Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.
Alkuvuodesta 2001 Suomen Moskovan-suurlähetystön virastomestarit hieraisivat silmiään. Lähetystön eteen kurvasi näyttävän autokolonnan saattelemana pitkä panssaroitu Mercedes, jossa oli tummennetut verhoilla varustetut ikkunat.
– Ei sellaista ollut ennen suurlähetystöön tullut. Turvamiehet kyselivät, huh, mikä tämä on, pitkän linjan diplomaatti René Nyberg muistelee puhelimitse Yle Urheilulle.
Kyydissä oli Roman Arkadjevitsh Abramovitsh, arktisen Tshukotkan alueen vastavalittu kuvernööri, jonka Suomen Venäjän-suurlähettiläs Nyberg oli kutsunut vierailulle.
Massiivisille turvatoimille oli levottomassa yhteiskunnassa perusteensa. Miljardöörien ja poliittisten vaikuttajien henki oli uhattuna harva se päivä.
– Tuolloin elettiin vielä 1990-luvun gangsteriaikaa. (Boris) Berezovskin auto räjäytettiin. Kuljettaja kuoli, mutta oligarkki itse selvisi. (Anatoli) Tshubaisin autoa ammuttiin singolla, Nyberg sanoo.
Vaikka Abramovitshin saapuminen Suomen lähetystöön käänsi päitä, itse päätähti ei viihtynyt parrasvaloissa. Nyberg muistaa Abramovitshin parin tapaamisen perusteella vähäsanaisena ja vaatimattoman oloisena persoonana.
Samaa sanoo Helsingin yliopiston työelämäprofessorina toimiva Hannele Pokka, joka tapasi Abramovitshin useita kertoja 2000-luvun alussa. Entinen keskustan kansanedustaja ja oikeusministeri Pokka toimi tuolloin Lapin läänin maaherrana ja maapallon pohjoisimpien alueiden etujärjestön Pohjoisen foorumin johdossa.
Tshukotkan alueen kuvernööriksi valittu Abramovitsh halusi ottaa vaikutteita Lapista, jota piti ihailtavan kehittyneenä ja toimivana alueena.
Pokka kuvailee kohtaamisten perusteella Abramovitshia erittäin ujon, joskin ystävällisen oloiseksi ihmiseksi.
– Tapasin hänet ensimmäisen kerran, kun hän oli reilu kolmekymppinen. Jos katsoo sen ikäisiä menestyviä yritysjohtajia, he ovat todella hyviä esiintymään. Abramovitshia se ei olisi voinut vähempää kiinnostaa, Pokka kertoo.
Suuri huomio ei ole innostanut Abramovitshia missään muodossa. Venäjän mediassa hänet tiedetään oligarkkina, joka ei ole suostunut antamaan maan toimittajille haastattelua yli 20 vuoteen.
Venäläistä valtaeliittiä tuntevien mukaan juuri tuo ominaisuus on auttanut Abramovitshia pysymään Venäjän poliittisen johdon ja itsensä presidentti Vladimir Putinin suosiossa kaikki nämä vuodet. Joidenkin arvioiden mukaan Abramovitsh olisi jopa Putinin omaisuuden hoitaja ja henkilö, jolle presidentti järjestää aina aikaa.
Miljardööri itse on kiistänyt väitteet läheisistä suhteistaan Putiniin, oikeustoimillakin uhaten. Joka tapauksessa Abramovitsh on poikkeus 1990-luvulla rikastuneiden oligarkkien joukossa.
– (Presidentti Boris) Jeltsinin ajan oligarkeista Abramovitshilla menee parhaiten. Häntä ei pidetä yhtä läheisenä Putinin kanssa kuin Timtshenkoa, Rotenbergejä tai Kovaltshukeja, mutta hän kuuluu silti presidentin lähipiiriin, tunnettu venäläinen politologi Abbas Galljamov sanoo Ylelle.
Kumppanuudesta katkeraan oikeustaisteluun
Saratovin kaupungissa vuonna 1966 syntynyt Abramovitsh jäi orvoksi 3-vuotiaana. Abramovitshin ukrainalainen äiti Irina kuoli poikansa ollessa vuoden ikäinen. Kaksi vuotta myöhemmin juutalainen isä Aaron menehtyi rakennusonnettomuudessa.
Abramovitsh asui lapsuudessaan ja nuoruudessaan sukulaistensa luona Komissa ja Moskovassa. Lukuisten tarinoiden mukaan hän erottui bisnesvainullaan jo varhain. Abramovitshin kerrotaan muun muassa tehneen menestyksekkäitä puukauppoja armeijassa ja tienanneen rahaa myymällä mustassa pörssissä ulkomailta ostamiaan sukkahousuja ja hammastahnaa.
