Huvitin itseäni taannoin Antti Tuiskun haastattelun otsikolla, jossa hän kertoi käyneensä läpi (koronan takia) kaikki tunteet.
Kaikki tunteet? Ok. Etsin, hain, ja sain käsiini listan, joka sisältää kaikki ne tunteet jotka poptähti kävi läpi heti aamiaisen jälkeen mutta kuitenkin ennen lounasta:
Arvokkuus, haaveellisuus, hengellisyys, huvittuneisuus, hyväntuulisuus, ihmeissään olo, ikävystyneisyys, ivallisuus, kiihtymys, kiintymys, leikkisyys, mustasukkaisuus, onni, pätevyys, rasittuneisuus, säikähdys, turvallisuus, ujous, vaivaantuneisuus, vastuuntunto, voitonriemu, ylpeys ja ennakkoluulo.
Ei, enpä usko. Mutta tuo – kukaties otsikonlaatijan aivopieru - kuvaa hyvin aikaamme, jossa liioittelu ja tunteiden turboahtaus ovat pop. Tunteet ovat kaikkialla ja on syytä laittaa huopatossut jalkaan, kun niiden seassa kulkee, sillä yhä useammin ne ovat äärimmäisiä kuin pikkuvauvalla.
Itseäni häiritsee nykyaikaisessa tunnepuheessa muun muassa se, kuinka tunteista liki julmin, viha, on otettu niin laajaan käyttöön, ettei se oikein tarkoita enää mitään.
Useimmat viha- tai fobiatapaukset eivät ole vihaa ensinkään, vaan enemmänkin idiotismia ja silkkaa tolloutta tai perusteetonta halveksuntaa.
Esimerkiksi vihapuheeksi helposti tuomitaan kaikenlainen epäasiallisuus sekä tietenkin se, kun joku on eri mieltä omien, oikeellisten ja hurskaiden, mielipiteiden kanssa. Tai jos joku surkea äijänkäppänä puhuu ikävästi jostain naisesta, hän edustaa naisvihaa. Hän siis tietoisesti vihaa ylipäänsä naisia, ihan jok’ikistä, etenkin äitiään, vaikka itse luuli vain kiusaavansa Annelia tai peräti olevansa nokkela.
Läskivihaksi mainittiin eräässä lehtijutussa sellainen, että joku oli todennut ylipainoiselle ihmiselle, kun tämä oli osallistunut jumppaan, että ”ai sinäkin tulit, kiva!”. Se viha tuossa lauseessa oli ennakko-oletuksessa että ylipainoinen ei voi käydä jumpassa.
Mutta että oikein vihaa, really?
Fobia on toinen vastaavanlainen sana. Sehän tarkoittaa irrationaalista pelkoa - ihminen pelkää vaikka aukeita paikkoja - ja siksi sillä on myös selkeästi sairauteen vivahtava kaiku: foobikolla eivät ole ihan kaikki freudit sohvalla.
Transfobia on tästä hyvä esimerkki. Jo klassikoksi tällä alalla on muodostunut Harry Potterin luoja J.K.Rowling, joka ironisoi, että ihmisille jotka menstruoivat olisi löydettävissä parempikin termi: ”nainen”. Rowlingia syytettiin transfobiasta. Eli siis että Rowling pelkää transihmisiä.
Vaikea uskoa. Fobialeimalla vain on helppo lopettaa keskustelu alkuunsa: tuo ei ole oikein oikeustoimikelpoinen.
Useimmat viha- tai fobiatapaukset eivät kuitenkaan ole vihaa ensinkään, vaan enemmänkin idiotismia ja silkkaa tolloutta tai perusteetonta halveksuntaa. Mutta viha tietenkin kuulostaa kivemmalta, koska se on uhkaavampaa ja äärimmäisempää ja siksi myös ikään kuin huolestuttavampaa - jotain vähän suurempaa.
Valitettavasti vain sanat kokevat inflaatiota. Viha tai fobia ovat sellaisia, että kun niitä kylliksi käyttää, ne menettävät merkityksensä. Lisäksi ne jakavat ihmiset entistä kauemmas toisistaan: me hyvikset ja nuo pahikset. Me ihanat, jotka osaamme käyttää sanoja oikein, ja nuo lukutaidottomat ääliöt, jotka osaavat lähinnä röhkiä.
Viha on – tai ainakin aiemmin on ollut - äärimmäinen tunne. Jos vihaa jotakuta, haluaa hänelle kaikkea mahdollista pahaa. Viha on hyvin henkilökohtaista, jota pitää oikein kerryttämällä kerryttää ja hauduttaa kannen alla.
Esimerkiksi naisviha -sanan alla tapahtuu kaikenlaista kauheaa ja pöyristyttävää, vihaakin, joten on ongelma, jos sana laventuu yhdentekeväksi. Ja se laventuu, jos pikkuhiljaa kaikenlaiset omasta näkökulmasta väärät asiat tulkitaan vihaksi. Huonokuntoviha. Finniviha. Isonenäviha. Tissiliiviviha.
Elämme liioittelun ja tunnepurkausten maailmassa, jossa keskitie ei ole Väyläviraston kunnossapitolistalla ollenkaan. Ihmekö sitten, jos moni väistyy tunteiden äärilaitoihin. Niissä elämä on ihanan helppoa ja kätevää, kun itse on aina oikeassa ja vieläpä niin, ettei sitä sovi edes kyseenalaistaa, koska sellainen olisi vihaa.
Mutta varovainen kannattaa olla: Esimerkiksi vihapuheen kriminalisoimisen vaatijoiden tulisi miettiä kahdesti toivomuksiaan. Riippuu aika paljon määrittelijästä, mikä moista on. Se voi olla tänään yhtä, mutta huomenna vallankahvassa on ehkä joku toinen, jolloin vihapuheen määritelmäkin voi muuttua tai peräti heittää häränpyllyä.
Roope Lipasti
Kirjoittaja on lietolainen kirjailija
Kolumnista voi keskustella 2.11. klo 23.00 saakka.