Miksi ihmeessä nimeni on Joel?
Sitä pikkupoika ihmetteli asuessaan itäsuomalaisessa Tiuruniemen kylässä 1970-luvulla. Nimi tuntui kummalliselta. Kenelläkään toisella ei ollut samaa nimeä.
Kului yli neljä vuosikymmentä, ennen kuin Haahtela löysi vastauksen. Sitä ennen hänestä piti tulla psykiatri, kirjailija ja ortodoksi.
Jokainen meistä haluaa tulla nähdyksi
Joel Haahtelalla on psykiatrin vastaanotto kahtena päivänä viikossa. Asiakkaista moni on työssään uupuneita ja heidän työmotivaatiostaan on jäljellä vain rippeet.
Haahtela huomaa korona-ajan jättämät jäljet: moni voi huonosti ja meistä on tullut entistä yksinäisempiä.
– Ihmisissä näkyy etätyöväsymys ja työyhteisön puuttuminen. Nyt työn merkitystä on vaikea hahmottaa.
Samanaikaisesti olemme myös itseämme kohtaan liian kriittisiä ja ankaria. Kun siihen lisätään ulkoapäin tulevat vaatimukset, noidankehä on valmis.
– Ihmiset hyytyvät ja uupuvat, hän jatkaa.
"Yksinäisyys on länsimaisen elämäntavan vitsaus, mutta etenkin nyt sen huomaa erityisesti."
Joel Haahtela
Jaksaaksemme tarvitsemme toisen ihmisen huomiota. Sitä, että joku katsoo meitä ja aidosti myös näkee meidät.
– Kaikki ihmiset kaipaavat persoonaksi tulemista. Jokaisella on tarve tulla nähdyksi ja hyväksytyksi. Jokainen kaipaa sitä, että tulee kohdatuksi.
Niin myös Joel Haahtela.
Joel Haahtela ajaa aikaisin aamulla kotoaan Kirkkonummelta Helsinkiin Katajanokan ortodoksikirkolle. Tänään kirkon ovi on meille poikkeuksellisesti auki, mutta pandemian vuoksi se on yleisöltä muutoin suljettu.
Vahtimestari sytyttää valot suuriin kattokruunuihin ja tulen kynttilöihin. Uspenskin katedraalin alttariseinän ikonit loistavat kultaista valoa.
Kun Haahtela astuu kirkkosaliin, hän tulee persoonaksi, nähdyksi ja hyväksytyksi. Niin hän itse hetkeä kuvailee.
– Ihminen, joka seisoo kirkossa, seisoo Jumalan kasvojen edessä, ja kaikki tapahtuu Isän katseen alla, hän toteaa.
Haahtela lainaa kirjailija, ortodoksiteologi ja munkki Serafin Seppälän sanoja.
– Seppälä on sanonut, että kaikki ihmiset kaipaavat Jumalaa, mutta suurin osa ihmisistä ei vain tiedä sitä.
Joel Haahtelasta tuli ortodoksisen kirkon jäsen juuri pääsiäisenä tasan kolme vuotta sitten.
– Minulle tämä uskonto on elämänlanka ja sen tärkeämpää asiaa ei ole olemassa.
Meissä on jokaisessa tyhjä kohta, joka tulee täyttää
Ortodoksiseen kirkkoon liittymistä edelsi kiihkeä etsiskelyvaihe. Silloin Haahtela pohti ja kävi lukemattomia keskusteluja. Hän luki myös uskontoa käsitteleviä kirjoja. Yksi oli Maiju Lehmijoki-Gardnerin kirja Kristillinen mystiikka.
– Se oli ravisuttava kokemus. Kirjassa keskiajan mystikkojen kokemusten ja näkemysten kautta kuvattiin jotain, mitä olin ehkä itsekin etsinyt. Se antoi minulle rukoukseen ja mietiskelyyn perustuvan tavan katsoa maailmaa.
Käynti Pokrovan ortodoksisen luostarin kirkossa Kirkkonummella oli merkki. Tämäkin kokemus teki voimakkaan vaikutuksen: “Se oli järisyttävää”.
– Minulle tuli vahva tunne kotiinpaluusta ja tunne, että siellä kirkossa sieluni lepää. Tein päätöksen, että ortodoksinen kirkko on paikkani ja ortodoksisuus on tieni.
“Minulle ortodoksisuus on läpikuultava todellisuus, josta mysteeri kajastaa kauniisti läpi."
Joel Haahtela
Hän muistuttaa, että jokainen meistä etsii omalla tavallaan totuutta, elämälleen suuntaa ja merkitystä. Jokaisessa on tyhjä kohta, joka meidän tulee täyttää ja siten antaa elämälle tarkoitus.
Kaikille ratkaisun ei tarvitse olla ortodoksinen usko.
– Kaikkien uskontojen perusidea on viedä Jumalan yhteyteen. Se on kuin juna, jossa jokaisella uskonnolla on oma vaununsa. Saatamme istua eri vaunussa, mutta olemme matkalla samaan päämäärään, hän sanoo.
