Kirjailija Kjell Westö pyyhältää paikalle pyörällään. Häntä hymyilyttää ehdottamani haastattelupaikka, Eläintarhan urheilukentän katsomo Helsingin Olympiastadionin kupeessa. Westö kertoo kirjoittavansa parhaillaan jotain tähän samaiseen paikkaan liittyvää. Mikä sattuma!
Hetken kuluttua kentälle kiitää veli Mårten, hänkin pyörän selässä. Myös Mårten Westöllä on kiinnekohtia Eltsun kentälle, tosin lapsuusajoilta. Yleisurheilutreeneistä ei ollut kyse.
– Ei, olin vain ja haaveilin. En kyllä oikein muista mistä, Mårten nauraa.
Mårten Westö kirjoittaa oudoista yhteensattumista myös veljesten yhteisessä kirjassa, elokuussa 2022 ilmestyneessä teoksessa Vuodet (Åren, käännös Laura Beck). Kerran kahdeksankymmentäluvulla hän istui Pariisin Place de Vosgesin puistossa lukemassa. Kun Westö avasi kirjan, sen ensimmäinen lause kuului: “Istun täällä Place de Vosgesilla lukemassa”.
Yhteensattumien urheilukenttä valikoitui tapaamispaikaksi, sillä urheilu on yksi kirjailijaveljeksiä yhdistävä tekijä. Toinen taas on Helsinki ja sen historia, siihenkin kenttä liittyy. Westöitä yhdistävät myös muun muassa musiikki ja tietenkin kirjallinen työ.
Vuodet on veljesten ensimmäinen yhteinen teos. He puhuvat kokoelmana, joka koostuu heidän määritelmänsä mukaan pienoisesseistä, novelleista ja muistoista molempien kirjailijoiden elämästä.
Kirjeromaani tämä ei ole, vaikka kyllä Westöt ovat kirjoittaneet toisilleen myös kirjeitä. Mårten on säästänyt ne, ja niitä on kertynyt monta mapillista. Kirjeissä on vuosikymmenten varrella pohdittu perhejuttuja, mutta myös kirjoittamiseen liittyviä aiheita. Joskus posti kuljetti kipakoitakin kannanottoja.
– Olin itse paennut porvarillista taustaani bändeihin ja kirjoittamiseen. Ja sitten huomasin, että pikkubroidi tulee perässä. Niin tulihan siitä vähän jännitteitäkin, Kjell muistelee.
Porvarisperheen poikien salaisuus
Veljeksillä Westö on kuusi vuotta ikäeroa. Kjell on esikoinen, Mårten kuopus. He kertovat eläneensä sekä yhteisen että erillisen lapsuuden.
Kjell Westön ensimmäinen selkeä muisto on automatka Helsingistä Veikkolan parantolaan, jossa äitiä hoidettiin masennuksen vuoksi. Kuusivuotias Kjell istui takapenkillä ja vieressä vauvankorissaan makasi pieni Mårten.
Kirjassa Kjell kertoo muitakin muistoja lapsuudesta 1970-luvulla. Mårtenin mielestä oli erityisen hienoa lukea ajoista, jolloin hän oli vielä liian pieni muistaakseen.
– Ja, kun tulin teini-ikään, Kjell muutti pois kotoa. Meillä on ajanjaksoja, jolloin emme olleet kauheasti tekemisissä keskenämme, Mårten sanoo.
– Nyt tajuan, etten tiennyt tuolloin sinusta juuri mitään, tunnustaa Kjell.
Kun lukioikäinen Mårten tuli koulusta silloiseen kotiin Helsingin Ruskeasuolle, hän vilkaisi makuuhuoneen ikkunaan. Jos verhot olivat edessä, äiti ei ollut jaksanut vetää niitä auki. Äiti makasi sängyssä tai istui keittiönpöydän ääressä tuijottamassa jäähtynyttä teetä kupissa.
Esseessään Sauvontie Mårten kertoo, kuinka äidin apaattisuus tiesi sitä, että pojan piti toimia. Hän haki valmisruokaa kaupasta ja sen jälkeen syötiin pitkään pinaattikeittoa. Kunnes mummu pyyhälsi apuun. Kuten aina ennenkin.
Äidin masennus oli varjona Westön veljesten lapsuudessa ja nuoruudessa, mutta suurta katkeruutta se ei tunnu jättäneen jälkeensä. Molemmat puhuvat äidistä lämmöllä. Elämä oli muutenkin kohtuullisen seesteistä.
Mårtenille vanhempien erokin tuli yllätyksenä. Perhe asui Munkkiniemessä. Isä vaihtoi auton aina vain uudempaan ja komeampaan. Pojat katsoivat autoa parkkipaikalla ylpeyttä tuntien. Vanhemmat näyttivät elävän vaurastuvan keskiluokan unelmaa.
– Me olimme munkkiniemeläinen porvarisperhe, jonka päivällispöydässä saattoi olla välillä vähän hiljaista, kuvailee Kjell.
Vaikka äiti jumahti aina enenevässä määrin keltaisen nojatuolinsa uumeniin, kirkkaat kaudet olivat myönteisiä.
– Äiti oli todella kannustava, kirjallisuudesta ja musiikista kiinnostunut. Kun hän oli terveempi, hän oli antoisaa seuraa. sanoo Mårten.
Kjell myöntää pelänneensä itsekin sairastuvansa masennukseen, Mårten ei muista sellaisia ajatelleensa. Loppuaikoina he pitivät yhdessä äidistä huolta. Westön veljesten äiti kuoli vuonna 2015.
Kjell kertoo luvussa Keltainen tuoli, kuinka pojat kuskasivat äidin nojatuolin kaatopaikalle kirkkaan kylmänä talvipäivänä 2018. Tuoli ei mahtunut enää kenenkään varastoon, eikä sitä kannattanut kunnostaa. Kun tuoli lensi muiden hylättyjen huonekalujen joukkoon, pojat hiljenivät hetkeksi ja Kjell tajusi jotain.
Miten kiihkeästi elämmekään, kaikki vaipuu lopulta unohduksiin. Elämästä jää nojatuoli, joka heitetään pois.
Kehoon piirretyt muistot
Katsomme hetken urheilukenttää.
Kentällä on vain yksi treenaaja valmentajineen tekemässä juoksuvetoja. Juoksija nostaa polviaan korkealle kipittäessään radalla.
Samalla radalla ovat aikoinaan juosseet Paavo Nurmi ja Ville Ritola. Monen vuosikymmenen ajan kentän valloittivat yhtenä keväisenä viikonloppuna juoksijoiden ja moukarinheittäjien sijaan kilpa-autot.
Viimeiset Eläintarhan ajot olivat vuonna 1963. Kisat päättyivät traagiseen onnettomuuteen, jossa kuoli ruotsalainen kuljettaja Örjan Atterberg.
Sekin on osa Westön veljesten kotikaupungin Helsingin historiaa.
Molemmat myöntävät sekä rakastavansa että kritisoivansa Helsinkiä.
Ja molemmilla on ollut vaihe, jolloin kaupungista on pitänyt päästä pois, reilaamaan Eurooppaan tai ajamaan bussilla ympäri Yhdysvaltoja, haukkamaan happea.
– Vielä 80-luvullakin oli niin, että, jos jokin asia ei ollut suositeltu, se oli kielletty. Nykyinen Helsinki on paljon moniarvoisempi ja iloisempi kuin se kaupunki, jossa minä vartuin, Kjell sanoo.
Mårten kertoo asuneensa tulevan vaimonsa kanssa Pariisissa vuonna 1989. Se oli mullistava kokemus.
– Luin yhtä Vuodet-kirjan tekstiä kirjoittaessani, että vielä vuonna 1990, Helsingissä oli vain 5000 ulkomailla syntynyttä henkilöä. Nyt luku on 60 000 paikkeilla ja ero on hurja.
Suomi tuntui pitkään pussiperältä.
Molemmat ovat saaneet eurooppalaisuudesta rakennuspuita kirjailijanuraan. Ja ymmärrystä yksityisen ja yleisen historian lomittumisesta. Kjell sanoo kirjoittaneensa kirjoissaan juuri siitä.
Mårtenin mukaan kirjoittamalla voi välillä olla helpompi tarkastella jotain aikaa, sen yhteiskunnallisia myllerryksiä ja omaa elämäänsä siinä rinnalla.
– Kun olin perustamassa perhettä, Berliinin muuri murtui. Silloin oli vaikea hahmottaa, kuinka merkittävästä tapahtumasta oikein oli kyse, Mårten sanoo.
Kjell sanoo miettineensä paljon sitä, miksi jotkut pienet ja yksityiset hetket jäävät ikään kuin ruumiin muistiin ja usein paremmin kuin ne suuret mullistukset.
– Niinpä päätin Vuoden-kirjassa kirjassa lähteä joka kerran liikkeelle jostain tällaisesta aistimuistosta.
Aika ajoi urheilun ohi
Vuodet-kirjan kirjoittaminen oli alunperin Mårtenin idea. Kjell empi hetken. Sitten hänkin tajusi, että olisi hullua jättää kirjoittamatta. Kun he kerran, saman perheen vesat, ovat valinneet tämän saman ammatin.
Kirjan hauskimpia muistoja ovat hetket, joista Mårten kertoo luvussa J.A.G.. Siinä Mårten eläytyy englantilaisen lapsuudenystävänsä kanssa Englannin liigan jalkapalloon.
Pojat kuuntelevat korva vastaanottimessa, kuinka skotlantilainen herrasmies James Alexander Gordon lukee Downton Abbey -äänellä jalkapallotuloksia BBC World Servicen ohjelmassa.
Jalkapallosta tuli Mårtenin intohimo, ja sitä on vuosikaudet seurannut myös isoveli Kjell. Molemmat veljekset ja heidän poikansa ovat urheilullisia. Pojat menestyivät jalkapallossa vielä isiä paljon paremmin.
Nyt kiinnostus urheiluun on saanut toisenlaisen, vähemmän kiihkeän olomuodon. Mårtenin mukaan jalkapallosta on mennyt hohto.
Kjell suhtautuu urheiluun kriittisesti.
– Urheilun on pilannut raha. Jopa jalkapallon, jota pidän maailman kauneimpana lajina.
– Sellaiset organisaatiot kuin Fifa tai Uefa tai Kansainvälinen olympiakomitea pitäisi purkaa ja rakentaa uudestaan. Vain sillä tavalla urheilu puhdistuisi, Kjell Westö sanoo.
Näiden veljesten kanssa pitäisi vielä ehtiä puhua musiikista ja puutarhanhoidosta ja saaristosta. Nekin ovat Vuodet-kirjan aiheita.
Mutta Olympiastadionin takaa lähestyy tumma pilvi, ja tuulenpuuska pyöräyttää kuivan kesän kellastamia lehtiä ilmaan. Westöt joutuvat hyppäämään pyöriensä selkään ja viilettämään kotiin ennen ukonilman nousua.
Pian sade piiskaa urheilukentän tartania ja ropisee puisen katsomon kattoon.
Katso ja kuuntele: