Metsän keskellä, traktorin painaman hiekkatien varressa aukeaa tuiki tavallinen suomalainen peltomaisema.
Nyt maisemassa on kuitenkin poikkeuksellista jännitettä. Pohjoispohjanmaalaisella pellolla, piskuisessa Vaalan kunnassa ollaan polttavan ilmastokysymyksen äärellä.
– Tässä nyt näkyy tämä syntipukki eli raivattu turvepelto, maanviljelijä Pauli Lämsä sanoo.
Lämsä omistaa monta “syntipukkia” eli alunperin suolle raivattua turvepeltoa.
Turvepellot ovat nousseet rytinällä ilmastokeskustelun ytimeen, kun hallitus on edennyt ilmastopäätöksissään maatalouden kohdalle.
Päätökset ovat osoittautuneet poliittisesti vaikeiksi, sillä ilmastopäästöjen vähentäminen osuu suoraan elinkeinon ytimeen.
Noin puolet alan päästöistä aiheuttaa ilmakehää hiilidioksidin tavoin lämmittävä metaani, joka tulee märehtivästä karjasta. Metaanipäästöjen vähentäminen koskettaa koko elinkeinon rakennetta.
Keskustelu onkin alkanut turvepelloista.
Pelloissa piilee valtava potentiaali päästövähennyksiin. Niistä haihtuu ilmoille koko toinen puolikas maatalouden ja myös koko maankäyttösektorin ilmastopäästöistä, noin yhdeksän miljoonaa tonnia hiilidioksidia.
Maanviljelijä Lämsä, 36, on keskellä kuuminta ilmastovääntöä tahtomattaan. Hän osti maatilan vanhemmiltaan vain parikymppisenä ja omistaa sen nyt vaimonsa Riikka Mathlinin kanssa.
Tila on kymmenessä vuodessa laajentunut: 50 hehtaaria peltoa on muuttunut 250 hehtaariksi. Pariskunta viljelee pelloillaan rehua ja kuiviketta parisataapäiselle maitokarjalleen.
Lämsän ja Mathlinin pelloista jopa kolmannes on alun perin suolle raivattua peltoa. Se on näillä lakeuksilla tavallista.
Etelä-Suomessa pellot ovat pääosin kuivalla kivennäismaalla, mutta mitä pohjoisemmaksi mennään sitä enemmän vastassa on turvepohjaista suota.
Lämsän ja Mathlinin kotiseudullaPohjois-Pohjanmaalla suota riittää. Soita on muodostunut juuri alaville maille, joille sadevettä kertyy. Suokasveista taas syntyy turvetta, kun kuolleiden kasvien maatuminen jää puolitiehen kosteiden ja viileiden olojen vuoksi.
Pohjanmaan lisäksi turvepeltoja on erityisesti Kainuussa ja Lapissa. Eniten niitä viljellään juuri nautakarjatiloilla.
Koko Suomessa suomaalle on raivattu yhteensä 270 000 hehtaaria peltoa. Ne kattavat reilut kymmenen prosenttia kaikesta peltoalasta.
Lämsä esittelee yhtä turvepelloistaan, jonkaraivaamiseen on ollut aikanaan hieman yllättävä syy.
Lannoiteyhtiö hankki suometsän 1970-luvulla. Elettiin öljykriisin aikaa. Yhtiö halusi nostaa suolta turvetta ja tehdä siitä biopolttoainetta, jolla korvattaisiin nopeasti kallistunutta öljyä.
Yhtiö kaatoi puut ja kaivoi ojat, jotta märkä suomaa kuivaisi. Suunnitelma polttoaineesta jäi puolitiehen, ja pelto alkoi kasvaa uudelleen metsää.
Lämsä ja Mathlin ostivat pellon joitain vuosia sitten, kaatoivat puut uudelleen ja alkoivat viljellä ruokohelpeä.
Maanviljelijäpariskunta tietää hyvin, mitä turvepellon raivaamisesta seuraa.
Kun puut kaadetaan ja maa kuivataan ojien avulla, ensimmäinen pala hiilidioksidia imevää hiilinielua lähtee puiden mukana.
Märän maan kuivuttua tapahtuu se, mikä tekee juuri pelloista varsinaisia maatalouden ilmastopahiksia: eloperäisestä turvemaasta alkaa haihtua hiiltä ilmakehään.
Mutta eivät Lämsä ja Mathlin peltoa huvikseen raivanneet.
– Raivauksen syitä ovat valmiin peltomaan kallis hinta ja huono saatavuus, Lämsä sanoo.
Soiden päätyminen pelloiksi ei ole historiallisestikaan sattumaa, vaan niiden avulla on Suomessa ratkottu kiperiä tilanteita ennenkin.
Juuri turvepelloilla alettiin viljellä ruokaa, kun suomalaiset kärvistelivät nälänhädässä 1800-luvun lopulla.
Maatalouskoneita ei ollut, ja pehmeän, kivettömän suon pystyi raivaamaan pelloksi hevosen ja lapion avulla. Aikana ennen väkilannoitteita eloperäinen maa taas tarjosi viljelykasveille ravinteita.
Nyt koneita on ja lannoitteita riittää. Ja usein turvepelto alkaa ajan myötä tuottaa huonosti, kun turve kuluu ja ojitus madaltuu. Silloin pellosta tulee liian märkä tavanomaiseen tuotantoon.
Luonnonvarakeskuksen arvion mukaan turvepelloista lähes kolmannes, 70 000 hehtaaria, tuottaa satoa heikosti. Täysin tuottamattomassa käytössä turvepeltoja on 30 000 hehtaaria.
Ne ovat käytännössä pelkkiä päästölähteitä.
Tutkijat ovatkin suositelleet poliitikoille turvepeltojen päästöihin tarttumista jo pitkään. Niistä kun olisi varaa vähentää jopa ilman, että tarvitsisi puuttua kotimaisen ruuan tuotantoon.
Lämsä ja Mathlin eivätole jääneet odottelemaan poliitikkojen päätöksiä. He ovat vapaaehtoisesti mukana Luonnonvarakeskuksen hankkeessa, jossa kokeillaan kosteikkoviljelyä.
Lämsä on aikeissa muuttaa juuri öljykriisin vuoksi raivatun pellon kosteikkoviljelmäksi.
Se tarkoittaa käytännössä, että pellon kuivattamiseen kaivetut ojat padotaan tai tukitaan. Kun vedenpinta sadeveden avulla nousee takaisin samaan korkeuteen kuin suomaalla aikanaan, hiilipäästöt alkavat vähentyä.
Epävarmuustekijöitä on silti paljon. Mitkä kasvit pärjäävät kosteikolla ja onko juuri niille markkinoita?
Siitäkään ei ole täyttä varmuutta, mitä päästöille kosteikkoviljelyssä aivan tarkalleen tapahtuu. Kansainvälisestä tutkimuksesta tiedetään, että päästöjen pitäisi vähentyä ainakin 30 prosenttia – tai ehkä jopa loppua kokonaan.
– Päästöjen lopettaminen täysin voi olla vaikeaa. Mutta kosteikkoviljely mahdollistaa myytävän tai tilalla hyödynnettävän kasvin tuotannon samalla, kun turpeen hajoaminen hidastuu, tutkimusprofessori Kristiina Regina Luonnonvarakeskuksesta sanoo.
Suomessa ei ole vielä lainkaan varsinaisia kosteikkoviljelijöitä. On vain yksittäisiä peltoja, joilla kokeillaan ja tutkitaan.
Lämsänkin ensimmäinen yritys viime kesänä epäonnistui.
Kesä oli kuiva, vedenpintaa ei pellolla sateiden puuttuessa saatu ylös. Osmankäämi, josta Lämsä kaavailee karjalle rehua, kuoli.
Ensi kesänä vuorossa on uusi yritys. Pariskunta viljelee myös kosteissa oloissa varmemmin viihtyvää ruokohelpeä, josta saa kuiviketta karjalle. Muita lähes varmoja kosteikkokasveja on paju, josta taas olisi energiantuotantoon.
Lämsä tarvitsee sadon oman tilansa käyttöönsä. Mutta jos kosteikkoviljelyyn siirryttäisiin isommassa mittakaavassa, löytyisikö sadolle ostajia?
– Vai olisiko tämä sitten palvelua, jota valtio ostaa meiltä, Lämsä pohtii.
Lämsälle ja Mathlinille ilmastonmuutos on jo arkea. Sään muuttumisen näkee keittiön ikkunan takana ja oman pellon reunalla.
Pariskunta kertoo, että luonnon keskellä eläminen synnyttää luonnostaan halun pitää huolta ympäristöstä.
Koko elinkeino myös riippuu ilmastosta.
Ilmaston lämpenemisestä seuraa kuivuutta, rankkasateita, tulvia, uusia kasvitauteja ja tuholaisia.
– Kyllä sään muutoksen huomaa täällä. On kiire, tietenkin, Mathlin sanoo.
