Normandialaisessa rantakahvilassa istuskellessani totesin, että hiekkaranta ja sillä makoilijat näyttivät samalta kuin aina ennenkin. Perheet ja kaveriporukat olivat levittäneet piknik-eväänsä rantahiekkaan, lapset keräsivät simpukoita ja juoksivat hihkuen meriveteen.
Tosiasiassa paljon oli toisin.
Terroristit surmasivat puolitoista kuukautta sitten läheisessä Saint-Etienne-du-Rouvrayn kaupungissa messua pitäneen katolisen papin. Vähän sitä ennen Nizzan rantabulevardilla oli tapettu 86 ihmistä.
Mariannen rinnat ovat paljaat, koska hän ruokkii ihmisiä! Hän ei ole hunnutettu, koska hän on vapaa.
Ranskan pääministeri Manuel Valls
Iskujen seurauksena keskustelu islamista ja ranskalaisesta identiteetistä otti loppukesästä aivan uusia kierroksia.
Seurasi burkinikohu, jonka myötä tästäkin uimarannasta oli tullut poliittinen.
Olisi virhe olettaa, että keskustelu burkineista jäisi rantakelien loputtua unholaan. Siitä pitää huolen toden teolla käynnistynyt presidenttipeli, jonka keskeiseksi teemaksi on noussut ranskalaisen identiteetin määrittely ja puolustaminen.
Keskustelua ovat hallinneet jälleen presidentiksi pyrkivä Nicolas Sarkozy sekä laitaoikeiston Marine Le Pen.
Molemmat kieltäisivät koko vartalon ja hiukset peittävät burkinit lailla rannoilta. He ovat myös yhtä mieltä siitä, että musliminaisten päähuiveja ei pidä sallia yliopistoissa.
Konservatiivipuoluetta edustava Sarkozy haluaa vähentää ulkomaalaisten määrää Ranskassa, Le Pen vannoo rusentavansa koko radikaali-islamin.
Sarkozyn kovin kilpailija on ex-pääministeri Alain Juppé. Hän edustaa maltillisempaa linjaa.
Juppén vaalikampanjan teemana on ”positiivinen ja moninainen ranskalainen identiteetti”. Juppén kuvaamaan ranskalaisuuteen sopisi myös islam, mikäli se on sopivan henkilökohtaista, maltillista ja sukupuolten välistä tasa-arvoa kunnioittavaa.
Tasa-arvon ihanteen lisäksi ranskalaisuuteen kuuluu ajatus uskonnollisesta tunnustuksettomuudesta. Uskoa saa, mutta uskonnolla ei pidä tehdä politiikkaa. Tästä syystä burkini herättää niin paljon tunteita: sitä pidetään poliittisena provokaationa.
– Kyse ei ole pikkuasiasta tai pukeutumisen vapaudesta. Burkinin käyttö on julkinen kannanotto fundamentalistisen uskontulkinnan puolesta. Burkinit pitäisi kieltää lailla, sillä se antaisi naisille suojan yhteisön painetta vastaan, sanoo ranskalainen sosiologi Nathalie Heinich.
Ranskalaiset puhuvat mielellään vapaudesta. Se voi olla vapautta uskonnoista, EU:sta, kapitalismista tai rintaliiveistä – riippuu keneltä kysyy.
Annastiina Heikkilä
Tutkija Heinich on vasemmistolainen ja myöntää burkinikeskustelun jakavan erityisesti Ranskan vasemmistoa ja feministejä. Toiset puolustavat burkinikieltoja naisten oikeuksien nimissä, toiset vastustavat peläten rajoitusten pahentavan jo olemassa olevia vastakkainasetteluja.
Rohkeinta linjaa burkinikeskustelussa on vetänyt sosialistipääministeri Manuel Valls. Hänen mukaansa Ranskassa käydään parhaillaan “kulttuurista taistelua” tasavaltalaisten ja totalitaaristen arvojen välillä.
Omaksi taisteluparikseen pääministeri on vetänyt Ranskan kansallissymbolin eli vapautta ja järkeä edustavan Marianne-hahmon.
– Mariannen rinnat ovat paljaat, koska hän ruokkii ihmisiä! Hän ei ole hunnutettu, koska hän on vapaa, totesi pääministeri.
Ranskassa niin kansalaiset kuin poliitikotkin puhuvat mielellään vapaudesta. Se voi olla vapautta uskonnoista, EU:sta, kapitalismin kahleista, rintaliiveistä tai terveysvalistuksesta – riippuu keneltä kysyy.
Käytännössä näyttää kuitenkin siltä, että ensi toukokuussa pidettävissä presidentinvaaleissa on vahvoilla se, joka lyö ohjelmassaan pöytään kaikkein kovimmat rajoitukset.