Sampo muistaa vielä tänäkin päivänä minkälainen hame naisella oli, miltä hänen silmänsä näyttivät.
Ennen kaikkea Sampo muistaa sen, miten onnelliseksi hän tuli joka kerta nähdessään naisen.
Sampo oli kaksikymppinen kausityöläinen ja eli railakasta elämää. Illat kuluivat baareissa niin viikolla kuin viikonloppunakin. Hän oli juuri tavannut yöelämässä kaksi naista.
Sampo ei pysty muistamaan, kumman naisista hän tapasi ensin. Sen, jolla oli mieleenpainuvat silmät, vai sen, jonka kanssa suhde lopulta vakiintui ja johti avioliittoon.
Hän jatkoi molempien naisten tapailua vuosia. Toisen kanssa avoimesti, toisen kanssa salaa.
Naisesta, jolla oli mieleenpainuvat silmät, tuli toinen nainen.
Kaikki haastateltavat esiintyvät tässä jutussa pelkillä etunimillään aiheen arkaluontoisuuden vuoksi.
Näytä miten paljon ihailet
Kun Sampo oli parikymppinen, hän alkoi saada naisilta huomiota.
Se tuntui ihmeelliseltä.
Hän oli taistellut huomiosta koko elämänsä, yrittänyt tulla nähdyksi ja hyväksytyksi.
– Ajattelin voivani olla ihan mitä vaan. Kunhan kerrot minulle, minkä naamarin laitan päähän, Sampo sanoo.
Lukioon mennessään Sampo oli yksi luokan lyhyimmistä oppilaista. Asia tuntui kipeältä. Sampo ponnisteli tullakseen nähdyksi.
Hän otti hauskuuttajan roolin, jottei jäisi ulkopuolelle.
Kahden naisen tapailu hiveli hänen heikkoa itsetuntoaan.
Sampo oli kuitenkin valinnut naisista sen, johon hänen oli helpompi turvata. Heillä oli samanlaiset lähitulevaisuuden suunnitelmat. Sampo halusi rinnalleen ihmisen, joka tarjosi kodin ja turvan, paikan mihin palata joka päivä.
Perusturvan, jota hän ei itse pystynyt itselleen tarjoamaan.
– Sen lisäksi kaikki muukin ihailu kelpasi minulle. Koska en tiennyt kuka olen, tarvitsin paljon peilejä ympärilleni.
”Yksi ihminen ei voi täyttää toisen kaikkia tarpeita”
Tiina on seurustellut muutamia kertoja. Hän on lähes kaikissa aikaisemmissa suhteissaan joko pettänyt tai tullut petetyksi, tavalla tai toisella. Aina kyse ei kuitenkaan ole ollut fyysisestä pettämisestä.
Osassa hänen aikaisemmista suhteistaan on ollut tiukkoja sääntöjä. Siitä, mikä suhteessa on tulkittu pettämiseksi, ei välttämättä olla päästy yhteisymmärrykseen.
Nyt Tiina on naimisissa. Heidän suhteensa on alusta asti ollut avoin. He ovat vapaita esimerkiksi harrastamaan seksiä parisuhteen ulkopuolella. Toistaiseksi kumpikaan ei kuitenkaan ole toiminut niin. Vapaus on kuitenkin olemassa.
– En kanna syyllisyyttä siitä, että olen pettänyt. On hyvä, että pikkuhiljaa on alettu ravistella suhdenormeja. Ajattelen, että yksi ihminen ei pysty täyttämään toisen kaikkia tarpeita, oli se sitten ystävä tai kumppani. Se on yksinkertaisesti liikaa vaadittu.
– Jos parisuhteesta ei saa jotain, niin kyllä sen sitten todennäköisesti hakee jostain muualta, oli se sitten rakkaudellisuutta, hellyyttä tai seksiä, mitä tahansa.
Minkälainen ihminen on pettäjä?
Nuorempana Tiina petti silloista seurustelukumppaniaan suutelemalla toista henkilöä. Parisuhteen molemmille osapuolille oli selvää, että teko ylitti heidän yhdessä sopimansa rajat. Tiina tunsi teostaan aluksi paljonkin syyllisyyttä.
Myöhemmin Tiina alkoi kuitenkin kyseenalaistamaan asiaa. Tarvitseeko minun sittenkään tuntea tästä huonoa omaatuntoa? Voisiko tämä olla jopa luonnollista?
Tiina ajattelee, että perinteinen monogaminen suhde, jossa parisuhde suljetaan kahden ihmisen väliseksi, ei yksinkertaisesti sovi kaikille. Kumppaniaan pettänyt henkilö saattaa olla tietämättään polyamorinen.
– Haluaisin ajatella, että pettämiselle voi myös olla luonnollinen syy.
Tiinan mielestä on tärkeää, että parisuhteessa rajat määritellään selkeästi yhdessä. Kukaan suhteen ulkopuolinen ei voi päättää, mikä suhteessa tulkitaan pettämiseksi. Joissakin suhteissa se on seksin harrastamista, toisissa suutelua tai kolmannelle osapuolelle viestittelyä.
– Ei ole olemassa mitään sellaista, joka on automaattisesti kaikissa suhteissa pettämistä. Kenelläkään ei myöskään ole oikeutta yksin määritellä suhteen rajoja, Tiina pohtii.
Oma teko järkytti
Kun Cassandra petti puolisoaan, hän ajatteli, ettei ikimaailmassa tunnustaisi tekoaan miehelleen.
– Hirveä syyllisyys myllersi sisälläni. En pystynyt ajattelemaan mitään muuta.
Cassandra petti kumppaniaan viettäessään iltaa toisen miehen kanssa omassa kodissaan. Kaksikko joi alkoholia, ja he päätyivät harrastamaan seksiä. Cassandra keskeytti tilanteen alkumetreillä. Hän oli järkyttynyt teostaan eikä voinut ymmärtää, miksi oli toiminut niin.
Cassandra kertoi tapahtuneesta ensin yhdelle tuttavalleen, kun ei enää pystynyt pitämään asiaa sisällään. Tuttava neuvoi olemaan kertomatta asiasta, sillä parisuhde tulisi todennäköisesti päättymään.
Ehkä tämä on kuitenkin asia, jota minun ei tarvitse hautaan asti pohtia.
Cassandra
Cassandra oli ehtinyt seurustella kumppaninsa kanssa vuoden verran. Ajanjaksoon oli mahtunut myös vaikeita aikoja. Cassandralla oli ongelmia mielenterveytensä kanssa. Masennusta ja kaksisuuntaista mielialahäiriötä hoidettiin osastojaksoilla. Cassandran puoliso oli pysynyt hänen rinnallaan koko ajan.
– Aika moni olisi lähtenyt karkuun, kun seurustelua oli takana vasta vuosi, Cassandra pohtii.
Cassandra päätti kertoa pettämisestä miehelleen. Hän ei uskonut, että valheen päälle rakennettu parisuhde kannattelisi itseään loppuun asti.
Jos parisuhde päättyy tähän, se ei enää ole minun käsissäni, Cassandra ajatteli.
Niin ei kuitenkaan käynyt.
– Mieheni oli tottakai loukkaantunut, mutta hän ei halunnut erota. Hän sanoi, ettei halua tällaisen virheen takia menettää tätä hyvää mikä meillä on. Tapahtuneesta ei koskaan tullut isoa pahaa sutta, joka olisi jäänyt selkäni taakse piikittelemään.
Cassandra pelkäsi, että asia nousisi aina riitojen yhteydessä esille. Niin ei kuitenkaan käynyt.
Syyllisyys jäi silti kalvamaan Cassandraa. Hänen miehensä kuitenkin vakuutteli, että teko on anteeksiannettu, eikä asiaa enää tarvitse enää puida. Niinpä Cassandra opetteli päästämään siitä irti.
– Olen antanut itselleni anteeksi, mutta en luultavasti olisi tehnyt niin jos mieheni ei olisi antanut asiaa anteeksi. Olen punninnut tapahtunutta paljon, ja ehkä tämä on kuitenkin asia, jota minun ei tarvitse hautaan asti pohtia, Cassandra sanoo.
Vaikka Cassandra on pettänyt, hän ei koe olevansa pettäjä. Toisinaan hän huomaa olevansa keskellä keskustelua, jossa pettäjistä puhutaan yhtenäisenä ryhmänä. Pettäjä on aina pettäjä.
– Olen yrittänyt tuoda näihin keskusteluihin sitä näkökulmaa, että minäkin, tämä teidän rakas ystävänne, olen sellainen pettäjä josta te juuri puhutte, Cassandra sanoo.
Suhde selvisi pettämisestä. Cassandra ja hänen miehensä ovat nykyään naimisissa.
”Tuhoudun, jos en selvitä kuka olen”
Sampolla oli useampia yhden illan juttuja. Yhteen naiseen, siihen jonka ensitapaamisen hän muisti edelleen kirkkaasti, hän oli myös sydämen tasolla rakastunut. Heidän tapailunsa jatkui edelleen.
Sampo ei nuorempana ollut ollenkaan hyvä miettimään etukäteen tekojensa seurauksia.
– Olin turhautunut kotona. En osaa sanoa, koinko siksi oikeutusta pettämiselle. Olin aina vilpittömän onnellinen tämän toisen naisen kanssa. En ikinä ajatellut sitä, että persoonani muuttuu tai että olen epäreilu puolisoani kohtaan viemällä vuosia aikaa hänen elämästään olematta koskaan enää todella läsnä siinä parisuhteessa.
Kaikki sellaiset tunteet kuin itseinho, viha tai suru ovat tunteita, joiden kanssa pystyn tulemaan toimeen.
Sampo
Suhde toiseen ihmiseen oli kuitenkin hänen koko elämänsä turvallisin asia. Lähteminen tuntui mahdottomalta.
Pysähtymisen hetki tuli kuitenkin eteen. Sampo tajusi, ettei voisi jatkaa sitä mitä oli tekemässä.
– Ajattelin, että minä tuhoudun, jos en nyt selvitä kuka olen.
Molemmat suhteet päättyivät eroon. Sampo tunnusti pettämisen puolisolleen, mutta koko totuutta suhteiden päällekkäisyydestä hän ei kertonut. Sellaista rehellisyyttä Sampolla ei yksinkertaisesti ollut.
Meni aikaa, ja syyllisyyden tunne tuli vihdoin.
Se oli muutoksen alku.
Sampo aloitti pitkän prosessin itsensä kanssa. Ensin hän hyväksyi sen, mitä oli tehnyt. Näin todella tapahtui ja minä tein tämän.
Tultuaan kasvokkain tapahtuneen kanssa, Sampo alkoi selvittää, mikä oli saanut hänet tekemään sellaisia ratkaisuja, joita hän oli viime vuosina tehnyt.
– Olen itseäni viisaampien ihmisten kanssa päässyt tutustumaan sisäiseen lapseeni ja pohtimaan oman lapsuuteni vaikutusta siihen, millaisia piirteitä egooni on muodostunut. Sitä kautta olen pikkuhiljaa pystynyt hyväksymään itseni ja myös antamaan itselleni anteeksi.
Kaikesta huolimatta Sampo tietää olevansa yhden naisen mies. Sen ymmärtäminen on kuitenkin vienyt aikaa. Sampo arvelee, että parisuhteet eivät olisi sopineet hänelle nuorempana ollenkaan. Hänellä ei ollut aavistustakaan siitä, millaisen ihmisen hän oli parisuhteeseen tuomassa.
Nyt hänellä on asiasta terve ja rehellinen käsitys.
– Kun vien tämän ihmisen parisuhteeseen, tilanne on hyvin toinen. Minun on helppo olla. Kaikki sellaiset tunteet kuin itseinho, viha tai suru ovat tunteita, joiden kanssa pystyn tulemaan toimeen. Pikkuhiljaa pystyn myös päästämään niistä irti.
Mennyt elämä
Viimeisestä pettämisestä on kulunut jo vuosia. Uudemmissa suhteissaan Sampo on pysynyt uskollisena. Hän seurustelee tälläkin hetkellä. Ajatus siitä, että hän päätyisi vielä pettämään, tuntuu epätodennäköiseltä.
– Minun on vaikea kuvitella, että pettäisin enää. Ajatus siitä tuntuu samalta, kuin maksaisi kaupassa ostosta markoilla.
Sampo on pitänyt harvakseltaan yhteyttä sekä toiseen naiseen että entiseen kumppaniinsa.
– Ennen pitkää tulee se vaihe, kun voin rehellisin mielin pyytää toiselta anteeksi sitä, mitä olen tehnyt. Olen aikaisemmin pyytänyt anteeksi päästäkseni pälkähästä. Tässä tapauksessa se anteeksipyyntö on todella, täydestä sydämestä tekemättä.
Tänään perjantaina 18. marraskuuta Yle Perjantaissa keskustellaan rakkaudesta ja rehellisyydestä. Vieraana psykoterapeutti Maaret Kallio ja Duudsoni Jukka Hildén . Katso Yle TV1:llä tai Areenassa klo 21.05.