Mutta vaikka ilmastotoimet tuntuvat tärkeiltä, molempia harmittaa. Keskustelu maatalouden päästöistä tuntuu poukkoilevan. Mediassa puhuvat poliitikot ja tutkijat, eivät viljelijät.
Tunnelmat alalla eivät ole kovin valoisia. Kun Luonnonvarakeskus tutki viljelijöiden asenteita ilmastotoimia kohtaan, muutamassa vuodessa tapahtui muutos.
Vielä kolme vuotta sitten maanviljelijät kannattivat päästöjen vähentämistoimiin osallistumista enemmän kuin kyselyssä, joka tehtiin viime vuonna. Aiemmin suurempi osa viljelijöistä myös ajatteli olevansa itse vastuussa ilmastonmuutoksen torjumisesta.
Toisaalta viljelijät kuitenkin kokevät nyt mahdollisuutensa päästöjen vähentämiseen suuremmiksi kuin aiemmin.
Tutkija Jaana Sorvalin mukaan muutokseen vaikuttaa se, että maataloutta koskeva ilmastokeskustelu on parissa vuodessa lisääntynyt. Tietoa konkreettisista toimista, joita maatiloilla voitaisiin ottaa käyttöön, ei kuitenkaan ole ollut.
Kyselyn tulos kertoo myös, että monet maanviljelijät ovat kokeneet ilmastokeskustelun syyllistävänä ja epäoikeudenmukaisena.
– On epäselvää, mitä se ilmastonmuutoksen hillintä maatiloilla tarkoittaa. Samalla viljelijät ovat kokeneet, että päästöjen vähentäminen olisi ainoastaan heidän harteillaan.
Kyselyn vastauksissa korostui huoli taloudesta. Sorvalin mukaan alan kannattavuus on paikoin niin huono, että maanviljelivät eivät aina pysty maksamaan itselleen palkkaa.
– Huonon tilanteen päälle tulee vielä se, että ilmastokeskustelun myötä tuntuisi tulevan lisätyötä ja velvoitteita, joiden kustannuksista tai korvauksista ei ole tietoa.
Tulevaisuuden suunnittelu on vaikeaa ja voimattomuuden tunne kasvaa, Sorvali sanoo. Hänen mukaansa maanviljelijät kaipaisivat pikaisesti selkeitä ohjeita ja toimintatapoja.
Erityisesti turvepeltojen omistajia pohditutti kyselyssä juuri maatalouden ilmastopolitiikkaa koskevien päätösten puuttuminen.
Lämsäkin kertoo kokevansa, että toimia maatilalla ei tueta tarpeeksi. Hän on jo ollut aktiivinen ympäristön ja vesistön suojelussa.
Lämsä on hakenut tukea esimerkiksi suojavyöhykkeen perustamiseen. Sen avulla peltojen ravinteiden valuminen vesistöön estyy. Tukirahat kuitenkin loppuivat kesken.
Kun hallitus viime vuonna jakoi 5 miljoonaa euroa tukea joutomaiden metsittämiseen, haku ruuhkautui nopeasti. Uusien metsien avulla on tarkoitus kasvattaa hiilinielua.
Muutama viikko sitten hallitus taas väänsi päästöjen vähentämisestä budjettineuvotteluissa. Tuolloin paperille saatiin yksi turvepeltoihin iskevä toimi. Peltoja päätettiin siirtää kosteikkoviljelyyn yhteensä 30 000 hehtaaria.
Päätös tukirahoista kuitenkin siirtyi kevääseen. Eikä vielä ei ole tietoa siitäkään, kenelle rahat ohjataan ja miten.
– Se kuvastaa tilanteen epäselvyyttä. Tukia on myös leimannut kokeellisuus, niissä ei ole pitkäjänteisyyttä, Lämsä sanoo.
Vielä isompi kysymys on, millaista päästövähennystä oikeastaan tavoitellaan?
Maataloudelle ei nimittäin ole asetettu poliittista vähennystavoitetta. Muilla sektoreilla tavoitteet ovat selvät. Esimerkiksi liikenteessä päästöjen pitää puolittua vuoteen 2030 mennessä.
Eikä tavoitteen laatimiseen ole edes yksimielisyyttä. Julkinen keskustelu alkoi vasta hiljan, kun ilmasto- ja ympäristöministeri Krista Mikkonen (vihr.)vaati maataloudelle omaa tavoitetta, ja maa- ja metsätalousminsisteri Jari Leppä (kesk.) tyrmäsi sen.
Tilanne on ristiriitainen, sillä jopa alan etujärjestö MTK on esittänyt tiekartassaan, että 29 prosentin vähennys päästöihin olisi maataloudessa mahdollinen.
Nyt päättyneissä budjettineuvotteluissa hallitus päätyi sen sijaan vähentämään 0,4 megatonnia päästöjä.
Maankäyttöä eli esimerkiksi peltoja koskevia päätöksiä on tarkoitus tehdä kuluvan syksyn aikana. Mutta budjettineuvotteluissa tehty vähennys on pieni, vain pari prosenttia alan kaikista päästöistä.
Jaana Sorvali pelkää, että selvän ilmastopolitiikan puuttuminen voi ajaa viljelijöitä alalta. Epätietoisuus voi vaikuttaa erityisesti nuorten, tilan jatkamista harkitsevien viljelijöiden ajatuksiin tulevaisuudesta.
– Meidän kotimainen ruuantuotanto voi olla kriisissä siksi, että viljelijät siirtyvät muihin töihin. Silloin meillä ei ole ruuantuotantoa eikä hiiliviljelyä.
Kaiken pohjalla pakkaa sekoittavat maataloustuet.
Nyt maanviljelijöille maksetaan tukea sen perusteella, kuinka montaa hehtaaria peltoa hän hallinnoi. Tuet edellyttävät pellon hoitamista, mutta varsinaista satoa ei ole pakko korjata.
Kun Lämsä ja Mathlin haluavat ostaa lisää peltoa, sitä ei välttämättä ole tarjolla. Joku toinen taas saattaa pitää peltonsa, vaikka ei sitä tarvitsekaan, pelkkien tukien vuoksi tai muista syistä.
Luonnonvarakeskus arvioi, että Suomessa on noin 13 000 hehtaaria turvepeltoa, joista nostetaan maataloustukea, mutta joilla ei ole viimeiseen kymmeneen vuoteen tuotettu ruokaa tai rehua.
Se tarkoittaa, että tukieuroja palaa muuhunkin kuin ruuantuotantoon.
Lämsän ja Mathlinin maatalousyrityksen tuloista kolmannes tulee peltoihin ja karjaan liittyvistä tuista. Lämsä olisi silti valmis kuoppaamaan koko tukisysteemin.
– Jos maidon hintaa saisi nostaa hieman, se tuotanto kannattaisi ilman tukiakin.
Samalla myös markkinat eli kuluttajat pääsisivät ohjaamaan paremmin sitä, millaisia tuotteita halutaan. Nyt tuet kompensoivat osittain esimerkiksi lihankysynnän laskua.
Entä miltä tuntuu, kun omaa elinkeinoa varjostavat isot, ratkaisemattomat ilmastokysymykset?
Hurjimmissa skenaarioissa onpovattu, että maataloudelle käy kuten energiaturpeen tuottajille on käynyt.
Turveyrittäjät syöksyivät ahdinkoon, koska poliittisia päätöksiä ei tehty ajoissa. Lopulta EU:n päästökauppa teki tehtävänsä, ja kohonnut päästöoikeuden hinta korjasi raskaasti hiilidioksidipäästöjä tuottavan polttoaineen pois energiamarkkinoilta.
Koko elinkeino meni monelta hetkessä alta. Aiheutui paljon inhimillistä kärsimystä.
Maataloudenkin kohdalla päästöjen vähentäminen on vääjäämätöntä, kun maailma kulkee kohti hiilineutraaliutta ja lopulta päästöjen lopettamista.
Pelottaako, että elinkeino lakkaa kokonaan?
– Onhan se pahin pelko. Mutta jotainhan ihmiset syövät, on se sitten maitoa tai jotain kasviperäistä. Yritämme tutkia ja toimia ennakkoluulottomasti, Mathlin sanoo.
Lämsä taas on valmis suurinkiin muutoksiin. Hänelle sopii sekin, että ruuantuotannon oheen tulee toinenkin merkittävä viljelytehtävä.
– Jos halutaan väkisin ajaa päästöt alas, ollaan sitten hiiliviljelijöitä ja päästöjen vähentäjiä. Kyllä siihenkin kannatusta löytyy.
Aiheesta voi keskustella torstaihin 7.10. klo 23 saakka.
Juttua muokattu klo 6.10. klo 16.25: Lisätty tieto, että tutkimuksen mukaan maanviljelijät kokivat mahdollisuutensa vähentää päästöjä suuremmiksi nyt kuin kolme vuotta sitten.
Lue lisää: