Pöytä notkuu purkkeja ja purnukoita. Niiden sisällä on erivärisiä karamelleja ja herkkuleivoksia, ympärillä hyllyt pursuilevat kaikenlaista joulumaailman tavaraa. Täällä Tampereen Mediapoliksen lavasteosaston Lattia ykkösellä kuvataan kesän ajan joulukalenteria, jonka tontuista yksi on näyttelijä Eeva Rajakangas.
Hän kokee pääsevänsä joulukalenterin kautta kylään kaikkiin suomalaisiin koteihin. Se on jotain, mistä Rajakangas on haaveillut.
– Tuntuu tärkeältä olla mukana jossain hauskassa ja symppiksessä, jossa on yhteistä kosketuspintaa ja tunnistettavaa kaikenikäisille.
Siinä on myös Rajakankaan aktivismin ydinajatus. Löytää yhteistä kosketuspintaa.
“On tunne, että nyt jokaista soitettua ääntä tarvitaan”
Kesäkuisena perjantai-aamuna Rajakangas heräsi Helsingin Mannerheimintieltä. Edessä oli päiväreissu Tampereelle joulukalenterin kuvauksiin, joiden jälkeen Rajakangas palasi kadulle.
Menossa oli Elokapinan mielenosoitus, jota oli joukolla valmisteltu kuukausikaupalla. Kesäkapinan mielenilmauksen vaatimus oli, että hallitus julistaisi ilmastohätätilan.
Poliisi oli aiemmista ylilyönneistään viisastuneena tyytynyt seuraamaan tilannetta vastamielenosoittajien ja nettikeskustelijoiden äänenpainojen kiihtymisestä huolimatta ja mielenosoitus sai jatkua.
Torstai-iltana Rajakangas lauloi Vimma-yhtyeensä kanssa ilmastokriisistä. Tarkoitus oli myös piristää koko päivän helteessä istuneita ja kokoustaneita mielenosoittajia.
Selän takana oli Eduskuntatalo.
– Harvoin on keikalla sellainen tunne, että nyt jokaista soitettua ääntä todellakin tarvitaan - vaikka sitten peittämään alleen vastamielenosoittajien uhkausmökä. Tuli tunne, että me ollaan todellakin tässä yhdessä.
Sunnuntaina poliisi otti kiinni 117 mielenosoittajaa.
Lopulta Senaatintorille siirtyneen Elokapina-mielenosoituksen mukana tuli äänekäs vastamielenosoittajien joukko, johon liittyi keskellä yötä scooter-laumoittain ihmisiä. Tappouhkaukset ja erilaiset herjaukset halkoivat ilmaa.
– Hipit haisee hirveelle, nyt ois tilaa kirveelle.
Yön mittaan omaa talk showtaan piti myös perussuomalaisten Sebastian Tynkkynen.
“Menin kolikko, sekunti, ihminen ja yöpaikka kerrallaan”
Korona-aikana monille on ollut kova paikka, kun ei pääse matkustamaan. Myös Rajakangas on miettinyt sitä paljon.
– Kun ei saa sitä kuljeskelemisen tuntua, mikä jotenkin aktivoi sen läsnäolonapin.
Hänelle itselleen käänteentekevä kokemus sijoittuu Berliiniin. Rajakangas asui siellä vuoden ilman pysyvää majapaikkaa.
Katusoittoa Berliinin terasseilla ja toreilla sekä kaupungin ympäri kulkevassa junassa, ring-bahnissa, jossa yleisönä olivat päivisin työmatkalaiset ja öisin juhlakansa.
– Menin kolikko, sekunti ja yöpaikka kerrallaan. Ei siinä pelottanut havainnoida ympärillä olevaa, kun oli vain niin paljon tilaa ihmetellä.
Vuoden 2018 jälkeen matkustelu jäi. IICP:n eli hallitustenvälisen ilmastopaneelin raportin jälkeen alettiin julkisesti puhua siitä, kuinka tukala tilanne ilmastokriisin suhteen on. Tai kuten Rajakangas asian ilmaisee:
– Kuinka kusisessa tilanteessa ollaan.
Hän alkoi ahdistuneena tutkia ja ymmärsi, että nyt tarvitaan nopeita toimia. Jos hän eläisi yhtä vanhaksi kuin hänen 93-vuotias mummonsa, maailma olisi jo hyvin erilainen.
Yhteiskuntarauhasta tuskin voitaisiin enää puhua, kun käytäisiin sotia rajallisista resursseista. Moni eläinlaji olisi jo kuollut sukupuuttoon.
Tuntui, että happi loppuu. Itku jatkui ja samalla mieli yritti tuloksetta etsiä ratkaisua.
– Tuntui, että tässä kuljetaan labyrintissa, jossa vastaan tulee pelkkiä seiniä.
“Ahdistus on muuttunut enemmän toiminnaksi”
Sitten Rajakangas hoksasi. Ehkä hän voisi tehdä jotain tilanteen hyväksi. Ajatus ilmastoaktivismista ei syntynyt aivan tyhjästä. Samaan aikaan Elokapina oli kovasti esillä mediassa.
– Se haippi veti mun huomion. Kun mukana oli tarpeeksi hyviä tyyppejä niin ajattelin, että ehkä minäkin uskallan.
Elokapinasta hän löysi tavan toimia arvojensa mukaan. Toimimalla yhdessä muiden kanssa yhteisten asioiden hyväksi Rajakangas kokee saavansa tekemisestä vain lisää energiaa.
– Olen oivaltanut, että vitsi tämä elämä on ihanaa! On kaunis maailma ja rakkaita ihmisiä: ei kannata ahdistua.
Ahdistus on muuttunut enemmän toiminnaksi.
Rajakankaan mielestä aktivismin tehtävä on avata hanat, joita ei yhteiskunnassa uskalleta ja joiden avaamiseen demokraattisella järjestelmällä ei ole valmiuksia, koska sitä ei ole kehitetty ratkaisemaan ilmastonmuutoksen kaltaisia kriisejä.
– Puhutaan hemmetin isoista asioista, kuten massiivisesta joukkotuhosta, ja se on vakavaa. Meidän tarkoituksenamme on vaatia kolmea asiaa hallitukselta: hätätilan julistamista, kansalaisfoorumia ja kriisitiedottamista.
Huumoria unohtamatta. Sillä on Rajakankaan elämässä ja maailmassa tärkeä rooli. Aktivismin tekeminen yhdessä muiden kanssa on hänen mielestään ennen kaikkea todella hauskaa. Samoin kuin se, että Elokapina-aktivismin parista hän palaa joulukalenterin kuvauksiin.
Kyseessä ei ole täysin erillinen maailma, sillä kummassakin päämääränä on löytää yhteistä pintaa ihmisten välille.
Rajakangas kokee, että joulukalenteri voi olla jollekin se kiva hetki keskellä perhekaaosta. Ja kun on olemassa jokin yhteinen pinta, voi mennä epämukavuusalueelle.
– Sitten voi vaikka perheessä uskaltaa sanoa asian, mikä on vaivannut tai aktivismin kohdalla istua kadulla jonkin asian puolesta.
Hetken mietittyään hän lisää.
– Kun on jotain hyvää ja turvallista, mihin nojata, uskaltaa kohdata ja mennä myös sinne, missä kaikki ei ole turvallista ja kivaa.
"Kuulostaa siltä kuin jumalalla olisi ripuli"
Viime keväänä, juuri ennen koronapandemian puhkeamista Eeva Rajakangas matkusti jään yli saareen. Nopeasti jää ei ollut enää kulkukelpoista ja Rajakankaan oli odotettava jäiden lähtöä. Meni 52 päivää. Niiden aikana hän oivalsi lisää.
Kuten luonnossa on tapana, kaikki ylimääräinen ärsyke karsiutui pois. Oli kovat pakkaset ja mukaan otettu ruokavarasto alkoi ehtyä. Tilalle tuli jäkäläkeitto.
– Se oli niin outoa. Välillä soittelin ja kuulin, että ihmiset käyvät nykyään maskit päällä kaupoissa. Että nyt se maailmanloppu tulee!
Rajakangas oli lopulta hyvin vähän kosketuksissa ulkomaailmaan. Samaan aikaan kun muu Suomi kamppaili koronapandemiaan sopeutumisen keskellä, Rajakangas eli saarella joka oli erikoisten keliolosuhteiden takia muodostunut kuin studioksi näyttelijän ympärille.
Koko talvena ei ollut satanut ollenkaan lunta ja pakkaset olivat kovat. Taivas ja jää olivat samaa harmaata ja siinä välissä oleva metsä oli täysin kuiva.
Oli hipihiljaista.
– Jäätä tuli kuunneltua. Sen ääni on mieletön. Kuulostaa siltä kuin jumalalla olisi ripuli.
Lopulta Rajakangas palasi saarelta jäiden lähdettyä täynnä rakkautta. Hänen kuulonsakin oli parantunut ja tinnitus helpottanut. Rajakangas oli rakastunut – maailmaan ja itseensä. Se onkin aika radikaalia, rakastaa itseään.
– Jos ihminen sisimmässään suhtautuu itseensä niin, että olen nyt vähän tällainen ja joutaisin pois niin se vaikuttaa siihen miten me kohdellaan meidän maailmaa.
“Oispa mulla ollu pienenä joku hahmo mikä räppää ja millä on pinkki tukka”
Ihmettely ja ympäristön havainnointi eivät jääneet Berliiniin eivätkä saareen. Tietoisesta läsnäolosta on tullut Rajakankaalle tärkeä voimanlähde ja vastalääke, jos ahdistus meinaa iskeä. Silloin hän keskittyy ja katselee esimerkiksi jalan vieressä kulkevaa turkiskuoriaista. Vaikka se onkin ehkä paha, se on myös hyvin kaunis ja kiiltävä olento, joka juuri nyt marssii ympäriinsä.
– Kun sen tajusin, äkkiä vuorokauteen tuli viiskyttuhatta tuntia lisää.
Asiat eivät enää mene ohi.
–Jokainen pyöränpolkaisu eli jokainen sekunti elettyä elämää, josta nauttia, vie aika paljon pelkoa pois.
Rajakankaan elämä on nyt hyvin täyttä. Joulukalenterikuvauksia ympäröi Elokapinan aktivismi ja normaalioloissa mukana olisi vielä omien bändien keikat sekä ohjaajaopinnot Teatterikorkeakoulussa Helsingissä. Välillä hän paahtaa paikasta toiseen tuulispäänä Tori.fi:stä hankkimallaan maastopyörällä.
Pyörän polkemisen ja kaikenlaisten koppakuoriaisten havainnoinnin lisäksi lisäenergiaa tulee kohtaamisista. Olkoonkin kyseessä vaikka rasistinen papparainen Näsijärven retkiluistelujäillä.
– Ihan sama. Sillä on kuitenkin kauniit silmät ja kaunis ääni ja hyvä tahto ja me tykätään samasta harrastuksesta. Se kohtaaminen antaa voimaa.
Voimaa voi ammentaa myös vaikka maisemasta, jonka näkee tai jossa pääsee olemaan. Yksi tällainen maisema on Rajakankaan kesätyöpaikan Mediapoliksen vieressä oleva Tohloppi-järvi.
Joka päivä ennen ja jälkeen joulukalenterikuvausten Rajakangas pulahtaa sinne uimaan. Se on puhdistava rituaali, jonka aikana Eevasta tulee Pete ja toisinpäin. Pete on tonttu, jota Eeva Rajakangas näyttelee joulukalenterissa.
Pete ei kuulu oikein mihinkään. Hänelle ei ole joulukalenterimaailman lavasteissa omaa paikkaa ja hän kulkee yhtä lailla joulupuodissa kuin joulupukin toimistossa ja pajassa. Lopulta oma paikka löytyy lavalta ja musiikista.
– Mun hahmo soittaa ja räppää. Oispa mulla ollu pienenä esikuvaksi joku semmoinen hahmo, mikä räppää ja millä on pinkki tukka.
29.6.2021 juttua on muokattu. Aiemmin jutusta on voinut saada kuvan, että Sebastian Tynkkysen talk showssa olisi esitetty tappouhkauksia. Näin ei ollut. Niitä huudeltiin vastamielenosoituksessa. Asiat on nyt selvemmin irroitettu toisistaan jutussa.