Tammikuisena pakkasyönä räjähtää. Kaksi Venäjän maaperällä kulkevaa maakaasuputkea vaurioituu ja kaasu lakkaa kulkemasta.
Tuhotyö tehdään sotilaskäyttöön tarkoitettujen panosten avulla. Ne ovat kauko-ohjattavia.
Tapahtuma kuulostaa jo tutulta Nord Stream -kaasuputkessa alkuviikolla sattuneen räjähdyksen jälkeen.
Vuosi oli kuitenkin 2006.
Kaasuputket olivat Pohjois-Ossetiassa Venäjällä, mutta ne veivät maakaasua Georgian puolelle Etelä-Ossetiaan.
Syyllinen putki-iskun takana oli muun muassa Georgian presidentin Mihail Saakashvilin mielestä selvä: Venäjä.
Naapurin suurvallan tulkittiin halunneen painostaa länsimieliseksi kääntynyttä Georgiaa, entistä neuvostotasavaltaa, joka oli hakeutumassa puolustusliitto Natoon.
Venäjä ei koskaan myöntänyt tehneensä sabotaasia. Asiasta ei ole kiistattomia todisteita.
Kokenut turvallisuustutkija Mikaeli Langinvainio kertoo kuitenkin, että alan tutkijoiden kesken vallitsee lähes täydellinen yksimielisyys siitä, että tekijä olisi ollut Venäjä. Hän kirjoitti aiheesta jo vuonna 2006 Suomen Sotilas -lehteen.
Oli keskitalvi. Putkien tuhoutumisen jälkeen suuri osa georgialaisista jäi hytisemään koteihinsa. He polttivat kerosiinia ja köyhimmät jopa lattialautoja selvitäkseen.
Iskun jälkeen tilanne eteni nopeasti sodaksi vuonna 2008. Maiden välinen aseellinen konflikti oli vain viiden päivän mittainen, mutta sen olisi pitänyt herättää länsimaat.
Georgian sota oli nimittäin ensimmäinen, jonka Venäjä kävi omien rajojensa ulkopuolella Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen.
Ulkopoliittisen instituutin tutkija Arkady Moshes on seurannut Georgian ja Ukrainan tapahtumia pitkään.
– Venäjä halusi näyttää, että heidän hallussaan on sellainenkin väline kuin energia, Venäjän-tutkimusta johtava Moshes kommentoi.
Georgian sodan syvempi merkitys meni kuitenkin Länsi-Euroopalta ohi. Konkreettisin osoitus siitä on Nord Stream -maakaasuputki Itämeren pohjassa.
Myös Ukrainaa rangaistiin kaasulla jo vuonna 2006
Kun georgialaiset hytisivät kaasupulassa, Saksan ja Venäjän väliset neuvottelut ensimmäisestä yhteisestä kaasuputkesta olivat jo pitkällä.
Saksan liittokansleri Gerhard Schröder ja Venäjän presidentti Vladimir Putin olivat allekirjoittaneet sopimuksen Nord Streamista jo puoli vuotta aiemmin, syksyllä 2005.
Yli 1 200 kilometriä pitkä maakaasuputki kulkisi meren halki Viipurista Saksan Greifswaldiin, ilman muiden maiden välikäsiä.
Sen jälkeen kaasu ei enää loppuisi kesken Keski-Euroopan kodeista ja tehtaista. Niin oli uhannut käydä. Kaasu oli ollut kortilla esimerkiksi Italiassa, jossa huomattava osa kodeista lämpeni venäläisellä kaasulla.
Pulan taustalla oli Venäjä ja sen yritys ratkoa kiristyneitä välejä jälleen entisen neuvostotasavallan, Ukrainan, kanssa.
Ukraina oli Georgian tavoin lähentymässä länttä. Vuonna 2004 vaalivehkeily sai kansan kapinaan ja valtaan tuli länsimielinen Viktor Jushtshenko.
Venäjä otti pian käyttöön tutun aseen. Se vaati Ukrainalta moninkertaista hintaa kaasusta tammikuusta 2006 alkaen.
Kun Jushtshenko väläytti, että Ukraina lopettaisi Krimillä sijaitsevan Sevastopolin laivastotukikohdan vuokraamisen Venäjälle, Putin kiristi kaasuhanaa niin, että vain muualle Eurooppaa suunnattu kaasu kulki putkista läpi.
Ukraina oli ennen Nord Streamin rakentamista ratkaisevan tärkeä venäläisen maakaasuputkien kauttakulkureitti Eurooppaan.
– Venäjä halusi vaikuttaa Ukrainan presidentinvaaleihin siten, että kansa valitsisi uudelleen venäjämielisen johtajan tai muuten tulee kylmä, kriisinhallinnan asiantuntija Mikaeli Langinvainio sanoo videohaastattelussa.
Hän on työskennellyt muun muassa kriisinratkaisujärjestö CMI:ssä sekä puolustusvoimissa strategisen tiimin vetäjänä. Langinvainion yritys Inclus Oy tarjoaa yritysten ja julkishallinnon riskienhallintaa.
Pian Ukraina nipisti osan kaasusta omaan käyttöönsä, eikä sitä virrannut entisiä määriä keskiseen Eurooppaan saakka. Italian poliittinen johto pillastui ja syytti Ukrainaa kaasun varastamisesta.
Vuonna 2009 Venäjä laittoi Ukrainan kaasuhanat uudelleen kiinni viikoiksi.
Samaan aikaan toisaalla: Eurooppa sitoi itsensä kaasuputkella Venäjään
Itämeren rannalla Venäjän toimet entisten neuvostotasavaltojen painostamiseksi eivät kuitenkaan hidastaneet putkihanketta.
Nord Stream laskettiin merenpohjaan vuonna 2010. Seuraavana vuonna alkoivat kaasutoimitukset. Putki sitoi Saksan ja samalla muunkin lännen Venäjään.
Venäjä halusi vaikutusvaltansa kasvavan Euroopassa energian avulla. Sen sijaan lännessä ajateltiin, että Venäjän ja Euroopan väliset kauppasuhteet pitäisivät maiden välit vakaana ja rauha säilyisi maanosassa.
Puhuttiin keskinäisriippuvuuden luomisesta. Eurooppa tarvitsi energiaa, Moskova rahaa taloutensa pönkittämiseen.
– Se oli väärä ja naiivi ajatus. Saksa meni ansaan, Ulkopoliittisen instituutin Arkady Moshes sanoo.
Mosheksen mielestä Nord Stream 1 -putken rakentamisen vuonna 2010 voi vielä jotenkin ymmärtää. Mutta Nord Stream 2:n rakentamista sen jälkeen ei. Putken rakentamisesta sovittiin kesäkuussa 2015.
– Kun silloin oli tiedossa mitä Georgiassa, Ukrainassa ja Krimillä oli tapahtunut, saattoi myös tietää, mitä on tulossa.
Myös pitkän linjan turvallisuustutkijan mielestä Nord Streamin rakentaminen oli länsimailta käsittämätön teko.
Mikaeli Langinvainion mukaan energian erityisluonne kauppatavarana jäi ymmärtämättä. Energiasta tekee erityisen se, että koko yhteiskunta toimii sen varassa.
– Energia ei ole normaalia kauppatavaraa, Langinvainio sanoo.
Kun Nord Streamista päätettiin, tapahtui samalla jotain hyvin kohtalokasta. Saksa ja länsimaat tulivat viestineeksi Venäjälle suhtautumisestaan Ukrainaan,
Arkady Moshes arvioi Kremlin tulkinneen tuolloin, että Venäjä saa nyt touhuta rauhassa Ukrainassa.
– Saksa ja muut maat antoivat Kremlille sellaisen signaalin, että he valitsevat Ukrainan sijaan Venäjän, ohjelmajohtaja Moshes sanoo.
Kun Saksa sai suoran kaasuputken Venäjältä omaan rantaansa, se ei ollut enää riippuvainen Ukrainan kautta kulkeneesta kaasusta.
– Kremlissä syntyi sellainen vaikutelma, että Eurooppa ei puuttuisi siihen, että Ukrainassa sodittaisiin, Arkady Moshes tulkitsee.
Vuonna 2014 Venäjä miehitti Krimin. Se oli lähtölaukaus hyökkäykselle Ukrainaan, jonka Venäjä aloitti helmikuussa 2022.
Eurooppa luotti Putinin Venäjään
Nord Streamista käytiin poliittinen keskustelu myös Suomessa. Putkesta laadittiin myös muun muassa ympäristövaikutusten arvio, sillä se kulkee Suomen talousvesien halki.
Turvallisuuspoliittista ulottuvuutta ei pidetty ratkaisevan tärkeä asiana. Sabotaasin ja terrorismin uhka löytyvät ympäristöraportissa riskilistan hänniltä.
– On käsittämätöntä, että Euroopassa lyhyen aikavälin taloudellisten hyötyjen ja poliittisten irtopisteiden hakeminen ajoi strategisen turvallisuusajattelun yli, Mikaeli Langinvainio sanoo.
Hän arvelee, että Euroopassa ajateltiin ajan ajaneen Venäjän valtapyrkimysten ohi.
– Voi sanoa, että eurooppalaiset poliitikot olivat jo Venäjän taskussa, Mikaeli Langinvainiotiivistää.
"Venäjä syyllinen lähes varmasti"
Alkuviikosta tapahtunut räjähdys Itämerellä on vielä arvoitus.
Nord Stream ei ollut enää käytössä, kun Venäjä oli jo katkaissut kaasutoimituksensa Saksaan.
Monet tutkijat ja poliitikot ovat sanoneet julkisesti epäilevänsä iskuista Venäjää, mutta Arkady Moshes ei silti suostu edes spekuloimaan räjähdyksen tekijää.
– En kommentoi, koska en tiedä kuka se oli.
Langinvainio taas sanoo olevansa lähes sataprosenttisen varma, että tekijä on Venäjä.
– Venäjä on käyttänyt samaa taktiikkaa ennenkin, Langinvainio perustelee.
Langinvainio pitää Venäjää syyllisenä myös siksi, että sillä olisi varma motiivi teolleen. Räjäytys ajoittui samaan hetkeen, jolloin Venäjä liittää Ukrainassa valtaamiaan alueita itselleen.
Isku on Langinvainion mukaan varoitus lännelle olla puuttumatta toimintaan.
– Räjäytykset ovat viesti siitä, että Venäjä on valmis laajentamaan konfliktia Naton ja Venäjän välille, Langinvainio sanoo.
Kylmäävä mahdollisuus Putinin seuraavaksi askeleeksi
Itämeren pohjassa vuotavia ja pian myös ruostuvia putkia ei voida enää korjata.
Mikaeli Langinvainio pohtii, miksi Venäjä olisi tuhonnut putket lopullisesti. Miljardien investoinnit menevät hukkaan ja samalla myös järeä “kaasuase” lakkaa toimimasta.
– Oman omaisuuden tuhoaminen on ehkä käsittämätöntä, mutta jos näin on tapahtunut, se kertoo lose-lose -ajattelusta.
Putinin on mahdotonta voittaa Ukrainan kriisissä, Langinvainio sanoo. Vielä mahdottomampaa Putinin on kuitenkin myöntää hävinneensä.
Sen sijaan molempien tappio, lose-lose -tilanne hänelle saattaisi sopia.
– Tässä ajattelussa häviäjä pyrkii saamaan aikaan mahdollisimman paljon vahinkoa, jotta ei häviäisi ainakaan yksin, Langinvainio arvioi.
Yksi ratkaiseva hetki konfliktin jatkon kannalta on se, kenet Venäjä katsoo syylliseksi kaasuputkien räjäyttämiseen.
Langinvainio avaa kylmäävän skenaarion.
Jos Venäjä päättää, että Ruotsin talousalueella tapahtunut räjäytys on Ruotsin tekosia, se saattaa katsoa olevansa oikeutettu kostotoimiin Ruotsia vastaan.
Kosto voisi olla mitä tahansa hybridivaikuttamisen ja sotilaallisen iskun väliltä.
Langinvainio muistuttaa, että Ruotsin ja Suomen Nato-jäsenhakemus on vielä vahvistamatta Turkissa ja Unkarissa.
Naton periaatteisiin kuuluu, että sotatilassa olevaa maata ei hyväksytä jäseneksi.
– Varmaa on, että Venäjä haluaa hajottaa Natoa ja osoittaa, että sillä on kykyä iskeä sen riveihin, Langinvainio sanoo.
Tulevaisuus Euroopan ja Venäjän kesken näyttää synkältä.
Venäläistaustaisen Arkady Moshesin mukaan länsimaat ja Venäjä ovat nyt avoimessa konfliktissa keskenään. Moshes näkee osapuolten välisen jatkon toivottomana. Taloussuhteet ovat pirstaleina ehkä vuosikymmeniksi.
– Venäjän ja lännen suhteesta tulee primitiivinen. On vain vähän yhteyksiä, Moshes sanoo.
Asiantuntija uskoo, että myös kulttuurisuhteet katkeavat. Venäjän kielen ja kulttuurin tuntemus heikkenee.
– Tämä on pahempaa kuin kylmä sota, Arkady Moshes sanoo.
Jutussa on käytetty lähteenä myös Langinvainion artikkelia (Suomen Sotilas 2/2006); Mihail Zygarin kirjaa Putinin sisäpiiri, Nyky-Venäjän lyhyt historia (2016)
Korjattu 2.10. klo 21.26: Vladimir Putin oli vuonna 2005 Venäjän presidentti, ei pääministeri.
Lue lisää: