Järjestyksessä kymmenes Ars-nykytaidenäyttely avataan huhtikuun 8. päivä nykytaiteenmuseo Kiasmassa. Museo on yhä remontissa ja muoveissa, mutta näyttely pystytään silti avaamaan.
Oma museo nykytaiteelle oli vasta pilkahdus taideväen silmäkulmassa, kun ensimmäinen kansainvälinen Ars-näyttely avattin vuonna 1961.
Ars61 päänäyttely oli Ateneumin taidemuseossa Helsingissä, mutta joitain teoksia nähtiin myös Hämeenlinnassa, Jyväskylässä, Tampereella ja Turussa.
Aikalaiskommenteista voi päätellä, että tällaista katselmusta oli maassamme jo kaivattukin. Taiteilija Lauri Ahlgren kertoi myöhemmin Helsingin Sanomille näyttelyn olleen iloinen asia, varsinainen riemuryntäys.
Tämän päivän katsoja silmissä Ars61 näyttää myös valistushenkiseltä. Ikään kuin Taisteleviin metsoihin ja tuohitorveen puhaltavaan Väinämöiseen tottuneelle yleisölle olisi haluttu opetusmielessä tarjota jotain “muuta”.
Taiteilijat olivat toki jo muuhun tottuneet, mutta suurelle yleisölle nykytaide oli ihmetys, kauhistuskin.
Ateneumin taidemuseon nykyinen johtaja Marja Sakari muistuttaa, että museoissa kävijät eivät vielä tuolloin juurikaan matkustelleet. Heillä ei välttämättä ollut mitään kosketusta taidemaailman viimeisiin virtauksiin.
– Ars-näyttelyssä haluttiin tuoda suomalaisten nähtäväksi sellaista, mikä oli ajankohtaisinta taiteessa juuri tuolla hetkellä, Sakari sanoo.
Marja Sakari toimi nykytaiteenmuseo Kiasman intendenttinä vuosina 2003–2008 ja 2012–2018. Tuona aikana hän oli mukana kahdessa Ars-näyttelyssä.
Ateneumin taidemuseon johtajana Sakari on toiminut joulukuusta 2018 lähtien.
Maailma aukeaa Euroopasta käsin
Ars61 pysytteli vielä Euroopassa. Teoksia nähtiin Espanjasta, Ranskasta ja Italiasta sekä tietysti Suomesta.
Vaikka “roisketaide” ei kaikkia miellyttänytkään, kahdeksan vuoden tauon jälkeen oli seuraavan Ars-näyttelyn vuoro.
Nyt suomalaiset saivat aimo annoksen kinetiikkaa, pop-taidetta ja minimalismia. Myös optisilla harhoilla leikkivä op-taide tuntui trendikkäältä. Ars69 herätti jälleen keskustelua siitä, mitä taide on.
Vuonna 1974 Ars-näyttelyn teemana oli realismi ja yleisö huokaisi helpotuksesta
Sekä Ars69- että Ars74-näyttelyjen suosituimpia teoksia olivat yhdysvaltalaisen Edward Kienholzin työt. Ne kiehtoivat ja järkyttivätkin suomalaista yleisöä. Kienholz avasi monelle väylän nykytaiteen ilmaisuvoimaan. Teokset kertoivat asioista, joita voi havaita, mutta taiteilijan oman vahvan näkemyksen mukaan.
Vuoden 1974 Arsin teema, realismi, sai niin yleisön kuin kriitikotkin huomkaisemaan helpotuksesta. Ylen toimittaja totesi Raportti-ohjelmassa, ettei kuvista tarvitse tällä kertaa miettiä, mitä ne esittävät.
Ars-näyttelyt ottivat myös lapset mukaan taiteen kokemiseen. Joinain vuosina esillä on ollut erillinen lasten näyttely.
Vuonna 1983 Ylen Mene ja tiedä -ohjelma kertoo Ars83-näyttelystä ja siinä todetaan, että jos lapset eivät saa kokea nykytaidetta, heitä on turha odottaa museoon aikuisenakaan.
Marja Sakari oli vuonna 1983 jo nuori aikuinen. Hänelle Ars83 oli silmiä avaava kokemus. Tuon vuoden näyttelyn taiteilijalista onkin hengästyttävä. Esillä on monen nykyään taiteen supertähtenä tunnetun tekijän teoksia. Moni jonottaisi tänä päivänäkin päästäkseen katsomaan Marina Abramovichin, Anselm Kieferin, Wolfgang Laibin, Nam June Paikin, Susan Rothenbergin tai Bill Violan töitä.
Arsin ympärillä käytiin 1980-luvulla myös vilkasta sponsorikeskustelua. Suomalaiset elivät nousukautta ja rahamarkkinoiden avautumisen aikaa. Silti yritysmaailman näkyvyys taidenäyttelyssä herätti närää.
– Silloin ajateltiin, että taiteen pitää olla yhteiskunnan tukemaa ja että sellainen taide on oikeutettua ja eettistä, Marja Sakari sanoo.
Firmojen sponsorirahat koettiin jopa likaisina ja epäiltiin, että markkinavoimat voivat korruptoida taidetta. Näin siitä huolimatta, että taiteen mesenaatteja oli Suomessa ollut jo 1800-luvulta lähtien. Mesenaatit katosivat viime sotien myötä, jonka jälkeen alettiin rakentaa valtion tukijärjestelmää. Lopulta julkisin varoin rahoitetusta taiteesta tuli käytäntö.
– Olihan se 1970-luku myös aika politisoitunutta, vasemmistopoliittista. Siksikin oltiin sitä mieltä, ettei taidetta voi sekoittaa markkinatalouteen, Sakari pohtii.
Sponsorointi puhutteli taideväkeä pitkälle 1990-luvulle asti.
Tuli aika jolloin kaikki odottivat Ars-näyttelyltä kohuja
Kaikkien aikojen kohu-Ars järjestettiin vuonna 1995. Aika oli viittä vaille Kiasman valmistumisen. Ateneumin johtaja Marja Sakarin mukaan Kiasman avautuminen vuonna 1999 oli lähtölaukaus nykytaidebuumille Suomessa.
Vuosi 1995 oli kuitenkin vielä aikaa, jolloin taide tyrmistytti ja kuohutti. Ars95 toi yleisön eteen erilaisia eritteitä, kuten virtsaa ja spermaa sekä kaatuilevia kuusia. Suurinta hämmennystä herätti tanskalaistaiteilija Henrik Plenge Jakobsenin teos, joka koostui verta ja spermaa pyörittävistä tehosekoittimista. Osa katsojista pelkäsi saavansa verestä Aidsin tai muuten likaantuvansa taidemuseossa.
– Onhan se yhä vieläkin shokeeraavaa ja vähän ällöttävää suorastaan. Taiteilija on halunnut ravistella ihmisiä ja tuottaa merkityksiä. Itse kukin katsoo maailmaa vähän eri tavalla tällaisen kohtaamisen jälkeen, Sakari analysoi.
Vuonna 2001 Ars-näyttely järjestettiin jo Kiasmassa. Valtava tila täynnä nykytaidetta antoi uudenlaisia mahdollisuuksia rakentaa kokonaisuuksia.
Marja Sakari kertoo, että jo 1980-luvulla oltiin tultu tilanteeseen, jossa uusien virtauksien esitteleminen ei enää ollut tarpeellista saatika mahdollista. Taide oli jo niin monimuotoista ja -arvoista. Siksi näyttelyitä alettiin teemoittaa.
Ars01-näyttelyn teema oli kulttuurien ja ihmisten kohtaaminen kolmannessa tilassa.
2000-luvulla on ehditty järjestää neljä Ars-näyttelyä. Niissä on tutkailtu muun muassa toden tuntua, Afrikan manteretta ja digitaalista vallankumousta.
Videoiden ja erilaisten tietotekniikkaan perustuvien töiden osuus on kasvanut vuosi vuodelta.
Afrikasta avatariin – digiajan murros nousi esiin 2010-luvun näyttelyissä
Vuoden 2011 Ars törmäytti Afrikan historiaa ja nykypäivää.
Taiteilija Nandipha Mntambo tekee veistoksia lehmännahasta. Hän kokee, että lehmä on eläin, johon lähes kaikilla ihmisillä maailmassa on jonkinlainen suhde. Taiteilijan synnyinmaan Swazimaan paimentolaisille nahka se osa ruhosta, jota miehet käsittelevät. Naisten tehtävä oli valmistaa liha syötäväksi.
Eteläafrikkalainen Mary Sibande taas kertoo olleensa suvun ensimmäinen nainen, joka ei ole työskennellyt valkoisen perheen palvelijana.
Vuonna 2017 Ars totesi, että internet on muuttanut maailman, lopullisesti.
Näyttely oli osin myös verkossa, joten siihen saattoi osallistua mistä päin Suomea tai maailmaa tahansa. Siitäkin syystä näyttelyn otsikko oli Hello World!
Mennyttä tutkaillessa tuntuu, että Ars otti suomalaisia kädestä ja johdatti meidät maailmaan, jossa monet ovat tänä päivänä kuin kotonaan. Taidenäyttelyyn piipahdetaan nyt arkisesti ostosten lomassa. Yli 210 000 suomalaisen lompakosta löytyy museokortti. Museoissa ja gallerioissa on esillä teoksia eri puolilta maailmaa. Se ei kummastuta enää ketään. Taiteesta on tullut vuosi vuodelta suositumpaa.
– Olemme hiljalleen ymmärtäneet, ettei tarvitse ymmärtää. Että on tärkeämpää, että taide on inspiroivaa, se laittaa ajattelemaan ja herättää tunteita, Marja Sakari sanoo.
Keskustele aiheesta 31.3. kello 23:een asti. Mikä on ikimuistoisin Ars-kokemuksesi? Tuottaako nykytaide tuskaa vai vautintoa?
Lue myös: