Hoikka mies lukee toiselle tarinaa käärmeestä pienessä huoneessa. Näyttämö pyörähtää, ja toisella puolella raskaana oleva nainen katsoo huolestuneena ikkunaverhojen raosta. Kulmassa sotilaspukuinen nuori mies polttaa tupakkaa.
Olemme keskellä Bolla-näytelmän harjoituksia Helsingin kaupunginteatterissa pari viikkoa ennen ensi-iltaa.
Bolla on kosovolaistaustaisen Pajtim Statovcin vuonna 2019 julkaistu, kolmas romaani. Se voitti vuoden 2019 Finlandia-palkinnon ja teki Statovcista 29-vuotiaana kaikkien aikojen nuorimman Finlandia-voittajan.
Bolla kertoo kahden miehen, albaani Arsimin ja serbi Milošin rakkaudesta ja kiihkeästä suhteesta keskellä Jugoslavian hajoamissotia 1990-luvulla. Kirjassa liikutaan myös 2000-luvulla, ajassa sotien jälkeen.
Bolla ei ole erityisen valoisa kirja: se kertoo sodan raakuudesta ja ihmisistä, jotka toimivat väärin ja ovat epämiellyttäviä rakkaudestaan ja hyvistä aikomuksistaan huolimatta. Ylen haastattelussa Pajtim Statovci kertoi,että halusi näyttää kirjassaan, miten väkivaltaa kokeneet ihmiset päätyvät tekemään lisää väkivaltaa. Statovcin itsensä mielestä kirjassa on paljon myös toivoa ja valoa.
Kirjailija mukana teossa
Kaupunginteatterin tuoreen näytelmän ohjaa Milja Sarkola, jonka mielestä Bolla romaanina on samaan aikaan surullinen ja kaunis.
– Olemme yrittäneet tuoda myös esitykseen kirjan lempeää katsetta ihmisyyteen. Samaan aikaan se on myös todella raaka ja julma kuva ihmisyydestä.
Helsingin kaupunginteatteri osti oikeudet Bollan sovittamiseksi jo vuonna 2019, ennen kirjan saamaa Finlandia-palkintoa.
Ensi-ilta on tänään torstaina. Näytelmän on dramatisoinut Tuomas Timonen ja Statovci on antanut siitä omat kommenttinsa. Myös Sarkola on ollut kirjoitusprosessissa mukana.
– Ennakkosuunnittelu oli tarkkaa ja siinä vaiheessa, kun näyttelijät tulivat mukaan, maailma oli jo aika pitkälle luotu. He ovat sitten kruunanneet prosessin, Sarkola kertoo.
Olosuhteiden outouteen ei voi jäädä kiinni
Tapahtumien taustalla oleva Kosovon sota liittyy laajempiin entisen Jugoslavian valtion hajoamissotiin, joita käytiin 1990-luvun loppupuolella. Kosovo oli entisen Jugoslavian valtion osa, ja sodassa vastakkain olivat Jugoslaviassa pääosin valtaa pitäneet serbit ja Kosovon asukkaista valtaosan muodostavat albaanit. Kosovon itsenäisyys on edelleen vain osittain tunnustettu.
Kosovon sodan tuominen näyttämölle on vaatinut paljon taustatyötä. Työryhmässä on ollut mukana myös kosovolaisia ja kosovolaistaustaisia ihmisiä. Sarkola sanoo, että kirjassa ja näytelmässä sota on kuitenkin vain olosuhde ja varsinainen tarina tapahtuu ihmisten kodeissa ja sisätiloissa.
– Fokuksessa on se, miten sota vaikuttaa ihmisten perhe-elämään ja persoonaan, ei niinkään sotakuvasto.
Näyttelijä Samuli Niittymäki kertoo lukeneensa aiheesta ja katsoneensa paljon dokumentteja. Rooliin valmistautuessa ei kuitenkaan voi jäädä liikaa kiinni siihen, miten voi näytellä kaukana omasta elämästään olevia olosuhteita.
– Juuri se ajatus täytyy sulkea pois. Lähden tekstin kautta ja luotan Pajtimin (Statovci) ja tekstin sovittaneen Tuomas Timosen työhön. Tilanteet ovat kuitenkin tuttuja: varmaan jokainen on kokenut esimerkiksi sen, että olosuhteet eivät ole otollisia jollekin ihmissuhteelle.
Kulttuurialalla on viime vuosina käyty keskustelua myös siitä, miten seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjä esitetään ja kuka eri vähemmistöihin kuuluvia saa esittää.
Ohjaaja Milja Sarkolan mielestä teatterin kauneus on siinä, että kuka tahansa voi esittää mitä vain yksityiselämästään riippumatta. Kysymys vähemmistöjen esittämisestä on kuitenkin monimutkaisempi kuin vain se, kuka saa esittää ketä.
– Seksuaalivähemmistöön kuuluvana tuntuu tärkeältä, että kuvaukset omasta ryhmästä ovat tunnistettavia. Olen yrittänyt saada esitykseen toden tuntua, hän sanoo.
Ristiriidat tekevät hahmoista kiinnostavia
Näytelmän päärooleissa nähdään Mikko Kauppila Milošina, Samuli Niittymäki Arsimina ja Jessica Grabowsky Arsimin vaimona Ajshena.
Samuli Niittymäki luki teoksen vasta saatuaan roolin, ja sen tehtyään hänen ensimmäinen ajatuksensa oli se, miten paljon näyttelijä saa tehdä kaikenlaista Arsimina.
– Onhan Arsim mehevä näyteltävä. Hänellä on niin paljon kärsimystä ja tuskaa elämässään, että on herkullista päästä näyttämään se taistelu.
Arsim on henkilönä ristiriitainen: lukija tuntee myötätuntoa rakastunutta päähenkilöä kohtaan, mutta samalla henkilö esimerkiksi pahoinpitelee vaimoaan.
– Ajattelen että se, että Arsim ei ole kovin mukava henkilö muille, johtuu siitä, että hän ei pysty olemaan mukava itselleenkään johtuen olosuhteista, ajasta ja seksuaalisuudestaan. Minulla on kovasti empatiaa Arsimia kohtaan. Ei niin, että puolustaisin hänen tekojaan, vaan ymmärrän, kuinka kireällä se pinna siellä taustalla on, Niittymäki sanoo.
Mikko Kauppilan mukaan se, että henkilöt tekevät vääriä valintoja tai eivät ole koko ajan kovin miellyttäviä, tekee heistä myös samaistuttavia ja inhimillisiä.
– Kaikki hahmot ovat monenlaisia tässä teoksessa. Heissä on kaikki ihmisyyden puolet. Mielestäni se tekee työstä erityisen kiinnostavaa.
Raakuutta ei pääse näyttämöllä pakoon
Romaanissa lukija on Arsimin pään sisällä ja tietää hänen ajatuksensa ja vaikuttimensa tekojen taustalla. Teatterissa tämä ei ole samalla tavalla mahdollista, vaan teot puhuvat enemmän.
– Kirjassa olevaa raakuutta ei esityksessä pääse pakoon, Sarkola sanoo.
Samasta syystä Arsimin vaimo Ajshe saa näytelmässä romaania enemmän tilaa. Milja Sarkola kuvaa, kuinka näyttämöllä Ajshe on ruumiillisesti läsnä ja hänen kokemuksensa näyttäytyvät myös Arsimin ajatusten ulkopuolella.
Sarkola kertoo, ettei ole vielä miettinyt katsojien mahdollisia reaktioita, mutta tarkoitus on säilyttää näytelmä katsottavana ahdistavista teemoistaan huolimatta.
Hänelle teoksen ajatus hyvyyden ja pahuuden yhdistymisestä ihmisessä on tärkeä ihmiskuva ja tekee tarinasta kertomisen arvoisen.
– Kirjan ja näytelmän hienous on siinä, että ihminen näyttäytyy niin valtavan ristiriitaisena. Miten ahtaissa olosuhteissa ihmisen luonne voi muuttua niin julmaksi, mutta samaan aikaan hänessä on läsnä lempeys ja rakkaus.