Käsityölankoja valmistava Novita etsii uusia markkinoita tuotteilleen. Yhtiö tekee lankoja kehräämöllään Kouvolan Korialla, ja valtaosa osa Novitan myymistä langoista on värjätty ja valmistettu Suomen-tehtaassa.
Suomalaiset ovat yhtiölle tärkeä asiakasryhmä, mutta viisi prosenttia Novitan liikevaihdosta tulee viennistä. Suurin vientimaa on Ruotsi.
Lankaa Atlantin taa
Toimitusjohtaja Daniela Yrjö-Koskisen mukaan Novita tähtää muun muassa Pohjoismaihin, Eurooppaan, Kanadaan ja Yhdysvaltoihin. Hän toteaa, että kanadalaisten maku on lähellä esimerkiksi suomalaisten mieltymyksiä.
Novita ei pyri myymään ulkomaille pelkästään lankojaan vaan myös käsityötarvikkeita ja ohjeita.
Yrjö-Koskinen on vakuuttunut siitä, että suomalaiset käsityölangat voisivat löytää tiensä amerikkalaistenkin ostoskoreihin.
– Uskon myös Pohjoismaiseen designiin. Nordic design on tällä hetkellä todella kova sana maailmalla.
Kuluttajien ajattelu on myös yhtenäistynyt niin, että sama lanka ja villasukkamalli saattaa miellyttää kuluttajaa monissa eri maissa.
– Maailma muuttuu globaalimmaksi, ja kuluttajien tarpeet muuttuvat samanlaisemmiksi, Yrjö-Koskinen kuvailee.
Novitalla katsotaan silti, ettei maiden välisiä eroja tule unohtaa.
– Jokaisella markkinalla on omat tarpeensa, ja totta kai se pitää ottaa huomioon. Uskon tällaiseen think global, act local- ajatteluun, toimitusjohtaja jatkaa.
Kanadasta Novita on löytänyt tähän mennessä yhden jälleenmyyjän, Yhdysvalloissa yhtiö neuvottelee parhaillaan mahdollisten yhteistyökumppaneiden kanssa.
Kouvolassa kannattaa kehrätä
Perheyrityksen toimitusjohtaja ja omistaja Daniela Yrjö-Koskinen vakuuttaa, että yhtiö haluaa edelleen valmistaa lankoja Suomessa huolimatta vientipyrkimyksistään. Hänen mukaansa suuren osan käsityölankojen valmistuskustannuksista muodostavat raaka-aineet, ja tuotanto on pitkälti automatisoitua.
Kouvola on myös logistisesti hyvällä paikalla niin kotimaan-markkinoiden kuin vienninkin kannalta.
– Meillä on jakeluverkosto lähellä joustavasti ja kohtuuhinnalla, ja meillä on lyhyet etäisyydet muun muassa vientisatamiin, Yrjö-Koskinen perustelee.
Hän ei myöskään unohda mainita, että yhtiö arvostaa paljon Korian-kehräämön väen työpanosta. Novita työllistää Kouvolassa 60 ihmistä, ja Korialla syntyy vuosittain noin kymmenen miljoonaa lankakerää. Kehräämö on Suomen ja tiettävästi Pohjoismaiden suurin.
Esimerkiksi lomautuksia ei ole näköpiirissä, sillä myynti on toimitusjohtajan mukaan noussut alkuvuodesta viidenneksellä vuoden takaiseen verrattuna. Kasvu on tullut pitkälti Suomesta.
Kaikkiaan yhtiössä työskentelee noin sata henkilöä.