Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.
Vallanpitäjien teoista kärsivät monet viattomat.
Lause on pyörinyt viime päivinä uinnin maailmanmestarin Aljaksandra Gerasimenjan päässä, kun hän on katsonut, miten ihmiset suhtautuvat nykyiseen maailmantilanteeseen hänen olinpaikassaan Puolassa.
– Valkovenäläiset kohtaavat paljon vihaa. Ihmiset eivät erota Lukashenkan hallintoa Valko-Venäjän kansasta, Gerasimenja, 36, sanoo videopuhelun välityksellä Yle Urheilulle.
Valko-Venäjän presidentti Aljaksandr Lukashenka on läheinen liittolainen Ukrainassa sotaa käyvän virkaveljensä Vladimir Putinin kanssa. Venäjä on valmistellut Valko-Venäjällä joukkojaan ja hyökännyt Valko-Venäjän kautta Ukrainaan.
Gerasimenjan mukaan monet valkovenäläiset eivät tue Lukashenkaa tai sotaa, johon presidentti on maansa sotkenut.
Lukashenkan vastustaminen on tullut valkovenäläisille kalliiksi. Valtion turvallisuuspalvelu pahoinpiteli ja vangitsi lukuisia rauhanomaisiin mielenosoituksiin osallistuneita kansalaisia, myös takavuosien urheilusankareita. Maassa on nykypäivänä yli 1000 poliittista vankia, joiden vapauttamista ovat vaatineet niin YK kuin kansainväliset ihmisoikeusjärjestöt.
Monet hallitusta vastustavat ovat lähteneet maanpakoon. Niin teki myös Gerasimenja.
Pian sen jälkeen, kun huippu-uimari oli tuominnut julkisesti Lukashenkan hallinnon toiminnan, valtionkanavilla alkoi propagandakampanja, jossa Gerasimenjaa syytettiin kansallisen turvallisuuden vaarantamisesta. Entistä kansallissankaria uhattiin vuosien vankeustuomiolla.
Parhaillaan on päällä oikeudenkäynti, jossa vallanpitäjät haluavat viedä Gerasimenjalta hänen Valko-Venäjällä sijaitsevan tonttinsa ja sille rakennetun omakotitalon. Valtionjohto lahjoitti tontin Gerasimenjalle vuonna 2018 kiitoksena hyvästä urheilumenestyksestä.
Uusi pakomatka
Gerasimenja muutti syksyllä 2020 Vilnaan. Muutaman kuukauden jälkeen hän jatkoi aviomiehensä, pienen tyttärensä ja äitinsä kanssa matkaa Kiovaan parempien työmahdollisuuksien perässä.
Perhe ehti asua uudessa kotikaupungissaan noin vuoden. Varhain aamulla helmikuun 24. päivä Gerasimenja näki uutiset, että Venäjä oli hyökännyt Ukrainaan.
– Ensimmäisenä heräsi kysymys, mitä nyt teemme. Emme voineet palata kotiin Valko-Venäjälle. Olimme yksinkertaisesti shokissa. On vaikeaa ajatella selvästi, kun yläpuolella lentää sotilaslentokoneita ja satojen metrien päässä kuuluu räjähdysten ääniä. Pakkasimme paniikissa laukkuja, kunnes mietimme asiaa tarkemmin. Sadat tuhannet ihmiset lähtivät sillä hetkellä pakoon, Gerasimenja muistelee.
Perhe päätti jäädä Kiovaan ja tarkkailla tilannetta. Gerasimenja sopi nukkuvansa puolisonsa kanssa vuorotellen, jotta perhe ehtisi juosta tosi paikan tullen ajoissa pommisuojaan. Unen saaminen oli kuitenkin mahdotonta.
Kun Venäjän joukot olivat kymmenien kilometrien päässä Gerasimenjan perheen asuinalueesta, oli aika lähteä.
Taakse jäivät Kiovan asunto ja monet ystävät, jotka kieltäytyivät lähtemästä kaupungista.
– He sanoivat, miksi heidän pitäisi jättää kotinsa. He eivät reagoi enää hälytysääniin tai räjähdyksiin, sillä jos niin tekee koko ajan, kuolee stressiin. Ihmismieli sopeutuu jopa epäinhimillisiin olosuhteisiin.
Automatka Kiovasta Puolan rajalle kesti 12 tuntia. Matkalla vastaan tuli sotilasajoneuvoja, läheltä kuului räjähdyksiä ja ammuskelua. Gerasimenjan kolmevuotias tytär kysyi, mistä äänet johtuivat.
– Onneksi hän on vielä niin pieni. Yritimme valehdella, että se oli vain salama, kaikki hyvin. Mutta hän tunsi, että jotain oli tekeillä.
Kohti Puolan rajaa vievä tie oli tukossa autojen paljoudesta. Vaihtoehtona oli jäädä matelevaan ruuhkajonoon ja joutua ammuskelujen keskelle tai ajaa vastaantulevien kaistaa. Gerasimenjan perhe valitsi monen muun tavoin jälkimmäisen vaihtoehdon.
– Se oli pelottavaa. Tien varrella näkyi kilometrien välein nokkakolareissa murskautuneita autoja. En tiedä, mitä ihmisistä on voinut jäädä jäljelle sellaisten jälkeen. Meidän oli kuitenkin pakko ajaa niin, muuten matkaan olisi kulunut 6–7 tuntia enemmän.
Kuluttavaa matkaa seurasi pitkä odotus Puolan rajalla. Autojono oli useita kilometrejä pitkä, eikä omaa vuoroa odottaessa kannattanut levätä edes öisin.
– Jos nukahti, joku yritti etuilla jonossa. Kun rajanylityspisteelle oli matkaa alle kilometri, alkoivat tappelut. Ihmiset olivat hermoraunioina, Gerasimenja kertoo.
Gerasimenja kiittelee Puolasta tulleita vapaaehtoisia, jotka toivat rajalla odottaville ihmisille ruokaa ja juomaa sekä lapsille vaippoja. Monet olivat lähteneet kotoaan ehtimättä ottaa mitään mukaan.
Gerasimenjan mukaan rajalla oli tuhansia lapsia, joiden kohtalo särki sydämen.
– Jotkut laittoivat lapsiaan vieraiden autojen kyytiin, jotta saisivat heidät rajan yli. Joka puolella kuului huutoa, itkua, hyvästelyn ääniä... Rajavartijoilla ei ollut aikaa tehdä mitään muuta kuin katsoa, että passissa oli suurinpiirtein oikea kuva.
Kova tarve auttaa
Tällä hetkellä Gerasimenja on asettunut perheensä kanssa Puolaan, josta hän johtaa valkovenäläisen urheilijajärjestön BSSF:n (Belarusian Sport Solidarity Foundationin) toimintaa. Järjestö perustettiin alun perin auttamaan Valko-Venäjän vallanpitäjien hampaisiin joutuneita maan huippu-urheilijoita, mutta vallitsevassa maailmantilanteessa urheilu on jäänyt taka-alalle.
Järjestö keskittyy nyt Ukrainan ja ukrainalaisten auttamiseen.
– Urheilu on nyt toissijaista. Mistä urheilusta voi edes puhua, kun ihmisiä kuolee?
Gerasimenjan mukaan Aljaksandr Lukashenkan on ollut vaikea myydä kansalleen Putinin aloittamaa sotaa. Monet ovat kieltäytyneet lähtemästä sotimaan veljeskansaa vastaan. Osa BSSF:n valkovenäläisistä urheilijajäsenistä kuten entinen käsipalloilija Konstantin Jakovlev taistelevat nykyään Ukrainan joukkojen riveissä.
Lukashenkalla riittää toki edelleen kannattajia, mutta Ukrainan sota ja siihen liittyvät sanktiot ovat koetelleet ihmisten luottamusta.
– On ihmisiä, jotka ovat heränneet tämän tilanteen myötä ja näkevät Lukashenkan hallinnon todelliset kasvot. Etenkin he, jotka ymmärtävät voivansa joutua sotimaan. Ihmiset kokevat, ettei ole mitään järkeä hyökätä veljiä vastaan, jotka eivät ole tehneet meille mitään, Gerasimenja sanoo.
Entinen tähtiuimari toivookin, ettei kaikkia valkovenäläisiä tuomittaisi Lukashenkan ja tämän kannattajien teoista.
– Olemme taistelleet Lukashenkan hallintoa vastaan 1,5 vuotta. Olemme taistelleet vapautemme puolesta ja kertoneet toistuvasti, että Lukashenka on vaarallinen paitsi meille myös naapureillemme. Valitettavasti meitä ei kuultu. Nyt tehtävämme on selittää, ettei Lukashenka ole yhtä kuin valkovenäläiset.
Viestin vieminen perille ei ole ollut helppoa. Gerasimenja kertoo, että valkovenäläiset ovat kohdanneet Puolassa syrjintää kansallisuutensa perusteella. Epäluuloinen suhtautuminen näkyy esimerkiksi urheilussa. Monilta Puolassa asuvilta valkovenäläisurheilijoilta, myös junioreilta, on kielletty osallistuminen maan kilpailutoimintaan.
BSSF käy parhaillaan keskustelua puolalaisten urheiluliittojen kanssa, jotta edes lapset ja nuoret saisivat urheilla.
– Moni Puolassa asuva valkovenäläinen on ollut täällä jo joitain vuosia. Näillä ihmisillä on ollut syy jättää maansa. Nykyään he asuvat ja työskentelevät Puolassa, heidän lapsensa ovat kasvaneet puolalaisessa kulttuurissa. Heidän rankaisemisensa ei ole oikein, Gerasimenja sanoo.
Entinen tähtiuimari ihmettelee, missä on eurooppalaisten tuki ja solidaarisuus, jota Lukashenkaa vastustaville valkovenäläisille lupailtiin vielä puolitoista vuotta sitten.
– Tällä hetkellä olemme pakolaisia, joita kukaan ei halua tai tunnusta.
Lue myös: