Nojaan junassa päätä ikkunaan. Mulla on defeated olo koska laskin muurini alas ja annoin toisen mahdollisuuden ihmiselle, jonka kuoren alta tulikin esiin basic bitchboy.
Näin kertoo päähenkilö Shehani uudessa 27-vuotiaan Kashmeera Lokugen Ilmatilaa-romaanissa (Tammi).
Tiiän et oon bätäng. Sen lisäks mulla on tarjottavana hyvää komiikkaa ja käytöstapoja, jotka on valtavat valttikortit tässä ankeessa maailmassa. Sääli et ainoo areena mun out of the world veistosmaiselle kurvikkuudelle on viime aikoina ollu Tinder, jonka klikkaan nytkin auki.
Kashmeera Lokuge, kutsumanimeltään Mira, on tämän syksyn esikoiskirjailija. Hän puhuu neljää kieltä ja sekoittaa arjessaan sujuvasti suomea, äidinkieltään sinhalia, englantia ja ruotsia. Tämä puhetapa on päätynyt myös uuden romaanin sivuille. Esimerkiksi otsikon ja lainauksen bätäng tarkoittaa kuumaa tai seksikästä.
– Siitä asti kun Agricola kehitti suomen kirjakielen, kieli on elänyt. Heti kun Hyppe ehdotti kirjan kirjoittamista käyttämälläni kielellä, olin on board. Miksi näin ei voisi kirjoittaa? On mahtavaa, että voimme päättää tehdä asioita eri tavalla. Kaiken kirjoitetun kielen ei tarvitse olla tylsää, Lokuge sanoo.
Hyppe on Yle Draaman tuottaja ja kirjailija Hyppe Salmi. Kirja on kirjoitettu yhdessä Salmen kanssa, ja koko projekti sai alkunsa siitä, kun hän slaidasi Mira Lokugen deeämmään, eli lähetti hänelle viestin Instagramin viestitoiminnolla.
Lokugella on tapana päivittää ajatuksiaan ja tekemisiään Instagramin story-toimintoon. Salmi näki erään päivän storyt ja laittoi viestiä Lokugelle. Salmi oli tykästyt Lokugen tapaan ajatella ja käyttää kieltä.
Lokuge päätyi tekemään Salmen kautta töitä Ylelle, ja he ystävystyivät.
– Hyppe on minulle rakas ihminen. Hän on äitihahmoni ja mentorini. Luotan häneen täysin, ja avauduin koko elämästäni, ja hänen mielestään tarina piti saada ulos, nimenomaan Mira-kielellä.
Romaanin kovana ytimenä ovat Mira Lokugen omat kokemukset, joiden avulla on luotu kuvitteellinen päähenkilö lähipiireineen ja elämäntarinoineen.
– Vaikka kirjan tapahtumat ovat kuvitteellisia, taustalla olevat tunteet nousevat omasta elämästäni. Olen kokenut samantapaisia kriisejä huonojen parisuhteiden, Tinder-treffien ja perheeltä tulevien paineiden kanssa, kertoo Mira Lokuge.
Ilmatilaa kertoo Hanin elämästä pääkaupunkiseudulla ja käsittelee nuorena aikuisena elämistä, kahden kulttuurin välissä kasvamista ja itsensä löytämistä.
Lokuge ei ole ainoa, joka sekoittaa luontevasti kieliä keskenään. Monille nuorille on luontevaa sekoittaa keskenään englanninkielisiä meemejä, somalista tai arabiasta tulevia ilmauksia ja esimerkiksi tahallaan väärintaivutettua suomea. Lokuge myös toivoo voivansa inspiroida suomea opiskelevia ihmisiä tekemään asioita, vaikka kieli ei vielä olisikaan täydellistä.
Kirja syntyi pallotellen
Kirjan kirjoittaminen yhdessä toisen ihmisen kanssa kuulostaa hankalalta prosessilta. Se vaatikin välillä aikamoista pallottelua.
Salmi antoi Lokugelle aiheita, joista kirjoittaa ja syntynyttä tekstiä työstettiin yhdessä, useimmiten etänä. Lopulta koko prosessi sujui Lokugen mukaan todella sujuvasti.
– Hyppe saattoi sanoa esimerkiksi, että kirjoita töistä tai jostain tunnetilasta. Muokkasimme sitten syntyneen tekstin pohjalta fiktiivisen henkilön tarinan.
Fiktio valikoitui tarinankerronnan muodoksi siksi, että sen avulla on mahdollisuus luoda kokonainen maailma ja sitä kautta lukijalle vahva kokemus niistä haasteista, mitä ulkopuolisuuden tunne ja rakenteellinen rasismi tuottaa.
Lokuge haluaa myös kunnioittaa omaa perhettään ja läheisiään.
Intian valtamereltä Lappeenrannan pakkaseen
Mira Lokuge syntyi Sri Lankassa vuonna 1994. Hän muutti 12-vuotiaana Suomeen, johon hänen isänsä oli muuttanut jo jokin aika aiemmin.
– Olin perheen priimus, ja isä markkinoi minulle Suomea niin, että voin tulla tänne opiskelemaan itseni maisteriksi ja tehdä mitä vain.
Sri Lankasta Suomeen muuttaminen vaati Lokugen mukaan aikamoisen paperisodan, ja hän on kiitollinen isälleen, joka jaksoi hoitaa sen.
– Sri Lankassa kaikki haluavat ulkomaille. Kaikki myös ajattelevat, että täällä eletään kuin Hollywood-elokuvissa. Luulin, että täällä porukka pukeutuu kuin Britney Spears, ja lopulta olin luokan ainoa, jolla oli napapaita talvella, Lokuge kertoo ja nauraa.
Muutos Intian valtameressä sijaitsevasta saarivaltiosta Lappeenrannan 30 asteen pakkaseen oli suuri. Lokuge kertoo kuitenkin olleensa muutosta lähinnä innoissaan ja oppineensa suomen kielen nopeasti. Ulospäinsuuntautuneena ihmisenä Lokuge sai nopeasti kavereita, mutta myös kiusaamista ilmeni.
– En sentään kaatanut kenenkään paidasta sisään pinaattikeittoa niin kuin kirjan päähenkilö, mutta siinä kuvatut ulkopuolisuuden tunteet ovat omiani. Saatoin istua iloisesti tyttöporukan pöydässä ymmärtämättä kieltä, ja vasta jälkikäteen kuulin, että minusta puhuttiin pahaa koko ajan.
Lokugen viisi vuotta vanhemman isoveljen ja äidin oli tarkoitus tulla perässä Suomeen, mutta juuri ennen kuin Lokugen oli tarkoitus käydä Sri Lankassa ensimmäistä kertaa Suomeen muuttonsa jälkeen, perhettä kohtasi tragedia.
– Kuukautta ennen matkaa saimme puhelun, että äiti on saanut aivoverenvuodon ja kuollut.
Veli jäi Sri Lankaan ja asuu siellä nykyisin perheineen ja huolehtii myös Lokugen isovanhemmista.
– Se on raskasta työtä. Veljeni on minulle kaikki kaikessa, ja joskus tulee huono omatunto siitä, että olen täällä lottovoitto-Suomessa, kun hän on siellä, ja katson sipsinmurut paidalla Netflixiä. Että am I letting them down? Vaikka ei tämäkään aina oikeasti mikään lottovoitto ole.
Rasismista ei voi olla kirjoittamatta
Lokugen ja Salmen romaanin yhtenä teemana on rasismi.
– Se on minulle osa arkea. En olisi voinut olla kirjoittamatta siitä. Rasismi tuli esiin esimerkiksi, kun kirjoitin töistä.
Lokuge on itse tällä hetkellä töissä Alkossa ja hän on tehnyt pitkään töitä ravintola-alalla. Asiakaspalvelutehtävissä arkipäivää ovat mikroaggressiot, eli tahattomat tai tahalliset kommentit, jotka ylläpitävät rasismia tai toiseuttavat. Lokugea saatetaan esimerkiksi kehua siitä, kuinka hyvin hän puhuu suomea, mikä samalla vain vahvistaa ajatusta siitä, ettei ruskea ihminen voi puhua suomea äidinkielenään.
– Jos baarissa olen kieltäytynyt myymästä päihtyneelle asiakkaalle, sieltä tietää, että seuraavaksi tulee slurri.
Slurri tarkoittaa loukkaavaa sanaa tai termiä. Sanalla viitataan etenkin rasistisiin haukkumasanoihin.
Lokuge on myös käynyt armeijan, ja sotilasvarusteissa rahan kerääminen veteraaneille tai lomille matkustaminen oli välillä todella raskasta. Ihmiset tuijottivat, halusivat ottaa kuvia ja huutelivat esimerkiksi auton ikkunoista.
– Kerran jäin lomille vapaaehtoisesti kasarmille, kun en vain jaksanut sitä enää.
Lokuge halusi kirjoittaa arkipäivän rasisimista, jotta myös valkoiset suomalaiset ymmärtäisivät, miltä elämä rodullistettuna Suomessa voi tuntua.
– Haluaisin, että ihmiset pysähtyisivät ajattelemaan, miten suuri merkitys pienilläkin teoilla on.
Lokuge ja Salmi halusivat vahvistusta kirjan antirasistiselle näkökulmalle ja siksi aktivisti ja lavarunoilija Laura Eklund sekä kansanedustaja Bella Forsgrenin esilukivat romaanin viimeistä edellisen version ja antoivat siitä palautetta. Mutta miksi ruskean naisen kokemuksista kertova kirja tarvitsee vielä erikseen antirasismin asiantuntijat?
– Rakenteellinen rasismi on syvällä meissä kaikissa. Antirasismi vaatii jatkuvaa työtä. Laura ja Bella antoivat todella arvokasta palautetta, Lokuge kertoo.
Alkuperäinen teksti oli vielä räävittömämpi
Kirja kertoo silti muustakin kuin rasismista. Päähenkilö Hani käy vaihtelevalla menestyksellä Tinder-treffeillä, harrastaa kasuaalia seksiä ja polttaa pilveä.
Kirja kertoo myös hankalista perhesuhteista, koulukiusaamisesta, myrkyllisistä parisuhteista ja mielenterveysongelmista. Opinnot eivät etene, Kela ahdistelee ja vanhemmat painostavat hankkimaan aviopuolison ja uraputken. Kuulostaa tyypilliseltä pari-kolmikymppisen elämältä.
– Tavoitteena oli mahdollisimman aito tarina, Lokuge sanoo.
Dick appointmenteista, kesken töiden alkavista kuukautisista ja vibraattoreista kirjoittaminen saattaa edelleen herättää närää, mutta Lokuge sanoo, ettei sensuroiminen tuntunut aiheelliselta, koska kuvatut asiat kuuluvat kuitenkin elämään.
– Ja kirjahan on sensuroitu versio! Alkuperäinen oli vielä pahempi, Lokuge nauraa.
Vaikka kirja kertoo erityisesti nuorten aikuisten elämästä, siinä on silti samaistumispintaa muillekin.
– Kyllähän ennen Tinderiä sokkotreffit ovat voineet olla samalla tavalla pettymys. Uskon, että yksinäisyys ja rakkauden kaipuu ovat yleisiä kokemuksia.
Kahden kulttuurin välissä
Vaikka kokemus vanhempien vaatimusten ja oman elämän ristipaineissa elämisestä on monen nuoren aikuisen jakama, se on erityisen leimallista nuorille, joiden vanhemmat ovat lähtöisin jostain muualta kuin Suomesta. Kokemus on niin yleinen, että sille on olemassa englanninkielinen termi, third culture kid.
– On vaikeaa, kun kotoa tulee eri paineet kuin yhteiskunnasta. Kirjassa Hani soittelee äidilleen Sri Lankaan, minun vastaava kokemukseni on mummolle soittaminen. Sieltä aina tulevat ne kysymykset, että mitenkäs koulu ja pitäisi löytää hyvä aviomies.
Etenkin pääkaupunkiseudulla on valtava määrä nuoria ja nuoria aikuisia, joiden taustat ovat jossain muualla kuin Suomessa. Mira Lokuge myöntää kysyttäessä, että yksi tavoite on ollut kirjoittaa eräänlainen sukupolviromaani, joka kertoisi juuri heidän elämästään.
– Olen liian srilankalainen suomalaiseksi ja liian suomalainen srilankalaiseksi. Se on aika yleinen kokemus.
Kaikki järjestyy
Lokuge ei koskaan ajatellut ryhtyvänsä kirjailijaksi, vaikka onkin kirjoittanut omaksi ilokseen ja harrastaa freestyle-räppäämistä ja lyriikoiden kirjoittamista.
Puolivahingossa kirjailijaksi päätyminen ei kuitenkaan haittaa Lokugea.
– Se tuntuu pirun hyvältä, hän virnistää.
Mira Lokuge on tyytyväinen siihen, että on päässyt nykyiseen nykyiseen tilanteeseensa tekemällä sitä, mistä itse nauttii. Sitä viestiä hän toivoisi pystyvänsä viemään myös eteenpäin:
– Että kannattaa seurata omia intohimoja. Kun tekee asioita sydämestään, joku saattaa bongata sinut.
Toinen viesti etenkin nuorille lukijoille on se, että toivoaan ei kannata menettää.
– Vaikka elämä heittäisi paskapalloja, kaikki järjestyy aina.