Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.
Afganistanissa on kuollut 3500 ulkomaista sotilasta vuodesta 2001 lähtien. Suurin osa kuolleista on amerikkalaissotilaita. Suomalaisia sotilaita on Afganistanissa kuollut kaksi.
Siviilejä on kuollut yli 25 000, mutta heistä ei ole saatavilla tarkkaa tietoa. Arvostelijoiden mielestä siviiliuhrien merkitystä on myös vähätelty. YK:n avustusoperaatio UNAMA ryhtyi dokumentoimaan siviiliuhreja vasta vuonna 2009.
0
0
Tuhansia henkiä, miljardeja dollareita
Useissa ISAF-maissa on alettu arvioida, onko vuosikausien suururakka Afganistanissa ollut kaikkien uhrausten arvoinen. Suomessa on asiasta oltu hiljaa. Siksi Yle kysyi viideltä kokeneelta Afganistan-asiantuntijalta, miten operaatiossa onnistuttiin. On aika antaa Natolle todistus Afganistanista.
ISAF-operaatio
- YK:n valtuuttama monikansallinen ISAF-operaatio käynnistyi Afganistanissa tammikuussa 2002. Sen tarkoituksena oli tukea Afganistanin uutta hallintoa ja luoda vakautta maahan. Vain viikkoja aikaisemmin Yhdysvallat oli liittolaisineen kukistanut talibanien hirmuhallinnon.
- Aluksi ISAF suojasi ainoastaan pääkaupunkia Kabulia ja sen ympäristöä. Samaan aikaan Yhdysvaltain operaatio Enduring Freedom jatkoi terroristien jahtaamista Afganistanissa.
- ISAF siirtyi Naton alaisuuteen vuonna 2003. Seuraavien vuosien aikana operaatio laajeni koko maahan. Afganistanissa on ollut operaation aikana enimmillään 140 000 ulkovaltojen sotilasta. Suomalaissotilaat ovat toimineet pääosin maan pohjoisosassa.
- ISAF-operaatio päättyy vuoden 2014 lopussa. Vastuu maan turvallisuudesta siirtyy Afganistanin omille turvallisuusjoukoille. Maahan jää noin 12 000 ISAF-sotilasta tukioperaatioon Resolute Support, ”Päättäväinen tuki”.
- Jäljelle jäävät sotilaat tukevat Afganistanin turvallisuusjoukkoja mm. kouluttamalla heitä, eikä heidän enää pitäisi osallistua varsinaisiin taisteluihin. Vuoden 2016 lopussa Afganistanissa pitäisi olla enää joitakin satoja sotilaita suojaamassa suurlähetystöjä.
Ylen haastattelemat asiantuntijat saivat antaa arvosanan operaatiosta neljästä eri näkökulmasta: turvallisuudesta, jälleenrakennuksesta, naisten aseman kohentumisesta sekä erikseen vielä suomalaissotilaiden pärjäämisestä Suomen kaikkien aikojen vaarallisimmassa kriisinhallintaoperaatiossa.
Lisäksi yllä olevasta grafiikasta voi seurata, miten ISAF-operaatio eteni Afganistanissa kuukausi kuukaudelta – ja miten operaatio vaati siviiliuhreja ja sotilashenkiä.
Afganistanissa on kuollut kaikkiaan 3 500 länsijoukkojen sotilasta. Heistä kaksi on suomalaisia.
– Afganistanissa on kuollut paljon ISAF-sotilaita. Minkä takia? Operaatiomaat kertovat menestystarinoita Afganistanista. Ehkä antaakseen oikeutuksen sille, että sotilaat menettivät henkensä. Tai oikeuttaakseen Naton luovuttamaan vastuun turvallisuudesta afgaaneille, sanoo yksi Afganistan-asiantuntija, ruotsalainen Magnus Forsberg.
Toinen, tosin puutteellinen tapa mitata operaation kulkua on raha. Esimerkiksi Yhdysvallat on kuluttanut Afganistanin jälleenrakennukseen ja turvallisuusjoukkojen kouluttamiseen 109 miljardia vuoden 2014 loppuun mennessä. Se on juuri ja juuri enemmän kuin Yhdysvaltain antama Marshall-apu 16 Euroopan maalle toisen maailmansodan jälkeen, inflaatio huomioituna.
Suomi on puolestaan antanut Afganistaniin kehitysapuun runsaat 220 miljoonaa euroa vuoden 2002 jälkeen. ISAF-operaatioon on kulunut noin 250 miljoonaa euroa.
Operaation kokonaissummaa ei pelkästään näistä luvuista voida päätellä. Laskuista ovat pois esimerkiksi sodassa henkisesti haavoittuneet sotilaat, joista vain harvat ovat saaneet apua.
– Maiden johdon tulisikin vastedes kertoa kunkin operaation tavoitteet riittävän selvästi, jotta kansalaiset ymmärtäisivät, miksi konfliktiin otetaan osaa, mitä hyötyjä ja riskejä osallistumisesta on, mikä on vetäytymisaikataulu ja kuinka paljon rahaa palaa, tähdentää Tuomas Muraja, entinen suomalaissotilas ja yksi Ylen valitsemista Afganistan-asiantuntijoista.
Nato-johtoinen ISAF-operaatio alkoi lupaavasti: Yhdysvallat oli liittolaisineen kukistanut Talibanin ja maassa alkoi jälleenrakennus. Monen asiantuntijan mukaan tuudittauduttiin uskomaan, että tilanne olisi kohta hallinnassa. Tehtiin suuria virheitä, jotka kostautuvat nyt, kun maasta pitäisi lähteä pois.
Kun Nato-joukot saapuivat Afganistaniin, oli maa riutunut sodan jaloissa vuosikymmeniä. Talibanien hirmuhallintoa oli edeltänyt sisällissota. Sitä ennen oli ollut sota neuvostojoukkoja vastaan.
– Monille ihmisille Naton operaatio on merkinnyt ensimmäistä kertaa aikaa, jolloin he pääsevät kokemaan edes jonkinlaista turvaa arjessaan. Afganistanissa on tapahtunut valtavasti edistystä sen jälkeen, kun Nato tuli tänne, kertoo tunnettu tutkija ja ihmisoikeusaktivisti Ahmad Nader Nadery Kabulista.
Operaation ensimmäisinä vuosina ISAF-joukot suojasivat vain Afganistanin väliaikaishallintoa Kabulissa ja kaupungin ympärysalueita. Nato otti päävastuun operaatiosta vuonna 2003, ja alkoi asteittain levittää toimintaansa muualle maahan.
Operaatio laajennettiin koko maahan vasta vuonna 2006, ja silloinkin keskityttiin isoihin asutuskeskuksiin. Ihmisoikeusjuristi Sari Kouvon mukaan tästä koitui operaatiolle sen suurin epäonnistuminen.
– Maakunnissa oli parin vuoden ajan valtatyhjiö, mikä mahdollisti Talibanin ja muiden kapinallisten vahvistumisen uudelleen. Siinä hukattiin todellinen mahdollisuus, sanoo nykyisin EU:ssa ihmisoikeusneuvonantajana työskentelevä Sari Kouvo.
Lähes kaikki Ylen haastattelemista viidestä Afganistan-asiantuntijasta pitää ISAF-operaation ensimmäisiä vuosia ratkaisevina nykytilanteen kannalta.
– Vuosina 2004-2005 oli kultainen hetki, jolloin Taliban oli lyöty. Mutta se mahdollisuus menetettiin, sanoo pitkään Afganistanissa työskennellyt ruotsalainen turvallisuusalan asiantuntija Magnus Forsberg.
Myös suomalaisjoukoissa tiedotusupseerina toiminut Tuomas Muraja pitää operaation alkuvuosia suhteellisen rauhallisina. Vuosi 2006 oli käännekohta.
– ISAF jumiutui pian veriseen sotaan hallitusta vastustavien joukkojen kanssa. Tuosta vuodesta eteenpäin jokaista seurannutta vuotta on voitu kutsua historian verisimmäksi sitten Taliban-hallinnon, Muraja kertoo.
Afganistanissa on kuollut länsijoukkojen sotilaita yhteensä noin 3 500. Siviiliuhrien tarkkaa määrää ei ole kyetty laskemaan, mutta arviolta heitä on yli 25 000.
– Sitten väheksyttiin siviiliuhrien merkitystä. Afganistanilaiset eivät tietenkään tällaista unohda, Sari Kouvo huomauttaa.
"Aseet Helvetin enkeleille"
Koska turvallisuustilannetta ei saatu hallintaan, päätti Nato 2000-luvun puolivälissä parantaa syrjäisimpien alueiden turvallisuutta perustamalla paikallisia miliisijoukkoja. Idean takana oli Yhdysvallat, joka oli samalla menetelmällä saanut aikaan tuloksia Irakissa.
Yksi näkyvimmistä ja kiistanalaisimmista asejoukoista oli Afganistanin paikallispoliisi ALP. Paikallispoliisia on syytetty usein ryöstelystä, murhista, raiskauksista ja kiristyksestä. Human Rights Watch -järjestön mukaan ALP:n joukot ja paikallisten sotapäälliköiden joukot olivat monesti käytännössä sama asia.
Joillakin alueilla asejoukoilla oli enemmän miehiä kuin paikallisella poliisilla.
– Naton suurimpia virheitä oli se, että se otti mallia Irakista ja perusti paikallisia asejoukkoja pitämään yllä järjestystä. Nämä joukot olivat niitä samoja paikallisjohtajia ja taistelijoita, joilta oli riisuttu aseet pari vuotta aikaisemmin. Se on vähän sama asia kuin Suomen viranomaiset antaisivat suomalaisille Helvetin enkeleille aseet ja luvan vartioida vaikkapa Turkua, sanoo ruotsalaisjoukoissa työskennellyt turvallisuusneuvonantaja Magnus Forsberg.
Arvostelijoiden mielestä Naton toiminta Afganistanissa oli hajanaista ja tempoilevaa. Pitkän aikavälin suunnitelmat puuttuivat. Kun projekti paikallisten turvajoukkojen rakentamisesta epäonnistui, päätettiin panostaa enemmän Afganistanin armeijan ja poliisin tukemiseen.
Ruohoa syövät sotilaat
Vastuu Afganistanin turvallisuudesta lankeaa lopullisesti maan oman armeijan ja poliisin harteille vuodenvaihteessa, kun ISAF-operaatio päättyy.
Maan turvallisuusjoukoissa palvelee nykyisin noin 350 000 afganistanilaista. Ongelmana on, että valtaisa turvallisuuskoneisto nielee miljardeja. Pelkästään Yhdysvalloilta on kulunut turvallisuusjoukkojen varustamiseen ja kouluttamiseen yli 60 miljardia dollaria.
Kaikki asiantuntijat ovat huolestuneita, että tällaisia summia ei löydy jatkossa.
– En ole moneen vuoteen nähnyt, miten Afganistanin armeija ja poliisi ylläpidetään, koska kustannukset ovat järjettömät. Jos niitä ei voida ylläpitää, voivat tähänastiset saavutukset valua hiekkaan, sanoo Ulkopoliittisen instituutin tutkija Charly Salonius-Pasternak.
Nato on vasta vuodesta 2009 lähtien kouluttanut Afganistanin armeijaa järjestelmällisesti. Hajanaisesta, osin lukutaidottomasta sotilasjoukkiosta on kasvamassa yhtenäinen armeija. Ajoittain afgaanisotilaille on sadellut kehujakin rohkeudesta.
Mutta se ei vielä tarkoita, että turvallisuusjoukot pystyvät pitämään yksin maan kasassa.
Joukkojen varustelutaso on monin paikoin edelleen heikko ja vuoristoinen maa logistinen painajainen. Ongelmista on lukuisia esimerkkejä:
Maan eteläosassa Ghorakin alueella ryhmä talibanien piirittämiä Afganistanin armeijan sotilaita joutui hiljattain syömään ruohoa henkensä pitimiksi, kertoo kanadalainen Globe and Mail -sanomalehti. Alue oli ollut aikaisemmin kanadalaissotilaiden hallussa, mutta heidän vetäydyttyä loppui myös huoltoapu sotilashelikoptereilla.
Magnus Forsbergin mukaan Afganistanin armeijalla on edelleen pataljoonia, joiden on lopetettava taisteleminen kolmantena päivänä polttoaineen loppumisen takia. Joukoilta saattaa loppua myös ruoka, jota he ajautuvat varastamaan paikallisilta ihmisiltä.
– On kuin armeija olisi keskiajalta, jolloin sotilaat olivat riippuvaisia paikallisväestön resursseista, hän sanoo.
Forsberg on viime vuosien aikana toiminut EU:n Afganistanin poliisia kouluttavan Eupol-hankkeen neuvonantajana. Aikaisemmin hän työskenteli muun muassa ruotsalaisjoukkojen poliittisena neuvonantajana Mazar-i-Sharifissa.
– Nato on käytännössä vasta puolessavälissä saadakseen aikaan kunnollisen armeijan. Poliisilaitos on vasta alkion asteella. Tarvitsisimme saman verran aikaan kuin mitä nyt on käytetty. Mutta vetäytyminen tulee kuitenkin tapahtumaan, koska osallistuvien maiden kärsivällisyys on loppunut ajat sitten, Magnus Forsberg kritisoi.
Syyrian ja Irakin tiellä?
Ilmapiiri Afganistanissa on juuri nyt kireä, eikä vain maan sisäisen tilanteen takia. Ääri-islamistiset ryhmät ovat vahvistuneet voimakkaasti Lähi-idässä.
– Ihmiset ovat huolestuneita, että täällä käy samoin kuin Irakissa ja Syyriassa. He pelkäävät, että Afganistanin armeija ei pysty yksin puolustautumaan Talibanin ja muiden terroristiryhmien hyökkäyksiltä. Joillakin talibaneilla ja terroristiryhmillä on kytköksiä ISIS:iin, Ahmad Nader Nadery sanoo.
