Janakkalalainen Juhani Suolahti eli Seppä-Jussi on yksi maan reilusta paristakymmenestä tiukan tutkinnon suorittaneesta seppämestarista. Mestaritittelillä on ikää vasta viikon. Vaativimpana lopputyönä pajassa komeilee rautakauden loistomiekan kopio, joka yhdistelee eri sen ajan metalleja. Arkityönä takana on kova naputtelu-urakka, joka sekin liittyy vanhaan seppäperinteeseen: tilaus kirkon korjaustyössä tarvittavia käsin taottuja keskiaikaisen naulan kopioita.
Tuore mestari on tyytyväinen ammattitaitovaatimusten noususta. Hänen mukaansa sepäntaidot lähes unohtuivat muovikaudella, ja kirittävää riittää jotta suomalaissepät taitaisivat saman kuin vaikka keskieurooppalaiset mestarit.
Kyläseppä saa tehdä tai joutuu tekemään (vähän riippuen siitä miten katsoo) mitä tahansa raudasta; pienistä nauloista ja avaimista suuriin aitoihin, portteihin ja katoksiin. Väillä saa vaivata päätään tai käyttää luovuuttaan oikein kunnolla. Työn mieli on omassa luovuudessa ja monipuolisuudessa.
Seppien kunnioitus syntyi jo lapsena, kun Jussi vei korjattavia kaluja jollekin kotikulman pajoista. Sepät olivat omanarvontuntoisia ja persoonallisia käsityöläisiä. Joskus heidän työtään sai seurata parikin tuntia, ennen kuin seppä antoi armon pikkupojalle ja kysyi tämän asiaa. Nykyseppä paitsi tuntee ylpeyttä ja kantaa pitkää ammattiperinnettä myös kuuntelee asiakasta ja tämän toiveita.