Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.
Tiistaina käydään ehkä Yhdysvaltain historian omituisin vaali. Vaalissa on vastakkain kaksi ehdokasta, joista enemmistö amerikkalaisista ei pidä: mielipidetiedustelujen mukaan 60 prosentilla amerikkalaisista on negatiivinen käsitys sekä Donald Trumpista että Hillary Clintonista.
Vastakkain on myös kaksi ihmistä, jotka ovat olleet kaikkien tuntemia hahmoja vuosikymmeniä. Jokaisella amerikkalaisella oli Hillary Clintonista ja Donald Trumpista mielipide jo kauan ennen kuin vaalikamppailu edes alkoi.
Toinen on kokemukseltaan pätevin Yhdysvaltain presidenttiehdokas vuosikymmeniin. Toista ihaillaan, koska hän on rikas – ja Trump.
Silti: The Washington Postin tuore mielipidetiedustelu kertoo, että selvästi useampi amerikkalainen pitää Donald Trumpia rehellisempänä kuin Hillary Clintonia, eroa on kahdeksan prosenttiyksikköä.
Äkkiseltään se tuntuu käsittämättömältä. Lukuisat amerikkalaismedioiden faktantarkistajat laskevat, että Trumpin lausunnoista hyvin suuri osa ei pidä paikkaansa. Sen sijaan Clintonilla vastaava luku on paljon alhaisempi. The Washington Postin faktantarkistajat ovat käyneet läpi 91 Trumpin väitettä, ja niistä 63 prosenttia oli täysin valheellisia.
Monet Trumpin oikeasti hyvin tuntevat ihmiset, kuten hänen tunnetuimman kirjansa The Art of Dealin haamukirjoittaja Tony Schwartz ovat sanoneet, että Trump on patologinen valehtelija, joka pelaa ihmisten fantasioilla.
Mutta tässä vaalissa totuus on varma häviäjä. Varsinkin kun Trumpin kannattajista iso osa ei luota mediaan lainkaan.
Eräs Trumpin vuosikausia sitten oppima ohje kuuluu: jos toistaa jotain tarpeeksi kauan, se muuttuu todeksi. Trump on kuukausia hokenut Clintonin olevan valehtelija.
Miten tässä näin kävi?
Suomalaisen voi olla vaikea ymmärtää, miksi kokenutta Hillary Clintonia vastustetaan niin paljon. Tai miten huonotapainen, valehteleva showmies Donald Trump voi olla niin suosittu.
Molempiin on syynsä. Osa syistä johtuu ehdokkaista, osa Yhdysvaltain nykytilanteesta.
Hillary Clinton ja Donald Trump ovat suunnilleen samanikäisiä, sodan jälkeen syntyneitä suuria ikäluokkia. Heidän sukupolvensa on muuttanut ja muokannut Yhdysvaltoja 1960-luvulta lähtien. Silti he edustavat kahta täysin erilaista näkemystä siitä, mihin Yhdysvaltoja pitäisi viedä.
Vaikka Hillary Clinton ja Donald Trump ovat olleet kaikille tuttuja jo vuosikymmeniä, molemmat ovat myös valtavan huolellisen julkisen kuvan rakentamisen tuotteita. Keitä he siis oikeastaan ovat?
Hillary Clinton on valmistautunut presidentiksi lähes koko ikänsä
Hillary Rodham Clintonin isä, Hugh Rodman, oli palvellut toisessa maailmansodassa aliupseerina ja johti perhettään kuin sulkeisvääpeli. Clintonin isä kohteli tämän äitiä, Dorothy Rodhamia huonosti ja alentavasti. Älykkäästä Dorothy Rodhamista tuli kuitenkin tyttärelleen elinikäinen sankari.
Hillary Clinton on elänyt läpi naisasialiikkeen nousun ja naisten yhteiskunnallisen aseman parantumisen. Siinä, että ehkä kovinta lasikattoa yrittää nyt murtaa nimenomaan Hillary Rodham Clinton, ei periaatteessa ole mitään ihmeellistä. Niin sen pitikin mennä.
Kun Hillary Rodham tapasi tulevan miehensä huippuyliopisto Yalen oikeustieteellisessä vuonna 1970, hän oli jo tunnettu, toisin kuin Bill Clinton. Ennen oikeustieteellistä Hillary oli opiskellut pelkästään naisille avoimessa arvostetussa Wellesley Collegessa. Vuonna 1969 hän oli Wellesleyssä luokkansa puheenjohtaja, ja hänen opiskelukaverinsa pyysivät häntä pitämään valmistujaisissa puheen. Hillary Rodhamin puhe teki vaikutuksen ja sai valtakunnallista julkisuutta, hänet mainittiin sekä Life että Time -aikakauslehdessä, siis jo vuonna 1969. Jo tuolloin heitettiin ilmaan ajatuksia, että Hillary Rodham voisi päästä politiikassa pitkälle, jopa presidentiksi.
Nuori juristi Rodham olikin mukana jo presidentti Nixonin toimintaa selvitelleessä kongressin Watergate-komissiossa. Watergate-komissio ei saanut puhua kesken olevasta tutkinnasta sanaakaan. Jotkut Hillary Clintonin hyvin tuntevat ovat arvelleet, että juuri tältä ajalta on peräisin hänen lähes pakkomielteinen suhtautumisensa salailuun ja oman yksityisyyteen.
Washington sai kuitenkin jäädä, kun Hillary muutti Bill Clintonin perässä Arkansasiin, ja Bill Clintonin poliittisesta urasta tuli pariskunnan ykkösprojekti. Monet Hillaryn parhaista ystävistä olivat järkyttyneitä, että hän lähti rakentamaan aviomiehensä poliittista uraa eikä omaansa.
Hillary Rodham Clinton ei kuitenkaan koskaan hylännyt ajatusta lähteä itse politiikkaan. 1980-luvun lopussa, Bill Clintonin hävittyä Arkansasin kuvernöörin vaalin, pariskunta jopa mietti tosissaan, että seuraavassa kuvernöörinvaalissa ehdokkaaksi asettuisikin Hillary. Heidän avustajansa vakuuttivat heidät kuitenkin siitä, että kansa ei olisi valmis valitsemaan entisen kuvernöörin vaimoa kuvernööriksi. Se oli Hillarysta sietämätöntä.
Donald Trump syntyi yhteen Yhdysvaltain rikkaimmista perheistä
Myös Donald Trumpilla oli hyvin erikoinen isäsuhde. Fred Trump oli kiinteistömoguli, joka keräsi valtavan omaisuuden rakentamalla valtion tukemia asuntoja New Yorkin Brooklyniin. Donald Trump yrittää usein antaa itsestään kuvan itse menestyksensä luoneena liikemiehenä, mutta tosiasiassa hän syntyi yhteen Yhdysvaltain rikkaimmista perheistä. Fred Trump oli armoton liikemies, jonka ajatuksissa maailma jakautui voittajiin ja häviäjiin. Monet Trumpit tuntevat ovat sanoneet, että vaikka nuori Donald kamppaili jatkuvasti isäänsä vastaan, hänestä tuli lopulta hyvin isänsä kaltainen.
Pelisääntöjen uhmaaminen kuului Donald Trumpin luonteeseen jo alakoulussa. Lopulta hänen isänsä sai tarpeekseen ja lähetti 13-vuotiaan Trumpin sotilaallista kuria noudattavaan New York Military Academy -kouluun.
Poika, joka ei koskaan kasvanut aikuiseksi
Kovan kurin koulussa poikien naiskuva tuli usein Playboy-lehdestä. Trumpin koulukavereiden mukaan he kävivät sen mukaista ”parakkikeskustelua” naisista. Osa näistä Trumpin koulukavereista on myöhemmin ihmetellyt, että Donald ei näytä koskaan kasvaneen aikuiseksi. Hän puhuu edelleen samalla tavalla kuin 15-vuotiaana. Donald Trump on itsekin sanonut olevansa pohjimmiltaan sama ihminen kuin koulun ensimmäisellä luokalla.
Donald Trumpin tärkein vaikuttaja koulussa oli kovaotteinen kouluttaja, entinen upseeri Ted Dobias. Hän muisteli myöhemmin, että Trump oli manipulatiivisin oppilas, jonka hän oli koskaan tuntenut.
Opintojen jälkeen Trumpin tärkeimmäksi oppi-isäksi nousi New Yorkin ehkä pahamaineisin juristi, Roy Cohn. Cohn oli tullut tunnetuksi senaattori Joe McCarthyn kommunistivainoista 1950-luvulla.
Cohn käytti armotta likaisia keinoja niin politiikassa kuin oikeussalissa. Angels in America -sarjan Al Pacinon näyttelemä häikäilemätön päähenkilö on juuri Roy Cohn.
Cohn edusti nuorta Trumpia 1970-luvun oikeudenkäynnissä, jossa Trumpia syytettiin vuokralaisten rasistisesta valitsemisesta. Trump hävisi oikeusjutun, mutta pelätystä Cohnista tuli hänelle toinen oppi-isä, jonka ohjeita hän soveltaa edelleen. Cohn myös auttoi Trumpia etenemään New Yorkin kiinteistö- ja valtapeleissä.
Esimerkiksi Trumpin tapa kääntää kaikki epämieluisat kysymykset nurinniskoin kysyjän syyksi on taattua Cohnia, Trumpista arvostetun elämänkerran kirjoittanut Michael D’Antonio sanoo. Tällä taktiikalla Donald Trump on toistuvasti vastannut syytöksiin, niin naisten kohtelusta kuin rasismista. Samaa perua on Trumpin tapa olla koskaan myöntämättä edes ilmiselvää tappiota.
On täysin Trumpin luonteenmukaista, että kun hän kaksi viikkoa sitten näytti putoavan lopullisesti gallupeissa, hän alkoi puhua vaalivilpistä. Jos hän häviää tiistain vaalin, jälkipelistä voi tulla todella ruma.
Manipulaation mestari
Presidenttiehdokas Donald Trump vaikuttaa välillä lähes holtittomalta lausuessaan toinen toistaan pöyristyttävämpiä mielipiteitä. D’Antonion mukaan tämä on kuitenkin väärä käsitys. Hänen mukaansa Trump on erittäin kurinalainen siinä, mitä hän tekee.
Eräät Trumpin kampanjointia analysoineet psykologit ovat tulleet samaan tulokseen: Trump on erittäin taitava manipuloija, joka osaa muotoilla välillä täysin irrationaalisen viestin sellaiseksi, että se menee läpi. Trump tuntee erinomaisesti kaikki psykologiset myyntikikat, joita markkinointigurut ovat vuosien varrella kehittäneet.
Trump on tehnyt itsestään brändiä 40 vuotta.
Hän on aina liioitellut kaikkea itsessään. Hän ei esimerkiksi ole yhtä rikas kuin väittää.
Hän oppi varhain, että todellista rikkaampana esiintyminen helpottaa esimerkiksi bisneksentekoa ja lainansaantia. Lopulta 1990-luvulla hän keksi, ettei hänen tarvitse edes rakentaa mitään. Riittää kun on kuuluisa. Trumpin tärkein tuote on aina ollut hän itse. Iso osa Trumpin nimeä kantavista rakennuksista eri puolilla ei suinkaan ole hänen omistuksessaan, hän on ainoastaan lisensoinut nimensä.
Yhdysvaltalaiset arvostavat menestystä, erityisesti itse omaisuutensa luoneita self made -miehiä tai -naisia. Amerikkalaisilla on vahva usko siihen, että USA on mahdollisuuksien maa, jossa jokainen voi nousta omalla työllään menestykseen.
Mutta Trump ei ole self made -man, eikä edes erityisen menestynyt liikemies. Yhdysvalloissa on laskettu, että jos hän olisi sijoittanut 1970-luvulla omistamansa 100 miljoonan varallisuuden esimerkiksi tavallisiin osakeindeksirahastoihin, hän olisi paljon rikkaampi kuin nyt on. Vielä enemmän hän olisi ansainnut sijoittamalla kiinteistösijoitusrahastoihin.
1990-luvun alussa Trump oli valtavissa talousvaikeuksissa. Hänen kasinobisneksensä aiheuttivat suunnattomat tappiot. Tappiot kaatuivat kuitenkin lähinnä velkojien niskaan. Trump itse kuvasi tilannetta kirjassaan näin:
”Minusta se oli pankin ongelma, ei minun. Mitä helvettiä minä siitä välitin? Itse asiassa sanoin yhdelle pankille, ’teidän ei olisi koskaan pitänyt lainata minulle niitä rahoja’.”
Samaan aikaan kun Trump kamppaili talousvaikeuksissa, Clintonit muuttivat Valkoiseen taloon.
Hillarycare jättää katkeran jäljen
Jotta voisi ymmärtää monien äänestäjien kiihkeää Hillary-vihaa, pitää sukeltaa 1990-luvulle.
Hillary Clinton ei koskaan halunnut olla vain presidentin vaimo. Osa amerikkalaisista on aina inhonnut syvästi Clintonien pariskuntaa, ja viha kohdistui jo varhain nimenomaan Hillaryyn.
Kun Bill Clinton valittiin presidentiksi 1992, hänen keskeinen sisäpoliittinen ideansa oli terveydenhuoltouudistus, jonka tarkoitus oli saada kaikki ihmiset sairausvakuutuksen piiriin. Hankkeen johtoon Bill Clinton nimitti vaimonsa Hillaryn.
Hillary valmisteli hanketta tiiminsä kanssa suljettujen ovien takana, salassa niin kuin hänellä on tapana. Monet demokraatitkin hermostuivat ylimielisenä ja taitamattomana pidettyyn tapaan, jolla hän yritti viedä hanketta läpi.
Clintonien hanketta vastustivat kiihkeästi niin terveysalan yritykset, lobbarit kuin konservatiivipoliitikot. Hillary yritti vedota kansaan, mutta kohtasi puhetilaisuuksissaan lähinnä raivokasta “sosialismin” vastustusta. Mielenosoittajat jopa sylkivät hänen päälleen. Sairausvakuutushanke kaatui täydellisesti.
Samaan aikaan Clintonit joutuivat valtavaan mediapyöritykseen ns. Whitewater-skandaalin ympärillä. Whitewater oli kiinteistökehityshanke, jossa Clintonit olivat olleet mukana 1970- ja 1980-luvulla. Useita henkilöitä tuomittiin laittomuuksista, mutta Clintonit selvisivät ilman syytteitä.
Siinäkin jupakassa Hillary Clinton oli aivan keskiössä. Nimenomaan Hillary Clintonin esiintyi televisiossa vakuuttamassa Yhdysvaltain kansalle pariskunnan viattomuutta. Se on omalta osaltaan ollut luomassa käsitystä Hillary Clintonista epäluotettavana henkilönä.
Hillary ja oikeiston vyöry
Osin kaiken tämän negatiivisen julkisuuden seurauksena republikaanit saivat maanvyöryvoiton vuoden 1994 kongressinvaaleissa. Puhemies Newt Gingrichin johdolla kongressin republikaaneista tuli entistä konservatiivisempia ja ärhäkämpiä. Yhdysvalloissa alkoivat toden teolla niin sanotut kulttuurisodat konservatiivisen ja liberaalimman Amerikan välillä. Nykyinen Yhdysvaltain kahtiajako on samaa perua.
Nimenomaan Hillary Clintonista tuli monille konservatiiveille vastapuolen symboli.
Hillary Clinton itse alkoi tuolloin puhua ”oikeiston salaliitosta”. Clintonin elämäkerran kirjoittaneen Carl Bernsteinin mielestä Clintonin väitteille oli periaatteessa pohjaa, mutta samalla se kuvastaa Bernsteinin mukaan erästä Hillary Clintonin luonteenpiirrettä. Bernsteinin mielestä Clinton syyttää helposti muita, erityisesti poliittisia vastustajiaan, omistakin virheistään.
Nykyisin tiedetään varmuudella, että Hillary Clinton valehteli julkisesti myös Bill Clintonin lukuisista naisseikkailuista.
Wall Streetin palkkarenki?
Monien amerikkalaisten epäluulo Hillary Clintonia kohtaan liittyy valtaviin puhujapalkkioihin, joita hän on saanut Billin kanssa yrityksiltä ja etujärjestöiltä.
Bill Clinton pystyi vielä 1990-luvun alussa esiintymään uskottavasti, jos ei nyt aivan työväen miehenä, niin ainakin lähes keskiluokkaisena. Hillary Clinton ei nyt voi mitenkään väittää olevansa edes keskiluokkaa, sillä Clintonit ovat ansainneet Billin presidenttikauden jälkeen vähintään sadan miljoonan euron omaisuuden.
Yle laski keväällä, että Hillary Clinton ansaitsi puhujapalkkioina yli 20 miljoonaa dollaria henkilökohtaista tuloa vuosina 2013–2015. Suurin maksaja oli finanssisektori.
Olennainen kysymys on, mitä yritykset ja etujärjestöt odottavat vastineeksi Clintoneille maksamistaan tolkuttomista puhujapalkkioista. Viimeaikaiset Wikileaks-paljastukset Hillary Clintonin kampanjapäällikön hakkeroiduista sähköposteista osoittavat vähintäänkin kyseenalaisia käytäntöjä, siinä mitä on tapahtunut Clintonien hyväntekeväisyyssäätiön, heille henkilökohtaisesti maksettujen palkkioiden ja maksajien välillä.
Demokraattien esivaalissa Hillary Clinton vastaehdokas Bernie Sandersin rusikoi ankarasti Clintonia tämän Wall Street -yhteyksien johdosta. Sandersin röykytys sai Hillary Clintonin veivaamaan poliittista ohjelmaansa vasemmalle.
Pankkimaailmaa koskevissa vaalilupauksissaan Clinton on ollut selvästi Trumpia tiukempi. Hän kannattaa finanssikriisin jälkeen säädetyn pankkisääntelyä kiristäneen niin sanotun Dodd–Frank-lain säilyttämistä, sen sijaan Trump haluaa kumota lain.
Monia amerikkalaisäänestäjiä Clintonin vaalilupaukset eivät kuitenkaan vakuuta. Clinton ei ole suostunut julkistamaan esimerkiksi finanssikriisissä pahamaineiseksi nousseen Goldman Sachs investointipankin tilaisuudessa pitämäänsä puhetta. Kun puheen tekstiä tuli joitakin viikkoja sitten julki hakkeroitujen sähköpostien mukana, Clinton on joutunut selittelemään ristiriitoja julkisten ja yksityisten puheidensa välillä.
Trump maksaa itse oman kampanjansa – paitsi ettei maksa
Donald Trumpin tärkein vaalilupaus ei ole muurin rakentaminen Meksikon rajalle, vaan se, että hän on luvannut maksaa kampanjansa itse.
– Minä olen TODELLA rikas, hän myhäili jo ensimmäisessä puheessaan, jossa ilmoitti tavoittelevansa presidenttiehdokkuutta.
Vaalikampanjointi vaatii valtavasti rahaa ja Yhdysvalloissa lobbarit, yritykset ja etujärjestöt ovat kauan sitten saaneet tukevan otteen poliitikoista. Poliitikkojen ohjailu helpottui entisestään 2010, kun korkein oikeus kumosi suuren osan kampanjarahoitusta rajoittaneesta lainsäädännöstä.
Useimmat amerikkalaiset ovat lopen kyllästyneitä tähän. Hillary Clintonin on vaikea väittää olevansa riippumaton, kun Clintonit ovat keränneet valtavan omaisuuden nimenomaan etujärjestöjen ja yritysten maksamilla tähtitieteellisillä puhujapalkkioilla.
Epäluuloa ei ole hälventänyt se, että Hillary Clintonin kampanja on onnistunut keräämään reilusti yli miljardi dollaria kampanjarahoitusta, iso osa suurlahjoittajilta.
