Ida-Emilia Kaukosen pukua koristavat salaperäiset merkit ja symbolit. Näyttävä päähine koostuu sulista, peuransarvista ja kilisevistä metalliesineistä. Kokonaisuuden kruunaavat siniharmaat hiukset ja jääkylmä katse.
Kaukosen hahmo voisi olla muistikuva muinaisaikojen pakanallisesta riitistä – tai se voisi viitata tulevaisuuteen. Ja nimenomaan sellaiseen tulevaisuuteen, josta hi-tech ja hyvinvointiyhteiskunnan luoma järjestäytynyt turvallisuus ovat kadonneet maailmanlopun tummiin visioihin.
– Minä olen Käki, Ida-Emilia Kaukonen esittelee itsensä.
Käki on ikiaikainen shamaani, jota voi verrata Kalevalan Louheen ja jonka pahuus ulottuu tarvittaessa vastaaviin mittasuhteisiin. Kaukosen mukaan Käki toimii nimensä veroisesti – munii muiden pesiin ja tuuppaa omat lapsensa toisten kasvatettaviksi.
Tuhkasta nousee samaani
Käki on osa Old Town -ryhmän roolitusta. Ryhmä larppaa postapokalyptisissa eli maailmanlopun jälkeisissä maisemissa, joissa myytit ja pakanuus ovat heränneet uudelleen henkiin Mad Max -estetiikan ja romuluisen steampunkin vanavedessä. Meidän tuntemaamme sivilisaatiota on kohdannut katastrofi, ja elämä pitää aloittaa uudestaan vuodesta nolla.
– Postapokalyptinen maailma on varsin mielenkiintoinen paikka. Normaaleja fasiliteetteja ei ole enää olemassa, lakijärjestelmä on täysin erilainen ja ruoan hankkiminen on haasteellista. On myös kiinnostavaa nähdä, kuinka hierarkkiset järjestelmät alkavat muodostua. Ja siinä vaiheessa, kun resursseista ryhdytään taistelemaan, ihminen on ihmiselle susi, Kaukonen pohtii.
Tai Korppi. Ryhmään kuuluu muitakin samaaneja, ja yksi näistä on heimon ylin samaani, Korppi.
– Korpin tehtävänä on huolehtia heimon henkisestä hyvinvoinnista ja siitä, että se noudattaa uskontoaan ja vanhoja tapojaaan, Korppia larppaava Albin Tötterman tarkentaa.
Pakanallisissa maisemissa larppaaminen on tuonut Töttermanin elämään uusia ulottuvuuksia.
– Olin kiinnostunut samanismista jo ennen kuin ryhdyin larppaamaan. Larppaaminen lisäsi kiinnostusta ja nyt samanismista on tullut minulle arkinen, jokapäiväinen asia.
Vampyyrit tulevat nyt Ruotsista
Postapokalyptismin ohella larppaamiseen ovat vähitellen palanneet takaisin esimerkiksi vampyyrit. Edellinen suuri vampyyriaalto larppaamisessa koettiin yhdeksänkymmentäluvulla, jolloin White Wolf -pelitalon Vampire: The Masquerade -peli nivoutui aikakautensa alakulttuureiden, kuten goottirockin ja industrialin synkkiin tunnelmiin.
Äskettäin ruotsalainen Paradox osti White Wolfin ja nimesi sen brändääjäksi ja johtavaksi tarinankertojaksi pitkän linjan vampiristin Martin Ericssonin.
Ericssonin mukaan White Wolf "janoaa tuoretta verta" ja sen tarkoituksena on julkaista Vampire: The Masqueradesta viides uudistettu laitos vuonna 2018.
White Wolfin toiminnasta antaa osviittaa sekin, että Ericsson loi yhdessä Bjarke Pedersenin sekä suomalaisen pelisuunnittelijan ja kirjailijan Juhana Petterssonin kanssa End of the Line -vampyyrilarpin, joka järjestettiin viime vuonna Helsingissä entisen Lapinlahden sairaalan alueella.
– Vampyyrilarppien suosioon vaikuttaa se, että niiden kautta voi käsitellä synkempiä teemoja kateudesta vihaan. Kukaan ei halua elää tällaisten tunteiden kanssa oikeassa elämässä, mutta niitä voi olla hyvinkin mielenkiintoista käsitellä fiktion keinoin. Ja toisekseen, vampyyrit ovat siistejä, eli ei pidä väheksyä sitä, mikä vetoaa kansaan, Juhana Pettersson kertoo.
Petterssonin mukaan vampyyriaihioissa on mukana myös mielenkiintoinen moraalinen puoli.
– Veren juominen laajenee suurempiin hyväksikäytön teemoihin, eli millaisia ovat meidän elämisemme edellytykset ja kenen kustannuksella me oikeastaan elämme. Nämä ovat peruskysymyksiä länsimaiselle ihmiselle.
Pohjoismaissa ollaan kokeellisia
End of the Line on myös ensimmäinen virallinen Nordic larp, jonka White Wolf on tuottanut. Nordic larpia eli pohjoismaista larppaamista ihastellaan ympäri maailman juuri sen kokeellisuuden takia.
Roolipelitutkija Jaakko Stenrosin mukaan roolipelit käsittelevät perinteisesti scifiä ja fantasiaa, mutta pohjoismainen larppi on laajentunut muihinkin genreihin. Realismi ja yhteiskunnalliset aiheet ovat hyvin esillä.
– Pohjoismaissa pelejä tehdään hyvin vahvasti yhdessä, eikä ala ole vielä läpeensä kaupallistunut kuten monissa muissa maissa. Myös erilaisia pelimekaniikkoja kehitetään pelikohtaisesti sen sijaan, että kaikissa peleissä toimittaisiin samalla tavalla.
Larppaamisen ideaalina on useimmiten se, että se olisi keskeyttämätöntä toimintaa alusta loppuun saakka – kokemusta voisi verrata vaikkapa elokuvan katsomiseen. Pohjoismaisissa larpeissa taas peli voidaan tarpeen mukaan keskeyttääkin.
– Kyse on metatekniikoista, mikä tarkoittaa sitä, että voidaan ikään kuin astua roolihahmosta hetkellisesti ulos ja neuvotella siinä hahmon ja pelaajan välissä. Tällä tavalla peliin voidaan tuoda uusia ja erilaisia tilanteita, Stenros toteaa.
Stenrosin mukaan Pohjoismaissakin on erilaisia pelillisiä painotuksia, vaikka Nordic larpista puhutaankin.
– Tanskassa lasten larppaaminen on vahvassa nousussa ja siellä larppaaminen on koko kansan viihdettä. Norjassa larpit ovat olleet taiteellisesti hyvin kunnianhimoisia. Ruotsissa taas on kehitetty paljon uusia pelimekaniikkoja ja Suomessa esimerkiksi kaupunkilarppaaminen on voimissaan.
Virtuaalisesti todellinen larppi
Mutta millaista sitten on larppaamisen tulevaisuus? Viime vuosina virtuaalitodellisuus eli VR on iskostunut viihdemaailman tietoisuuteen, ja siinäkin haetaan kokemuksia uusista maailmoista, olotiloista ja rooleista.
– VR on tavallaan yritys tehdä teknologian keinoin sitä samaa, mitä larpissa tehdään fyysisesti ja ihan oikeasti, Juhana Pettersson analysoi.
Kytköksiä tekniikan ja larpin välillä löytyy. Esimerkiksi Justin Achilli, joka on yksi Vampire:The Masqueraden suunnittelijoista, tekee nykyään VR-pelejä. Hän on ollut toteuttamassa muun muassa Star Trek: The Bridge Crewia.
Jaakko Stenrosin mukaan Suomessa taas tekijät ovat siirtyneet luontevasti pöytäroolipeleistä digitaaliselle puolelle.
– Monella digitaalisen pelin suunnittelijalla on taustaa pöytäroolipeleistä. On myös kiinnostavaa nähdä, mihin nykyiset larppijärjestäjät päätyvät. Suunta näyttäisi vievän kokemussuunnittelun puolelle. Roolipelien tekeminen voi siis valmistaa yllättäviinkin ammatteihin, Jaakko Stenros summaa.
Lisää kuvia Ropecon-tapahtumasta löytyy linkin takaa.