Artikkeli on yli 11 vuotta vanha

Ylitornio laittoi automaattiruoan "laskiämpäriin"

Vanhusten kotiruokapalveluun suunniteltiin Menumat Oy:n ruoka-automaattia. Kunnanhallitus kuitenkin päätyi lautakuntien kanssa eri linjoille ja selvittää nyt suljettujen kyläkeittiöiden uudelleen avaamista.

Pirkko Romppanen lämmittää ruokaa ateria-automaatilla.
Kuva: Niko Rönkkö / Yle
  • Tiina Rantamartti

Ylitornion kunnanhallitus päätti maanantaina yksimielisesti, että Ylitorniolla luovutaan Menumat Oy:n tarjoamasta automaattivaihtoehdosta.

Sen sijaan kunta aikoo selvittää jo vuosia sitten suljettujen Meltosjärven, Mellakosken ja Raanujärven keittiöiden ottamista uudelleen käyttöön.

Sekä tekninen lautakunta että perusturvalautakunta ovat jo aiemmin hyväksyneet automaattiruokaan siirtymisen. Kunnanhallituksen puheenjohtaja käytti asiassa otto-oikeutta ja toi asian uudelleen käsiteltäväksi.

Menumat Oy:n ateria-automaattipalvelussa ateriat säilytetään ja lämmitetään asiakkaan kotona laitteessa, jossa on yhdistettynä pakastin, kiertoilmauuni ja tietokone. Laite on käytössä useilla paikkakunnilla Etelä-Suomessa, mutta Lapissa sitä ei ole vielä testattu.

Ylitorniolla automaattivaihtoehtoon siirtymistä ehdittiin perustella muun muassa hygienia- ja turvallisuussyillä.

Pisimmät ruokien kuljetusmatkat ovat kunnassa jopa 70 kilometriä.

Kunnanhallituksessa automaatin katsottiin vievän vanhuksilta vähätkin mahdollisuudet päivittäiseen sosiaaliseen kontaktiin.