Ulkopoliittisen instituutin Charly Salonius-Pasternak on myönteisempi – mutta vain, jos ulkovallat jaksavat rahoittaa Afganistanin jättiarmeijaa ja hallintoa. Raha pitää Afganistanin johdon ja varsinkin sille lojaalin valtaeliitin tyytyväisenä.
– Jos heille maksetaan, niin en näe riskiä, että ajauduttaisiin sisällissotaan. Se ei kuitenkaan tarkoita, että taisteluja tai itsemurhapommituksia ei tapahtuisi, Salonius-Pasternak sanoo.
Tavallisten afganistanilaisten kääntyminen talibanien kannattajiksi on kuitenkin todellinen uhka. Sari Kouvo painottaa, että erityisesti Afganistanin armeijan sotilaiden palkkauksesta on huolehdittava. Sotilas elättää palkallaan perheensä lisäksi isomman joukon sukulaisia ja lähipiiriä. Köyhässä maassa elanto otetaan sieltä, mistä se saadaan.
– Muuten mahdollisuutena on siirtyminen rikollisten tai kapinallisten leipiin. Miten vain voi käyttää omaa asettaan elannon hankkimiseen, Kouvo huomauttaa.
Afganistan astuu epävarmuuden aikaan vuonna 2015. Tuolloin ISAF-operaatio muuttuu tukioperaatioksi, jossa huomattavasti pienempi määrä länsijoukkojen sotilaita kouluttaa ja tukee Afganistanin turvallisuusjoukkoja, mutta ei osallistu itse sotimiseen.
Afganistanin tulevaisuus on huteralla pohjalla.
– Nato meni Afganistaniin opettelemaan, miten tällaisia missioita tehdään. Sinne ei olisi pitänyt mennä kuin kouluun. Pitäisi tietää, mitä tekee, Sari Kouvo sanoo.
Afganistaniin on rakennettu ennennäkemätön määrä kouluja, sairaaloita ja teitä. Monesti jäi varmistamatta, löytyykö uusiin rakennuksiin opettajia, lääkäreitä ja sairaanhoitajia. Asiantuntijoiden mukaan jälleenrakennukseen osallistunut Nato hutiloi, ja rahaa valui paikallisten vallanpitäjien taskuihin.
Nato myöntää, että nykypäivän kriisit ovat monimutkaisia, eikä niitä ratkota vain sotimalla. Erityisen monimutkaista on Afganistanissa. Siksi Nato perusti PRT-joukkoja eli paikallisia jälleenrakennusryhmiä, jotka veivät kehitysapua lähiseuduille.
Tämä johti massiivisiin kehityshankkeisiin. Paljon hyvää saatiin aikaiseksi: osittain myös Nato-joukkojen tuella rakennettiin kouluja, sairaaloita, terveysasemia ja teitä. Esimerkiksi koululaisten määrä on noussut operaatiovuosien aikana miljoonasta 7,8 miljoonaan.
Osalla jälleenrakennusryhmistä oli rahaa ongelmaksi asti. Se piti jakaa nopeasti eteenpäin, koska tulossa oli vielä enemmän rahaa. Tästä seurasi hutilointia, osa Ylen haastattelemista asiantuntijoita huomauttaa.
– Nato rakensi kouluja ja sairaaloita. Mutta kouluihin ei ollut opettajia eikä sairaaloihin lääkäreitä, sairaanhoitajia tai tarvikkeita. Käytännössä Nato luovutti Afganistanin hallitukselle vain tyhjiä kuoria, turvallisuusneuvonantaja Magnus Forsberg sanoo.
Sotilaskoneisto ei osannutkaan luoda kehitystä kestävälle pohjalle.
– Liian monta avustushanketta, joilla yritettiin niin sanotusti voittaa afganistanilaisten sydämet ja mielet ISAF:in puolelle. Liian vähän pitkän aikavälin avustushankkeita, ihmisoikeusjuristi Sari Kouvo summaa.
Terveysasemarahoilla huviloita
Avustushankkeet muokkasivat myös maan valta-asetelmia. Maakuntien kuvernööreillä oli yhtäkkiä helpompaa pyytää apua ja rahaa suoraan paikallisesta ISAF:in tukikohdasta kuin kalastella keskushallinnon huomiota Kabulista.
– Maan johto jäi pimentoon siitä, mitä suuressa osassa maata todellisuudessa tapahtui, Forsberg sanoo.
Osa ISAFilta tulevista rahoista valui paikallisjohtajien taskuihin. Läpeensä korruptoituneessa maassa se ei ollut mikään yllätys.
– Ehdottomasti ainakin länsimaisesta näkökulmasta on edistetty korruptiota, Ulkopoliittisen instituutin tutkija Charly Salonius-Pasternak sanoo.
– En näe sitä mitenkään katastrofaalisena, jos miljoona menee väärään osoitteeseen tai Kabulissa on yhtäkkiä hulppeita huviloita, kun joku on saanut käteissopimuksen esimerkiksi terveysaseman rakentamiseksi. Ikävää, mutta näin vain käy, Salonius-Pastenak kommentoi.
Natolla ei ollut kattavaa suunnitelmaa siitä, miten jälleenrakennusta ohjattaisiin yhteistyössä Afganistanin hallinnon ja lukuisten eri avustusjärjestöjen kanssa.
Afganistaniin Afghan Analyst Network -tutkimuslaitoksen perustanut Sari Kouvo neuvookin Natoa miettimään jatkossa tarkemmin hankkeitaan.
– Pitäisi miettiä tarkemmin, kuka hankkeen toteuttaa, kuka takaa turvallisuuden ja entä kuinka paljon rahaa kuluu matkalla, jos hankkeen toteuttamisessa on mukana pitkä ketju toimijoita, Kouvo luettelee.
Suomalaisjoukoissa upseerina toiminut Tuomas Muraja muistuttaa, että sotilaiden tehtävä ei ole panna korruptiota aisoihin vaan luoda vakaammat olosuhteet kehitykselle. Sotilaat yrittävät tuoda turvaa, jotta järjestöt pääsisivät rakentamaan yhteiskuntaa siten, että tytöt pääsevät kouluun, talous kohenee ja korruptio saadaan talttumaan.
– Voidaan myöntää, että Afganistanissa pahoin kompuroinut Nato sai nenilleen. Vakaat olosuhteet jäivät luomatta, Muraja kertoo.
Pettymys yksittäiselle afganistanilaiselle on suuri, jos köyhään kylään kerrankin saadaan koulurakennus tai terveysasema, joita ei kuitenkaan oteta käyttöön. Tai tie, joka hajoaa vuodessa käyttökelvottomaksi, asiantuntijat painottavat.
Pettymykset ovat omiaan luomaan epäluottamusta - mutta ei välttämättä Natoa vaan Afganistanin hallintoa kohtaan.
– Tämä ehdottomasti heikentää ihmisten luottamusta hallitukseen ja Kabulin päättäjiin, Magnus Forsberg sanoo.
Ammattitaitoisia, luotettavia ja rauhallisia. Näillä sanoilla Ylen haastattelemat asiantuntijat kehuvat suomalaissotilaita. Mutta ovatko he olleet oikeassa tehtävässä? Entä onko Suomen puolustusvoimien saama hyöty ollut tärkeämpää kuin Afganistanin saama hyöty?
– Pohjoismaalaisten sotilaiden pitäisi olla ylpeitä siitä, että he ovat aina korostaneet siviilien suojelua ja ihmisoikeuksia. Tässä asiassa he suoraan sanottuna eroavat toisista joukoista, tutkimusjohtaja Ahmad Nader Nadery kertoo Kabulista.
Suomalaisia sotilaita kehuvat kaikki Ylen haastattelemat asiantuntijat. Suomalaiset ovat luotettavia, luontevia, tehokkaita ja aidosti kiinnostuneita Afganistanin oloista.
Suomalaiset sotilaat ovat usein vanhempia kuin esimerkiksi Yhdysvaltain parikymppiset merijalkaväen sotilaat. Elämänkokemus auttaa ymmärtämään myös afganistanilaisten ongelmia, monet asiantuntijat korostavat.
– Monipuolisuus on sana, joka kuvaa hyvin suomalaista rauhanturvaajaa. Kaikki tekevät kaikkea, puutöistä tietokoneasennuksiin, kertoo toimittaja Tuomas Muraja, joka toimi suomalaisjoukkojen tiedotusupseerina Maimanassa Pohjois-Afganistanissa.
Myös Magnus Forsberg on seurannut suomalaissotilaita läheltä. Hän on toiminut Pohjois-Afganistanin Mazar-i-Sharifissa ruotsalaisjoukkojen kapteenina ja myöhemmin joukon poliittisena neuvonantajana samassa tukikohdassa, missä myös suomalaisjoukot toimivat.
– Hyviä sotilaita, mutta väärässä tehtävässä, Magnus Forsberg toteaa suomalaisista.
Tästä Forsberg ei syytä niinkään suomalaisia vaan koko ISAF-operaation suunnittelua. Forsbergin mukaan Naton olisi pitänyt jo 2000-luvun puolivälissä ottaa Afganistanin armeija ja poliisi tiiviisti mukaan ulkomaisten joukkojen toimintaan. Esimerkiksi pienen suomalaisryhmän lähettämistä Samanganin maakunnassa sijaitsevaan Aybakiin Forsberg ei ole pitänyt järkevänä.
– Suomalaisten ja ruotsalaisten poliisikouluttajien olisi pitänyt opastaa paikallisia poliisipäällikköjä siellä sen sijaan, että parisenkymmentä suomalaissotilasta lähetetään asumaan Aybakiiin ja tekemään satunnaista partiointia, Forsberg sanoo.
Forsbergin mukaan ISAF-operaatiolta puuttuivat pitkän tähtäimen suunnitelmat. Jo hyvissä ajoin olisi pitänyt päättää, miten Afganistanin omat joukot koulutetaan kyllin vahvoiksi pärjäämään yksin.
– 2000-luvun puolivälissä olisi pitänyt keskittyä enemmän siihen, mitä haluamme saavuttaa kymmenessä vuodessa, eikä vain lähettää joukkoja partioimaan Samanganiin, Forsberg tähdentää.
Suomen etu vai Afganistanin?
Afganistan-operaatiosta on ollut Suomen puolustusvoimille suuresti hyötyä. Sotilaita on koulittu vaikeissa oloissa, suomalaiset ovat saaneet oppia kriisin johtamisesta ja yhteistyöstä muiden ISAF-maiden kanssa. Aseita ja muuta sotakalustoa on testattu tosielämässä.
Ulkopoliittisen instituutin tutkijan Charly Salonius-Pasternakin mukaan Suomi on onnistunut vakuuttamaan monet muut maat suomalaissotilaiden ammattitaidosta. Reserviläiset toimivat ainakin yhtä hyvin kuin ammattiarmeijoiden sotilaat, Salonius-Pasternak kiittelee.
– Siinä kaikessa on onnistuttu. Mutta onko sillä mitään vaikutusta Afganistaniin? Ei. Mutta se on ollut ehdottomasti yksi Suomen osallistumisen tavoitteista, Salonius-Pasternak sanoo.
Suomi on ajoittain asettanut etusijalle oman kansalliselle puolustukselle koituvan hyödyn – eikä välttämättä sitä, mitä ISAF-operaatio tai Afganistan olisi kulloinkin tarvinnut. Nato esimerkiksi pyysi suomalaisilta tukea viesti- ja pioneerikoulutuksen järjestämisessä, mutta sitä ei herunut.
– Suomi olisi kevyesti voinut auttaa koulun pystyttämisessä ja sen vetämisessä, mutta niin ei tehty, Salonius-Pasternak huomauttaa.
– Tällainen toiminta on puolustettavissa hyvin veronmaksajille. Mutta asian avaaminen ei olisi pahitteeksi, vaikka ei sitä ole kauhean usein poliitikkojen suusta kuultu. Tulevaisuuden osallistumisen suhteen tämä olisi yksi asia, mikä olisi hyvä oppia ja miettiä Suomessa, Salonius-Pasternak sanoo.
Nato-johtoisten joukkojen läsnäolo Afganistanissa on turvannut monille afganistanilaisnaisille tien kouluun, töihin tai jopa politiikkaan. Monet asiantuntijat pelkäävät, että naiset oikeudet häviävät maasta kansainvälisten joukkojen mukana.
Nato totesi syyskuussa pidetyn Walesin huippukokouksen päätösjulistuksessa, että ISAF-operaatio on edistänyt merkittävästi erityisesti Afganistanin naisten oikeuksia ja niiden tukemista jatketaan.
Afganistan-asiantuntijat epäilevät, että näin olisi.
– Naisten oikeudet nähdään osana kansainvälisten yhteisön toimintaa ja osa oikeuksista tulee häviämään joukkojen mukana, Sari Kouvo sanoo.
EU:lle ihmisoikeusneuvonantajana työskentelevä Sari Kouvo on seurannut, miten viimeisen 3-4 vuoden aikana ilmapiiri on muuttunut naisia kohtaan paljon ankarammaksi. Erityisessä vaarassa ovat naiset, jotka ovat osallistuneet paikallispolitiikkaan.
– Pelkään myös, että naisten turvatalojen rahoitus voi loppua. Silloin kaikkein heikoimmassa asemassa olevilla naisilla ei ole paikkaa mihin mennä, jos perhe on hylännyt tai mies uhkaa tappaa, Kouvo sanoo.
Takaisin talibanien aikaan?
Nato-johtoinen operaatio ei ole suoraan ollut vastuussa Afganistanin naisten asemasta, mutta ISAF-joukot ovat läsnäolollaan turvanneet useiden naisten koulutuksen ja tyttöjen koulutien. Ilman Natoa monet naisia ja tyttöjä puolustavat avustusjärjestöt eivät olisi koskaan uskaltautuneet Afganistanin levottomille seuduille.
Mutta Nato-operaation päättyminen ja mahdollisesti liian nopea vetäytyminen herättää pelkoa afganistanilaisissa. Varsinkin Afganistanin nuoren sukupolven toivo on koetuksella.
Erityisesti naiset ovat vaarassa alueilla, jotka Taliban on vallannut takaisin ISAF-joukkojen vetäydyttyä.
– Taliban toimii näillä alueilla jopa vielä radikaalimmin kuin aikaisemmin, koska he ovat mielestään vihdoin voittaneet taistelun ulkomaisia joukkoja vastaan. Näillä alueilla he voivat julistaa ankaria arvojaan vielä röyhkeämmin kuin yli vuosikymmen sitten, sanoo tutkija ja ihmisoikeusaktivisti Ahmad Nader Nadery Kabulista.
”Länsi oli naiivi”
Kansainvälisten joukkojen vetäytyminen on jo kiristänyt ilmapiiriä myös vapaamielisemmissä isoissa kaupungeissa, jotka ovat edelleen tiukasti Afganistanin hallituksen hallussa.
Osa uudistusmielisistä afganistanilaisista on muuttunut vanhoillisiksi. Esimerkiksi opiskelemaan lähetettyjä tyttäriä saatetaan käskeä kotiin ja edessä voi olla järjestetty avioliitto.
– Kansainvälinen yhteisö oli naiivi olettaessaan, että Talibanin kukistuttua naisten oikeudet olisivat etusijalla ja tulisivat hyväksytyiksi Afganistanissa, Sari Kouvo kritisoi.
– Talibanit eivät ole muukalaisia afganistanilaiselle yhteiskunnalle. Afganistan on konservatiivinen yhteiskunta, missä naiset eivät yleisesti ole niin tärkeitä kuin miehet. Siksi jotkut kansainvälisen yhteisön linjauksista ovat olleet liian radikaaleja, Kouvo sanoo.
Äänenpainot naisten asemasta ovat muuttuneet myös ISAF-operaation johdossa, sanoo Magnus Forsberg. Hän työskenteli vuonna 2007 ruotsalaisjoukoissa kapteenina Mazar-i-Sharifissa.
– Muistan, kuinka vuosina 2007-2008 jokainen ISAF:in komentaja tilaisuuden tullen puhui tasa-arvosta ja naisten oikeuksista, mutta kukaan ei puhunut mitään neuvotteluista Talibanin kanssa. Viimeisen kahden vuoden aikana kukaan ei ole enää puhunut naisten oikeuksista. Nyt he ovat innokkaita neuvottelemaan rauhasta Talibanin kanssa, Magnus Forsberg vertaa.
Kansainvälisten joukkojen vetäytyminen, Afganistanin sekavat presidentinvaalit ja Talibanin voimistuminen ovat merkkejä siitä, miten maassa on käynnissä valtataistelu tulevaisuudesta ISAF-operaation jälkeen.
Asiantuntijat eivät silti usko, että Afganistanin johto hylkäisi naisten oikeudet kokonaan.
– Silloin rahahanat lännestä sulkeutuisivat. Afganistanin johto on kuitenkin täysin riippuvainen lännen rahasta, Charly Salonius-Pasternak Ulkopoliittisesta instituutista muistuttaa.
Magnus Forsbergin mukaan Naton vetäytymisen jälkeen rauhan neuvotteleminen kapinallisten, myös talibanien, kanssa saattaa olla helpompaa. On mahdollista, että kapinalliset ja Afganistanin johto pääsevät jonkinlaiseen yhteisymmärrykseen.
– Mutta se rauha ei tule näyttämään hyvältä. Se rauha tehdään naisten oikeuksien ja tiettyjen etnisten ryhmien kustannuksella, sanoo Magnus Forsberg.
– Naisten todellinen taistelu alkaa nyt.
Lashkar Gahissa Helmandin maakunnassa rehottaa ISAF-operaation irvikuva: talibanit kasvattavat ISAF-joukkojen hylkäämässä tukikohdassa unikkoa oopiumin valmistusta varten. Huumekasvia on turvallisempi kasvattaa Naton rakentamien jykevien muurien sisällä. Miljoonabisnes kukoistaa.
– Kollegani menevät tukikohdan ohi joka päivä, tuttu pohjoismaalainen avustustyöntekijä kertoo. Hän on myös itse käynyt paikalla.
Ei sen näin pitänyt mennä.
Tämän juttukokonaisuuden tarkoituksena on ollut selvittää, mitä tapahtui, kun Nato ulotti ensimmäistä kertaa suuroperaationsa Euroopan ulkopuolelle. Yhden kurjan maan kohtaloa yritettiin muuttaa 50 ISAF-maan voimalla.
Mitä tehtiin oikein, mitä väärin ja mitkä ovat seuraukset?
Onnistuttiinko Afganistanissa?
Ei läheskään siinä mittakaavassa, mitä 2000-luvun alussa tavoiteltiin.
ISAF-maiden sotilaat jättävät taakseen maan, jota hallitus ja turvallisuusjoukot pitävät juuri ja juuri kasassa. Etelässä, Talibanin perinteisillä valta-alueilla, kapinallisliike on vallannut itselleen nopeasti takaisin merkittäviä alueita. Siellä sorto jatkuu vanhaan malliin.
Mutta tärkeimmät kaupungit ovat hallituksen vallassa, samoin rauhallisempi maan pohjoisosa. Näille alueille jää ainakin toistaiseksi ilmataskuja, joissa voi hengittää vapaammin. Maan armeija ja poliisi sekä kansainvälisten joukkojen rippeet turvaavat elämisen niin hyvin, että jotkut naisetkin pääsevät työelämään tai jopa osallistumaan politiikkaan sekä osa tytöistä pääsee kouluun ja oppii lukemaan.
Afganistan on silti edelleen maailman surkeimpia valtioita. YK:n inhimillisen kehityksen indeksillä Afganistan on sijalla 169. Takana on vain 15 Afrikan maata.
Ylen haastattelemilta asiantuntijoilta selitys nykytilaan tulee melkein kuin yhdestä suusta: yritettiin liian paljon, liian lyhyessä ajassa. Tavoitteet olivat yltiöpäiset ja epärealistiset.
ISAF-maat voivat toki onnitella itseään siitä, että Afganistanista ei ole tullut sellaista ääri-islamismin mielivaltaista temmellyskenttää kuten osissa Syyriaa ja Irakia.
Monet muut tavoitteet ovat jääneet puolitiehen: viime presidentinvaalit päätyivät ilmiriitaan ja lopullista tulosta ei koskaan julkistettu. Jälleenrakennusta on vaikeuttanut valtaisa korruptio. Etelä-Afganistanissa Talibanin tiedetään keräävän suojelurahaa joidenkin avustushankkeiden toteutumisesta.
Näyttää uhkaavasti siltä, että näillä annetuilla eväillä Afganistanin nykyhallinto on liian heikko ja vastavoimat liian vahvoja. Sotaväsymyksestä kärsivien ulkovaltojen sotilaallinen jatkotuki ja raha-apu eivät riitä.
ISAF:in tammikuussa alkavan jatko-operaation alasajo alkaa jo vuoden kuluttua. Vuoden 2016 lopulla Afganistanissa pitäisi olla enää joitakin satoja sotilaita, jotka toimivat suurlähetystöistä käsin.
Operaatiomaiden olisi tunnustettava, että nykysuunnitelma on jälleen kerran epärealistinen. Afganistan on tuskin parin vuoden kuluttua kyllin vahva pärjäämään yksin.
Muuten olemme kahden vuoden kuluttua, kun tukioperaationkin pitäisi olla lopuillaan, samassa tilanteessa kuin nyt: ei sen ainakaan näin olisi pitänyt mennä.
Kukin asiantuntija antoi kouluarvosanan ISAF-operaation onnistumisesta neljästä eri näkökulmasta: turvallisuus, jälleenrakennus, suomalaissotilaiden pärjääminen ja naisten asema. Charly Salonius-Pasternak antoi numeroarvosanan sijaan arvion asteikolla hyvä-tyydyttävä-välttävä.
Magnus Forsberg
Magnus Forsberg on työskennellyt turvallisuusneuvonantajana EU:n poliisioperaatiolle Afganistanissa ja Ruotsin Afghanistan-komitealle. Aikaisemmin hän on toiminut Mazar-i-Sharifissa ruotsalaisjoukkojen kapteenina sekä myöhemmin joukkojen poliittisena neuvonantajana.
Sari Kouvo
Afghan Analysts Network -tutkimuslaitoksen toinen johtaja ja perustaja, ihmisoikeusjuristi. Toimii tällä hetkellä EU:n ulkosuhdehallinnon neuvonantajana, erityisalueena Afganistan ja ihmisoikeudet.
Ahmad Nader Nadery
Tunnettu ihmisoikeusaktivisti ja tutkija Afganistanissa. Afghanistan Research and Evaluation Unit ‑tutkimuslaitoksen johtaja, aikaisemmin toiminut mm. Afganistanin ihmisoikeuskomission varapuheenjohtajana.
Tuomas Muraja
Toimittaja, kääntäjä. Muraja toimi tiedotusupseerina Suomen ISAF-joukoissa Afganistanissa 2006–2007. Kirjoittanut kirjan Sotilaana Afganistanissa.
Charly Salonius-Pasternak
Ulkopoliittisen instituutin tutkija, erityisalueena Suomen turvallisuus- ja puolustuspolitiikka.