Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.
BUTŠA/IRPIN Ensimmäiseksi Anatolyi Glavatskyi haluaa kertoa siilin tarinan. Se asui pensaan alla puron törmällä, kunnes venäläisten pommi tippui pihaan ja halkaisi palan maata. Ihmeen kaupalla siili selvisi hengissä.
Nyt eläin asuu Glavastkyin ja tämän vaimon Ljudmila Glavatskajan kanssa autotallissa. Taloa ei enää ole.
Se tuhoutui, kun Venäjä hyökkäsi kaksi kuukautta sitten Kiovan esikaupunkeihin kuten Anatolyin ja Ljudmilan kotipaikkaan Irpiniin.
Butša ja Irpin sijaitsevat kylki kyljessä Ukrainan pääkaupungin luoteispuolella. Irpinin nimi ei ole yhtä kuuluisa kuin Butšan, mutta tarina on sama.
Kun venäläisjoukot lähtivät, kaduilta löytyi teloitettuja ihmisiä. Butšaan ensimmäisten joukossa tulleet toimittajat kirjasivat yksityiskohtia muun muassa näin: Kolme ruumista oli sotkeutunut polkupyöriin. Yhden kädet on sidottu selän taakse valkoisella kankaalla. Vieressä oli aukaistu Ukrainan passi. Kaikkia oli ammuttu takaraivoon.
Butšasta on löydetty joukkohautoja, joista yksi sijaitsee reilun kolmen kilometrin päässä Anatolyi Glavatskyin kotitalolta. Kuolleita ihmisiä löytyi myös läheiseltä kadulta.
Glavatskyin talon julkisivu on yhä pystyssä, mutta kun etuoven avaa, näkee suoraan takapihalle. Glavatskyi seisoo paikassa, jossa ennen oli hänen makuuhuoneensa. Jäljellä on kasa tiiliä ja sängyn hiiltynyt kehikko.
– Tämä on kotini, hän sanoo.
Anatolyi Glavatskyi on nähnyt Ukrainan lähihistorian pahimmat hetket. Kun Tšernobylin ydinvoimalassa tapahtui onnettomuus 36 vuotta sitten, hän oli siivoamassa jälkiä.
Kaksikerroksinen talo Irpinissä oli hänen elämäntyönsä. Glavatskyi rakensi sitä 35 vuotta. Jokainen kukka ja pensas puutarhassa oli hänen makunsa mukaan istutettu. Puhelimen kuvissa magnoliapuu kukkii portaiden pielessä.
Sitten tulivat Vladimir Putinin sotilaat.
– Miksi he eivät tehneet tätä Putinille? Miksi he eivät tehneet tätä hänen kodilleen? Glavatskyi tuskailee.
Hyökkäyksen ensimmäiset päivät pariskunta piileksi autotallin kivijalassa, samassa jossa he nyt asuvat. Sotakoneet lensivät talon yli kohti lähellä sijaitsevaa urheilustadionia ja pudottivat pommejaan.
Kun Anatolyi ja Ljudmila kuulivat lentokoneiden kääntyvän taas kohti, sanoivat he toisilleen hyvästi.
Pommit tippuivat kodin ympärille. Tuntui kuin maa olisi nielaissut heidät.
Nyt kaduilla on hiljaista ja useimmat talot hylättyjä. Elämä näkyy kirsikkapuissa, joihin on viimein puskenut vaaleanpunaisia kukkia. Kevät on Ukrainassakin myöhässä.
Kun Glavatskyin talolta kääntyy kohti Irpinin pääkatua, näkee talon päädyssä kellarin, jossa asukkaat piileksivät Venäjän sotilaita. Sellaisia on Kiovaa ympäröivissä esikaupungeissa lukematon määrä.
Ukrainan joukot estivät hyökkääjien pääsyn pääkaupunkiin ja taistelut käytiin täällä.
Kaikki asukkaat eivät ole uskaltaneet muuttaa vieläkään pois kellareista. Venäläisten ollessa kaupungissa ihmistä, joka lähti etsimään vettä tai ruokaa, saatettiin ampua.
Butša, Irpin, Hostomel, Borodjanka, Makariv ja pitkä lista muita taajamia. Maailma muistaa Butšan, mutta paikallisille se on vain yksi monista. Näissä esikaupungeissa ja kylissä nuoret naiset ja tytöt piileksivät venäläisiä sotilaita. Ukrainan viranomaiset ovat kertoneet joukkoraiskauksista, mutta iso osa väkivallasta jää raportoimatta.
Nyt ukrainalaiset kertovat saman tapahtuvan Venäjän idässä ja etelässä valtaamissa kaupungeissa kuten Mariupolissa ja Hersonissa.
Ennen sotaa Butša ja Irpin olivat paikkoja, joihin muutettiin neliöiden perässä. Hinnat olivat halvemmat kuin pääkaupungissa, mutta Kiovaan pääsi parissakymmenessä minuutissa.
Kadun varsilla on hyvin hoidettuja omakotitaloja, jotka maksaisivat Helsingin kyljessä Espoossa tai Vantaalla satojatuhansia euroja. Nyt joka toinen niistä on saanut osuman.
Se kertoo, miten sattumanvaraista sota on. Kauempana siintää ehjiä kerrostaloja, joista osaa vasta rakennetaan. Viereisistä tornitaloista puuttuu kulma. Pommi on haukannut betonia ja jättänyt mustat hampaanjäljet.
Maaliskuun alkupuolella Venäjän sotilaat ampuivat Irpinistä pakoon pyrkiviä ihmisiä kadulle. Ukrainan joukot olivat itse räjäyttäneet sillan, jota pitkin tie pääkaupunkiin kulki. Venäläiset haluttiin pysäyttää.
Jaroslava Kovaltšuk pääsi vapaaehtoisen evakuointisaattueen avulla ulos Irpinistä samana päivänä, jona pakeneva nainen ja tämän kaksi lasta kuolivat sillan lähellä venäläisten luoteihin.
Sininen vetolaukku ja reput levisivät ympäriinsä, kuvasi paikalla ollut New York Timesin toimittaja. Vihreässä kantolaukussa haukkui pieni koira.
Nyt Kovaltšuk pakkaa viimeisiä tavaroitaan kotinsa pihalla. Iso pala kattoa on romahtanut. Irpinistä hän aikoo lähteä ensin Kiovaan ja sen jälkeen Ranskaan.
Täällä ei ole enää mitään, hän sanoo.
Kovaltšuk kertoo, että talo sai neljä osumaa heti maaliskuun alussa.
– Isäni oli loppuun asti täällä, mutta kun kaikki alkoi hajota ja kadut syttyivät palamaan, hän lähti vapaaehtoisten avulla evakkoon.
Ne jotka selvisivät, elivät kodeissaan ja pommisuojissa ilman sähköä ja kaasua.
– Meidän talomme vieressä naapurikadulla oli ammuttuja ihmisiä. Jotkut paloivat talojensa sisään, Kovaltšuk sanoo.
Butšan ja Irpinin asukkaat ovat olleet eläinrakkaita. Sen voi päätellä kaduilla vaeltavien kissojen ja koirien määrästä.
Puhuminen saa kyyneleet Oleksandr Kulinskyin silmiin.
– Kissat, koirat, ihmiset, sotilaat. Meillä kellään ei ole mitään tekemistä sen yhden hullun ja hänen vallanhimonsa kanssa.
Oleksandr Kulinskyi ja Natalia Wagner ovat Kiovasta. Kotikaupunkiinsa he uskalsivat palata puolitoista viikkoa sitten.
Sotaa he olivat paossa Länsi-Ukrainassa, missä he auttoivat kasaamaan armeijalle tarvikkeita ja jakamaan ruokaa tarvitseville.
Nyt he asuvat jälleen kotona, ainakin toistaiseksi. Monet ystävistä ovat yhä ympäri Eurooppaa.
– Tämä on valtava rikos ihmisyyttä vastaan, hän sanoo.
Kulttuuritalon edustalla liikkuva kissa asettuu Kulinskyin nilkkoihin. Kun mies lähtee, kissa palaa vaeltamaan raunioihin. Se ei ole kulkukissa, sillä turkki on pehmeä ja luiden päällä on lihaa.
Butšassa talojen rungot törröttävät pystyssä pääkadun molemmin puolin. Romun seassa erottaa vihjeitä siitä, miten täällä joskus elettiin. Tyhjä kuohuviinipullo on säilynyt ehjänä.
Nyt taisteluissa tuhoutuneet panssarit on siivottu ja reiät asvaltissa paikattu. Ihmisten mielissä kauhut kuitenkin pysyvät.
Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyi ja Yhdysvaltain presidentti Joe Biden ovat kutsuneet Butšan tapahtumia kansanmurhaksi. Kansainväliset tutkijat ovat saapuneet selvittämään, onko Venäjän teoissa kyse sotarikoksista.
Butšan nimi jää historiaan esimerkkinä siitä, mitä tapahtui ihmisille Kiovaa ympäröivissä kylissä ja kaupungeissa Ukrainan sodassa.
Moni on kuullut oman kotinsa kohtalosta vasta viiveellä. Glavatskyin ja hänen vaimonsa tieto saavutti maaliskuun lopussa, kaksi viikkoa itse osuman jälkeen. He olivat silloin paossa reilun sadan kilometrin päässä sijaitsevassa Žytomyrin kaupungissa.
Nyt kodista on jäljellä kasa romua, mutta jostain pitäisi aloittaa uudelleen. Ukrainalaiset eivät voi saada enempää kuin 300 000 hryvniaa korvauksia menetyksistään. Se on noin 10 000 euroa.
Anatoli Glavatskyi kertoo selvittäneensä korvausasiaa viikkojen ajan.
– Minua on heitelty virastosta toiseen. He vain kohauttavat olkiaan ja sanovat, ettei ohjeita ole. Mitään ei ole päätetty.
Autotallin kalseaan kivijalkaan on pedattu sängyt. Katossa roikkuu pyykkejä narulla. Ne ovat vaatteet, jotka olivat mukana pakomatkalla. Pariskunta ei osaa vielä ajatella, mitä seuraavaksi tapahtuu. Olisi edes yksi huone, Glavatskyi sanoo.
Glavatskyi on 60-vuotias. Hänellä on yhä vaimo, aikuiset pojat ja koira, jonka perhe pelasti kadulta kolme vuotta sitten. Siili asuu pyykkikorissa.
– Sellaista elämä on nyt.
Jutun otsikkoon lisätty sana sotilaat. Otsikko päivitetty 29.4. kello 13.10.
Lue lisää:
Lue täältä uusimmat tiedot Venäjän hyökkäyksestä.
Venäjä on teloittanut antautumista yrittäviä ukrainalaisia Donetskissa, sanoo USA