siirtyy viranomaisille.
Lain mukaan lapselle on valittava paikka, joka vastaa parhaiten juuri hänen tarpeisiinsa.
Ensisijainen vaihtoehto on perhehoito, mutta lapsi voidaan sijoittaa myös ammatilliseen perhekotiin, lastensuojelulaitokseen tai muuhun hoitoon.
Lapsiasiavaltuutettu Elina Pekkarisen mukaan ongelma on, että paikoista on pulaa. Kunnat laittavat lapset sinne, missä tilaa on.
– Silloin sijoituspaikka ei välttämättä vastaa nuoren tarpeita.
ADHD-lapset joutuvat herkästi sijoitetuiksi.
Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tutkimuksen mukaan vuonna 1997 syntyneistä joka neljäs ADHD-lapsi sijoitetaan ainakin vähäksi aikaa kodin ulkopuolelle.
– Neuropsykiatrisesti oireilevalle lapselle lastensuojelulaitos on harvoin oikea ympäristö. Siellä on eri tavoin oireilevia nuoria ja aikuiset vaihtuvat. Samalla koulu muuttuu. Perheille ei ole oikein muuta apua tarjolla, Pekkarinen summaa.
Hänen mukaansa lastensuojelun pitäisi olla viimesijainen apukeino. Esimerkiksi koulunkäynnin ongelmiin pitäisi tulla apua jo ennen sitä.
Sijoituksia psykiatrian sijaan
Lapsiasiavaltuutettu Elina Pekkarinen kertoo, että nuoria pakkautuu laitoksiin, vaikka he olisivat kaivanneet psykiatrista apua.
– Se on todella iso ongelma. Kun lapset laitetaan yhteen paikkaan, jossa ei ole psykiatrista sairaanhoidon osaamista, ei psyykkinen hyvinvointi ainakaan parane.
Pekkarisen mukaan erikoissairaanhoidon puolella psykiatriassa on valtavat jonot ja lähetemäärät ovat kasvaneet dramaattisesti 2010-luvulla.
– Monet olisivat olleet autettavissa ihan peruskoulun käytävillä. Sama koskee lastensuojelua. Sinne tulee nuoria, joiden asiakkuus olisi voitu välttää.
Samaan aikaan nuorille tarjotaan turhankin helposti avuksi lääkkeitä, eikä juurisyihin taustalla puututa.
– 1980-luvulla juuri kukaan ei syönyt psyykenlääkkeitä laitoksissa. Tänä päivänä enemmistö syö lääkkeitä.
Työvoimapulaa ja välinpitämätöntä henkilökuntaa: "Ei tilaa tunteille"
Laitoshoidon palvelujen tuottajista yli 80 prosenttia on yksityisiä toimijoita. Lastensuojelulaitoksille ei kuitenkaan ole yhteistä rekisteriä, eikä kukaan tiedä kuinka paljon ja millaisia lastensuojelulaitoksia Suomessa on.
Sijaishuoltopaikoissa on jatkuva pulaa osaavasta henkilökunnasta. Vuosi sitten alan palveluntuottajien tekemän kannanoton mukaan laitoksiin ei tahdo löytyä työntekijöitä eivätkä lain määräämät henkilöstömitoitukset täyty. Monessa laitoksessa työtä tehdään pitkälti vaihtuvien tuntityöntekijöiden voimin.
Lapsiasiavaltuutettu Elina Pekkarisen mukaan työntekijät kokevat kuormitusta ja stressiä ja se voi vaikuttaa myös siihen, miten he kohtelevat lapsia.
Väkivaltaa laitoksessa
VENLA, 24:
"Sain niin sanotun vesikylvyn, jos en noussut kouluun eli vettä kaadettiin kasvoille. Se oli kylmää. Jääkaappi aina lukossa eli ruokaa ei saanut, jos myöhästyi ruokailusta. Tuli laihduttua ihan helvetisti.
Huostaanottoni aikana en jutellut kertaakaan kenenkään ohjaajan kanssa kahdestaan. En uskaltanut puhua, kun pelkäsin, että saan taas tylyjä vastauksia ja sättimistä.
Jäin kiinni viiltelystä, jota häpesin kamalasti ja hyperventiloin. Ohjaaja sanoi: 'Mitäs sulla on käsissä, kerjäät huomiota, mene välittömästi huoneeseen.' Meni vartti ja ambulanssi oli pihassa, sillä olin tajuttomana huoneessa.
Ohjaaja sanoi ohimennen, että sinusta tulee syrjäytynyt nuori. Menin itkemään huoneeseen. Sanat ovat pahimmat, mitä kukaan voi sanoa tytölle, joka oli helvetin ahkera ja fiksu ennen laitosta."
JONI, 24:
"Kun alkoi olla omia kohelluksia joskus 9-vuotiaana, muutamalta ohjaajalta alkoi tulla nyrkistä. Sitä kesti kolmesta neljään vuotta. Sen jälkeen aloin pärjätä heille, ja minut siirrettiin uuteen paikkaan.
Siellä oli mukavaa. Ei ollut väkivaltaa, tehtiin yhdessä ruokaa, ohjaajat olivat mukavia. Mutta jouduin väärin piireihin. Minua alettiin pitää pahana ihmisenä ja rikollisena. 16-vuotiaana minut siirrettiin taas uuteen laitokseen."
EMMA, 23:
"Jouduin vuodeksi koulukotiin keskelle ei mitään. Muistan vieläkin seitsemän tunnin ajomatkan. Autoa oli vastassa kaksi ohjaajaa kumihanskat kädessä – en saanut itse edes avata auton ovea. Minut vietiin suihkuun ja käskettiin riisua, pyyhe vain välissä. Käskettiin kyykistyä ja yskäistä.
Viisi kuukautta vietin neljän seinän sisällä, en päässyt kouluun. Ulkoilla sain puoli tuntia päivässä, jos ohjaaja ehti ulkoiluttaa. Vanhemmille sai soittaa rajoitetusti, se oli varmasti rankkaa heillekin.
Siellä kävin myös ensimmäistä kertaa ohjaajien päälle. Putkakokemukset olivat ihan hirveitä. Riisutettiin, alastiolo aikuisten edessä, vietiin oma identiteetti ja päätäntävalta - kerran minut pakkoriisuttiin, kun en suostunut riisumaan itse."
Vuoden 2019 kouluterveyskyselyn mukaan sijoitetuista yläkoululaisista 29 prosenttia oli kokenut viimeksi kuluneen vuoden aikana fyysistä väkivaltaa ja 47 prosenttia henkistä väkivaltaa vanhemman tai huolta pitävän aikuisen taholta, vaikka oli asunut sijaishuoltopaikassa.
Pieni osa oli kokenut väkivaltaa sijaisperheen aikuisen, laitoksen ohjaajan tai hoitajan tekemänä. Useampi kuin joka neljäs sijoitettu yläkoululainen oli kokenut seksuaalista väkivaltaa.
Lapsiasiavaltuutettu Elina Pekkarinen sanoo, että myös lapsen käskeminen huoneeseen ja pyyntö olla hiljaa voi olla epäasiallista kohtelua.
– Kun nuori on sijoitettu kodin ulkopuolelle ja häntä yritetään kasvattaa ja auttaa, hänellä on oikeus tulla kuulluksi ja kohtelun täytyy olla asiallista.
Huostaanotto voi päättyä hyvin: "Olen siunattu"
Lain mukaan lasta koskevien päätösten pitää olla hänen etunsa mukaisia. Hänellä on oikeus saada hyvää hoitoa ja kasvatusta sekä tarpeellista valvontaa ja huolenpitoa.
Huonoista kokemuksista huolimatta moni huostaanotettu lapsi ja nuori voi sijoituspaikassa hyvin ja selvästi paremmin kuin ennen huostaanottoa.
Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) vuonna 2019 julkaisemassa tutkimuksessa haastateltiin 25:tä eri sijaishuoltopaikassa asuvaa 11–17-vuotiasta ja keskusteltiin toiminnallisessa ryhmässä neljän perhehoidossa olevan 6–9-vuotiaan lapsen kanssa. Suurin osa tutkimuksessa mukana olleista kertoi voivansa sijaishuoltopaikassa psyykkisesti paremmin kuin aikaisemmin ja olevansa rohkeampia ja sosiaalisempia. He myös iloitsivat uusista vaatteista, mahdollisuudesta harrastaa ja riittävästä ruuasta, joita saivat sijaishuoltopaikassa.
Huostaanotto tarkoitti näille lapsille ja nuorille asumista turvallisessa, rennossa ja kannustavassa sijoituspaikassa, jossa he tulivat nähdyiksi ja ymmärretyiksi.
Hyvinvointiin liittyvissä kokemuksissa korostuu erityisesti sijaishuoltopaikan aikuisten ja lasten väliset suhteet. Sijoituspaikan toimintatavoilla sekä sijaisvanhempien ja laitoksen työntekijöiden suhtautumisella on iso merkitys lasten hyvinvoinnin ja tyytyväisyyden kannalta.
EMMA, 23:
"Koulukodin jälkeen se uusi paikka oli tosi vapaa – perhekoti kotipaikkakunnalla. Sain mennä ja tulla eikä minua ratsattu. Olin aluksi ihan ihmeissäni, että voiko tällaista olla. Kaikki ongelmakäyttäytyminen loppui.
En ole uskonnollinen, mutta ajattelen, että olen siunattu. Kaikilla ei ole mennyt yhtä hyvin. Ajattelen, että minun piti kokeilla rajat ja päättää, minkä valitsen."
AINO, 24:
"Kesällä 2011 sosiaalitoimi löysi minulle aivan ihanan perhekodin kotipaikkakunnaltani ja muutin sinne. Ne vanhemmat olivat aivan ihania. En olisi voinut toivoa parempaa. Parasta oli, kun sai lämmintä ruokaa, kun tuli koulusta kotiin. Joku välitti ja huolehti.
Pidän edelleen yhteyttä perhekotiin. Muistan, kun itse olin siellä ja silloinkin kävi entisiä asukkaita. Tuli turvallinen tunne, että kun heilläkin menee noin hyvin, kyllä tässä varmaan minullekin hyvin käy. Haluan jatkaa sitä samaa perinnettä."
SANNI, 21:
"Aikuiset olivat ihania persoonia, jotka tekivät työtä sydämellä. Jokaisella oli oma intohimo, esimerkiksi bändi tai futis. Se innosti nuoria etsimään myös omia mielenkiinnon kohteita
En usko, että minulla olisi mennyt näin hyvin ilman huostaanottoa. Kun olen tottunut asumaan laitoksessa, jossa on paljon aikuisia, edelleenkään ei ole kynnystä pyytää apua.
Mitä toivoisin, että olisi mennyt toisin? Että minua olisi kuultu ja uskottu, ettei olisi tarvinnut odottaa niin kauan. Että näin aikuisiällä olisi vielä mahdollista luoda keskusteluyhteys äitini kanssa. Itse äitinä koitan luoda turvaa aktiivisesti kuuntelemalla jo varhaisessa vaiheessa."