Haahtela on introvertti ihmettelijä, joka pohtii ennen kuin sanoo
Joel Haahtela ei ole ihminen, jonka kanssa höpötetään niitä näitä. Jokaista kysymystä seuraa pitkä tauko.
Kun Haahtelan pohdinta on valmis, sanat ovat harkittuja ja vastaus mietitty.
– En olisi kirjailija, ellen olisi myös introvertti. Olen ihmettelijä ja etsijä, varmasti tietyllä tavalla myös erakko.
Joel Haahtelan uusin kirja Hengittämisen taito (2020) ilmestyi viime syksynä. Se on kirjailijan jo kahdestoista teos ja jatkoa pienoisromaanille Adélen kysymys (2019).
Nyt tekeillä on jo trilogian kolmas teos, jonka on tarkoitus ilmestyä vuoden päästä. Aikaisemmat veivät lukijan Ranskan Pyreneille sekä pienelle saarelle Kreikkaan – tuleva kirja Jerusalemiin.
– Minulla on maailman paras ammatti. Kirjailijan ammatti on suuri onni. Pääsen oikotietä uskomattomiin paikkoihin, joihin en muuten pääsisi, kirjailija iloitsee.
Ne ovat mielikuvitusmatkoja hänen oman päänsä sisällä. Lukijasta kuitenkin tuntuu siltä kuin Haahtela olisi itse ollut tutkimassa vanhoja kirjoituksia luostarin kirjoituskammiossa kuten päähenkilö kirjassa Adélen kysymys.
Haahtela ei myöskään ole elänyt karulla ja yksinäisellä saarella, kaukana muusta maailmasta, kuten munkit kirjassa Hengittämisen taito.
Saadakseen aikaan aidolta ja uskottavalta vaikuttavan tunnelman kirjailija on lukenut ja ottanut selvää, kuvitellut itsensä häntä kiinnostaviin paikkoihin.
Sitten hän on kirjoittanut.
– Romaanin kirjoittamisessa kauneinta on se, kun jokin alkuidea lähtee viemään eteenpäin ja kirja alkaa ikään kuin puhua, Haahtela kertoo.
Hänen teoksiaan on käännetty useille eri kielille. Romaanit ovat voittaneet kirjallisuuspalkintoja ja olleet Runeberg- ja Finlandia-palkintoehdokkaana.
"Kirjoissani usein kertoja on menettänyt jotain. Se on tyhjä kohta hänen sisällään, jota hän yrittää täyttää."
Joel Haahtela
– Minulle on tärkeätä, että kirjani kaappaavat lukijan rauhoittavaan syliin. Haluaisin, että kirjani ovat lukijalle jonkinlainen turvapaikka.
Arvoitukselliset tarinat kertovat usein menetyksestä ja etsimisestä, mutta myös löytämisestä. Lauseet ovat lyhyitä, kieli on runollista ja kaunista.
– Kirjani ovat aika lempeitä ja armollisia, Haahtela sanoo itsekin.
Korona-aika muistuttaa vuoden kestänyttä pääsiäispaastoa
Ortodokseille pääsiäinen on “juhlien juhla”.
– Ortodoksisessa kirkossa koko draaman kaari kohti pääsiäistä on uskomattoman hieno.
Kirjailija-psykiatri on pohtinut, että paasto ja korona-aika tavallaan muistuttavat toisiaan.
– Korona on ollut koko maailmalle kuin vuoden kestävä pääsiäispaasto. Olemme joutuneet miettimään, mikä on tärkeää, mitä oikeasti tarvitsemme ja mitä ilman voimme olla.
Pandemian väsyttämiä hän ohjaa etsimään elämän merkitystä luonnon yksityiskohdista.
– Se kannattaa tehdä, jos elämässä iso kuva on kateissa. Moni on vieraantunut hengellisyydestä, mutta luonnossa voi kokea jotain samankaltaista, jopa pyhyyden kokemuksen.
Joel Haahtela on syksyisin sienestäjä, keväisin luonnon yksityiskohtien, lintujen ja kasvien tarkkailija.
– Istutan puita ja seuraan intohimoisesti niiden kasvua. Puut ovat minulle erityinen rakkaus.
Haahtela muistuttaa siitä, että puulla on kristinuskossakin erityinen merkitys. Ihminen erkaantui Jumalasta syömällä hyvän ja pahan neuvon puusta.
– Palaamme saman puun luokse edelleen joka päivä ja teemme valinnan: tuhoammeko maailmaa, vai yritämmekö tehdä parhaamme sen hyväksi.
Nimi Joel oli enne
Kun ihminen liittyy ortodoksiseen kirkkoon, hän saa oman nimikko- ja suojeluspyhän. (Pyhä-sanaa käytetään ortodoksisessa kirkossa nimityksenä pyhimykseksi julistetusta henkilöstä).
Joel Haahtela sai suojeluspyhäkseen vuonna 800 ennen ajanlaskun alkua eläneen profeetta Joelin.
– Lopultakin minä ja nimeni löysimme toisemme, ja nimeen kätketty salaisuus paljastui, Haahtela sanoo.
Joel on hepreaa ja tarkoittaa suomeksi: herra on Jumala.
Kuuntele myös:
