Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.

"Aluksi haluan todeta, että kaikki se, mistä meitä on syytetty, on totta."

Huhtikuussa 2011 vanhoillislestadiolaisten tiedotustilaisuudessa herätysliikkeen varapuheenjohtaja Matti Taskila lausuu sanat, jotka jäävät yhteisön historiaan.

Lestadiolaisliikkeen johtohenkilöt myöntävät ensimmäistä kertaa, että yhteisön sisällä on tapahtunut useita kymmeniä lasten seksuaalisia hyväksikäyttöjä vuosikymmenten aikana. Tapaukset ovat olleet tyypillisimmin perheen sisäisiä, niitä on peitelty rippisalaisuuden varjolla eikä uhreja ole tuettu riittävästi.

Mediassa aihetta oli käsitelty jo ennen (Helsingin Sanomat) Suomen rauhanyhdistysten keskusyhdistyksen SRK:n omaa sisäistä selvitystä ja johtokunnan julkituloa.

Tapauksia tutki myös keskusrikospoliisi, ja hyväksikäytöistä jaettiin vuosienkin tuomioita eri puolilla Suomea.

Loppuvuodesta 2013 SRK pyytää anteeksi uhreilta (Helsingin Sanomat).

Matti Taskila sanoo, että vanhoillislestadiolaisen liikkeen organisaatiota, toimintatapoja ja yhteisöelämää on tarpeen arvioida ja käydä rakenteista avointa keskustelua, jotta mahdolliset väärät toimintatavat voidaan tunnistaa ja muuttaa oikeiksi.

Mitä tämän jälkeen on tapahtunut?

Siitä kerromme tässä jutussa.

Liikkeen johto: Kohu leimasi kaikki lestadiolaiset

Matti Taskila saapuu tapaamaan toimittajaa ja kuvaajaa Ouluun kotipaikkakunnaltaan Keski-Pohjanmaan Kannuksesta talvisena iltapäivänä.

Olemme vahvalla vanhoillislestadiolaisuuden alueella Pohjois-Pohjanmaalla. SRK:n arvion mukaan maakunnassa asuu lähes puolet koko yhteisön jäsenistä.

Kun pyysimme Taskilalta haastattelua tähän juttuun, hän pohti osallistumistaan tovin. Hän kuvailee kokevansa hyväksikäyttöihin liittyvän aihepiirin yhä vaikeana.

Taskila kuitenkin päätyi antamaan haastattelun, koska pitää tärkeänä, että SRK:n näkemys nykytilanteesta tulee esille.

Hän sanoo, että viime vuosikymmenen suuri julkisuus vanhoillislestadiolaisen yhteisön hyväksikäyttötapauksista leimasi koko liikkeen. Taskilan mukaan se jätti ihmisille mielikuvan, että pedofilia olisi lestadiolaisille ominaista ja leimallista.

– Tämä väärä mielikuva ei millään tavalla vastaa niitä arvoja tai opetusta, mitä me liikkeessä koemme.

Matti Taskila kertoo kohun hyväksikäytöistä olleen raskas, ahdistava ja myös asiana yllättävä suurimmalle osalle vanhoillislestadiolaisista.

Samaa sanovat liikkeen rivijäsenet, joita haastattelimme.

Kaksi miesjäsentä suostui kommentoimaan aihepiiriä Ylelle, mutta kumpikaan ei halunnut olla mukana jutussa omalla nimellään aiheen herkkyyden vuoksi. Heidän henkilöllisyytensä on Ylen tiedossa.

– Tämä on vaikuttanut masentavasti meihin, joilla ei ollut mitään tekemistä asian kanssa. Hyväksikäytöt olivat valtava shokki kaikille muille kuin niille, jotka sitä olivat harrastaneet, toinen haastateltavista sanoo.

Toinen nostaa esille, että hyväksikäyttövyyhti myös karkotti osan yhteisön jäsenistä. Hän kertoo, että liikkeen jättäneiden joukossa on etenkin nuoria aikuisia.

Leena, 20, erosi lestadiolaisuudesta eikä kadu päätöstään: “Käytin ehkäisyä salaa”

Matti Taskilakin sanoo tietävänsä, että tapahtumat saivat jotkut lähtemään, mutta tilastoja hänellä ei ole antaa. Sen hän myöntää, ettei liikkeen jäsenmäärä ole kymmenessä vuodessa noussut vaan pikemminkin hiukan laskenut.

Suomalaisia herätysliikkeitä tutkinut kirkkohistorian emeritusprofessori Jouko Talonen on vakuuttunut, että lähteneiden määrä ei ole pieni.

Hän sanoo, että monien isojen perheiden lapsista merkittävä osa on irtautunut liikkeestä 2010-luvun alun jälkeen.

Talonen puhuu jopa exit-ilmiöstä.

– Minulla ei ole tilastotietoa, mutta tuntumani mukaan vanhoillislestadiolaisesta yhteisöstä on lähtenyt vähintään noin 5 000 ihmistä, todennäköisesti huomattavasti enemmän.

Emeritusprofessori arvioi, että hyväksikäyttövyyhti on ollut yksi keskeinen syy, mutta siihen voi lisäksi liittyä yleisempi ilmiö siitä, että kirkosta erotaan nyt herkemmin.

Moni on myös jäänyt.

Suomen rauhanyhdistysten keskusyhdistyksen johtokunnan puheenjohtaja Matti Taskila sanoo, että hänen karkean arvionsa mukaan herätysliikkeeseen kuuluu yhä yli 100 000 ihmistä Suomessa.

Ylen tekemien haastatteluiden perusteella liikkeeseen jääneet muodostavat yhteisön, joka ei ole enää samanlainen kuin kymmenen vuotta sitten.

Näin arvioi esimerkiksi henkilö, jolle joukko hyväksikäytön uhreja uskoutui viime vuosikymmenellä.

Ei enää niin sulkeutunut yhteisö

Johanna Hurtig vastaa puhelimeen Päijät-Hämeen pikkukunnassa Kärkölässä. Nykyään pappina toimiva Hurtig on vapaapäivällä ja ehtii hetkeksi pysähtyä keskustelemaan menneestä.

Johanna Hurtig oli viime vuosikymmenellä keskeisesti mukana julkisessa keskustelussa vanhoillislestadiolaisen liikkeen hyväksikäyttötapauksista. Tuolloin hän katsoi asiaa vahvasti uhrien näkökulmasta, sillä hän kuuli heitä ja heidän läheisiään lastensuojelun tutkijana Taivaan taimet -teokseensa.

Kun Hurtig katsoo lestadiolaisyhteisöä nyt, hän näkee selkeän muutoksen.

Keskustelukulttuuri liikkeessä on hänen mukaansa vapautunut aiemmasta. Hurtig sanoo, että vaikeita asioita tunnistetaan yhteisössä nyt paremmin ja niistä uskalletaan puhua.

– Ainakin sen tiedän, että rivijäsenet keskustelevat asioista aktiivisesti.

Hän uskoo, että hyväksikäyttöjen julkinen käsittely vauhditti tätä ja myös monia muita tärkeitä muutoksia liikkeessä.

Avoimemmasta ilmapiiristä kertovat myös haastattelemamme liikkeen nykyiset rivijäsenet.

Pitkän linjan lestadiolaistutkija Aini Linjakumpu arvioi, että hyväksikäyttöihin liittyvät tapahtumat ovat myös patistaneet yhteisön jäsenet miettimään enemmän omaa moraalista vastuutaan ja mielipidettään asioista, kun ennen mentiin ehkä enemmän yhteisön taakse.

Lapin yliopistossa työskentelevä Linjakumpu sanoo, että moni yhteisön jäsen näyttää lisäksi toimivan aiempaa itsenäisemmin.

Tutkija esimerkiksi arvioi, että vaikka liikkeen virallinen kanta ehkäisyyn ei ole muuttunut, yhteisössä vaikuttaisi olevan enemmän perheitä, joissa lapsiluku on pienempi tai lapset tehdään myöhemmin. Tutkittua tietoa perhekokojen muutoksesta ei ole.

Hyväksikäyttövyyhti on yksi yhteisön muutokseen vaikuttanut tekijä, mutta Linjakummun mukaan myös netti ja some ovat olleet siinä isossa roolissa.

Saman nostaa esille vanhoillislestadiolaisessa perheessä Pohjois-Suomessa koko lapsuutensa ja nuoruutensa elänyt 33-vuotias Joona Korteniemi.

Korteniemen mukaan yhteisön jäsenet saavat ja hakevat tänä päivänä aktiivisesti tietoa liikkeen ulkopuolelta, mikä on olennaisesti hävittänyt rajaa suljetun uskonyhteisön ja muun maailman välillä.

Hän arvioi, että tämä on vaikuttanut erityisesti teini-ikäisiin, joista monen mielenmaisemaan liikkeen odottama kuuliaisuus ei kuulu.

– Vanhoillislestadiolaisuuden tunnusmerkki oli aiemmin se, että liikkeeseen kuuluminen oli mustavalkoista ja kaikki opetukset allekirjoitettiin. Edelleen on olemassa ydinporukka, joka uskoo opetuksiin, mutta nyt on myös valtavasti ihmisiä, jotka kokevat itsensä vanhoillislestadiolaisiksi ja kuitenkin toimivat miten haluavat, hän kuvailee.

Riski joutua hyväksikäytön uhriksi tämän päivän vanhoillislestadiolaisessa yhteisössä on pienempi kuin aiemmin, uskovat useat Ylen haastattelemat henkilöt.

Johanna Hurtig on yksi heistä.

Hurtig arvioi, että samaan aikaan kun yhteisön jäsenet ovat tietoisempia omasta moraalisesta vastuustaan, mahdolliset hyväksikäyttäjät tiedostavat selvemmin toimintansa riskit ja kiinni jäämisen mahdollisuuden.

– Ajattelen, että 2010-luvun iso mylly on hidastanut potentiaalisia tekijöitä, jotka ovat ennen luottaneet, että uhri pystytään vaientamaan esimerkiksi pyytämällä anteeksi.

Vieläkö lasten hyväksikäyttöä ilmenee yhteisössä?

Poliisin mukaan ainakin rikosilmoituksia tapauksista tulee ja esiin on noussut myös uusi asia.

"Tapausten lukumäärä vaikuttaa isolta"

Kun vanhoillislestadiolaisiin liitettyjä lasten hyväksikäyttöjä puitiin kiivaimmillaan, liikkeen silloinen puheenjohtaja arvioi mediassa, ettei tapauksia ole yhteisössä enempää kuin muuallakaan yhteiskunnassa (Kaleva) tai että niitä on siellä vähemmän kuin muualla (Kotimaa).

Todellisuudessa asiaa ei tiedetä varmuudella kumpaankaan suuntaan.

Uskonyhteisöihin liittyvää seksuaaliväkivaltaa ei ole Suomessa laajemmin tutkittu, eikä esimerkiksi hyväksikäyttöjä tilastoida uskonnollisen taustan perusteella, kertoo Helsingin yliopiston kriminologian ja oikeuspolitiikan instituutin Krimon tutkija Teemu Vauhkonen.

Koska Pohjois-Pohjanmaa on vanhoillislestadiolaisen liikkeen vahvaa kannatusaluetta, Yle pyysi maakunnassa toimivaa Oulun poliisilaitosta selvittämään, onko heille tullut viime vuosina tietoa yhteisössä tapahtuneista epäillyistä lasten hyväksikäyttötapauksista.

Valmiita tilastoja ei ole, joten poliisilaitoksen johto kävi Ylen pyynnöstä asiaa läpi tutkinnanjohtajien kanssa.

Apulaispoliisipäällikkö Arto Karnarannan mukaan selvisi, että rikosilmoituksia yhteisöön liittyvistä, alaikäisiä koskevista seksuaalirikoksista tulee poliisille yhä joka vuosi.

Karnaranta sanoo, että esimerkiksi viiden viime vuoden aikana määrät ovat vaihdelleet yhdestä noin kymmeneen rikosilmoitukseen vuodessa.

– Osa rikosilmoituksissa kuvatuista teoista on kauan aikaa sitten tapahtuneita asioita. Noin puolet ovat akuutteja, vastikään tapahtuneita tekoja, Karnaranta antaa arvion.

Apulaispoliisipäällikkö sanoo, ettei lukumäärä sinänsä ole suuri, jos sitä vertaa 2010-luvun alkupuoleen. Silloin tapauksia tuli poliisille paljon runsaammin. Kaikista poliisille tietoon tulevista seksuaalirikosepäilyistä lestadiolaisyhteisöön liittyvät tapaukset ovat vain pieni osa, Arto Karnaranta lisää.

Hän kuitenkin nostaa esille asian, joka on poliisin silmiin uusi.

Aiemmin ilmoitetut hyväksikäytöt olivat apulaispoliisipäällikön mukaan enimmäkseen aikuisen lapseen kohdistamia tekoja.

Muutaman vuoden sisään rikosilmoituksia on alkanut tulla myös yhteisön sisällä tapahtuneista sisarusten välisistä hyväksikäytöistä.

– Ne ovat tehtyjen rikosilmoitusten näkökulmasta katsottuna lisääntyneet.

Kun kerromme SRK:n johtokunnan puheenjohtajalle Matti Taskilalle poliisin tiedoista ja rikosilmoitusten lukumääristä, hän vaikuttaa yllättyneeltä.

Taskila sanoo, että johtokunnalle tai hänen itsensä tietoon ei ole tullut vuodesta 2014 eteenpäin kuin yksi hyväksikäyttötapaus.

– Tapausten lukumäärä vaikuttaa isolta. Tottahan on, että poliisi ja terapeutit kohtaavat näitä asioita. Siinä mielessä heillä on erilainen näköala asiaan.

Matti Taskila haluaa kuitenkin huomauttaa, että rikosilmoitusten määrästä ei voine suoraan tehdä johtopäätöksiä ilmiön laajuudesta tai olemassaolosta liikkeessä, koska kyse on vain ilmoituksista, ei vielä todistetusti rikoksista.

Sisarusten välisiä tapauksia Taskila kommentoi sanomalla, että pystyy hahmottamaan asian teoriassa.

– Mutta en minä ole kohdannut.

Syitä niihin hän ei osaa lähteä arvioimaan.

Seksuaalisuuteen liittyviin teemoihin erikoistunut Väestöliiton asiantuntija Maria Nikunlaakso näkee, että yhtenä syynä tällaisille tapauksille voi olla seksuaalikasvatuksen puute. Hän sanoo, että jos lapselle ei esimerkiksi opeteta kehon osia ja niiden nimiä, on myös vaikea opettaa, miten omista rajoista pidetään kiinni.

Toisaalta Nikunlaakso arvioi, että jos lapsi tekee toiselle lapselle seksuaaliväkivaltaa, myös tekijällä itsellään voi olla paha olla.

– Perhesuhteet voivat olla jollain lailla kieroutuneita, ja perheessä tai muualla yhteisössä on voinut tapahtua myös aikuisen lapseen kohdistamaa hyväksikäyttöä.

Lestadiolaistutkija Aini Linjakummun mielestä sisarusten välisiin hyväksikäyttöihin liittyviä asioita olisi aiheellista tutkia enemmän Suomessa.

Suomen rauhanyhdistysten keskusyhdistyksen SRK:n johtokunnan puheenjohtaja Matti Taskila sanoo, että vanhoillislestadiolaisen liikkeen sisällä on tehty paljon töitä sen eteen, että mahdollisimman moni hyväksikäyttötapaus saataisiin estettyä.

Taskilan mukaan muun muassa perhe- ja diakoniatyötä on lisätty merkittävästi ja seksuaaliväkivallasta jaettu laajasti tietoa liikkeessä. Puheenjohtaja kertoo, että SRK on myös luonut toimintamallin, jota voidaan hyödyntää, jos hyväksikäyttötapauksia kuitenkin ilmaantuu.

– Toimintamalli on konkreettisesti taulukko, johon on koottu miten toimitaan ja kuka kantaa vastuun. Siinä on viranomaisten yhteystietoja. Viranomaisten kanssa tehtävä yhteistyö on tullut selkeämmäksi, ja näen sen erittäin hyvänä.

Myös haastattelemamme liikkeen jäsenet kokevat, että asia on otettu liikkeessä vakavasti.

– Ihmiset, joilla on sairaalloisia taipumuksia, voivat nykyään myös hakeutua terapiaan liikkeen sisältä eri tavalla kuin ennen. Tiedän itsekin tapauksia, joissa on menty hoitoon ja saatu apua, toinen haastatelluista kertoo.

Tämän jutun alussa kerroimme Matti Taskilan sanoneen viime vuosikymmenellä, että herätysliikkeen toimintatapoja ja yhteisöelämää on tarpeen arvioida ja rakenteista keskustella, jotta mahdolliset väärät toimintatavat voidaan tunnistaa ja muuttaa oikeiksi.

Taskilan mukaan asiaa on kuluneiden vuosien aikana pohdittu yhteisössä paljon.

Uskonyhteisön toiminnasta, opetuksesta tai rakenteista ei hänen mukaansa ole löytynyt asioita, jotka altistaisivat hyväksikäytölle.

Taskila sanoo tapausten selittyvän uskontoon tai liikkeeseen liittyvien asioiden sijaan ihmisten sisäisellä pahuudella, jota esiintyy kautta yhteiskunnan kaikissa yhteisöissä.

Entinen vanhoillislestadiolainen Johannes Alaranta ei pitäisi asiaa näin yksinkertaisena.

"Jos seksuaalisuudelle on tilaa, omia ja toisen rajoja on helpompi kunnioittaa"

Johannes Alaranta huomauttaa, että vaikka vanhoillislestadiolaisessa yhteisössä on tapahtunut muutoksia, liikkeen viralliset opetukset eivät ole muuttuneet mitenkään. Hän näkee esimerkiksi herätysliikkeen seksuaaliopetuksen isona ongelmana.

– Seksuaaliopetus on liikkeessä edelleen pielessä. Itsetyydytys on perkeleestä, ja seksi on tabu, jota on mahdollista toteuttaa vasta avioliitossa. Tällainen synnyttää patoutumia, hän uskoo.

Johannes Alarannan mukaan ei ole myöskään tervettä, että liikkeen valtarakenteet ovat pysyneet ennallaan: kaikki SRK:n johtokunnan jäsenet ovat edelleen miehiä, eikä esimerkiksi vajaan tuhannen puhujan joukossa ole yhtään naista. Puhujamäärä pitää sisällään sekä papit että maallikkosaarnaajat.

– Kyllä se vain niin on, että naiset ovat monessa asiassa miehiä viisaampia, ja on hirveä virhe, ettei heitä kuulla. Lestadiolaisuudessa valtaa pitävät vanhat miehet, ja kun tullaan esimerkiksi juuri seksuaalisuuteen liittyviin asioihin, he eivät ole alan asiantuntijoita.

Johannes Alaranta sanoo, että suurin osa lestadiolaisista on kunnollisia, lainkuuliaisia ihmisiä. Hän kuitenkin uskoo, että tukahdutetulla suhtautumisella seksuaalisuuteen ja miesvaltaisuudella voi olla jotain vaikutusta siihen, että hyväksikäyttötapauksia on ilmennyt yhteisössä.

Alarannan mielestä SRK:n johdon pitäisi tunnistaa ja tunnustaa yhteys.

SRK:n johtokunnan puheenjohtaja Matti Taskila sanoo, ettei näe ongelmaa ja yhteyttä.

Taskila myös nostaa esille, että vaikkei naisia olekaan SRK:n johtokunnassa tai puhujina, naiset toimivat aktiivisesti liikkeessä muuten, muun muassa kodeissa, pyhäkouluissa, kesäseuraradiossa ja paikallisten rauhanyhdistysten johdossa.

Pyysimme kahta asiantuntijaa arvioimaan Johannes Alarannan esiin nostamia asioita.

Väestöliiton asiantuntija Maria Nikunlaakso arvioi, että huoli tiukan seksuaaliopetuksen vaikutuksesta hyväksikäyttöihin on perusteltu. Hän uskoo, että riski syyllistyä tekoon saattaa lisääntyä, jos seksuaalisuuden toteuttaminen on vahvasti rajattua ja se aiheuttaa ihmiselle ahdistusta.

– Jos seksuaalisuudelle on tilaa ja se on voimavara, omia ja toisen rajoja on helpompi kunnioittaa.

Mitä miesvaltaisuuteen tulee, Helsingin yliopiston teologisen tiedekunnan professori Elina Vuola näkee siinä potentiaalisia ongelmia. Vuola huomauttaa, ettei vallan keskittyminen vain yhdelle ihmisryhmälle ole hyvä asia missään yhteisössä.

– Siitä seuraa usein erilaisia lieveilmiöitä. Yksi voi olla, että miesvaltaisessa yhteisössä lapset ja naiset jäävät miesvallan alle, Vuola arvioi.

Johannes Alaranta osallistui aktiivisesti vanhoillislestadiolaisen liikkeen hyväksikäyttöjen ruotimiseen julkisuudessa viime vuosikymmenellä. Hän kertoo saaneensa tuolloin satoja yhteydenottoja henkilöiltä, jotka olivat joutuneet hyväksikäytetyksi liikkeessä.

Alaranta sanoo, että yhteydenottoja uhreilta tulee hänelle edelleen jopa kymmeniä vuodessa. Hänelle kerrotut teot ovat tapahtuneet pääosin pidemmän aikaa sitten, mutta myös uudempia tapauksia on ollut. Joukossa on Alarannan mukaan ollut lukuisia sisarusten välisiä hyväksikäyttöjä.

Johannes Alaranta pitää mahdollisena, että lasten hyväksikäyttöjä jää yhä piiloon vanhoillislestadiolaisessa yhteisössä, kuten viime vuosikymmenellä kerrottiin.

Samaa pelkää pappi, joka sanoo hyväksikäyttötapauksia ilmenneen myös hänen omassa lähipiirissään.

Jäävätkö tapaukset piiloon, koska omaa pesää ei haluta liata?

Pappi Miika Koskela kertoo olleensa vanhoillislestadiolainen kymmenen vuotta.

Hän sanoo irtautuneensa vuonna 2018 herätysliikkeestä, koska sen oppi ei tuntunut enää omalta. Koskelan mukaan myös läpikäyty avioero vaikutti päätökseen. Sitä ei katsottu liikkeessä hyvällä.

– Toimin liikkeen puhujana ja pappina, mutta avioliittoni päättyi. Minusta tuli varoittava esimerkki.

Nyt Koskela toimii Siuntion suomalaisen seurakunnan pastorina ja tekee Itä-Suomen yliopistossa väitöstutkimusta kristillisissä yhteisöissä esiintyvästä kunniaan liittyvästä väkivallasta.

Miika Koskela sanoo tietävänsä, että vanhoillislestadiolaisessa yhteisössä tapahtuu yhä lasten hyväksikäyttöä.

Hän kertoo, että tapauksia ilmeni hänen tuttavapiirissäänkin silloin kun hän vielä kuului liikkeeseen.

– Olen kuullut tapauksista liikkeestä lähtemisen jälkeenkin, mutta ne eivät ole olleet tuttavapiirissäni tapahtuneita vaan tulleet muuten tietooni.

Koskela sanoo, että hänen tietämiensä tapausten joukossa on ollut sekä aikuisen lapseen kohdistamaa hyväksikäyttöä että sisarusten välisiä tapauksia.

Koskelan mukaan tekojen peittely jatkuu edelleen uskonyhteisössä ainakin jossakin mittakaavassa. Pappi arvioi, että varsinkin perheensisäiset tapaukset jäävät yhä herkästi piiloon, koska perheen kunniaa ja mainetta ei haluta mistään hinnasta riskeerata.

– Liikkeessä on todellinen uhka, jos joutuu paikallisyhteisössä epäilyn alaiseksi. Yhteisössä on voimakas sisäinen hierarkia perheiden ja sukujen kesken, Koskela sanoo.

Emeritusprofessori Jouko Talonen kertoo tunnistavansa saman riskin. Talonen sanoo, että maineen säilyttämisen tarve on suuri juuri vanhoillislestadiolaisen herätysliikkeen kaltaisissa yhteisöissä, jotka mieltävät itsensä ainutlaatuisiksi.

– Oman pesän likaamistahan ei kukaan halua, professori muotoilee.

SRK:n Matti Taskila haluaa kuitenkin uskoa, ettei rikoksia piilotella yhteisössä vaan ne viedään viranomaisille tai tapaukset tulevat esille esimerkiksi kouluterveydenhuollossa.

Useat Ylen haastattelemat henkilöt pitävät mahdollisena, että myös vanhoillislestadiolaisten suosimaa maallikkorippiä saatetaan yhä hyödyntää rikosten peittelyssä. Maallikkoripissä kuka tahansa rivijäsen voi ripittäytyä toiselle rivijäsenelle ja saada syntinsä anteeksi. SRK on myöntänyt, että rippiä on aiemmin käytetty hyväksikäyttötapausten peittelyssä.

Lapin yliopiston tutkija Aini Linjakumpu sanoo, että maallikkorippitoiminta on viatonta, kun ripittäytyminen liittyy triviaaleihin asioihin. Kun mennään vakaviin, hyväksikäytön kaltaisiin asioihin, tilanne on eri.

– Maallikkorippi saattaa siirtää moraalisen arvioinnin pois ihmiseltä itseltään. Arvioin, että koska toimintatapa tai siihen tukeutuminen ei ole poistunut liikkeestä, se antaa mahdollisuuden käyttää rippiä edelleen väärin, Linjakumpu miettii.

Rippisalaisuudesta väitellyt (Helsingin Sanomat) Johannes Alaranta on samaa mieltä. Alaranta haluaa myös huomauttaa, ettei laki edes tunnista maallikon ehdotonta rippisalaisuutta, vaikka maallikot toisilleen lestadiolaisyhteisössä ripittäytyvätkin.

SRK:n Matti Taskila korostaa, että maallikkoripin käyttäminen hyväksikäyttötapausten peittelyssä on ollut väärin. Hän sanoo, ettei liikkeessä opeteta, että rikoksia saa salailla anteeksipyytämisen varjolla.

– Rikokset tulee antaa anteeksi, mutta ne tulee myös hoitaa maallisen lain edessä.

Taskila tekee eroa tekeillä olevan hyväksikäyttörikoksen ja jo tapahtuneen teon välillä.

Hänen mukaansa tekeillä oleva hyväksikäyttörikos täytyy rippisalaisuudesta huolimatta ilmoittaa viranomaiselle.

Jo tapahtuneen rikoksen kohdalla vastaavaa velvollisuutta ei lain näkökulmasta katsottuna ole, sanoo Taskila.

– Lastensuojelulaissa on erikseen määritelty henkilöt, joilla on jo tapahtuneen rikoksen kohdalla velvollisuus tehdä lastensuojeluilmoitus. Heitä ovat esimerkiksi sosiaali- ja terveydenhuollon tai opetustoimen palveluksessa olevat henkilöt, hän lisää.

Matti Taskila kuitenkin korostaa, että vanhemmissakin tapauksissa maallikkoripin vastaanottajan tulee kantaa vastuuta siitä, että asia "hoidetaan loppuun asti".

Miten ilmoittaminen esimerkiksi viranomaiselle käytännössä toteutetaan, kun rippisalaisuutta yritetään viimeiseen asti varjella, jää epäselväksi.

SRK:n johtokunnan puheenjohtaja ei halua avata liikkeen sisäisiä käytäntöjä julkisesti tarkemmin.

Kokonaisuudessaan poliisille tietoon tulleiden lasten seksuaalisten hyväksikäyttöjen määrät ovat lisääntyneet Suomessa viime vuosien aikana (valtioneuvoston kanslia).

Tapauksia esiintyy läpi yhteiskunnan, eikä kyse ole vain uskonyhteisöjen ongelmasta.

Tähän juttuun haastatellut vanhoillislestadiolaisen herätysliikkeen kaksi nykyistä jäsentä toivoisivat ihmisten muistavan tämän.

He haluavat myös huomauttaa, että vaikka jotkut uskovat syyllistyvät sairaisiin tekoihin, kaikki eivät tee niin.

– Tässä yhteisössä meitä on joka lähtöön, kuten kaikkialla muuallakin. Me kaikki liikkeen sisällä emme ole hyväksikäyttäjiä. Olemme ihan tavallisia ihmisiä.

Jos olet joutunut seksuaalirikoksen kohteeksi ja tarvitset apua, voit ottaa yhteyttä esimerkiksi Rikosuhripäivystykseen tai Mielenterveystaloon. Myös Pelastakaa lapset ry:n verkkosivuille on koottu laajasti paikkoja, joista voi hakea apua. Apua lapsena seksuaalisesti hyväksikäytetyille aikuisille tarjoaa muun muassa Suomen Delfins ry.

Onko sinulla kokemuksia vanhoillislestadiolaiseen liikkeeseen tai muihin uskonyhteisöihin liittyvästä lapsiin kohdistuvasta seksuaaliväkivallasta tai muista jutussa esiin nostetuista asioista? Voit halutessasi olla yhteydessä toimittaja Kirsi Karppiseen, kirsi.karppinen@yle.fi.