Adolf Hitlerin suhde omaan perhetaustaansa oli ongelmainen.
Natsijohtaja kielsi sukunsa tutkimisen. Veljeensä hän oli katkaissut kaikki suhteet.
Taisteluni-kirjassa Hitler kertoo perheestään ja lapsuudestaan, mutta tarina on värittynyt.
Häpesikö hän taustaansa? Yrittikö Hitler salata jotain?
Politiikassa tällaiset salausyritykset ovat yleensä tuhoon tuomittuja.
Myös Hitlerin poliittiset vastustajat paljastivat, että puhtaasta arjalaisesta sukupuusta saarnaavan puoluejohtajan oma perhetausta oli hämärä.
Hitlerin isä oli syntynyt avioliiton ulkopuolella, eikä hänen isästään ollut varmuutta. Hitlerin huhuttiin polveutuvan juutalaisesta. Toinen arvailu liittyi Hitlerin vanhempien mahdolliseen lähisukulaisuuteen.
Molemmissa tapauksissa keskiössä on diktaattorin isä, Alois Hitler.
Kuka oli tämä mies, joka aiheutti pojalleen häpeää, mutta samalla vaikutti tulevan hirmuhallitsijan kehitykseen ehkä enemmän kuin yksikään toinen?
Vastausta kysymykseen etsitään juuri suomeksi ilmestyneessä kirjassa Alois Hitler. Diktaattorin isä.
Sensaatiomainen kirjelöytö
Jälleenkö yksi Hitleriä käsittelevä opus, moni voi puuskahtaa. Eikö tuota ihmiskunnan historian synkimpiin kuuluvaa hahmoa voisi jo jättää rauhaan?
Kysymykset ovat oikeutettuja.
Adolf Hitleristä on kirjoitettu valtavasti.
Alois Hitler -kirjan kirjoittaja, itävaltalainen palkittu historioitsija Roman Sandgruber, laskee pelkästään Hitler-elämäkertoja ilmestyneen pari sataa.
Natseista erilaisia julkaisuja arvioidaan olevan peräti sataviisikymmentätuhatta.
On elämäkertoja Hitlerin valokuvaajasta, henkilääkäristä, lehdistöpäälliköstä, autonkuljettajasta ja pääastrologista.
Hitlerin sisaruksista on elämäkerrat, samoin äidistä ja jopa isoäidistä.
"Mutta Hitlerin isästä ei ole kirjoitettu", Sandgruber ihmettelee.
Syyksi hän arvelee sitä, ettei isästä ole juurikaan säilynyt lähteitä.
Oli vain muutama hänen kirjoittamansa kortti, Hitlerin epäluotettavat kertomukset Taisteluni-kirjassa sekä kaksi Adolf Hitlerin nuoruutta käsittelevää teosta, joissa kuvataan myös isä-Hitleriä.
Niiden pohjalta elämään on jäänyt legenda miehestä, joka poltteli piippuaan, istui majatalon kapakassa, hoiti mehiläisiä ja hakkasi lapsiaan.
Kotona pirttihirmu, työssä saivartelija. Aina oikeassa. Lapsiaan kohtaan tyranni.
Ei siis mikään miellyttävä henkilö, Sandgruber kirjoittaa, mutta lisää, että Alois Hitlerissä oli muitakin puolia: hän ei ollut juoppo laiskuri, vaan velvollisuudentuntoinen, uratietoinen ja oppimishaluinen. Ja hän viihtyi ihmisten seurassa.
Sandgruber tietää tämän, sillä eräältä itävaltalaiselta ullakolta löytyi nippu Alois Hitlerin kirjeitä.
Ne oli lähetty tiemestari Josef Radleggerille – löydön tehneen naisen esi-isälle – jonka kanssa isä-Hitler hioi tonttikauppaa.
Alkuun historioitsija Sandgruber suhtautui sensaatiomaiseen löytöön varauksella: tuntui epätodennäköiseltä, että enää voisi löytyä uutta, oleellista Hitleriä koskevaa lähdeaineistoa.
Pian kuitenkin varmistui, että kirjeet olivat aitoja. Ne sisälsivät paljon uutta tietoa Hitlerin perheestä.
"Kirjeet avasivat tarkan näkökulman Alois Hitleriin", Sandgruber kirjoittaa.
Toisena tärkeänä lähteenä on ollut sanomalehti Linzer Tages-Post, josta Sandgruber löysi useita Alois Hitlerin lukijakirjeitä ja artikkeleita.
Kun nämä yhdistää historiantutkijan ammattitaitoon lukea lähteitä ja liittää lukemansa yleiseen tietoon 1800-luvun lopun Ylä-Itävallasta, sen maantieteestä, politiikasta ja sosiaalisista suhteista, syntyy elävä kuva miehestä, joka Sandgruberin mukaan vaikutti eniten Adolf Hitlerin kehitykseen.
Äpäräpojasta tulee tullimies
Alois Hitler syntyi 7. kesäkuuta 1837 itävaltalaisen pienviljelijäperheen tyttären aviottomana lapsena.
Hänen sukunimensä ei tosin ollut Hitler, vaan äidin mukaan Schicklgruber. Hitler-nimen Alois otti vasta aikuisena.
Hitler-kirjallisuudessa on pohdittu, kuinka sukunimi Heil Schicklgruber -tervehdyksineen olisi vaikuttanut natsijohtajan henkilökulttiin. Hitler itse piti nimenmuutosta isänsä parhaana päätöksenä.
Hitler-nimi on mukaelma Aloisin ottoisän Johann Georg Hiedlerin nimestä.
Roman Sandgruber pitää Hiedleriä myös todennäköisimpänä vaihtoehtona Aloisin biologiseksi isäksi. Tosin varmuutta asiaan ei enää saada. Mitään viitteitä siitä, että Aloisin isä olisi ollut juutalainen, Sandgruber ei löydä.
Nimenmuutoksella Alois Hitler virallisesti hyväksyi Hiedlerin isäkseen, millä oli yllättävä seuraus: Aloisin kolmas vaimo Klara, Adolfin äiti, oli Hiedlerin sukulainen ja nyt hänestä tuli myös Aloisin pikkuserkku.
Tästä johtuivat puheet Adolf Hitlerin insestisestä perimästä, jotka siis Sandgruberin mukaan saattoivat hyvinkin pitää paikkansa.
Kouluja Alois Hitler ei juuri käynyt. Hän oli hetken suutarin kisällinä, mutta onnistui pääsemään valtion leipiin tullimieheksi.
Sandgruber kuvailee Alois Hitleriä jämäkäksi mieheksi, joka sopi hyvin kovan tullimiehen tehtävään. Osoituksena tästä on se, että hän eteni nopeasti urallaan ja päätyi lopulta keskiluokkaiseen tullivirkamiehen asemaan.
Alois Hitlerin toimipaikat olivat Itävallan ja Baijerin rajaseudulla, jossa salakuljetus rehotti. Tullimiehiin suhtauduttiin karsaasti ja työ saattoi olla vaarallistakin.
Tullilaitoksessa oli myös oma alakulttuurinsa, jossa tunnettiin vastenmielisyyttä syrjäytyneitä, vähemmistöjä ja juutalaisia kohtaan. Sandgruberin mukaan on oletettavaa, että myös Alois Hitlerin asenteet olivat juutalais- ja vähemmistövastaisia, vaikka hän ei niitä kirjoituksissaan tuonut julki.
Jo isä haaveili Suur-Saksasta
Saksanmielisyyttään Alois Hitler sen sijaan ei peitellyt.
Hän kirjoitteli ahkerasti saksalaismieliseen Linzer Tages-Postiin ja toimi eläkkeelle jäätyään kunnallispolitiikassa.
Habsburgien monikansallinen keisarikunta natisi 1800-luvun lopussa liitoksissaan, kun unkarilaiset, tsekit ja slovakit vaativat oikeuksiaan, muun muassa mahdollisuutta käyttää äidinkieltään virastoissa.
Vastapuolella Itävallan saksankieliset pyrkivät pitämään kiinni valta-asemastaan ja katsoivat ihaillen Preussin johdolla yhdistyneeseen Saksaan. Itävalta alkoi näyttää Saksan rinnalla heikolta ja sen pelastus saattaisi olla yhdistyminen pohjoisen naapurin kanssa.
