Silloin nuori Irja Mölkänen joutui Lintulassa hoivaamaan vanhoja nunnia ja vastaamaan luostarin karjataloudesta. Nyt menossa on rauhalliset vanhuuden päivät.
Äiti Varvaran ystävälliset kasvot tervehtivät tulijaa Lintulan luostarin aulassa. Muistoissa kulkevat kuvat luostariin tulosta ja elämästä siellä. Päätös luostarikilvoittelusta syntyi jo lapsuusvuosina Impilahdella.
- Meillä oli suvussa ollut jo aiemmin monta nunnalupauksen antanutta. Ei siinä mitään ihmeellistä ollut, koska meillä oli ortodoksinen usko ja ortodoksinen koti.
"Evakkotyttö nukkuu vaikka kynnyksellä"
Ennen luostariin menoa, silloin vielä Irja Mölkänen, joutui muiden karjalaisten tapaan evakkotielle, vastuullaan kotitilan karja. Sotavuosien jälkeen perhe asettui Outokumpuun. Silloin 23-vuotias Irja toteutti päätöksensä ja lähti Heinäveden Palokin kylään asettuneeseen Lintulan nunnaluostariin.
- Täällä oli 33 nunnaa, he olivat jo vanhoja ja vain muutama puhui suomen kieltä. Silloinen Igumenia Johanna oli toiminut opettajana ja hän puhui suomea. Aluksi minulle sanottiin, ettei ole tilaa. Kolmena päivänä illoin ja aamuin Igumenia kysyi aina uudestaan haluaisinko jäädä. Sanoin, että evakkotyttö nukkuu vaikka kynnyksellä. Tilaa Lintulassa oli silloin vähän. Niin sitten jäin ja heti alkuun sain kuuliaisuustehtäväksi karjanhoidon. Sodan jälkeen kaikesta oli pula ja elämä luostarissakin vaatimatonta. Kasvatin ja hoidin luostarin lehmät vasikasta lähtien. Lisäksi oli kaksi hevosta hoidettavana.
Äiti Varvara kertoo hymyillen, että aluksi oli kielivaikeuksia ja väärinkäsityksiä tuli. Luostarin nuorimpana sisarena hän teki pitkiä työpäiviä navetassa ja pelloilla. Jumalanpalveluksiin ei likikään aina ehtinyt.
- Karjaa oli kymmenkunta lehmää ja silloin vielä lypsettiin kolme kertaa päivässä. Jouluisin vein navettaan joulukuusen, kynttilät paloivat navetan ikkunalla. Sähköjä ei alkuvuosina vielä ollut. Jouluna annoin karjalle tietysti vähän isompia rehuannoksia. Kyllä oli haikea olo, kun luostari 1960-luvun alussa luopui karjasta. Vaihtoehtona oli joko luopua karjasta tai kynttilätehtaasta. Meille oli tarjottu tuohusten tekemistä ja se sai kannatusta. Sen jälkeen jouduin vastaamaan tuohuksia tekevästä kynttilätehtaasta.
Nelikymppisenä nunnaksi
Täytettyään 40 vuotta hänet vihittiin nunnaksi ja hänestä tuli Äiti Varvara.
- Silloin piti olla ennen nunnavihkimystä täyttänyt 40 vuotta. Varvara on hyvä nimi: se osuu syntymäpäivän kanssa samalle päivälle.
Nyt Äiti Varvara on tyytyväinen elämäänsä. Luostarilla on uudet, ajanmukaiset tilat. Se olikin yksi iso muutos hänen luostarissa oloaikanaan. Toinen oli slaavinkielisistä palveluksista luopuminen. Lintulan luostarissa palvelukset toimitetaan suomen kielellä. Aikaa on ollut vierailuille luostarin portin ulkopuolella. Muutama matkakin on tullut tehtyä. Yksi mieluinen kohde on Pyhtitsan luostari Virossa.
- Siellä olen käynyt neljä kertaa. Nyt on helppoa, kun meillä on luostarissa autokuskeja talo täynnä, hän kertoo naurahtaen.
- Nyt on aikaa myös olla mukana jumalanpalveluksissa. Tosin jalat ovat huonot, enkä jaksa seisoa, mutta minä istun.
Jouluaikaa Äiti Varvara odotti rauhallisin mielin.
-Meillä ei kovin paljon ole vieraita, omalla perheellä ollaan. Maailman menoa seuraan lukemalla lehtiä ja niistä valikoin mitä luen. Kaikkea ei tarvitse lukea.
Lintulan nunnaluostari perustettiin Karjalan Kannaksella, Kivennavalla 1894. Sodan jälkeen luostari hankki Heinäveden Palokista entisen Hackman-yhtiön kartanon ja maatilan. Siellä toiminta alkoi 1946. Silloin nunnia oli 33 nyt heitä on 14.