Trump on koko ajan korostanut olevansa niin rikas, että hän ei kumarra ketään ja voi rahoittaa kampanjansa itse. Juuri se hänessä vetosi moniin amerikkalaisiin.
Toive on, että poliittisten piirien ulkopuolinen, riittävän rikas ihminen voisi murtaa tämän kehän.
Toive tuskin toteutuu.
Tosiasiassa Trump ei ole rahoittanut kampanjaansa suinkaan yksin, vaan on kerännyt rahoitusta jatkuvasti eri lähteistä. Hän ei myöskään ole käyttänyt omaa rahaansa lainkaan niin paljon kuin on sanonut.
Suurempi kysymys on se, että Trumpin linjaukset näyttävät vievän aivan eri suuntaan kuin mitä hänen turhautuneet ja usein köyhät kannattajansa toivovat.
Trump lupaa valtavia veronalennuksia – rikkaille
Molemmat ehdokkaat ovat esittäneet oman suunnitelmansa verotuksen uudistamiseksi.
Hillary Clintonin veromalli muistuttaa presidentti Obaman linjauksia. Hän lisäisi hieman erittäin suurituloisten verotusta ja poistaisi eräitä rikkaita hyödyttäviä porsaanreikiä verotuksessa. Tax Policy Centerin arvion mukaan Clintonin malli lisäisi valtion verotuloja noin 1100 miljardia kymmenessä vuodessa. Arvion mukaan suurituloisin prosentti veronmaksajista maksaisi kolme neljäsosaa Clintonin veronkorotuksista.
Donald Trumpin linjaus on hyvin toisensuuntainen. Trump laskisi veroja, erityisesti yrityksiltä ja suurituloisilta. Konservatiivinen Tax Foundation on laskenut, että valtio menettäisi verotuloja 5900 miljardia kymmenessä vuodessa. Kaikkien verot kyllä laskisivat, mutta selkeästi suurimmat verohelpotukset tulisivat suurituloisille. Huonotuloisin neljännes veronmaksajista saisi vain 1,9 prosentin lisätulot.
Trumpin muut talouslinjaukset ovat paljon epämääräisempiä. Hän vakuuttaa luovansa 25 miljoonaa uutta työpaikkaa 10 vuodessa.
Valkoisen miehen viimeinen toivo?
Mielipidetiedustelut osoittavat Trumpin johtavan erityisen selvästi valkoisten miesäänestäjien joukossa.
Tätä voi selittää ainakin sillä, että monet erityisesti työväenluokan valkoisista miehistä kokevat menettäneensä jotakin, jonka Trump lupaa palauttaa.
Trumpin vaalilause on “Make America Great Again” eli tehdään Amerikasta taas suuri. Trumpista kirjan kirjoittaneelta Michael D’Antoniolta kysyttiin haastattelussa, milloin Amerikka sitten oli Trumpin mielestä suuri.
D’Antonio arveli Trumpin haikailevan 1950-luvun Amerikkaan, jossa valkoinen mies oli selvä perheen päämies, “father knows best”. Tavallinen työväestöön kuuluva valkoinen mies pystyi myös yleensä elättämään perheensä palkallaan.
Nyt valkoiset miehet ehkä kokevat, että Amerikka on viety heiltä, naisten, siirtolaisten, latinoiden, mustien ja ulkomaalaisten toimesta. Presidenttikin on ollut kahdeksan vuotta musta, eihän nyt seuraava voi olla nainen.
Tuloerojen kasvu ja globalisaatio ovat iskeneet voimalla vanhan perusteollisuuden työmiehen lompakkoon ja itsetuntoon.
Monet perinteiset miesten työt esimerkiksi raskaassa teollisuudessa ovat kadonneet, nopeimmin kasvavat alat opetuksessa ja terveydenhuollossa ovat naisvaltaisia.
Kiina, Kiina ja Kiina
Trump puhuu koko ajan Kiinasta, ja osaa epäilemättä vetää oikeasta narusta.
Kiina ahdistaa tavallisia amerikkalaisia ainakin kahdesta syystä. Globalisaatio on siirtänyt miljoonia työpaikkoja Yhdysvalloista Kiinaan, tai ainakin amerikkalaisista tuntuu siltä.
Toinen syy on se, että amerikkalaiset ovat tottuneet elämään maailmassa, jossa Yhdysvallat on ollut kiistatta maailman vahvin valtio. On vaikea hyväksyä ajatusta, että kohta Kiina menee vähintään talouden koossa USA:n ohi.
Mutta vaikka Trump puhuu koko ajan Kiinasta, hänellä on hyvin vähän konkreettisia ideoita siitä, mitä hän aikoisi Kiinan suhteen tehdä. Vaalikirjassaan hän tuntuu huomaavan sen itsekin, joten hän keksii kertoa politiikkansa perustuvan taktisiin yllätyksiin. Mitä ne sitten ovatkin, se tulee ilmeisesti yllätyksenä myös äänestäjille.
”Kaikilla on suunnitelma, kunnes niitä lyö turpaan”
Suomen ja Euroopan kannalta Trumpin valinta olisi pelottava hyppy tuntemattomaan.
Trump esittelee ulkopoliittista linjaansa vaalikirjassaan Crippeled America, How to Make America Great Again, jonka hän julkaisi noin vuosi sitten.
Trumpin ulkopolitiikan lähtöajatus on tämä: Yhdysvaltain toiminnan pohjana on oltava ylivoimaisen voimakas asema. Se taas saavutetaan varmistamalla, että maan asevoimat ovat täysin ylivoimaiset muuhun maailmaan nähden.
Trump lainaa nyrkkeilyn legendaarista maailmamestaria, Mike Tysonia: ”Kaikilla on suunnitelma, kunnes niitä lyö turpaan”.
Voiman osoittaminen ei sinänsä ole radikaalia Yhdysvaltain ulkopolitiikassa. Uutta on se, kenen Yhdysvaltain sotakone Trumpin mielestä pitäisi maksaa.
Suojelurahaa
Trumpin mielestä Yhdysvaltain liittolaisten on syytä alkaa maksaa amerikkalaisten suojelusta. Trumpin mainitsee esimerkkinä öljyjätti Saudi-Arabian.
– He eivät olisi edes olemassa, rikkaudestaan puhumattakaan, ilman meidän suojelustamme. Me emme saa heiltä mitään. Emme mitään, Trump jyrisee.
Trump sanoo samaa myös Saksasta, Japanista ja Etelä-Koreasta. Hänen mielestään USA suojelee niitä saamatta mitään vastineeksi. Hän on kutsunut Natoa vanhentuneeksi.
Trump saattaa olla näissä ajatuksissaan varsin tosissaan, sillä hän on puhunut samaa jo 1980-luvulta alkaen.
Pelottavin Suomen kannalta on kuitenkin Trumpin erikoinen asenne Venäjään.
Trumpin outo Venäjä-suhde
Viimeksi tällä viikolla Hillary Clinton on vaatinut Trumpia paljastamaan yksityiskohtia suhteistaan Venäjään.
Trump on lukuisissa yhteyksissä sanonut lähinnä ihailevansa Vladimir Putinia, jota hän pitää vahvana johtajana. Hän kehotti julkisesti venäläisiä hakkereita etsimään Clintonin kadonneita tai tuhottuja sähköposteja.
Venäjä on pyrkinyt puuttumaan USA:n presidentinvaaliin hakkeri-iskuilla, sanovat
Yhdysvaltain turvallisuusviranomaiset. He ovat syyttäneet venäläisiä sekä demokraattipuolueen puoluetoimistoon että Clintonin kampanjapäällikön sähköposteihin tehdystä tietomurrosta.
Trump on esittänyt useita lausuntoja, joita on varmasti kuunneltu ilolla Venäjällä. Hän on jopa sanonut, että Yhdysvallat ei välttämättä puolustaisi Natoon kuuluvia Baltian maita Venäjää vastaan.
