– Katsokaa, ruis heilimöi!
Maanviljelijä Eliisa Malin osoittaa tuulessa lainehtivaa peltoa, jonka yllä näyttää olevan usvaa.
Vanha sana tarkoittaa rukiin kukintaa ja sitä, että siitepöly nousee sankkana pilvenä ilmaan.
Hetkeä myöhemmin Malin pohtii, olisiko kyseessä sittenkin pöly, sillä puoliso Mika Malin ajaa kylvökonetta viereisellä pellolla.
Multaan uppoaa koneen piikkien avulla nurmen siementä, jotta maa saataisiin hyvään kuntoon syysviljaa varten.
Luomutilalla kovin taisto käydään rikkakasvien kanssa, sillä torjunta-aineita ei käytetä. Nurmi pitää rikkakasvit loitolla, sillä se kilpailee eilintilasta niiden kanssa.
Malin tuntee tilan taistot perin juurin. Häntä ennen vihtiläistä Vierelän tilaa hoitivat vanhemmat.
Tila siirtyi Eliisalle ja puoliso Mika Malinille viitisentoista vuotta sitten.
Reilulla parilla sadalla peltohehtaarilla kasvaa nyt rukiin lisäksi kauraa, ohraa, vehnää ja hernettä. Sitä Malinit myyvät muun muassa Fazerille ja keskusosuusliike Hankkijalle.
Isosta tilasta huolimatta molemmat Malinit käyvät myös päivätöissä.
Maatilan töistä ei nimittäin ole herunut palkkaa kummallekaan vielä kertaakaan.
– Se kertoo paljon. Emme pysty elämään maanviljelyllä. Tukien ansiosta pystymme maksamaan lainat ja tulos saadaan hilattua plussan puolelle, sanoo mertensuojeluun keskittyvässä Baltic Sea Action Groupissa työskentelevä Eliisa Malin.
Maatalouden ahdinko alkoi kauan ennen sotaa
Malinit ovat saaneet tuntea nahoissaan myös maatalouden historiallisen talousahdingon.
Energian hinnat ampaisivat nousuun jo syksyllä, ja nousu on jatkunut jyrkkänä sodan myötä.
Malinienkin tilalla pohditaan nyt muun muassa sitä, onko viljaa kannattavaa kuivata syksyllä, sillä kuivuri käy nopeasti kallistuneella öljyllä. Kuivaamattomana se päätyisi ihmisten sijaan rehuksi karjalle.
Kannattavuuskriisi alkoi kuitenkin jo paljon ennen syksyä ja kevään sotaa. Eliisa Malin sanoo, että perimmäinen syy löytyy jo alan rakenteesta.
Maatilan perustaminen vaatii kalliita investointeja, kuten peltoa ja kalliita koneita. Tilat painivatkin tyypillisesti raskaiden lainojen kanssa heti kättelyssä. Siihen päälle juoksevat polttoaineiden ja konehuoltojen kulut.
Samalla ruuan reaalihinta on laskenut koko 2000-luvun. Se tarkoittaa lukua, josta on poistettu tason muutosten vaikutukset.
– Tuotantopanoksiin ja investointeihin menee ihan kipeästi rahaa. Myymällä tuotteita sitä ei koskaan saa takaisin, Malin kiteyttää ongelman.
Satojakaan ei pysty kasvattamaan kuin rajallisesti, sillä Suomessa lämmin kausi lyhyt.
Juuri siksi maatalous pyörii pitkälti maataloustukien varassa. Erityisen riippuvaisia niistä ovat juuri kasvinviljelyyn erikoistuneet tilat.
Malinin mukaan maataloustuilla maksetaan jopa yli puolet Vierelän tilan kuluista. Se on tyypillistä.
– Ilman tukia viljely loppuisi välittömästi. Ehkä jättäisimme tämän yhden kotipellon, mutta yrittäisimme päästä eroon kaikesta muusta, Malin sanoo.
Ilman tukia myös hinnat olisivat kaupoissa niin kovat, että harvalla kuluttajalla olisi varaa ruokaan.
Inflaatio on tehnyt ruokakassista ennennäkemättömän kalliin, mutta Malin uskoo, että vieläkään ei olla sillä hintatasolla, joka kuluttajien maksettavaksi lankeaisi ilman tukia.
– Ei kellään ole varaa maksaa kolmeakymppiä grillimakkarasta, Malin arvioi virnuillen.
EU toi järjestelmän, jossa maksetaan pelkästä pellon pitämisestä
Tukijärjestelmä otettiin käyttöön vuonna 1995, kun Suomi liittyi EU:hun. Moni on sitä mieltä, että se on myös hetki, jolloin kylvettiin nykykriisin siemenet alalla.
Ennen sitä maailma oli suomalaisviljelijälle erilainen paikka.
Viljelijät saivat suoria hintatukia, joita oli sovittu poliittisella päätöksellä. Hinnat pidettiin tarkoituksella korkealla.
– Näin haluttiin turvata kotimaisen tuotannon taso ja viljelijöiden tulot, tutkimusprofessori Jyrki Niemi Luonnonvarakeskuksesta sanoo.
Ruokamarkkinat oli tarkoin myös suojattu ulkomaisilta tuotteilta. Perustuotteita, joita pystyttiin kotimaassa tuottamaan, oli vaikea tuoda maahan.
EU:n mukana tilalle tuli järjestelmä, jossa tukea maksetaan viljelijän omistamien peltohehtaareiden perusteella.
Taustalla oli maailmankaupan vapauttaminen. Maailmankauppajärjestö WTO puuttui suorii hintatukiin ja linjasi, että ne vääristivät hintoja ja ohjasivat maanviljeiljöiden tuotantopäätöksiä.
Suomalaisviljelijän saama tuki romahti. Aiemmin tuottajat saivat yli kaksinkertaisesti sen, mitä EU-markkinoilla.
Viljelijöiden tuotteet joutuivat kilpailemaan kaupan hyllytilasta ulkomaisten tuotteiden kanssa aiempaa laajemmin.
Hehtaarituen ytimessä on erikoiselta kuulostava periaate: pellosta saa tukea, mutta sieltä ei ole pakko korjata satoa.
Suomessa poikkeuksena on maidon- ja naudanlihantuotanto, joille maksetaan yhä suoraa tukea maantieteellisen sijainnin tuomien vaikeuksien vuoksi.
Mutta pääosa tuesta maksetaan peltohehtaareiden perusteella.
Ehtoja on vain yksi: pelto täytyy pitää kasvukunnossa. Siihen pitää kylvää vaikka kesantonurmea, eikä sitä saa päästää pusikoitumaan.
Systeemi mahdollistaa hyväksikäytön, mutta suurempi ongelma on muualla
Tukijärjestelmää arvostellaan tyypillisesti siitä, että se mahdollistaa hyväksikäytön.
Osa ei luovu pelloista aktiivisen viljelyn loputtuakaan, sillä tuet juoksevat pienellä vaivalla.
Puolella Suomen maatiloista tuotetaan 80 prosenttia ruuasta. Luku näyttää todistavan vinoutuman, että peltoa käytetään muuhunkin, kuin ruuantuotantoon.
– Minusta se ei osoita mitään vinoutumista. Se vain osoittaa, että tuella on muitakin tavoitteita kuin ruoantuotanto. Ja osa tiloista ei elä pelkästään ruuantuotannosta, Jyri Niemi sanoo.
Hänen mielestään kaikkia peltoja ei edes tarvita viljelyyn.
Osa pitää olla varalta viljelykunnossa huoltovarmuuden vuoksi, osalla taas on järkevää kasvattaa niittyä luonnon monimuotoisuuden takia.
– Ei niillä ole vaarannettu meidän ruokaturvaa, koska meillä on ollut koko ajan riittävästi tuotantoa, hän sanoo.
Niemi torppaa muutenkin puheet sodan aiheuttamasta ruokakriisistä Euroopassa. Hänen mukaansa ruokaa tuotetaan tarpeeksi, ainoastaan joistain ulkomaisista tuotteista saattaa suomalaiskaupoissa tulla pulaa.
Paljon vakavampi EU:n tukijärjestelmän ongelma liittyy Niemen mielestä kustannuksiin.
Järjestelmä tekee nimittäin pellosta kallista ostaa ja vuokrata. Sitä myös hankala saada.
Houkutin myös pellonraivaukseen kasvaa. Siitä taas syntyy ilmastopäästöiksi laskettavaa metsäkatoa.
– Tuki on liian houkutteleva pitämään kiinni pellosta, Niemi sanoo.
Järjestelmä pitäisi laittaa uusiksi, ja se tarkoittaisi viljelijöiden vähenemistä
Hehtaaritukien piti alunperin olla määräaikaisia.
Niiden piti helpottaa siirtymää markkinalähtöiseen maatalouteen eli siihen, että viljelijät tuottaisivat sitä, millä on eniten kysyntää markkinoilla.
– Uudistuksesta on jo lähes 30 vuotta. Perustelut tukipolitiikalle alkavat jo ontua, Niemi sanoo.
Hänen mielestään sidosta ruuantuotantoon pitäisi vähentää entisestään. Ruoka on kaupattava hyödyke, jolla on selkeä kysyntä, Niemi perustelee.
– Sen sijaan maanviljeiljöille pitäisi maksaa siitä, että he edistävät luonnon monimuotoisuutta, satsaavat eläinten hyvinvointiin, torjuvat ilmastonmuutosta ja säilyttävät kulttuurimaisemaa.
Niemi sanoo ymmärtävänsä, että nykytuista ei voida luopua sormia napsauttamalla, vaan se pitäisi tehdä asteittain.
Tukien loppumisen seurauksena osa viljelijöistä lähtisi alalta – ne jotka eivät saa toimintaa kannattamaan.
Mutta se taas alentaisi pellon hintaa, aloittavien ja laajentavien yrittäjien kustannuksia.
Niemi myöntää, että EU:n yhteinen maatalouspolitiikka eli CAP ottaa jo askeleita kohti korkeampia ympäristö- ja ilmastotavoitteita. Uudistus otetaan käyttöön jäsenmaissa ensi vuoden alusta.
Siinä tuensaajilta vaaditaan aiempaa enemmän ilmasto- ja ympäristötoimia.
Uudistuksessa ei kuitenkaan puututa rakenteeseen eikä hehtaaritukien tasoon.
– Se ei tule muuttamaan tilannetta juurikaan, Niemi sanoo
Niemen mielestä katse pitäisi jo suunnata tulevaan. Tuore CAP linjaa maataloupolitiikasta vuoteen 2027 saakka.
Istuva EU-komissio on laatinut tukun uusia maatalouspolitiikan strategioita, joista voi jo lukea, mihin suuntaan ollaan menossa.
Ravinnekuormaa pitää vähentää entisestään, kemiallisten lannoitteiden ja kasvinsuojeluaineiden käyttöä vähentää, luomutuotantoa lisätä.
– Ne ovat kunnianhimoisia tavoitteita, Niemi sanoo.
Ympäristötoimien pitäisi kannattaa taloudellisesti
Malinit eivät ole yhtä huonossa tilanteessa kuin moni muu viljelijäkollegoista, koska tuloja tulee tilan ulkopuoleltakin.
Luomuviljely on myös jo osoittanut vahvuutensa.
Luomutilalla käytetään muun muassa orgaanisia kierrätyslannoitteita, esimerkiksi teollisuuden sivuvirtoja ja kanankakkaa. Niistä osa on kemiallisia lannoitteita halvempia.
Tulevaisuuden tukieurojen vaatimat toimet ovat muutenkin hallussa. Vesistöistä huolehditaan erityisen tarkasti.
Pelloille kylvetään kerääjäkasveja, jotka keräävät satokasvilta ylijääneet ravinteet, estävät eroosiota ja sitovat hiiltä. Viljelykierto suunnitellaan niin, että maaperä pysyy kunnossa.
Hiilen sitomisen vuoksi pellot yritetään pitää kasvipeitteisinä talvellakin.
Sitä huolimatta kaiken tavoitteena on, että jälkipolvet voisivat halutessaan saada elantonsa tilasta.
Eliisa Malin sanoo, että hänen on vaikea arvostella maataloutukia, sillä hän on kasvanut niiden keskellä.
Hän kuitenkin toivottaisi tervetulleeksi järjestelmän, jossa pelkästä viljan myynnistä saisi tilan kuluihin tarvittavat tulot.
– Toivottavasti tulisi sellaisia tukijärjestelmiä, jotka palkitsisivat tämän tavoitteellisen tuotannon ja ympäristötyön, Malin sanoo.
Aiheesta voi keskustella sunnuntaihin 19.6. klo 23 saakka.
Lue lisää: