Kun Lotta Kaihua oli pikkutyttö, hän ei halunnut pitää synttäreitä. Se, että kaikki tulivat varta vasten kylään juhlimaan juuri häntä, oli jotenkin kamalan kiusallista. Huomio on kiusallista edelleen, vaikka takana ja tekeillä on näkyviä rooleja televisiossa ja elokuvissa. Kaihualle näyttelijän kuninkuuslaji on teatteri, sillä se on joukkuepeliä. Tapaamme joka sunnuntai kulttuurivieraan, jolla on ajankohtaista asiaa.
Sellaista se nyt kuitenkin on, kun naama näkyy mustanpuhuvassa komediasarjassa Kohtuuttomuuksia ja ensimmäisessä pääroolissa elokuvassa Äkkilähtö. Seuraavalla tuotantokaudella Kaihua on mukana myös suositussa sairaalasarja Sykkeessä. Mummot ovat jo alkaneet supista kassajonoissa.
Kotikulmien hipstereille ja pultsareille Helsingin Kalliossa on onneksi aivan sama, tuleeko vastaan herra, narri vai nouseva tähti.
– Varmaan pitää ruveta pesemään hiuksia useammin ja vähän katsoa, mitä päälleen pukee, kun ennen sai rauhassa hiihtää olohousuissa. Täällä saa kulkea rauhassa, täällä ketään ei kiinnosta. Kalliossa ei pääse pissa nousemaan päähän.
Julkisuus ei ole Kaihualle ongelma sinänsä, vaan se, mistä siellä puhutaan. Hän ei halua avautua parisuhteestaan tai vaatekaapistaan. Työstään puhumista hän sen sijaan rakastaa.
– On tekopyhää valittaa julkisuudesta, kun on itse valinnut julkisen ammatin. Tuntuu kuitenkin siltä, että siinä, missä muusikot puhuvat levytysprosessista ja lauluntekemisestä, niin näyttelijöiltä kysellään yksityiselämästä. Siinä vaiheessa julkisuus muuttuu minulle kiusalliseksi.
"Ihmistä on helpompi käsitellä, kun sillä on otsake"
Kaihua arvelee, että syy henkilökohtaisten asioiden uteluun johtuu näyttelijäntyön luonteesta. Jos esittää suuria tunteita, yleisö haluaa tietää, onko niistä mitään todellista kokemusta.
– Ihmiset haluavat liittää näyttelijään jotain ominaisuuksia, kun näkevät tämän esittämässä henkilökohtaisia tilanteita. He haluavat tietää, millaiset lähtökohdat sillä on, onko sille oikeasti tullut ero.
Intiimien paljastusten lisäksi ihmisiä kiinnostavat myös julkkikset, joilla on vahva oma agenda. Oman itsen manifestointi on muodikasta, mutta istuu Kaihualle huonosti. Hän haluaa edustaa niitä töitä, joita kullakin hetkellä tekee.
– Tuntuu, että jokaisen pitäisi täyttää joku slotti. Ihmistä on helpompi käsitellä, kun sillä on joku otsake, että tuo on se tyyppi, joka vastustaa sitä ja sitä, tai se tyyppi, jolla on nämä ja nämä arvot. Minusta tuntuisi kovin hankalalta asettua edustamaan jotain yhtä tiettyä näkökulmaa ja jäädä pitämään iäistä puheenvuoroa yhden asian ympärillä. Ihminen on yhtä annettua leimaa monimutkaisempi kokonaisuus.
"Televisio on täynnä ohjelmaa, joka perustuu typeryyteen"
Lotta Kaihua on aika eksyksissä paitsi julkisuudessa niin myös sosiaalisessa mediassa. Hänen mielestään siellä on meneillään kummallinen onnen ja menestyksen esitys, jossa hän ei osaa olla mukana.
Kaihua ymmärtää kyllä pelin säännöt ja notkuu Facebookissa muiden kolmikymppisten tavoin, mutta haluaisi keksiä tavan olla siellä jotenkin enemmän todellisen maailman ehdoin.
Instagram on neliönmuotoinen, täydellinen maailma, jossa epätäydellinen ihmettelee, miten päin olla. Ihmiset julkaisevat kuvia itsestään viimeisen päälle laittautuneena, rehkimässä salilla ja syömässä hienossa ravintolassa. Seurauksena on kovin kapea tila sen suhteen, millaisena sosiaalisessa mediassa sopii näyttäytyä.
– Kaikki oppivat sen roolin salamannopeasti ja alkavat pelata niillä samoilla säännöillä, jotka aiheuttavat muille ahdistusta. Mietitään, että miksi tuon elämä on noin ihanaa, ja minä itken nurkassa kotona, eikä täällä ole imuroitu viikkoon.
Pinnallisuus ja itsekeskeisyys tökkivät Kaihuaa myös televisiossa. Vaikka hän itse on esiintynyt useissa tv-sarjoissa, ei hän löydä sieltä paljoa katsomisen arvoista.
– Television täyttävät ohjelmat, jotka perustuvat silkkaan typeryyteen: et tiedä mitään, olet lahjaton, et ole koskaan käynyt missään, tai olet vaan mielestäsi hottis.
Erityisesti Kaihuaa kylmää se, miten idiotismin palvonta on valunut politiikkaan. Hän on seurannut Donald Trumpin menestystä Yhdysvaltain presidentinvaalikampanjassa sydän kylmänä.
– On kauheaa, miten maailman yhden suurimman suurvallan johtajaksi voi päätyä ihminen, joka on päässyt typeryydellä gallupien kärkeen. Kun voi vain huudella, eikä mitään mielipiteitä tarvitse perustella, me ollaan kusessa kaikki.
Ironia tekee narsismista hyväksyttävää
Omaan napaan uppoaminen on tehty salonkikelpoiseksi käärimällä se ironian viittaan. Ironia naamioi narsismin huumoriksi.
– Ironisesti voi päivitellä vaikka mekkokriisiään, vaikka ihan oikeasti haluaa, että kaikki puhuvat siitä, mitä juuri minä nyt laitan päälleni.
Kaihua toivoo vasta-aallon pikaista syntyä; analyysin, ymmärryksen ja älyn paluuta muotiin. Huhut ironian kuolemasta ovat kuitenkin hänen mielestään valitettavan ennenaikaisia.
– Olisipa ihanaa, kun tulisi sellainen aikakausi, missä oikealla keskustelulla, perustelluilla mielipiteillä ja järkevällä analyysilla olisi tilaa. Vaikka kaikki vaan alkaisivat esittää sitä, niin ainakin ne esittäisivät jotain järkevämpää kuin nyt.
Ensemblessa ei ole varaa tähden elkeisiin
Kun ei viihdy yksin estradilla, eikä halua manifestoida yksilöä, on hyvä olla joukkueessa. Lotta Kaihualle se on Q-teatterin yhdeksi eliöksi hitsautunut ryhmä. Se saa ensi-ilta toisensa perään yleisön taputtamaan seisten ja kriitikot suutelemaan maata.
Vaikka Q-teatterissa on teatterinjohtaja, päättää ohjelmistosta kahdeksan näyttelijän ensemble. Sen turvin jokainen pääsee vaikuttamaan asioihin alkupamauksesta lopputulokseen asti. Tähden elkeisiin ei ole varaa. Se sopii Kaihuan pirtaan.
– Kammoan sellaista yksilövastuuta ja on ihanaa, että päätöksenteko on meillä jaettu. Q on terveellinen työpaikka, koska siellä ei ole varaa starailuun. Kaikki keskittyvät siihen, miten juttu saadaan toimimaan, eikä siihen, onko itsellä tarpeeksi lava-aikaa. Hyvässä ryhmässä tietää ääriviivansa ja on täysipainoisesti läsnä, mutta samalla osa laajempaa oliota.
Q-teatterissa vanhemman polven ammattitaito siirtyy nuoremmille ja nuoremmat taas tuovat taloon uusia ohjaajanimiä.
– Tuntuu, että olen oppinut kaiken tästä ammatista työskentelemällä tässä teatterissa, siellä on taiteellisesti niin kovaa osaamista. Kun taiteellisen vastuun lisäksi jaetaan luja keskinäinen luottamus, maku ja riskinottokyky, syntyy jotain uutta.
Ilman häpeää luovuus kukoistaa
Q-teatterilaiset tekevät asioita, jotka kiinnostavat heitä itseään. Se, mikä kiinnostaa tekijöitä, kiinnostaa myös yleisöä. Ohjelmisto on tiukasti kiinni ajassa ja vetoaa kaupunkilaiseen katsojakuntaansa.
– Kun äänestettiin tasa-arvoisesta avioliittolaista, meillä oli Milja Sarkolan homoseksuaalisesta halusta kertova näytelmä Jotain Toista, ja myös yhdessä kirjoitettu Kaspar Hauser tuli tilanteeseen, jossa tarvittiin ynnäystä tästä ajasta. Jutut jalostuvat meidän yhteisessä kiirastulessa ja on upeaa nähdä, miten työryhmän tapa nähdä maailma onkin yhtäkkiä yhteinen.
Kriitikoiden suureksi sukupolvikuvaukseksi julistaman Kaspar Hauserin lisäksi Q:n ensemble on kirjoittanut Jani Volasen johdolla myös kiitellyt Häiriötekijän ja Jälkeenjäävät. Jos hiili olisi pitänyt puristaa timanteiksi yksin, se olisi jäänyt ainakin Kaihualta tekemättä.
– Yhteisöllisyys ja kimppavaikuttaminen näkyy siinä, että Q-teatteri voi hyvin. Löyhät omat ideat, joista itse ajattelee, etteivät ne käy lavalle, herättävätkin muissa kaikupintaa. Suosittelen muillekin tätä työtapaa. Hyvässä ryhmässä lähtee häpeä pois. Ilman häpeää voi tulla aika luovaa satsia.
