Saariston reunamilla, Hangon ja Turun puolivälissä, entisen kaatopaikan portilta kaartuu metsäautotie reilun kilometrin alaspäin vanhan kuusikon ja harventamattoman koivupusikon rajalle. Viime syksyn myllerrys Kemiönsaaren Kullan alueella on tehnyt tehtävänsä. Entisen valtaojan kohdalla seisoo vesi. Patolampareesta ylöspäin näkyy lohduton ura, jolla kaivinkone on kaapinut maata ojan täytteeksi.
Vesi hakee kyllä reittinsä, mutta tällä kohdalla se kiertää sivusuunnassa parikymmentä metriä edes takaisin ja lirisee hiljalleen tien alittavan ojarummun läpi kohti satojen metrien laajuista tulvalampea. Ravinteita ja kiintoainetta kulkeutuu alajuoksulle enää hyvin maltillisesti.
Maisema muuttuu muutamassa vuodessa, mutta turvesuon syntyyn menee vuosisata
Ennallistamisasiantuntija Matti Aalto vaikuttaa tyytyväiseltä. Hänen suunnitelmansa, jolla Kullan talousmetsä palautetaan luonnontilaan – tai ainakin mahdollisimman lähelle sitä – näyttäisi toimivan.
Viime kesän lapiotalkoot sekä koneurakoitsijoiden isommat maansiirtotyöt ovat nostaneet veden pinnan Kullassa riittävän korkealle. Aalto tuli vapun alla viimeistelemään veden virtaukset käsityönä. Useimmiten patoa täytyy vain alentaa muutaman lapionpiston verran.
Ihmisen osuus on nyt ohi; luonto pitää huolen lopuista. Aikaa tosin kuluu reilusti. Sata vuotta on lyhyt aika kunnon turvesuon synnylle. Mutta jo viiden–kuuden vuoden kuluttua Kullan alue on hyvin eri näköinen kuin nyt.
Kun Kullan ojat 1940-luvulla kaivettiin, jäi niiden reunoille korkeat vallit turvetta. Nyt valleja ei enää ole, vaan turve on lahonnut ja päästänyt siihen sitoutuneen hiilen ilmakehään.
Tämän takia suon ennallistaminen on tuplavoitto ilmastolle.
– Turve hajoaa 5-10 millimetriä vuodessa. Kun lahoaminen pysäytetään, niin sitä kautta ei kiihdytetä ilmastonmuutosta enempää. Se on tärkeämpää kuin turpeen kasvu millimetrillä vuodessa. Mutta molemmista on tässä kysymys., tähdentää Aalto.
Hiiltä sitoutuu suohon enemmän kuin metsään. Kymmenen sentin kerros turvetta sitoo hiiltä yhtä paljon kuin vanha metsä.
Ennallistamisasiantuntija: "Virheojitukset kannattaisi tukkia ensimmäiseksi"
Ojitus toimii, jos se on tehty oikein. Kullan alueeltakin on viimeksi parikymmentä vuotta sitten hakattu järeitä tukkipuita.
Koko Suomesta liki kolmannes on turvemaata. Ojitettu on siitä vajaat puolet, nelisen miljoonaa hehtaaria. Osa ojista on Matti Aallon mielestä turhia.
– Laskijasta ja puuston hinnasta riippuen miljoona tai kaksi miljoonaa hehtaaria on sellaista, ettei puuntuotanto kannata. Ne ovat virheelisiä ojituksia, jotka kannattaisi ilman muuta tukkia.
Suo on siis hyväksi ilmastolle, eliöstölle ja vesistöille, mutta Suomenhan pitäisi elää metsästä.
Matti Aalto ymmärtää väitteen hyvin. Hän perusti veljensä Arin kanssa Aallokas-nimisen konsulttiyrityksen vuonna 2015. Intohimoinen lintumies kouluttautui ensin ympäristötieteen maisteriksi ja jatkoi perään yhdyskuntien ympäristötekniikan diplomi-insinööriksi.
– Suomi elää varmasti metsästä edelleen. Metsä sitoo hiilidioksidia, jolloin pärjäämme ilmastonmuutoksen kanssa. Mutta luontoarvot on edellytys, jolla ihmisetkin pystymme maapallolla elämään. Myös metsätalous mahtuu kuvioon mukaan, mutta luonnonsuojelualueita tarvitaan enemmän kuin aikaisemmin.
Soistuvalle Kullan alueelle tuotiin myös puuta lahoamaan
Koneen säätiö haluaa ennallistaa Kullan alueen "metsän monimuotoisuuden ja elonkirjon suojelemiseksi". Säätiön väki on tarttunut talkoilla lapioon ja säätiön kassasta on maksettu paikallisten koneurakoitsijoiden laskut. Veden pinta on saatu siis ylös.
Lisäksi metsäautotien varteen on ajettu sadoittain hakkeeksi menossa olleita puun runkoja. Näin lahopuun määrä alueella lisääntyy, ja luonto kiittää.
Koneen säätiö osti Kullan alueen Kemiön kunnalta vuonna 2017 kompensoidakseen hiilijalanjälkeään. Säätiö arvioi, että noin 5000 eläin-, kasvi- ja sienilajia Suomessa on riippuvaisia kuolleesta, lahoavasta puusta. Sadat näistä lajeista ovat uhanalaisia, koska lahopuuta ei ole metsissä enää riittävästi.
Ennallistaminen maksaa, eikä alku ole ilmastonkaan kannalta hyväksi
Yksittäisten luonnonsuojelualueiden ennallistaminen yksityisin varoin on sangen ongelmatonta. Mutta koko maan mittakaavassa ennallistaminen on paitsi kallista myös kiistanalaista.
Koneurakoitsijat tietysti polttavat dieseliä ja laskuttavat, jos tilaajia löytyy. Mutta suon palauttaminen luonnontilaan on omiaan lisäämään hiilipäästöjä ennen kuin hiiltä alkaa taas sitoutua turpeeseen.
Puusto sitoo hiiltä nopeammin kuin turve, mutta puu yleensä käytetään hyväksi, jolloin hiili palaa kiertoon. Turpeessa hiili on varastoituna käytännössä ikuisesti.
Laajempi pohdinta soiden ennallistamisen monista puolista eri asiantuntijoiden voimin on luettavissa Ylen verkkosivuilta: Suomessa luotiin valtava ongelma, jonka korjaamiseen menee vuosisatoja: soista tehtiin metsää vuosia, koska sen ilmastovaikutuksia ei tajuttu
Metsähallituksen tietopaketti soiden ennallistamisesta sisältää myös paljon faktaa.
Katso tästä, miltä Kullan alueen ennallistaminen näyttää televisiossa: