Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.
- Talouskriisit jättävät pitkät jäljet – sekä yhteiskuntaan että ihmisten elämään. Siksi ei ole sama, millä tavalla taantumat hoidetaan.
30 vuotta sitten koettu lama näkyy vieläkin suomalaisten elämässä. Tuskin kukaan ymmärsi vuonna 1991 kuinka syvä arpi Suomeen historiaan jäisi marraskuun neljännentoista päivän tapahtumista. Se on päivä, jota voi pitää syvän laman lähtölaukauksena.
Suomen markan arvoa päätettiin laskea eli devalvoida neljätoista prosenttia. Devalvaatiolla yritettiin korjata jo alkanutta taantumaa, mutta se tarkoitti käytännössä myös suosittujen ulkomaan valuutassa otettujen yritysten ja tavallisten ihmisten lainojen kallistumista saman verran yhdessä yössä.
Työttömien määrä nousi kuin raketti. Vuonna 1990 työttömyysaste oli vähän yli kolme prosenttia. Vain muutamaa vuotta myöhemmin se oli lähes 17 prosenttia. Muutamina kuukausina työttömyysaste rikkoi jopa 20 prosentin rajan.
Joulukuun lopussa 1994 työttömänä oli 536 800 ihmistä.
Työttömyys teki pahaa jälkeä taloudelle ja usein vielä pahempaa jälkeä työttömille ja heidän läheisilleen.
Konkurssit kaatoivat yrityksiä kuin heinää. Pahimpana vuonna niiden määrä oli lähes kolminkertainen lamaa edeltäneeseen aikaan verrattuna. Noin kaksinkertaisena niiden määrä pysyi vuosien ajan.
Mutta mikä kaikki meni pieleen 1990-luvulla ja onko tilanne paremmin hallinnassa nyt, kun Suomi on taas talouskriisissä, tällä kertaa koronan takia?
Tässä jutussa siihen vastaavat laman nähneet talousasiantuntijat Seija Ilmakunnas ja Vesa Vihriälä.
Ilmakunnas oli aiemmin Palkansaajien tutkimuslaitoksen johtaja ja on nyt Jyväskylän yliopistossa kauppakorkeakoulun työelämäprofessori. Vihriälä oli aiemmin Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen toimitusjohtaja ja työskentelee nyt työelämäprofessorina Helsingin yliopistossa.
Poliitikkokin voi oppia: älä takerru uskomuksiin
- Koronan tuoma taantuma on hoidettu paremmin kuin 1990-lama, mutta toisin kuin silloin, nyt Suomella ei ole omaa valuuttaa, jolla voisi tehdä yhtä suuria virheitä kuin laman kynnyksellä.
Seija Ilmakunnaksen mukaan Suomessa on opittu muutamassa vuosikymmenessä tekemään parempaa talouspolitiikkaa. 1990-laman syitä ja seurauksia on tutkittu perusteellisesti ja opit ovat menneet perille.
– Nyt valtion elvytystoimiin on ryhdytty nopeasti ja pyrkimyksenä on ollut toimia niin, että suhdanneperäisestä häiriöstä ei tule pysyvää rakenneongelmaa, pitkäaikaistyöttömyyttä, ja että päästään nopeasti kasvu-uralle.
Vesa Vihriälä on samoilla linjoilla. Hänen mielestään 1990-luvun laman yksi opetus vakaan markan politiikasta oli se, että "ei pitäisi takertua johonkin uskomukseen". Nyt koronan tuoma talouskriisi alkaa olla rämmitty läpi uusin asein. Tuhot ovat jääneet pelättyä pienemmiksi.
– Isoon shokkiin reagoitiin meillä ja Euroopassa joustavasti ja se näyttää onnistuneen. Suomeen tai Eurooppaan ei ole tulossa pitkäaikaista taantumaa, Vihriälä arvioi.
Kuri kävi kalliiksi: Kriisissä on löysättävä kukkaroa
- Lamassa tuettiin pankkeja, mutta nyt on pyritty torjumaan jättityöttömyyttä tukemalla yrityksiä.
1990-luvun lamassa konkurssien määrä kolminkertaistui hetkessä. Pankit ajoivat yrityksiä konkurssiin saadakseen ainakin osan saatavistaan. Lisäksi kaikki silloiset pankkiryhmät saivat valtion pääomatukea.
Sen sijaan koronakriisissä yrityksille on jaettu pikavauhdilla 2,4 miljardia euroa kriisitukea. Konkurssien määrä onkin jäänyt jopa koronakriisiä edeltäviä vuosia pienemmäksi.
Konkurssit ja niiden aiheuttama työttömyys ovat siis pysyneet hyvin aisoissa, mutta se on tarkoittanut valtiolle velkaennätystä.
1990-luvulla Suomella oli velkaa korkeimmillaan hieman yli 55 prosenttia suhteessa BKT:hen. Tämän vuoden alussa velkaa oli suurimmillaan yli 70 prosenttia suhteessa BKT:hen. Se on suomenennätys.
Vihriälä muistuttaa, että vaikka vuosien 1991-92 kriisiä olisi hoidettu paremmin, kysymys olisi ollut vain taantuman lieventämisestä. Iso taantuma olisi iskenyt joka tapauksessa luottokuplan ja Neuvostoliiton kaupan romahduksen takia.
Jotta menneestä voisi oppia, pitää harrastaa jälkiviisautta. Vihriälän mukaan nyt voi sanoa, että lamassa julkista taloutta alettiin panna kuriin liian nopeasti.
– [Esko] Ahon hallitus kiristi finanssipolitiikkaa kriisin keskellä. Jälkikäteen arvioiden ainakin jonkin verran hitaampi julkisen talouden sopeuttaminen olisi luultavasti ollut mahdollista ja olisi lieventänyt kriisin syvyyttä, Vihriälä kirjoittaa Kansantaloudellisessa aikakauskirjassa.
Ilmakunnaksen ja Vihriälän mukaan alkaa olla turvallista sanoa, että Suomen talous on jo selvinnyt koronakriisistä ulos. Tällä kertaa kriisin hintana eivät ole olleet sadat tuhannet menetetyt työpaikat ja tuhannet konkurssit, vaan valtion velka.
Lainalääke ei ehkä toimi toistuvasti
- Suomi rikkoi koronakriisissä velkaantumisen kaikki aiemmat ennätykset. Sillä onnistuttiin madaltamaan ja lyhentämään talouden romahdusta, mutta sama lääke ei välttämättä toimi uudestaan.
Lamassa valtion velka kasvoi vauhdilla. Kaikki ovat kuulleet, miten valtiovarainministeri Iiro Viinanen (Kok.) matkusti maailmalla vakuuttamassa rahoittajia, että Suomelle uskaltaa antaa lainaa. Viinanen kertoo Ylen Politiikka Suomi -ohjelmassa, että ainakin Malesiassa rahoituksen sijasta annettiin rukkaset.
Lainahanat liruttivat lopulta ainakin sen verran, että Suomi ei joutunut turvautumaan Kansainvälisen valuuttarahaston rahoitukseen ja sen asettamiin ehtoihin. Keskellä lamaa oli vaikea arvioida, kuinka lähellä rahoittajien hylkäämistä lopulta oltiin.
Mutta ymmärretäänkö nyt paremmin, kuinka paljon velkaa on liian paljon? Vihriälän mukaan sen arvioiminen on edelleen vaikeaa.
– Suomen tapauksessa täytyy muistaa, että me emme ole poikkeuksellisen velkaantunut maa, eivätkä meidän ongelmat ole akuutteja.
Vihriälän mukaan velkaa ei pidä pelätä, ainakaan "liikaa".
– Luulen, että seuraavastakin taantumasta selviämme, jos siihen tarvitaan finanssipoliittista elvytystä, mutta tilanne muuttuu vaikeammaksi, jos velkakanta koko ajan kasvaa.
– Ehkä on syntynyt oletus, että seuraavissa taantumissa voidaan toimia samalla tavalla. Tämä ei ole ollenkaan itsestään selvää, Vihriälä painottaa.
Seija Ilmakunnas sanoo, että taloustieteessä osataan arvioida valtioiden velkakestävyyttä nyt paremmin kuin 30 vuotta sitten. Arvioimista helpottaa se, että euromaailmassa korot heilahtelevat vähemmän kuin 1980–1990-luvuilla. Myös korkotaso on kuin velallisen unelma.
Hetkeä ennen vuoden 1991 devalvaatiota kolmen kuukauden korko ylsi kylmäävään 18,9 prosenttiin. Nyt sen on puoli prosenttia ja vieläpä miinuksella.
Mutta nykyinen minimaalinen korkotaso on vaatinut erityiset olosuhteet, eivätkä ne välttämättä jatku ikuisesti.
– On hyvä huomata, että finanssi- ja koronakriisi olisivat voineet olla vielä paljon pahempia ilman kansainvälistä yhteistyötä ja koordinoitua elvytystä. Sellaisten jatkuminen tässä epävakaassa maailmassa ei ole kirkossa kuulutettua, Ilmakunnas varoittaa.
Hän on huolestunut siitä, että talouden tasapainottamista ei ole Suomessa "kunnon suunnitelmaa", vaikka talous on ollut hyvässä kasvussa tämän vuoden.
Työmarkkinoiltakaan on vaikea odottaa apua seuraavan hädän hetkellä.
– Pikemminkin siinä on ongelmia, kun sopimusjärjestelmä on levällään. Nyt puuttuu näkymä siitä, miten voidaan tehdä koordinoituja palkkaratkaisuja silloin, kun äkillinen kriisi tulee ja voi olla tarve jopa palkkakustannuksien alentamiseen.
"Kyllä sitä voi jääräpäisyydeksi sanoa"
- Kaikkiin talouden iskuihin Suomi ei ollut itse syyllinen, mutta olisi asioita voinut paremminkin hoitaa.
Suomessa haluttiin pitää tiukasti kiinni kiinteästä valuuttakurssista, vaikka talouden muu tilanne ei perustellut markan kallista hintaa muihin valuuttoihin verrattuna.
Suomen Pankin ja Esko Ahon (kesk.) hallituksen tavoitteena oli katkaista kierre, jossa teollisuuden viennin vaikeuksia helpotettiin valuutan arvon laskemisella eli devalvaatiolla.
Devalvaatiolla laskettiin kilpailijamaihin verrattuna vientihintoja, mutta samalla nostettiin tuontihintoja. Se vauhditti hintojen nousua, joka puolestaan johti palkkojen korotusvaatimuksiin, joka puolestaan johti viennin kilpailukykyyn, joka puolestaan johti teollisuuden vaatimuksiin markan devalvoimisesta.
Tästä kierteestä haluttiin tehdä loppu vakuuttamalla viimeiseen saakka, että enää markkaa ei devalvoitaisi.
Seija Ilmakunnaksen mielestä Suomen Pankin ja hallituksen asennoitumista voi sanoa jääräpäisyydeksi tilanteessa, jossa talouden ongelmat alkoivat olla vahvasti näköpiirissä. Jos markan arvon olisi annettu liikkua vapaasti eli kellua, muutokset olisivat tapahtuneet pehmeämmin taloustilannetta myötäillen.
Myös koronakriisi jättää pitkät arvet
- Tasan 30 vuotta sitten suomalaisten päälle vyörynyt lama on jättänyt syvät ja pitkät arvet. Myös tämänkertainen kriisi heijastuu pidemmälle, kuin talouden mittarit osaavat kertoa.
"Laman lapset" tietävät miten työttömyys romutti ensin perheiden elintason ja usein huono-osaisuus alkoi myös periytyä.
Katkenneet työurat tarkoittavat myös pienempiä eläkkeitä. Keskellä lamaa työmarkkinoille tulleilla nuorilla oli vaikeampaa päästä kiinni työelämään kuin vakaina aikoina. Sekin heijastuu eläkevuosiin saakka.
Vaikka työllisten määrän palautuminen lamaa edeltävälle tasolle kesti kahdeksantoista vuotta, Vesa Vihriälä uskoo, että tällä kertaa työttömyydestä ei kehity pitkäaikaista ongelmaa.
– Työmarkkinoilla on paljon avoimia työpaikkoja, eikä työttömyys ole noussut missään vaiheessa kovin korkealle. Pitkäaikaistyöttömyys on noussut, mutta oletan, että se kääntyy laskuun puolen vuoden aikana, hän puntaroi.
Mutta 1990-luvun lama jätti jälkensä muuhunkin kuin helposti mitattavissa oleviin asioihin. Samalla tavalla on käymässä nytkin.
Ilmakunnas muistuttaa, että koronan takia eristyksessä vietetyt lähes kaksi vuotta ovat tarkoittaneet ennennäkemätöntä yksinäisyyttä, joka aiheuttaa myös mielenterveyden ongelmia.
Niillä voi olla kauaskantoiset seuraukset.