Kylmän haastaja
Mentalisti Raimo Lusma aloitti taiteilijauransa korttitaikurina. Mutkan kautta hän päätyi syömään nauloja yleisön edessä ja tekemään muitakin fakiiritemppuja.
"Vannoin, että taikuus on se juttu. Sitten kokeilin mentalismia."
Raimo Lusma
"Jouduin myöntämään, että olenkin enemmän mentalisti kuin korttitaikuri."
Mentalismin myötä Lusma kiinnostui myös fakirismista. Elokuussa hän näytti fakiiritemppujaan Kajaanissa. Lusma ei kannusta ketään tekemään fakirismitemppuja itsekseen.
Mentalisti luo vaikutelman, että hänellä on yliluonnollisia psyykkisiä kykyjä. Fakiiri taas tekee taikatemppuja omalla kehollaan.
Mentalisti siis työskentelee muiden mielten kanssa, fakiiri omalla kehollaan.
Ennen mentalismikeikkaa Lusma yleensä tarkkailee keikalle saapuvia henkilöitä. Hän päättelee, kuka olisi oikea henkilö lavalle.
Oikean henkilön löytämisellä on merkitystä tempun onnistumiseen. Esimerkiksi vaivaantunutta henkilöä Lusma ei kutsuisi lavalle, koska ei halua pahentaa ihmisen oloa.
"Kerran otin lavalle henkilön, jota jännitti. Hän oli teatraalisesti oikea valinta: kun häntä jännitti, yleisöäkin alkoi jännittää. Yleisö eli hetkessä tempun aikana."
Tarkkaa tekniikkaa hän ei paljasta. Sillä kuitenkin on merkitystä, miten asia avustajalle ilmaistaan, jotta häntä pystyy ohjailemaan lavalla haluamallaan tavalla.
Lusma perehtyy myös kollegojensa työhön. Ulkomaisten temppujen hyödyntämisessä on oltava tarkkana: kaikki mieleen vaikuttavat temput eivät toimi samalla tavalla suomeksi kuin esimerkiksi englanniksi, vaan niitä joutuu muokkaamaan.
Kehoaan Lusma on käyttänyt esityksissään monilla tavoilla. Avanto- ja kylmätempuilla hän haluaa kannustaa haastamaan ja kyseenalaistamaan omia rajoitteita.
Lusma on muun muassa tehnyt 20 minuutin keikan avannossa ja 18 kilometrin kylmäkävelyn puolialasti Kajaanin keskustassa. Kylmää hän opetteli sietämään vähentämällä vaatetusta talvella pikkuhiljaa.
"Ideani on näyttää, että en ole mikään superihminen. Tarkoitus on inspiroida ihmisiä ajattelemaan: jos minä pystyn tällaiseen, niin sinäkin pystyt."
"Se ei tarkoita, että kaikki avantoon puoleksi tunniksi tai kävelkää puolialasti talvella."
"Jos sinulla on kahleita mielessä, niin varmasti moni niistä on vain rajoitteita, jotka muu ulkoinen tekijä on luonut."
Kylmä kiinnostaa Raimo Lusmaa. Hän miettii jatkuvasti, kuinka tuoda temppuihinsa twistiä kylmästä. Toiveena on myös kirjoittaa kirja itsensä haastamisesta.
Tekijät
Julkaistu 25.9.2022 20:30