Venäjän johtavien oligarkkien joukkoon Abramovitsh nousi Neuvostoliiton romahdettua, kun valtion omaisuutta yksityistettiin kovalla vauhdilla. Abramovitsh ja liikekumppani Boris Berezovski käyttivät tilaisuutta hyväkseen.
Vuonna 1995 kaksikko hankki Sibneft-nimisen öljy-yhtiön selvästi alle markkinahinnalla manipuloituna pidetyssä huutokaupassa. Abramovitsh osti enemmistön Sibneftistä noin 250 miljoonalla dollarilla. Pian tuon jälkeen yrityksen arvo laskettiin miljardeissa.
– Venäjällä liikkuu monenlaista mielipidettä. Joidenkin mukaan Abramovitsh oli Berezovskin luomus, joidenkin mukaan "Perhe" (Jeltsinin lähipiiri) loi hänet. Joidenkin mukaan Abramovitsh loi itse itsensä. Hän nousi joka tapauksessa julkisuuteen täysin varjoista, politiikan tutkija Abbas Galljamov kertoo.
Abramovitsh ja Berezovski olivat luonteiltaan monessa mielessä vastakohtia, mikä lopulta määritti heidän elämiensä suunnat.
Abramovitsh pysytteli kulisseissa ja varoi ottamasta vahvasti kantaa poliittisiin päätöksiin. Berezovskista ei voinut sanoa samaa. Hän rakasti politiikkaa, viihtyi kameroiden edessä ja janosi merkittävää roolia Venäjän vallanpitäjien joukossa.
Tunnetun oligarkin Pjotr Avenin mukaan Abramovitsh oli sisäistänyt noihin aikoihin jotain erityisen tärkeää. Hän tiesi, miten valta Venäjällä toimii.
Aven ja hänen kumppaninsa Mihail Fridman toteavat, etteivät sen enempää Berezovski kuin (Mihail) Hodorkovski ymmärtäneet, ettei Venäjällä voi asettua valtaa vastaan. Valta on presidentin tärkein asia. Siksi hän ei voi sietää rinnallaan rikkaita, jotka kertovat, mitä pitää reformoida ja tehdä. Historiallisista ja perinteistä syistä johtuen valta on kansan silmissä pyhitetty, sakraalinen. Abramovitsh petti Berezovskin, kun hän ymmärsi vallan olemuksen. (ote René Nybergin kirjasta Patriarkkoja ja oligarkkeja, 2019)
Berezovski ajautui nopeasti vuonna 2000 presidentiksi tulleen Vladimir Putinin epäsuosioon. Viranomaisten syyniin joutunut Berezovski lähti monen miljardöörin tavoin maanpakoon ja asettui vuonna 2003 Britanniaan.
Myös tiivis suhde Abramovitshiin päättyi myrskyisästi. Vuonna 2011 Berezovski haastoi entisen liikepartnerinsa oikeuteen, koska koki tulleensa petetyksi ja kiristetyksi. Berezovski vaati Abramovitshilta 5,5 miljardia dollaria, mutta Lontoossa käyty oikeustaistelu päättyi Abramovitshin voittoon.
Oikeus näki, ettei Berezovskilla ollut väitteidensä tueksi uskottavia todisteita.
Novaja Gazeta kirjoitti oikeudenkäynnin osoittaneen koko maailmalle, miten likaista peliä Venäjän taloudessa ja politiikassa pelattiin. Abramovitsh kertoi muun muassa Berezovskin olleen "kummisetä", jolle hän maksoi suojelustaan, Berezovski väitti taas Abramovitshin toimineen kuin gangsteri ja vieneen Berezovskilta omistuksia huijaamalla.
Kuukausien oikeustaisto maalasi molemmista korruptoituneen ja häikäilemättömän kuvan. Tappionsa jälkeen talousvaikeuksiin ajautunut Berezovski eli pelossa ja epävarmuudessa. Maaliskuun 23. päivä 2013 hänet löydettiin kuolleena asunnostaan hirttosilmukka kaulansa ympärillä.
Inspiraatiota Lapista
Vaikkei Abramovitsh tiettävästi havitellut poliittista valtaa, hänet valittiin vuonna 2000 Alaskaa vastapäätä sijaitsevan pohjoisen Tshukotkan alueen kuvernööriksi. Miljardööri alkoi kehittää rappiolla ollutta aluetta vimmatusti. Hän kiinnostui Lapista, jossa asiat näyttivät pelaavan mallikkaasti ja pyysi silloiselta lääninherralta Hannele Pokalta tapaamista.
Marraskuussa 2001 Abramovitsh saapui yksityiskoneellaan Rovaniemelle. Paikalle oli kerääntynyt myös yhteistyösopimusten toivossa Suomen yritysmaailman johtajia, jotka olivat saaneet vihiä rikkaan venäläisen visiitistä.
– Samana aamuna, kun Abramovitshin piti saapua, hänen avustajansa lähetti viestiä, että Abramovitsh haluaa tapaamiseen vapaamuotoisen pukeutumisen, ei mitään kovin muodollista, Pokka kertoo.
– Olin silloin Rovaniemen kentällä vastaanottamassa aamukoneella saapuvia Etelä-Suomen herroja. He kaikki tulivat koneesta viimeisen päälle puvuissa. Kerroimme heille Abramovitshin toiveesta, minkä jälkeen he ryntäsivät paikalliseen osuuskauppaan ostamaan villapaitaa ja toppatakkia.
Tapaaminen meni nappiin ja sopimuksiakin solmittiin. Pokan mieleen jäi etenkin hetki, kun venäläisoligarkki syöksyi työntämään lumeen jumittunutta bussia ja nauroi vastaavaa tapahtuvan Venäjällä tämän tästä.
Muun muassa lentokenttien kunnossapidosta ja poronhoidosta kiinnostunut Abramovitsh palasi Lappiin vielä muutamia kertoja. Suomi kiinnosti myös lomailumielessä. Oligarkin kerrotaan viihtyneen Saariselällä uuden vuoden vietossa ja haikailleen Tenojoelle kalastamaan.
Syrjäistä Tshukotkaa rakennettiin Abramovitshin aikana merkittävästi. Miljardööri sijoitti alueeseen runsaasti rahojaan, mutta sai toki itsekin siivunsa Tshukotkan luonnonvaroista. Muutoksen pani merkille myös presidentti Putin, joka kehui oligarkkia tämän tekemästä työstä.
– Hän oli kuvernöörinä selvästi Kremlille mieleinen. Oligarkki, joka ei sekaantunut valtiolliseen päätöksentekoon ja laittoi vielä rahaa köyhien asioiden edistämiseen. Se oli siihen aikaan Kremlille ihan hyvää mainosta, Pokka pohtii.
Hän tapasi Abramovitshin viimeisen kerran vuonna 2007, kun miljardööri kiersi tutustumassa Lapin poronjalostuspaikkoihin. Vuonna 2008 Abramovitshin kuvernööripesti tuli päätökseen, vaikka Kreml olisi halunnut pitää tämän vallassa. Oligarkilla oli kuitenkin muita suunnitelmia.
Jalkapalloväen rakkautta
Abramovitsh myi vuonna 2005 Sibneftin valtion omistamalle jättiyhtiölle Gazpromille. Hän tienasi kaupasta 14 miljardia dollaria.
Massiivisen omaisuuden keränneellä oligarkilla oli noina vuosina uusi kiinnostuksen kohde, Englannin perinneseura Chelsea, jonka Abramovitsh oli ostanut 197 miljoonalla dollarilla vuonna 2003.
Sittemmin hän panosti avokätisesti seuran pelaaja- ja muihin hankintoihin. Abramovitsh on lainannut Chelsealle noin kaksi miljardia dollaria, joita seuran ei tarvitse maksaa takaisin.
Suosiota kasvatti sekin, ettei Abramovitsh halunnut ottaa julkisesti kunniaa The Bluesin saavutuksista. Monet pelaajat kehuivat rennon oloista omistajaa. Chelsean puolustajalegenda John Terry kuvaili Abramovitshia hiljattain maailman parhaaksi seuraomistajaksi.
– Roman Abramovitsh on huikea äijä. Hän tuli usein katsomaan minua, kun kuntoutin itseäni (kaudella 2004–2005). Hänen seurassaan pystyy olemaan oma itsensä, ja myös hän on leppoisa oma itsensä. Turvamiehiä oli aina kolme, ja tutustuin myös heihin. Se oli mahtava kokemus, pitkän uran englantilaisilla jalkapallokentillä luonut Mikael Forsell kertoi Ylen haastattelussa vuonna 2018.
Arvostelijoitakin löytyi. Abramovitshin bisnestaustaa tuntevat epäilivät tämän tarkoitusperiä maailman suosituimman urheilulajin huipulla.
Financial Timesin toimittaja Catherine Belton toi kirjassaan Putinin sisäpiirissä (2020) esiin väitteen, jonka mukaan Putin määräsi Abramovitshin hankkimaan Chelsean. Tarkoituksena oli korruptoida länsimaiset eliitit ja lisätä Venäjän vaikutusta Isossa-Britanniassa.
Väitteen kiistänyt Abramovitsh haastoi Beltonin oikeuteen. Asiasta päästiin lopulta sovintoon, kun Belton myönsi, ettei Putinin ohjauksesta ollut varmaa tietoa.
Politologi Abbas Galljamov ei myöskään usko Abramovitshin suureen jalkapallorakkauteen. Galljamov työskenteli vuosina 2008–2010 Kremlissä Putinin puheiden kirjoittajana.
– Chelsean ostaminen ei ollut urheilullinen päätös. Seuran hankkimisella oli poliittiset tarkoitusperät. Se oli Abramovitshin yritys päästä osaksi Britannian ja maailman eliittiä. Muuttua Venäjän omaisuutta varastaneesta marginaalihahmosta lordiksi. Nyt on selvää, ettei tuo projekti onnistunut.
Venäjän hyökättyä Ukrainaan helmikuun 24. päivä Abramovitsh joutui Ison-Britannian pakotelistalle. Perusteina käytettiin tämän läheisiä kytköksiä Putiniin. Abramovitsh ilmoitti myyvänsä raskain sydämin Chelsean ja käyttävänsä siitä saamansa rahat Ukrainan sodan uhrien auttamiseen.
Galljamov ei kuitenkaan usko, että seurasta luopuminen hetkauttaa miljardööriä sen kummemmin.
– Chelsea ei ole Abramovitshin lapsi. Seura on hänelle bisnestä. Jos hän kokee kannattavaksi myydä, hän myy ilman mitään tunteita. Putinin ympärillä ei pyöri herkkätunteisia ihmisiä.
Yllättävä rooli sodan keskellä
Maaliskuun lopussa Istanbulista maailmalle levinneet kuvat hämmästyttivät monia. Myös Hannele Pokka ja René Nyberg kertovat ihmetelleensä, mitä Roman Abramovitsh teki Venäjän ja Ukrainan välisissä rauhanneuvotteluissa.
Abramovitshin roolista on liikkunut monenlaisia spekulaatioita. Sodan on puhuttu koskettavan oligarkkia, jolla on paitsi ukrainalaistaustaa myös monia ukrainalaisystäviä. Toisaalta Abramovitshin osallistuminen neuvotteluihin nähdään myös yrityksenä suojella massiivista omaisuutta ja näyttäytyä paremmalta länsimaiden silmissä.
Joka tapauksessa sekä Putin että Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyi ovat suhtautuneet Abramovitshin rooliin suopeasti.
– Venäjän eliitissä on laajalle levinnyt näkemys, ettei iso osa Abramovitshin rahoista kuulu hänelle. Ne ovat tosiasiassa Putinin rahoja, joista Abramovitsh pitää huolta. Monet ajattelevat, että Abramovitshin aktiivisuus rauhanneuvotteluista on Putinin kanssa sovittu yritys säilyttää nämä rahat, Galljamov sanoo.
Toisaalta Abramovitshin hyvin tunteva ukrainalainen elokuvaohjaaja ja tuottaja Oleksandr Rodnjanski on puolustanut ystävänsä tarkoitusperiä. Rodnjanski kertoi huhtikuun alussa Holod-lehdelle olleensa henkilö, joka toi Abramovitshin mukaan neuvotteluihin.
– Ukrainan puoli halusi neuvotteluihin jonkun bisnesmaailmasta, johon he voisivat edes jotenkin luottaa. Jonkun, joka voisi kääntää asioita ukrainasta venäjäksi. Siinä mielessä Abramovitsh osoittautui uskomattoman menestyksekkääksi neuvottelijaksi, Rodnjanski kuvaili.
– Ei vain sen vuoksi, että hän on taitava neuvottelija, vaan koska hänellä on pitkälle kehittynyt empatia. Tuo empatia on hänen pääasiallinen syynsä olla tässä mukana. Hän on todella huolissaan sodasta, sanovat muut mitä tahansa.
Abbas Galljamovin mukaan Abramovitshin jatko neuvotteluissa riippuu joka tapauksessa siitä, miten Putin kokee tilanteen.
– Jos Putin hyväksyy hänen osallistumisensa neuvotteluihin, totta kai hän jatkaa. Jos Putin on eri mieltä, Abramovitshin arvo neuvottelijana laskee myös Ukrainan silmissä. Zelenskyi tarvitsee Abramovitshia ihmisenä, jolla on suora pääsy Putinin luo.
Maailmaa järkyttänyt Ukrainan sota on jatkunut yli kaksi kuukautta. Voisiko Abramovitsh vaikuttaa ratkaisun löytämiseen? Galljamov uskoo sen olevan mahdollista.
– Abramovitshin on helpompaa päästä Putinin puheille kuin (Venäjän neuvotteludelegaatiota johtavan) Vladimir Medinskin. Abramovitshilla on oikeus soittaa Putinin kansliaan ja pyytää tapaamista. Ja Putin ottaa hänet vastaan. On selvää, että Abramovitsh voi vaikuttaa Ukrainan tilanteeseen.
Lähteet: Republic.ru, René Nyberg: Patriarkkoja ja oligarkkeja (2019), The Guardian, Forbes, The New York Times, Ilta-Sanomat, Al Jazeera, Meduza