Myös Alois Hitler suhtautui myönteisesti ajatukseen Suur-Saksasta. Hän ei hyväksynyt vähemmistökansallisuuksien kielivaatimuksia. Vanhalle virkamiehelle oli käsittämätöntä, että virastoissa käytettäisiin muuta kuin saksan kieltä.
Kielen ohella asenteisiin hiipi rotukysymys: slaaveja alettiin pitää germaaneja alhaisempana rotuna. Alois Hitlerin läheisin työtoveri oli tsekki, eikä hän ainakaan julkisesti ollut rasisti. Kuten todettua, tullilaitoksessa vähemmistövastaisuus oli kuitenkin tavallista.
Saksanmielisyyteen liittyi myös kriittinen suhtautuminen katoliseen kirkkoon. Katolinen kirkko oli Itävallassa mahtitekijä, jonka vallan lonkeroiden katsottiin johtavan Roomaan ja paavin istuimelle. Myös Alois Hitler oli kiivas kirkon arvostelija, vaikka piti itseään täysin katolilaisena.
Adolf Hitler sai siis isänperintönä kiinnostuksen yhteiskunnallisiin asioihin. Osin isän näkemykset myös näyttävät periytyneen pojalle. Tosin Adolf Hitlerin maailmankuva oli huomattavasti isäänsä synkempi ja siihen vaikutti moni muukin asia, muun muassa kokemukset ensimmäisestä maailmansodasta.
Maaninen epäluulo asiantuntijoita kohtaan
Isän varjo pysyi Adolf Hitlerin yllä, eikä hän päässyt siitä irti, Roman Sandgruber kirjoittaa.
Adolf Hitler jäljitteli isäänsä monessa asiassa. Muun muassa nimikirjoitukset ovat niin samanlaiset, että Sandgruber epäilee pojan harjoitelleen kirjoittamaan kuin isänsä. Myös kirjeenvaihdon kohteliaat latteudet ovat isän tyyliä.
Molempia myös piinasi epämääräinen tunne siitä, että syntyperä oli hämärän peitossa.
Sandgruberin mukaan ehkä merkittävin isältä periytynyt asenne oli epäluulo kaikkea kouluviisautta kohtaan. Molemmat olivat itseoppineita, mikä johti lähes maaniseen opettajien ja asiantuntijoiden torjumiseen.
"Adolf Hitlerin ylimielisyys, neuvojen vastustaminen, avoimesti näytetty tieteellisen asiantuntemuksen halveksunta sekä oman kaikkitietävyyden korostaminen olivat kaikki isän vaikutusta", Sandgruber kirjoittaa.
Siinä missä isä uskoi pystyvänsä oppaita lukemalla selviämään maatilanhoidosta, poika sivuutti kenraalien huomiot sotastrategioista.
Myös halveksunta virkamiehiä kohtaan yhdisti isää ja poikaa. Alois Hitler oli tosin itsekin virkamies, mutta katsoi edustavansa toimeliasta kenttätyöntekijää vastakohtana konttorin uumeniin unohtuneelle paperinpyörittäjälle. Adolf Hitleriä jo pelkkä virkamies-sana inhotti. Ilmeisesti se symboloi hänelle keskinkertaisuutta.
Erojakin isällä ja pojalla toki oli. Isä oli oluesta pitävä lihansyöjä, joka poltti kuin korsteeni. Poika oli alkoholia juomaton kasvissyöjä, jota savukkeetkaan eivät kiinnostaneet enää nuoruuden kokeilujen jälkeen. Myös sukupuolielämä erotti: isällä oli lukuisia naissuhteita, pojan seksuaalisuus oli arvoitus.
Ja tietysti Alois ja Adolf Hitlerin vaikutus maailmanhistoriaan oli erilainen.
Krouvin sohvalle kuollutta isää muistettiin paikallislehdessä myönteiseen sävyyn. Poika jätti jälkeensä pelkkää kaaosta, kun hän päätti päivänsä berliiniläisessä bunkkerissa. Sitä ennen hän oli polttanut äitinsä valokuvan ja rikkonut isältään perimänsä taskukellon.
Mitä ajatuksia juttu herätti? Voit keskustella aiheesta 2.2. kello 23:een saakka.
Lue lisää:
Hitlerin Taisteluni-kirjan kritiikitön versio vedettiin pois myynnistä verkkokaupoista