Mies ja nainen lipuvat pimeydestä kameran eteen. Kummankin valkeana hehkuva ylävartalo on paljaana, ja haavoittuvuuden vaikutelmaa lisää kasvoilla leijuva epävarmuutta kuvastava ilme. Tunnelma on odottava. Sitten miehen ja naisen päälle ryöppyää vettä, joka on aluksi mustaa. Sen jälkeen vesi muuttuu kauhunpunaiseksi, ja hurmeiset hahmot suorastaan kylpevät veressä. Pian vesi on valkoista ja lopuksi väritöntä, puhdistavaa ja vapauttavaa.
Tällaisia visioita luo amerikkalainen nykytaiteilija Bill Viola The Trial-teoksessaan (2015), joka on esillä Amos Rexin Bill Viola: Inner Journey -näyttelyssä Helsingissä. Violaa pidetään yhtenä aikamme tärkeimmistä video- ja installaatiotaiteilijoista, jonka teoksia nähdään nyt ensimmäisen kerran yksityisnäyttelynä ja myös laajemmassa mittakaavassa Suomessa.
– Kaikkien aikojen voimakkaimmat taidekokemukseni liittyvät nimenomaan Bill Violan teoksiin. Olen todella iloinen siitä, että useiden vuosien työn tuloksena tämä näyttely on vihdoin saatu Suomeen – Violaa nimittäin halutaan tällä hetkellä vähän joka paikkaan, Amos Rexin museonjohtaja Kai Kartio toteaa.
Kartion mukaan Violan teosten valttina on se, että ne puhuttelevat katsojaa välittömästi.
– Ne osuvat suoraan mielen syviin kerroksiin. Lisäksi kyse on videotaiteesta, joka ei vaadi minkäänlaista etukäteistietoa. Tämä kertoo myös siitä, että monimutkaisten asioiden käsittely ei vaadi monimutkaisuutta.
Henkistyneisyyden lähteillä
New Yorkissa vuonna 1951 syntynyt Bill Viola kiinnostui videotaiteesta jo 1970-luvulla. Hän työskenteli aluksi videoteknikkona, mutta ryhtyi pian tekemään myös omia taideteoksia. 1990-luvulla Viola oli jo vakiinnuttanut asemansa nykytaiteen merkittävien nimien kaanonissa. Bill Viola: Inner Journey -näyttelyn kuraattorin Itha O'Neillin mukaan tämä ei ole mikään ihme.
– Bill Viola on onnistunut luomaan aivan oman nichensä eli lokeronsa. Hänen teoksensa ovat emotionaalisesti latautuneita, ja lisäksi hän on omistautunut ihmisen olemassaoloon ja tunne-elämään liittyville kysymyksille tavoilla, jotka erottavat hänet muista taiteilijoista.
Violan teokset vievät katsojan kirjaimellisestikin perusasioiden äärelle. Videoissa on mukana kaikkien tuntemia, voimakkaita ja universaaleja symbolisia elementtejä, kuten tulta, vettä, valoa ja pimeyttä – eli vastakohtia, jotka ruokkivat toisiaan.
Esimerkiksi suurikokoisessa Fire Womanissa (2005) oranssinväriset tulenlieskat kohoavat korkeuksiin, mutta kertautuvat samalla myös vedenpinnan heijastuksista. Tristan's Ascencion (The Sound of a Mountain Under a Waterfall) -teoksessa taas ihmishahmo kietoutuu valtavana vellovan vesiputouksen syleilyyn.
Violan teoksista löytyy myös runsaasti henkistyneisyyteen ja uskontoihin liittyvää kuvastoa. Esimerkiksi viisiosainen Catherine's Room (2001) on kuin nykypäivään siirretty versio Andrea di Bartolon 1300-luvulla tekemästä Katariina Sienalaista esittävästä alttaritaulusta, joka kuvaa ihmisen ja Jumalan välistä yhteyttä, mietiskelyä ja askeettista elämää.
– Catherine's Roomin lähtökohtana toimii Bill Violan kiinnostus uskonnollisesti virittyneitä mielentiloja kohtaan. Hän on muutenkin viitannut töissään muun muassa sufilaisuuteen ja kristilliseen mystikkaan. Teokset eivät kerro uskonnosta suoraan, vaan Viola on tislannut vaikutteita eri lähteistä ja koostanut niistä omanlaista ilmaisua. Niistä näkyy myös kiinnostus ihmisen tietoisuutta kohtaan, Itha O'Neill kertoo.
Yhteistyötä Nine Inch Nailsin kanssa
Bill Viola aloitti kuvaamalla töitään VHS-formaatilla, mutta on myöhemmin siirtynyt filmin ja digitaalisen teknologian pariin. Teosten tavaramerkkinä ovat toimineet jo pitkään äärimmilleen viedyt hidastukset.
– Uransa alkuaikoina Viola joutui keksimään mitä kummallisimpia tapoja toteuttaa erilaisia hidastuksia. Esimerkiksi Passage-teosta varten VHS-nauha venytettiin ihan oikeasti seitsemän tunnin mittaiseksi, jotta saatiin toteutettua oikeanlainen hidastus, Itha O'Neill kertoo.
Violan suurikokoisimpiin projekteihin liittyy puitteita ja toimintatapoja, joita käytetään lähinnä elokuvamaailmassa. Videoita on kuvattu Hollywoodissa sijaitsevilla studioilla, ja niissä esiintyvät henkilöt on ensinnäkin valittu tarkan seulan lävitse ja toisekseen heitä on valmennettu perinpohjaisesti.
Valmistautuminen on tärkeää, koska monissa teoksissa oleellista on ollut ensimmäisen oton onnistuminen. Näin on myös The Arrangementin (2007) kohdalla, jossa mies ja nainen kulkevat vesiverhon lävitse.
– Teoksen kannalta on ollut ratkaisevaa, että ensimmäisen kastumiskerran aiheuttama raaka tunne välittyy näyttelijöiden kasvoilta, O'Neill jatkaa.
Bill Violan teoksissa tärkeässä roolissa on myös äänimaailma, josta löytyy sekä minimalismia että vesimassojen aiheuttamaa jyrähtelyä. Taiteilija itse on soittanut erilaisissa bändeissä rumpuja ja opiskellut elektronista musiikkia.
Ei siis ihme, että Viola on tehnyt yhteistyötä muun muassa amerikkalaisen Nine Inch Nails -industriaaliyhtyeen kanssa. Vuoden 1999 Fragility Tour -kiertueen lavasteisiin kuului Violan suunnittelema videotriptyykki, jossa velloivat tutut vesielementit.
Mutta millainen Bill Viola sitten on ihmisenä? Amos Rexin Kai Kartio tapasi videotaiteilijan Yhdysvalloissa, kun näyttelyyn liittyviä prosesseja pistettiin alulle.
– Hänestä jäi hyvin lämmin, sympaattinen ja välitön vaikutelma. Kohtaaminen oli mieleenpainuva kokemus.