Venäjän media on hehkuttanut Trumpia estoitta, sen sijaan Clintonia se pitää lähes sotahulluna Venäjä-vihaajana.
Ulkoministeri on noussut presidentiksi viimeksi 160 vuotta sitten
Entisenä ulkoministerinä Hillary Clintonilla on ainutlaatuinen kokemus presidentiksi. Harvalla Yhdysvaltain presidentillä on ollut laajaa ulkopoliittista kokemusta ennen virkaan astumista. Esimerkiksi Barack Obama ja Bill Clinton olivat valtaan noustessaan ulkopoliittisesti täysin kokemattomia.
Clintonin edustaisi ulkopoliittisesti ilmeisesti voimakkaampaa linjaa kuin varovainen Obama. Ulkoministerinä hän vaati voimakkaampia toimia esimerkiksi Syyrian suhteen. Mutta erot ovat pieniä, Clinton edustaisi joka tapauksessa jatkumoa.
USA:n presidentin valtaoikeudet ovat kiistatta suurimmat nimenomaan ulkopolitiikassa. Siksi voi tuntua hämmästyttävältä, että edellinen presidentti, joka oli ennen valintaansa toiminut ulkoministerinä, oli James Buchanan, joka valittiin presidentiksi vuonna 1856.
Täydellinen sisäpiiriläinen vai hyppy tuntemattomaan
Hillary Clintonin nykyinen epäsuosio on siinä mielessä erikoista, että ulkoministerinä hän oli Yhdysvaltain suosituin poliitikko.
Kokemus ei olekaan valttia tilanteessa, jossa yhdysvaltalaiset ovat suunnattoman kyllästyneitä Washingtonin valtapiireihin.
Hillary Clinton on täydellinen sisäpiiriläinen. Hän on elänyt 30 vuotta valtakuplan sisällä. Hän on elänyt kahdeksan vuotta Valkoisessa talossa, hän on ollut senaattori ja ulkoministeri. Hän tuntee henkilökohtaisesti niin kaikki johtavat poliitikot kuin New Yorkin rahapiiritkin. Hänen on mahdotonta esittää uskottavasti uutta ulkopuolista, sitä Mr. Smith lähtee Washingtoniin -elokuvan Mr. (tai tässä tapauksessa Mrs.) Smithiä, joka pistää kaupungin järjestykseen.
Clintonin robottimaisen tarkka kampanjointityyli näyttää yksikertaisesti ihmisistä epäluotettavalta. Hänen suurin ongelmansa on se, ettei häntä katsota samojen lasien läpi kuin useimpia presidenttiehdokkaita. Hänellä on 30 vuoden julkisuuden painolasti ja hän on nainen.
Trump ei ole vähimmässäkään määrin tavallinen ihminen, mutta politiikan sisäpiiriin hän ei kuulu. Trump ei öykkärimäisenä nousukkaana ole koskaan saanut New Yorkin vanhan rahan yläluokan hyväksyntää, mistä johtuen hänen eliitinvastaisuutensa on luultavasti osin aitoa.
Monet äänestäjät eivät luota Trumpiin, mutta pitävät häntä kuin viimeisenä oljenkortena. Ylivoimainen enemmistö amerikkalaisista on sitä mieltä, että maan asiat ovat huonosti.
Hillary Clintonilla tuskin olisi mahdollisuuksia presidentiksi, jos republikaaneilla olisi parempi ehdokas. Mutta ei Trumpillakaan olisi mitään mahdollisuuksia, jos demokraateilla olisi parempi ehdokas.
Toimittaja Carl Bernsteinin mukaan monet Hillary Clintonin ihailijat ja hänen lähipiiriinsä kuuluvat henkilöt ajattelevat nyt, että:
– Tämä on pahinta mitä Hillary on ikinä tehnyt. Sillä hän on mahdollistanut sen, että Donald Trumpista – ensimmäisestä neofasistisesta kansankiihottajasta pääpuolueen presidenttiehdokkaana – voi oikeasti tulla Yhdysvaltain presidentti.
_* Juttua päivitetty klo 8:21, korjattu Bill Clintonin etunimi kuvateksteissä. _