Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.

Oikea hetki koitti kesäkuisena aamuyönä.

Ympäristöjärjestö Greenpeace oli jäljittänyt jo usean päivän ajan skotlantilaista öljynporauslauttaa, joka yritti olla näkymätön. Se oli sammuttanut viestimensä, jotta pääsisi ilman häiriötekijöitä arktiselle merialueelle.

Nyt häiriötekijät olivat kintereillä.

Kun öljynporauslautta oli 180 mailin päässä Grönlannista, ympäristöjärjestön aluksen perämies Martti Leinonen kysyi operaation päälliköltä, voisiko hänkin osallistua lautan valtaukseen. “Joo, joo! Kaikki sinne!”

Tukialuksille jäi vain minimimiehitys, kun 18 oranssipukuista aktivistia laskeutui kumiveneisiin.

Kaikki sujui juuri niin kuin he olivat suunnitelleet. Kamerat seurasivat, kun aktivistit ajoivat Leiv Erikssonin luo parimetrisessä aallokossa ja kiipesivät 30-metriset portaat lautan kannelle. Aktivistit aikoivat etsiä komentokeskuksen ja pyytää arktisen öljynporauksen turvallisuussuunnitelman.

He tiesivät, ettei sellaista ole.

Jääkarhut rocklegendan vanginvartijoina

Grönlannin tapahtumista on nyt lähes päivälleen kymmenen vuotta. Tällä hetkellä Martti Leinonen työskentelee Newhavenin satamakaupungissa Englannissa osittain saman porukan kanssa kuin Pohjois-Atlantilla. Leinosen johtama alus kerää tietoa kestämättömästä kalastuksesta.

Hän muistelee huvittuneena ensimmäistä isompaa operaatiotaan. Tanskan armeija vei aktivistit öljynporauslautalta Grönlannin pääkaupunkiin Nuukiin. Heidät suljettiin tutkintavankeuteen omakotitaloon, jonka ikkunoissa oli kalterit.

– Kerroimme vankilan johtajalle, että olemme keksineet jo ainakin kolme tapaa karata. Tämä nauroi: “Katsokaa ulos. Siellä on vain jäätä, kiviä ja jääkarhuja. Että menkää vaan ja koettakaa paeta.”

He jäivät kahdeksi viikoksi odottamaan karkotuspäätöstä. Yhden vankitoverin henkilöllisyys valkeni Leinoselle vasta jälkikäteen. Heidän ryhmänsä kokki oli The Clash -yhtyeen basisti Paul Simonon.

– Suomessa kysyttiin, miltä tuntui olla vankilassa rocklegendan kanssa. Olin, että hä.

Muistoksi reissulta hän tatuoi jalkaansa jääkarhun, joka rutistaa sydäntä. Vuosien varrella tatuointeja on tullut paljon lisää matkoilla tavatuista tyttöystävistä ja operaatioista eri puolilla maailmaa.

Se oli aluksi vitsi

Alun perin Leinosen ei pitänyt mennä töihin ympäristöjärjestöön tai ylipäätänsä laivoille. Hän kävi Vantaalla Vaskivuoren musiikkilukion. Kitaristi halusi kavereidensa tapaan muusikoksi.

– Jossakin vaiheessa tajusin, etten ole tarpeeksi lahjakas. Minusta ei tule niin hyvää kuin haluaisin. Päätin lähteä merille.

Leinonen opiskeli Raumalla Merikoulussa 2004–2010 ja työskenteli lomillaan muun muassa Ruotsinlaivoilla.

Lopulta hän pääsi minne halusikin: vaativaan työhön perämieheksi 250 metriä pitkälle Nesteen öljytankkerille. Leinonen kuljetti Temperalla noin 100 000 tonnin raakaöljylasteja Venäjältä Suomeen vuoden päivät.

– Ihan kauheaa paskaa. Tajusin, etten halua tehdä tällaista.

Meksikonlahden öljyturman jälkeisessä ajassa myrkyllisen ja haitallisen aineen vieminen tuntui äärimmäisen masentavalta. Horisontin tuijottelu, samojen nappuloiden painelu ja sardiinipurkissa jumiminen 15 ihmisen kanssa tuntui sekin puuduttavalta.

Hän ilmoitti silloiselle toimittajatyttöystävälleen ottavansa lopputilin ja keksivänsä muita töitä. Tämä kehotti Leinosta lähestymään Greenpeacea. Aluksi Leinonen naureskeli ehdotukselle.

– Että en varmaan, ne on ärsyttävää jengiä.

Koska merenkulkija oli jäämässä tyhjän päälle, mitään menetettävää ei ollut. Järjestö sai Leinosen CV:n vielä samana iltana.

Jo seuraavana päivänä sieltä tarjottiin työkeikkaa Singaporeen. Se tuli liian nopeasti, mutta viimein tapaninpäivänä 2010 merenkulkijasta tuli virallisesti osa ympäristöjärjestöä.

Ruokkiva käsi vaarassa

Itse merenkulku ei juuri aiemmasta työstä poikkea, sillä “hippilaivan” ohjaimissa perustyö koostuu samoista vastuista ja rutiineista kuin öljytankkerilla.

– Ero on siinä, että saan nyt sekoilla äärimmäisen älykkäiden, hullujen ja luovien ihmisten kanssa. Rahan takia tätä ei olisi järkeä tehdä.

Hän pääsi nopeasti jyvälle siitä, mitä Greenpeace tekee. Viestintuoja on nostanut 50-vuotisen historiansa aikana keskusteluun ympäristöongelmia ja -uhkia eri puolilla maailmaa. Esimerkiksi ilmastonmuutoksesta järjestö puhui jo pitkään ennen kuin keskustelu arkipäivästyi.

– Kärjistetään, tökitään ihmisten kylkiluiden väliin ja saadaan ihmiset suuttumaan. Kun tarpeeksi monia ottaa jokin asia päähän, saadaan muutoksia aikaan yksilöiden ja yhteiskunnan tasolla.

Englannin operaatiossa järjestö kerää tietoa siitä, kuinka isot kalastustroolarit tuhoavat merenpohjaa. Luonnon monimuotoisuuden tuhoutuminen on suuri uhka.

– Olemme todella rumasti puremassa poikki ruokkivan kätemme.

"Jään tänne"

Luontokato, ilmastonmuutos ja näiden kerrannaisvaikutukset näkyvät vielä monella tapaa Leinosen elinaikana.

Siksi hän hankki Inarin Kaamasesta metsäpalstan.

– Haluan ottaa pandemioita vastaan mieluummin metsän keskellä kuin jossain betonilähiöissä.

Ensi kerran hän hiihti palstalleen helmikuisena pakkaspäivänä pari vuotta sitten. Perillä odotti ränsistynyt, puoleksi suohon vajonnut kevythirsimökki, jonka katto vuoti. Mökki lämpeni, mutta jäähtyi nopeasti.

– Totesin silti, että selviän. Pysyn elossa. Viikon jälkeen lähetin himaan tekstarin, että en muuten tule takaisin, jään tänne määrittämättömäksi ajaksi. Olen edelleen sillä reissulla.

Mielenterveys koheni metsässä

Nyt mökki on nostettu suosta ja katto korjattu. Sähköä hän saa aurinkopaneeleista. Koiraansa Leinosella on yhteishuoltajuus 10 kilometrin päässä asuvan naapurin kanssa.

Tarpeillaan hän käy yhä ulkohuussissa ja kantaa vedet järvestä. Kädet ovat jatkuvasti jäässä ja likaiset, kun perustarpeiden tyydyttäminen vaatii ponnisteluja. Leinonen uskoo, että ihminen on rakennettu elämään “kädet paskassa”.

– Länsimainen ihmiskunta on viimeiset sata vuotta elänyt ihmeellistä kuninkaallisten kukkoilua. Väitän, että tämä on evoluution tuottamalle ihmisen eläinalgoritmille luontaisempaa kuin niin sanottu nykyeläminen.

Omavaraisuuteen pyrkiminen ja ympäröivästä luonnosta kestävästi eläminen on yksi suurimmista harrastuksista.

Metsän keskellä mieli voi paremmin. Kerrostalon betoniseinää tuijottaessa Leinosta piinasivat kysymykset olemassaolon tarkoituksesta. Karussa kämpässä oma hyvinvointi on täysin riippuvainen siitä, mitä omilla käsillä saa aikaiseksi. Punkkaan ei voi jäädä makaamaan tai loppuu vesi, ruoka ja lämpö.

Onnen tunne on suurin iltaisin väsyneenä kaminan lämmössä.

– Siisteintä on syödä ateriaa, jonka on itse ampunut, raahannut metsästä, nylkenyt ja tehnyt ruoaksi. Siinä maistaa metsän ja tuntee todellisuuden.

Viesti lapsilta

Jatkossa Martti Leinonen aikoo viettää yhä enemmän aikaa Inarissa. Hän aikoo puolittaa hommat ympäristöjärjestössä tai pitää jopa tauon. Suunnitelmissa on tehdä vain yksi 3–4 kuukauden reissu pimeimpinä talvikuukausina.

Elantoa Leinonen aikoo hankkia kausitöillä, kuten eräoppaana. Töitä on myös päiväkodissa, jonne metsästyskaveri hänet “huijasi”. Hän viihtyikin lasten parissa niin mainiosti, että yksi päivä venähti kuukausien työrupeamaksi.

– Skidit lähettivät minulle juuri videotervehdyksen. He ihmettelevät, missä Martti on, Leinonen kertoo innostuneena.

Hän on luvannut vastata tervehdyksiin ja kalapiirustuksiin videoterveisin.

Vaikka elämän suunta on yhä enemmän pohjoisessa, järjestöä hän ei aio jättää.

– Tiedän, että tulen olemaan aina sisällä enemmän tai vähemmän. Vaikka jättäisin vakityön, olisin näiden hommien kanssa tekemisissä loppuelämäni.

Leinosella on vielä monta matkaa taitettavanaan Englannin kanaalissa. Siitä hän aikoo pitää huolen, että on Inarissa takaisin, kun metsätyskausi syksyllä alkaa.