Savua. Sitä leijui Nina Ahopalon lapsuudessa kaikkialla. Julkisissa tiloissa, ravintoloissa ja kotona.
Mummolan ulkohuussissa oli tuhkakuppi, johon mummo jätti lyhyitä tupakan pätkiä. 11-vuotiaana Ahopalo livahti sisään, poimi yhden tumpin sormiensa väliin ja sytytti.
Siitä alkoi rakkaussuhde, joka kesti pitkään.
– Tupakoinnista tuli osa identiteettiäni. Olin varma, että en lopeta koskaan, 47-vuotias Ahopalo sanoo.
Nyt hän on ollut puoli vuotta ilman tupakkaa.
Rakkaus savukkeita kohtaa alkoi horjua, kun huoli omasta terveydestä kasvoi. Vasta korona kuitenkin pakotti toimimaan.
Pandemia vakavoitti mietteet
Ajatus tupakoinnin lopettamisesta kävi ensimmäisen kerran Ahopalon mielessä muutama vuosi sitten. Rakkaasta tavasta luopuminen tuntui kuitenkin mahdottomalta, ja lopettaminen jäi aina vain ajatuksen tasolle.
Vuosi sitten mietteet alkoivat vakavoitua, kun koronapandemia iski Suomeen.
Tuolloin tupakkaa kului puolitoista askia päivässä.
Omien keuhkojen kunto huolestutti Ahopaloa kovasti.
– Elämä oli yhtä yskimistä, köhimistä ja limaa koko ajan. Ajattelin, että jos saan koronan ja joudun sairaalaan, kuolen saman tien.
Miehensä kannustamana Ahopalo päätti viimein yrittää lopettamista.
Hän kokeili yleisesti käytössä olevaa lääkitystä, joka estää nikotiinin aiheuttaman nautinnon aivoissa ja tekee tupakoinnista epämiellyttävää. Se ei auttanut.
– Sitten mentiin vain tahdonvoimalla ja nikotiinikorvaustuotteilla.
Kun viimeinen tupakka oli tumpattu, olo muuttui nopeasti. Yskiminen loppui kuin seinään, ja keuhkoissa alkoi taas kulkea happi.
Psyykkinen kuormitus oli kuitenkin kova. Pahin vaihe oli Ahopalon mukaan kahden–kolmen kuukauden jälkeen lopettamisesta.
– On ollut aika järisyttävää, kun tietyissä tilanteissa on aina saanut avun ja helpotuksen tupakasta, ja yhtäkkiä sitä ei saakaan. Yhdessä vaiheessa oli tosi lähellä, että lähtisin tupakalle, mutta onneksi mieheni pisti hanttiin, Ahopalo kertoo.
Kolmen kuukauden jälkeen myös Ahopalon psyykkiset vieroitusoireet alkoivat helpottaa.
Keinoja tupakanhimon selättämiseen alkoi löytyä. Purkkaa kuluu paljon, ja joskus myös puhelimella pelaaminen auttaa.
Liikunnastakin on tullut uusi ilonaihe.
– Tuntuu, kuin minulla olisi uudet keuhkot. Liikunnasta voi nyt nauttia, kun ei enää tunne tukehtuvansa heti, kun kävelee vähän reippaammin.
Terveystalon työterveyshuollon ylilääkäri Jukka Pitkäsen mukaan tärkeintä lopettamisen onnistumisessa on oma motivaatio. Ilman sitä lääkehoitokaan ei auta.
– On tärkeää miettiä, mitä tupakoinnin tilalle voisi tulla, Pitkänen sanoo.
Auringon ensimmäiset säteet lämmittävät kevätaamuna omalla pihalla ihanasti. Nina Ahopalon kädessä höyryää kahvikuppi, mutta jotain puuttuu. Kauniit aamut ovat vaikeimpia.
– Tuntuu kauhealta, kun on mentävä ulos ilman tupakkaa. Menen edelleen aamuisin pihalle juomaan kahvin ja selaamaan puhelinta.
Hän tietää, etteivät kiusaukset ole vielä takana. Hän kuvittelee mielessään ensi kesää ja terassilla istuskelua saunan jälkeen.
– Ehkä selaan siinäkin hetkessä puhelinta. En kuitenkaan usko, että tarvitsen enää mitään ihmeellistä. Olen nyt jo siinä pisteessä, että enää en halua repsahtaa. On niin hyvä olo.
Lue seuraavaksi:
Erot tupakoinnissa ovat kasvaneet – korkeammin koulutetut lopettavat tupakoinnin todennäköisemmin