Kirja, jonka poliitikot halusivat polttaa, kansalaiset ahmia ja kirjoittajien kollegat mitätöidä
Tamminiemen pesänjakajat oli aikansa somekohu. Kirjan ilmestymisen aikaan 1981 tiedon hankkiminen poliittikkojen puuhista muistutti salapoliisityötä.
Kekkosen ajan Suomessa moni asia oli toisin. Puhelut soitettiin lankaliittymästä, paperilehtien yleisönosastoilla kiivailtiin naispappeudesta ja turvavöiden käytöstä. Työpaikoilla röyhyteltiin tupakkaa.
Ennen kaikkea politiikka oli jotain ihan muuta. Samoin siitä raportoiminen tiedotusvälineissä.
Poliitikon tärkeä ominaisuus oli notkea selkä. Sen piti taipua syvään presidentti Kekkosen edustusasuntoon Tamminiemeen päin. Samaan aikaan piti olla tarkka, ettei pyllistä itään, Neuvostoliiton suuntaan.
Poliitikon yksityiselämä ei kuulunut kenellekään. Ei etenkään äänestäjille.
Mikäli joku kansanedustaja on syöppö, juoppo ja naippo, ei lehdistö siitä kirjoita. Ehdolla, että hänen pöytänsä ja vuoteensa riemut tapahtuvat omin varoin.
Seppo Heikki Salonen, päätoimittaja, Suomen Sosiaalidemokraatti, Tamminiemen pesänjakajat -kirjassa
Paljastuskirja Tamminiemen pesänjakajat rikkoi hiljaisuuden
Kirja ilmestyi vuonna 1981. Siinä käydään sivaltavaan tyyliin läpi mahdollisia presidenttiehdokkaita Kekkosen jälkeen. Myös vanheneva presidentti sai osansa.
Dokumenttielokuva Pesänlikaajat (2021) kertoo kirjan tekemisestä ja merkityksestä. Elokuvan on ohjannut Arthur Franck.
Yhteiset kosteat saunaillat lisäävät riskejä yhteiskunnassa: korruption vaaraa tai liian läheisiä suhteita toimittajien ja poliitikkojen välillä. Uskalletaanko kertoa totuutta, jos poliitikko on ryyppykaveri.
Ohjaaja Arthur Franck
Tamminiemen pesänjakajat -kirjan kirjoitti Lauantaiseura eli seitsemän Helsingin Sanomien politiikan toimittajaa. Yksi heistä oli Aarno Laitinen.
Hän sai kirjoittajajoukon paljastuttua potkut lehdestä.
Mitä kirjassa sitten oli niin kohahduttavaa? Mitä sellaista se kertoi suomalaisille, jota he eivät jo tienneet?
Tamminiemen pesänjakajat pikemminkin vahvisti asioita, joista kansalaiset jo tiesivät.
Tai vähintääkin aavistivat.
Että maata johtava mies oli muistamaton ja huonossa kunnossa. Että poliitikkojen herrakerho sopi asioista saunassa. Että yksi Kekkosen seuraajaehdokkaista oli alkoholisoitunut. Että Suomi oli edelleen rähmällään Neuvostoliiton suuntaan. Että poliitikot eivät käyttäytyneet nätisti, vaikka heistä ei saanut koskaan puhua rumasti.
Pesänlikaajat näyttää, kuinka Tamminiemen pesänjakajat räjäytti poliittisen journalismin Suomessa.
Olen myönteisesti yllättynyt, etteivät dokumentin tekijät kuitenkaan tehneet tästä mitään sankaritarinaa.
Arto Astikainen, yksi Tamminiemen pesänjakajat -kirjan kirjoittajista
Miten kirja sitten otettiin vastaan aikanaan?
Pesänjakajia ahmittiin. Kirjasta on otettu kahdeksan painosta.
Paheksujiin liittyivät kirjan kohteiden lisäksi koko muu poliittinen kerma sekä yllättäen myös toiset toimittajat.
Näytti olevan kunnia-asia mainita, ettei ole lukenut kyseistä roskajulkaisua.
Sellainen kirja pitäisi polttaa. En tosin ole lukenut sitä, mutta olen kuullut.
Paavo Väyrynen
Kekkosen kausi päättyi presidentin väsymiseen, sairastumiseen ja väistymiseen. Alkoi Mauno Koiviston kausi. Meni vielä vuosikymmen ennen kuin Neuvostoliitto kaatui.
Pesänlikaajat-dokumentti muistuttaa, millaista peliä politiikassa pelattiin vielä muutama vuosikymmen sitten. Vaikka sosiaalisen median loanheitto hirvittää, ei vaikeneminenkaan aina ole kultaa.
Yle lähettää Pesänlikaajat TV1:lla 30. syyskuuta 2021.
Tekijät
Lähteet
Julkaistu 23.9.2021 11:56Juttua korjattu 23.9. klo 12.32: Tamminiemen pesänjakajat -kirjan yksi kirjoittajista on nimeltään Arto Astikainen, ei Antti.